Hae
Saran kotikolo

Tällä viikolla olen…

Tämä viikko alkoi vielä vähän nuhaisena, vaikka en sinänsä kipeänä ole ollut. Viime viikolla olin pari päivää kaameassa nuhassa ja olo oli sen vuoksi vähän kenkku, ja viikonloppuna nuha näytti siirtyneen lapselle. Oltiinkin sitten aika iisisti ja pistin hänet vielä kuitenkin juoksurattaisiin istumaan, että pääsin itse kävelylle ilman, että hänen piti rasittua liikaa. Hullulta kyllä tuntui työnnellä sen ikäistä, mutta yhteiset lenkit on toisaalta aina olleet molemmille mieluisia. Tällä viikolla olen muuten tehnyt perus työviikon muutamilla mausteilla.

Tällä viikolla olen…

  • Aloittanut viikon aamujoogalla
  • Vienyt lapsen leikkitreffeille puistoon päiväkodin jälkeen
  • Tilannut pizzaa ja syönyt Espanjasta tuotua karkkeja
  • Pitänyt naperon kanssa leffaillan (katsottiin Anastasia)
  • Nukkunut lapsen kanssa meidän sängyssä miehen ollessa pari yötä reissussa
  • Ihastunut Oddlygoodin uuteen Pumpkin Spice barista kauramaitoon kahvissa
  • Käynyt toimistolla liimailemassa magneetteja ja palaverissa
  • Kärvistellyt olenko-tulossa-kipeäksi vai en, kun välillä kurkku on tuntunut inhottavan karhealta
  • Päättänyt jälleen kerran malttaa nukkua enemmän
  • Syönyt joka aamu puuroa (lisukkeena lämmitettyjä omenalohkoja kanelilla, marjoja, mantelitahnaa ja mansikkahilloa) PAITSI sunnuntaina lapsen toiveesta vohveleita

Puuro johon ei kyllästy (se löytyy kyllä tuolta kaiken muun alta)

 

  • Pitänyt naperon yhden päivän kotona, koska vaikutti olevan niin veto pois ja ääni käheänä. Sanotaanko että hätävarjelua, ettei nyt tulisi kipeäksi, kun olisi mökillekin tarkoitus lähteä. Hän leikki tyytyväisenä itsekseen kun tein töitä
  • Käynyt lapsen kanssa kevyellä juoksulenkillä rattaiden kanssa. Tämä oli se meidän kotipäivän ulkoilu, ja sen verran tuntui omassa kurkussa vielä se kylmä ilma, että ei nyt vielä uusiksi
  • Käynyt pitkästä aikaa kampaajalla, ja ihan uudessa paikassa. Huonot latvat ja pituutta pois, kerrostuksia ja hurjasti eloa tukkaan – olen tyytyväinen! Eikä maksanut kuin 38€
  • Käynyt kavereiden ja lapsen kanssa I love me – messuilla ja hillinnyt itseni ostosten puolesta erinomaisen hyvin (vain muutama herkkupussi uusia pipariraakasuklaajuttuja ja mielettömiä taatelipatukoita Foodinilta, makuna sitruuna-lakritsi. Ja voi että, maistuu ihan sitruunalakulta!)
  • Käynyt kuitenkin lauantaina lapsen kanssa uudestaan lenkillä, vaikka tuntui pirun kylmältä. Kait siihen tottuu. Eihän juostessa toisaalta palele vaan lähtiessä vain.
  • Mennyt uimakouluun korvauskerralle koko perhe. Siellä terapia-altaan lämpimässä vedessä on ihanaa lillua, ja sit sauna sen päälle!
  • Syönyt miehen vanhemmilla kaikkea ihanaa uinnin päälle: salaattia, porkkana-bataattikeittoa, kantarellimuhennosta, karitsan karetta, omenakaurapaistosta…
  • Katsottu koko perhe yhdessä Avaraa luontoa lauantai iltana, aiheena Pohjolan luonto ja erityisesti Norjan merialueet
  • Lukenut lapselle 4/7 iltana iltasadun
  • Syönyt sunnuntain vohveliaamupalan sohvalla My Little Pony leffan ohessa, padilta uutisia lukien

  • Saanut lopulta aikaiseksi siivota sunnuntaina, kun se aiemmin viikolla vähän jäi
  • Tehnyt uuden suklaakeksitaikinan jääkaappiin valmiiksi
  • Syönyt pitkästä aikaa uuniperunoita. Katkarapumössöllä. Lisäksi uutta vegaanista sour cream & onion dippiä vihannestikkujen kanssa
  • Pitänyt leikkitreffit naperon kaverin kanssa
  • Katsonut Tanssii tähtien kanssa (ennakoidusti siis vielä edessä!)

 

Miten siellä on mennyt viikko? Kävitkö I love me messuilla?

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Rakas Evan Hansen – tämän syksyn must see musikaali

*Liput Rakas Evan Hansen – musikaaliin saatu Helsingin kaupunginteatterilta

Olin viime lauantaina kaverin kanssa Helsingin kaupunginteatterin Rakas Evan Hansen – musikaalissa. Halusin mennä näytökseen aika lailla ennakkoluulottomasti. Perusidea oli selvillä, mutta pyrin välttämään arvosteluja, videoklippejä ja muita tarkempia sukelluksia ennen omaa kokemusta. Ajattelin, että esitys on varmasti kiva, harmi vain, että oli väsynyt olo ja mietin miten se liki kolmituntinen esitys jaksaa kantaa loppuun asti. Mutta voi että, turhaan huolehdin! Nyt oli nimittäin musikaali, joka jokaisen kannattaisi käydä katsomassa, ja nyt kerron miksi.

