4-vuotiaan suosikkilelut ja mitä en itse kestä
0
Lapselle kertyy kummasti leluja. Ihan sama paljon yrittää keskittyä tekemislahjoihin, leluja kertyy aina. Ja sitä krääsää, vaikka varsinkin siltä yrittäisi välttyä. Jotain automaateista kolikolla saatuja härpäkkeitä ja muita, millä ei oikeasti tee yhtään mitään. Jos mietitään mitkä on 4-vuotiaan suosikkilelut, siinä ollaan sentään samoilla linjoilla. Ja se on ihanaa!
Kierrätykseen!
Meillä on käytössä taktiikka, josta en lipsu: joka syksy ja kevät kerään leluista ison satsin laatikkoon ja lapsi saa käydä sen vielä läpi ja valita onko seassa sellaisia leluja, joista ei vielä raaski luopua. Ja tämä on hei toiminut super hyvin! Jos ennen pyysin lasta itse valitsemaan lelut, jotka laitettiin eteenpäin, hän poimi ehkä 1-2 pientä. Nyt oikeasti saadaan aina iso kasa pois, kun käy selväksi millä ei ole viimeisen puolen vuoden aikana leikitty.
Kirjat ovat itselle aina mieluisia juttuja hankkia, mutta kirjasto on niin mielettömän hieno palvelu, että kirjoja tulee ostettua tosi vähän. Ne on erityisiä lahjoja silloin tällöin, kuten oheinen opus erilaisista maapallon ihmeistä tornadoineen, tsunameineen ja tulivuorineen. Tämä onkin kirja, joka kestää lapsella mukana aika pitkään, on helppo selailla myös itse ihan vaan kuvia katsellen, ja keskittyy kaikenlaisiin tämän hetken suurimpiin mielenkiintoihin, kuten luonnonkatastrofeihin.
Napero täyttää vuoden lopussa 5, ja sitten on tietty joulu, joten syksyllä motivaatio pistää jotain lelua kirpparille on aika suuri.
Nuket, pehmot, hahmot
Meidän 4-vee rakastaa edelleen nukkeja. Nuket ja erityisesti vauva-Peppi nimen saanut nukke ovat olleet rakkaita ihan pienestä asti. Tässä välissä nuket jäivät itse asiassa aika vähälle huomiolle, mutta viime aikoina ne ovat olleet taas vahvasti mukana. Espanjasta napero sai valita yhden lelun, ja pieni nuken tylleröhän sieltä tuli. Nukkejakin suositumpia ovat silti pehmolelut. En tiedä toista lasta, joka leikkisi pehmoleluilla yhtä paljon. Niitä on unikavereina ja kainalossa mukana, mutta tämä tyyppi oikeasti leikkii niillä ihan kuin nukeillakin. Pehmoja puetaan, syötetään ja peitellään nukkumaan. Ja niitä on aika satsi.
Silti aina olisi toiveissa nimenomaan uusi pehmolelu, jos jotain voi toivoa. Eikä niistä olekaan helppoa luopua, vaikka olisin julmana ja sanoisin ettei uusia tule, ennen kuin joku vanha lähtee pois. Ymmärrän tämän viehätyksen pehmoleluihin, koska ovathan ne äärimmäisen söpöjä. Kun joskus saataisiin aikaiseksi muuttaa ja naperolle tulee isompi sänky, pitänee hankkia sellainen jossa on säilytyslaatikot alla.
Nukkejen ja pehmojen lisäksi on ne muut hahmot: ennen Pipsa Possun minityypit, nyt Frozen hahmot ja dinosaurukset. Kaikki nukkekotiin mahtuvat pikkutyypit saavat saman hoidon kuin pehmolelutkin, ja kaikille on oma sänky. Itsehän toteutan tässä omia intressejäni ja ostelen silloin tällöin nukkekotiin jotain ihanaa pientä – viimeksi tuli aivan ihana hedelmätarjotin.
Omanlaiset lelut ja leikit
Meillä on lapsen kanssa hyvin paljon yhteistä näiden lelujen kanssa, ja se on ihanaa, koska ymmärrän sitä viehtymystä hyvin. Olen ollut itse ihan samanlainen. Mutta ehkä juuri siksi on erityisen tärkeää osata kuunnella mitä juuri hän haluaa, eikä tehdä oletuksia vain siksi että ”tästä minä olisin tykännyt”. Koska meissä kaikissa on myös eroavaisuuksia. Joskus saa olla tarkkana, että antaa lapselle tilaa olla oma itsensä ja muodostaa omat mielipiteensä, eikä ohjata niitä omien mieltymysten mukaan. Vaikka meidän tyypillä onneksi on vahvat mielipiteet ja kuuluva ääni, jolla ne tulevat esiin.
Leluja silti kertyy, ja itse siedän niitä pikkutavaroita aika huonosti silloin kun ne ovat levällään pitkin lattioita. Siksi panostan säilytysratkaisuihin ja olen salaa iloinen, ettei hän ole osoittanut suurempaa mielenkiintoa pikkulegoihin. Jos niiden aika tulee, pitää vetää syvään henkeä ja katsoa mitä siitä seuraa. Kehittäväähän niiden rakentelu tietty olisi.
