Lapsen kanssa laskettelemassa
0
Meillä on jonkin verran lasketeltu kun olin lapsi. Reissuja Rukalle, Tahkolle, Leville ja Kolille, ja monia päiväkäyntejä Joutsenossa olevaan Myllymäkeen. En silti ole oikein ikinä ollut rinteessä omalla mukavuusalueella. Mäet jännittää, en tykkää vauhdista ja siinä epävarmuudessa on joutunut menemään vähän koko ajan kieli keskellä suuta. Miehen perhe sen sijaan on käynyt vuosittaisilla laskettelureissuilla Alpeilla, ja laskettelu on kaikkien suosiossa. Itse olin viime kerran mäessä Rukalla vuonna 2009, joten olihan siinä mennyt hetki. Kun isäni kuitenkin halusi viedä meidät Tornimäkeen laskettelemaan kun olimme mökillä, pakkohan se oli lähteä. Napero nimittäin oli erittäin innolla menossa. Mitä sitä ei lapsen eteen tekisi? Tosin täytyy sanoa, että lapsen kanssa laskettelemassa on ihan eri tavalla hauskaa kuin mitä oli itse lapsena lasketellessa!
Pitkästä aikaa rinteessä
Kun saimme paikan päällä kamppeet ylle ja lähdimme mäkeen, meinasi nopeasti tulla harmitus. Napero oli käynyt mäessä kerran aiemmin joulun aikaan, kun isäni otti hänet mukaan mennessään siskoni ja hänen lastensa kanssa rinteeseen. Tyyppi valitteli jo etukäteen, ettei halua mitään valjaita ylleen, mutta aloittelijalle ne tuntuivat lähes pakolliselta.
Siinä sitten koitettiin mennä, itsekin pitkästä aikaa laskuun totutellen. Isäni laski lapsen kanssa ja vei hänet hississä, itselläni oli omissa suksissa ihan tarpeeksi vahtimista. Mutta olihan siellä selkärangassa jotain muistissa, ja itse asiassa tuntui tosi kivalta olla rinteessä taas vuosien tauon jälkeen! Sen verran myös ikää ehtinyt tulla välissä, että siinä osaa olla armollisempi itselleen. Rinnettä saa tulla alas tasan omaa tahtia siten, että se tuntuu mukavalta. Siinä on velvollinen vain itselleen.
Laskettelun opettelua
Napero ei sen sijaan oikein innostunut. Valjaat harmitti, häntä selvästi nolotti, ja alkoi melkein saman tien haluta lähteä pois. Laskettiin vielä muutaman kerran, ja pidettiin kahvilassa luova tauko. Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Kahvilasta rinteitä kohti oli pieni loiva lasku, ja lapsi lähti mäkeä kohti itsekseen. Osin hän karkasi, osin taisi luisua alamäkeen vahingossa, mutta siitä tuli meille hauska vitsi. ”Mä karkasin kun kuulin sanan valjaat!” – ja näin ollen palattiin hänen kanssaan lasten rinteeseen ilman mitään valjaita. Ukki lähti laskemaan isompia mäkiä, ja minä annoin lapsen kokeilla ihan itse. Ja hemmetti miten hienosti meni! Kaikki mitä hänelle yritettiin opettaa valjaiden kanssa, tuli ilman valjaita täysin luonnostaan. Ja se into mikä sieltä puski läpi! Yhtäkkiä laskettelu oli hänen mielestään parasta ikinä, eikä olisi millään malttanut lähteä pois. Lasten rinteessä pääsi yksin nousemaan hissillä ylös ja laskemaan mäkeä alas, pujottelemaan ja pysähtymään – hyppyreitäkin hän ehti jo kokeilla. Ukilta meinasi tippua silmät päästä tämän kaiken nähdessään.
Omaan tahtiin opettelua
Sanoisin, että opettelu on tosi paljon lapsesta kiinni. Meidän tyyppi on varovainen ja harkitseva, ja siinä mielessä hänen voi antaa tehdä jos hän itse sitä haluaa. Koska ei hän halua tehdä vielä asioita, jotka tuntuvat olevan liikaa. Vaikka siinä välillä itse joutuu jännittämään toisen puolesta ja pistämään kaiken toivon peliin, ettei toinen kaadu ja satuta itseään, sitä vaan täytyy antaa tilaa. Se oppimisen kaari oli nimittäin taas ihan mielettömän nopea. Kun sai mahdollisuuden, hän oppi laskettelemaan minuuteissa. Opeteltavaa totta kai vielä riittää, mutta parhaitenhan sitä oppii tekemällä. Ihan kuin vauvana kävelemään opettelu – ei sitä opita pitelemällä vaan vanhempien käsistä kiinni.
Vaikka se on joskus todella vaikeaa. Menee hetki, ettätyyppi voi ankkurihissillä kulkea itsekseen tai että uskallan lähteä hänen kanssaan kahdestaan jyrkimpiä mäkiä alas, mutta tätä menoa ei kauaa. Pitää vaan viedä häntä laskemaan, ja siihen harjoitteluun on loistavia paikkoja ihan lähellä kotia. Siellä saa tehdä itse, treenata ja oppia, ja ehkä ensi talvena isänsä voi uskaltaa laskea hänet alas isompaakin rinnettä. (Se tuntuu nimittäin itselleni vielä ajatuksena turhan hurjalta. Kenties kun itse en ole mikään hurjapää. Mies sanoo aina, että pahinta mitä voi käydä on vaan se että kaatuu. Mutta tietty kovassa vauhdissa jyrkässä rinteessä kaatuminen voi loukata pahastikin.)
Ja täytyy sanoa, että näin pitkän tauon jälkeen ne pikkurinteet riittää itsellenikin ihan täysin! Lapsen kanssa laskettelemassa on älyttömän kivaa, etenkin, kun se ilo ja laskemisen hauskuus tarttuu niin vahvasti.