Meille tulee koira!
0
Vihdoin ja viimein se tapahtuu — meille tulee koira. Meidän koko perheen rakas Vilho kuoli aika tarkalleen neljä vuotta sitten, ja siitä asti sydämessä on ollut koiran mentävä kolo. On tehnyt hyvää olla nämä vuodet ilman koiraa, keskittyä lapseen, päiväkotiarkeen ja omaan töihin paluuseen vanhempainvapaan jälkeen. Pari vuotta sitten aloin aktiivisemmin perehtyä näihin koirahommiin uudestaan, ja sitten vähän odoteltiin että lapsi vielä kasvaa. Mutta nyt on sen aika, ja saadaan pieni pentu kotiin lähipäivinä. Kesälomalle saadaan siis pieni karvavauva syliin ja uusi perheenjäsen paikalle.
Koko sisaruskatras
Hartaasti odotettu perheenjäsen
Uudessa koirassa keskityin kokoon (ei chihun kokoinen, mutta ei isokaan), lapsiperheeseen sopiva luonne (mieleen tuli heti villakoira ja noutajat), mielellään ei lähtisi ainakaan hirveästi karvaa, ei olisi kova haukkumaan, pysyisi esimerkiksi mökkipihalla vapaana, jaksaisi lenkkeillä mutta ei söisi sohvaa jos joskus lenkki jäisi lyhyeksi. Näillä spekseillä meidän pentu löytyi, ja ilokseni sain seurata hommaa heti emän kantoajasta lähtien. Koirassa on kääpiövillakoiraa ja noutajaa, joten sekoitus on meille varsin mainio. Kuukausien yhteydenpidon jälkeen päästiin katsomaan pentuja, kun ne olivat reilu neliviikkoisia. Ja samalla valikoitui se meidän tuleva pentu, ja valinta tapahtui itse asiassa täydellisen luontevasti. Tämä kyseinen pentu kipusi heti molempien syliin, uikutti kun joutui sieltä pois meidän tutustuessa myös muihin pentuihin, ja kipusi välittömästi takaisin. Se nuoli meidän käsiä, nukahti lapsen syliin, ja vei meidän sydämet aivan täysin. Oltiin molemmat lumoutuneita, ja tuntui selvältä, että tämä pentu valitsi myös meidät yhtä lailla kuin mekin se.
Oli ihanaa saada uutinen pentujen syntymästä, seurata niiden kasvua kuvien kautta ja voi että, päästä vihdoin niitä tapaamaan. Koko hommahan oli lapselle yllätys, ja eräänä sunnuntaina lähdettiin ”retkelle” ja mentiin katsomaan mikä pennuista on meidän tuleva koira. Lapsi oli aivan silmät pyöreänä onnesta, on tässä nimittäin moneen otteeseen huokaillut miten oma koira on hänen hartain toiveensa. Reppana ei muista meidän edellistä ollenkaan, vaikka tarinoita on siitä paljon kerrottu.
Napero on toivonut, että kun koira joskus tulee se olisi yllätys. Ihan täysin yllätyksenä en kuitenkaan halunnut koiraa kotiin tuoda, sillä asiasta piti pystyä puhumaan etukäteen muutenkin kuin teoreettisena ”sitten joskus”. Lisäksi ajattelin, että tekee hyvää päästä yhdessä hankkimaan pennulle tarvikkeita ja odottaa se muutama viikko, ihan valmistautumismielessä. Viikot toki tuntuvat pitkiltä, mutta sitäkin ihanampaa sitten on kun pallero kotiin saadaan. Ja oli aivan ihanaa päästä yhdessä valitsemaan juuri meidän pentu, ja kokemaan tämä yhdessä. Lapsi oli aivan mielettömän upea kaikkien pentujen kanssa, ja kasvattajakin ihasteli miten hienosti hän kuusivuotiaana osasi eläinten kanssa olla.
Koiran koulutus alkaa
Pentuaika tulee olemaan vähän poikkeuksellista, koska kesäisin ollaan niin paljon mökillä. Kasvattajan kanssa juttelin jo heti alkuun, että meneekö pentu ihan sekaisin kun ei olla alussa tiiviisti vain kotona, mutta hän rauhoitteli ja sanoi, että perheen kanssa oleminen on se tärkein, ja jos mökki on osa meidän elämää, niin pennun tulee tottua myös siihen. Plussana on, että sisäsiisteyden ja muun koulutus on mökillä tosi paljon helpompaa. Meillä on paljon aikaa yhdessä, ja pennun saa välillä rauhaan lepäämään ilman, että itse tarvitsee jumittua vain kotiin. Sukulaisia pyörii paikalla, joten läheiset ihmiset tulevat myös tutuksi. Autoilua tulee harrastettua, ja liikennettä sekä hihnassa kulkemista pääsee treenaamaan mökkikylillä. Kenties käyn välillä kaupungissa, tai sitten se koittaa arkeen paluussa. Mutta eiköhän homma siinä luonnistu ihan sujuvasti. Ehditään me sitä paitsi olla kotona reilu viikko rauhassa keskenään ennen mökille lähtöä.
Kaiken kaikkiaan tämä on ihana aika koiralle. Lapsi menee kouluun ja kasvaa pennun kanssa yhdessä. Kun koulutus alkaa tuottaa hedelmää, nuo kaksi pääsevät kahdestaankin ulos ja lapsesta on koiran kanssa jo apua, jos vaikka oma työpäivä venyy. Pääasiassa koira on minun, ja minä otan siitä hoitovastuun. Mutta perheessä toki kaikki saavat siitä ilon irti, ja toivon että koirasta tulee etenkin lapselle rakas ja luotettava ystävä. Ainakin ensikohtaaminen vaikutti erittäin lupaavalta.
