Banaani on ehdottomasti lempihedelmäni. En osaa nimetä ainuttakaan mistä en tykkäisi, mutta banaani on ykkönen. Se on makea, hauska syödä ja niin hiivatin monipuolinen, että se taipuu jäätelöksi, leivänpäällysteeksi, smoothieksi, piirakaksi, makeuttajaksi… Yleensä meidän kodissamme menee korkeintaan yksi päivä ilman, sillä banaani on sellainen vakiovaruste, että sitä on oltava aina. Ja banskuja voi huoletta hankkia isomman satsin kerralla, sillä niistä tummuneista ylikypsistä banskuista saa tehtyä vaikka mitä herkkuja, esimerkkinä tämä aivan ihana gluteeniton banaanigranola!

 

Aineksia ei tosiaan ole montaa, joten tämä rouskuva mysli sopii loistavasti kaapin rippeiden tyhjentämiseen tai käteviksi evästarpeiksi silloin, kun ei viitsi raahata mukana kymmeniä eri aineksia vaikka kylään tai mökille lähtiessä.

 

GLUTEENITON BANAANIGRANOLA

Sekoita sula kookosöljy, banaanit, vesi, siirappi ja mausteet sileäksi seokseksi. Lisää sekaan kaurahiutaleet, kookosjauho sekä kookoshiutaleet ja sekoita käsin.

Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda uunissa 175 asteessa noin 90 minuuttia, kunnes seos on ruskettunut ja rapea. Sekoittele muutaman kerran paahtamisen aikana, jotta se ruskettuu tasaisesti. Tämä granola on huomattavasti kosteampaa kuin mihin olet ehkä tottunut, joten rapeuttamisessa menee pidemmän aikaa.

 

Säilytä lasipurkissa huoneenlämmössä tai halutessasi jääkaapissa.

Granola on lähes yhtä monikäyttöistä kuin banaanit – kokeile jogurttiin, smoothieen, puuroon, kasvimaitojen kanssa tai vaikka raakasuklaan sekaan.

Siitä vain rouskuttelemaan!

Saako vähän valittaa, koska nyt en enää jaksa tätä perhanan tilannetta? Monta viikkoa meni ihan kivasti. Tekemistä riitti, mieli pysyi positiivisena ja päivät vierähtivät nopeasti. Lupaus lämpimästä keväästä loisti edessä ja sen piti tuoda mukanaan vaikka mitä kivaa tekemistä. Vaikka ilmassa on vallinnut epävarmuutta, huolta ja ikävää, kesää kohti mennessä tätä poikkeusarkea vielä jaksoi. Olen koko ajan ajatellut, että kesä menee mukavasti ulkoillessa, koska kesällähän ollaan koko ajan ulkona joka tapauksessa, ja syksyllä näemme mikä tilanne on silloin. Mutta kuinka kävi? Ennätyskylmä kevät, räntää, lunta maassa, vettä, muutaman asteen lämpötiloja ja ennusteet, jotka eivät vala minkäänlaista toivoa paremmasta.

Täytyy sanoa, että nyt en enää jaksa!

Tässä on nyt ollut useampi riivatun päivä, kun on tehnyt vain mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Tämä pirun kylmä toukokuu yhdistettynä korona-arkeen on todella koetellut jaksamista. En enää kestä herätä aamuisin ja kohdata ulkona valkoisena hohtavaa maata, lenkkeillä päin näköä satavassa räntämyräkässä, pukea lapselle villahaalaria, hupparia, lapasia, rukkasia, softshelliä, kurahousuja, kumppareita ja ties mitä kerroksia. Vuosi sitten grillasimme omalla terassilla kesävermeet päällä ja huolehdimme ettei pieni vauva läkähdy. Tänä vuonna mietitään pitääkö talvihaalari ottaa vielä takaisin käyttöön.

Ilmasta valittaminenhan on täysin turhaa. Säälle ei mahda mitään, mutta omalle asenteelleen kyllä. Tässä vaiheessa omaa asennetta alkaa olla vaan aika mahdotonta parantaa. Olen vain odottanut mahdollisuutta retkeillä, tehdä piknikkejä, leikkiä rannalla, käydä ulkojätskillä. Viettää aikaa ulkona auringonpaisteessa ilman palelua. Kyllähän ne sadepäivät normaalisti saisi kulumaan, onhan Helsingissä tekemistä. Ja kavereille voisi mennä kylään, ravintolaan syömään tai jestas, kutsua ihmisiä meille peräti sisätiloihin. Kun kaikki normaali tekeminen on viety pois, ulkoilu on se ainut juttu. Ja perhana, kaiken tämän keskellä me ansaitsemme lämpöä, aurinkoa ja nautintoa siihen ulkoiluun!

Hyviä puolia

on ollut se, että meidän napero viihtyy ulkona säällä kuin säällä. Hän rakastaa sadevaatteita ja ottaa mielellään kurahousut jalkaan, eikä vesisade kunnon varusteissa tunnu missään. Hän on myös voinut edelleen nukkua päiväunet rattaissa terassilla, koska no eipä ole ollut liian kuuma. Ilma on myös puhdasta ja hapekasta, minkä itsekin huomaan lenkkeillessä. Lenkkeily onkin ollut henkireikä, joka parantaa mieltä välittömästi. Vaikka taivaalta sataisi pieniä puukkoja, ei tulisi mieleenkään jättää sitä väliin.

Vaikka se säästä valittaminen on tosiaan turhaa, puran tätä harmitusta nyt yleisesti universumiin ja toivon, että se helpottaa. Hoidin ärtymystä myös päiväunilla ja sepäs vasta hellikin mieltä. Pidän myös mielessä, että kesä on vasta edessä ja siitä ehtii tulla lämmin. Enkä edes vaadi liikoja, ei tässä olla niin hulluja että helteistä puhuttaisiin. Mutta edes se mukava +15, ei jatkuvaa jokapäiväistä sadetta ja kylmää tuulta. Niin, että ulos voisi vihdoin mennä ilman hanskoja ja pipoja ja kaikkia välikerroksia. Istua ihan vain aloillaan, eikä tehdä haarahyppyjä lämmitelläkseen. Ei kai se voi olla liikaa vaadittu? Joten joku sään henki, jos luet tämän, anna vähän lohtua. Kun Kroatian reissu jo peruuntui eikä lämpöön pääse matkaamaan pitkiin aikoihin (voi olla ettei todella pitkiin aikoihin), me tarvitsemme lämpöä tännekin. Sitä lämmön tuomaa lohtua, energiaa ja positiivisuutta. Sen aistii ilmassa heti kun aurinko paistaa ja lupailee vähän paremmasta.

Pakkohan kesänkin on edes hetkeksi tulla, eikö?

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit  

Lue myös nämä