Rakas Evan Hansen HKT 2023, kuva Helsingin kaupunginteatteri

Rakas Evan Hansen Helsingin kaupunginteatterissa

Ensinnäkin, tämä musikaali on tehty yhdessä nuorten vielä koulussa olevien tai vastavalmistuneiden näyttelijöiden kanssa. Itse asiassa, nuoret jo valmistuneet näyttelijät ovat kaikki tämän vuosikymmenen valmistuneita. Suurimmalla osalla on vahva musiikkiteatteri tausta ja sellainen intohimo siinä lavalla esiintymiseen, että tarinaan ei voi olla sukeltamatta mukaan. Käsikirjoituksesta vastaava Steven Levenson on nikkaroinut tarinan, joka on samanaikaisesti äärimmäisen riipaiseva, hulvattoman hauska ja monitasoisesti tunnistettava meille kaikille.

Tarina kertoo nuoresta lukiolaisesta Evan Hansenista, ihmisten kohtaamisesta ja sosiaalisista tilanteista ahdistuvasta nuoresta, jolle terapeutti on antanut tehtäväksi kirjoittaa tsemppi kirjeitä itselleen. Yksi tällainen ei niin tsemppaava, vaan päinvastoin alakuloinen ja lannistunut kirje alkusanoilla ”Rakas Evan Hansen”, päätyy sitten koulun raggarin, toisen ulkopuolisen ja elämästä ahdistuneen Connor Murphyn taskuun. Kun Connor sitten tekee itsemurhan viesti edelleen taskussaan, Evan ajautuu monimutkaiseen valheen, fiktion ja kuvitellun todellisuuden kierteeseen.

Helsingin Kaupunginteatteri – Rakas Evan Hansen – Kuvassa Nina Tapio ja Petja Pulkkinen – Kuva Otto-Ville Väätäinen

Broadwaylta Helsinkiin

Rakas Evan Hansenin kantaesitys oli Broadwaylla 2016, ja se voitti heti kasan Tony-palkintoja ja hurmasi yleisönsä kerta toisensa jälkeen yli kuuden vuoden pyörimisen aikana. Vaikea uskoa, että Helsingin kaupunginteatterin versio häviäisi alkuperäiselle yhtään. Nuoret näyttelijät äänellisesti äärimmäisen haastavissa rooleissa tuovat esitykseen realismia ja maanläheisyyttä, joka musikaaleista monesti uupuu. Jokaisen näyttelijän tapa olla ja elehtiä, puhua ja laulaa (kuten musikaaleissa aina yhtäkkiä käy) on niin luonteva ja varma, että tapahtumat olisi helppo uskoa todeksi. Ja se juuri tekee tästä niin koskettavan tarinan.

Meidän esityksessä Evanin roolin veti Petja Pulkkinen, jonka kanssa roolissa vuorottelee Julius Suominen. Puheessaan takelteleva, fyysisesti epävarmuutta ja ahdistusta peilaava ja mahdollisuutta toivova Evan on haastava hahmo, jonka roolin Pulkkinen vetää upeasti. Omissa silmissä esityksen yksi kirkas tähti on Connorin roolia vetävä Niki Rautén, jonka liike, elekieli ja ääni valaisevat lavan sellaisella presenssillä että oksat pois. En malta odottaa mitä tämä näyttelijä vielä saa aikaan. Erityismaininta myös Samuli Pajuselle Jaredin roolissa, joka kirvoitti yleisöltä jatkuvat naurut ja heittäytyi rooliinsa täysin sydämin. Ei tässä näytelmässä yhtään heikkoa linkkiä ollutkaan, vaan yleisöön asti välittyi vahva työryhmä ja yhteisöllisyys, jolla musikaali on rakennettu.

Kuvassa Niki Rautén, Rakas Evan Hansen HKT 2023, kuva Helsingin kaupunginteatteri

Osui ja upposi

Ennen puoliaikaa huomasin pidätteleväni kaikin voimin kyyneliä ja mietin että tulipa tästä yllättävä ilta teatterissa. Tässä on musikaali, joka kaikkien kannattaa käydä katsomassa. Se ei alleviivaa, keskity kliseisiin tai dramatisoi muutenkin dramaattisia aiheita, vaan ottaa ne vastaan osana tätä elämän virtaa mitä kuljemme, kertoo niistä koskettavalla ja taidolla esitetyllä musiikilla ja uppoaa syvälle sieluun.

Rakas Evan Hansen muistuttaa miten tärkeää ihmisen on tulla kohdatuksi, kuulua johonkin, ja mikä sen parempi paikka kuin yhdessä naurava, itkevä ja seisaaltaan aplodeja jakava teatteriyleisö. Esityksiä on tarjolla ensi keväälle saakka – joten tee itsellesi palvelus ja hoida liput tänne asap. Lupaan, ettet kadu.

Rakas Evan Hansen HKT 2023, kuva Helsingin kaupunginteatteri

Lue myös:

Häikäisevän upeaa teatteria – Pieni Merenneito Helsingin kaupunginteatterissa

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit