Tampereen Dinosaurukset – näyttely – oliko hyvä?
0
Lauantai vietettiin aamusta iltaan Tampereella. Kyseessä oli siskontytön synttärilahja, ja oma napero pääsi vähän siivellä mukaan. Koska suunnaksi otettiin Tampere-talon Dinosaurukset – näyttely, enkä olisi ikinä saanut anteeksi jos tämä tuleva paleontologi olisi jätetty matkasta pois. Tampereen Dinosaurukset – näyttely on ollut omasta mielestäni ajankohdaltaan vähän huono, koska se on esillä vain heinä-elokuun ajan. Ja itse asiassa, tämä viikko on juurikin viimeinen. Kesto on siis lyhyt, ja juuri kesälomakaudella. Lomakausi voi olla monen kannalta juuri sopiva ajankohta, mutta koska meidän lomat kuluu pääosin mökkeillen, mietin jo ettei me tulla mitenkään pääsemään sinne. Ennen kuin päätin ihan vaan että mennään sitten heti lomien jälkeen, kun vielä ehtii.
Päiväretki junalla
Lähdimme Pasilasta aamujunalla, ja aamu alkoi vähän tahmeasti pitkän väsyttävän viikon jälkeen. Mutta junaan selvittiin, ja olin tehnyt kaikille aamupalaa evääksi mukaan. Junamatka Tampereelle on lyhyt, joten päiväretki sinne sopii erinomaisesti. Valitettavasti sade osui taas juuri siihen hetkeen kun jäätiin junasta pois ja piti kävellä Tampere-talolle. Ostin ensimmäisen vastaan tulleen sateenvarjon ja lähdettiin suunnistamaan kohti näyttelyä. Mun kanssa mutkia tulee aina vähintään pari ylimääräistä, koska saantovaisto on ihan olematon, mutta perille löydettiin.
Lapset alkoivat innostua jo sisäänkäynnillä, minne oli pistetty pystyyn pari dinohahmoa ja luurankoa. Ovien takaa paljastui sitten vielä paljon muuta. Alkuun pieniltä ja vähän koomisilta omaan silmään vaikuttaneet dinosaurukset alkoivat kasvaa isommiksi, ja kun yhdestä hampaiden koristamasta suuaukosta mentiin sisään, edessä olikin ihan valtavia rakennelmia – ja tosi hienoja sellaisia.
Nämä dinot pitivät ääntä ja liikkuivat, ja molemmat lapset olivat ihan myytyjä. Osasta luettiin tietokylttejä ja itse luin vähän lisää naperoiden tutkiessa omiaan. Kun päästiin jättimäisen täysikasvuisen T-Rexin kohdalle, lapset olivat silmät pyöreinä ihastuksesta. Sanoisin siis, että ihan nappireissu.
Virtuaalielämyksiä ja ravintolaa
Näyttelyssä oli myös virtuaalivideoita, joita sai katsella lisäelämyksenä. Jonoa niihin kertyi, ja, kuten tavallista, jonottamisen säännöt olivat suurimmalla osalla hukassa, joten vuoroaan sai välillä odotella jonkin aikaa. Videot oli myös englanniksi (tai ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi), mutta ei se tuntunut kokemusta pilaavan.
Oli myös ihan mukava museokauppa, josta olisi löytynyt ties minkälaista pehmolelua, mutta tästä juteltiin jo etukäteen. Että nyt vaan katsellaan eikä osteta. Ja hyvin sujui.
Näyttelyyn pääsi samalla lipulla vain kerran, mutta kahviosta sai tarvittaessa evästä ja vessatkin alueella oli. Näyttelyreitti oli rakennettu kehäksi niin, että se kierrettiin läpi monta kertaa.
Sitten alkoi näkyä sen verran nälkää ja hyytymistä ilmassa, että lähdettiin syömään. Tampere-talon Muumi-näyttelykin jäi sikäli toiseen kertaan.
Ruokapaikan haku ei ollut niitä reissun kohokohtia, kun mukana kulki kaksi valittavaa lasta. Ehkä oli vähän dramaattista menoa – molemmat oli saaneet välipalaa näyttelyssä, mutta vaikersivat kuin olisivat olleet syömättä tuntikausia. No, mentiin ylistettyyn Pizzeria Napoliin, josta pitäisi löytyä Tampereen parasta pizzaa. Ainakin menu oli pitkä. Lasten pizzaa ei saanut gluteenittomana, mutta kun totesin ettei neljävuotias ikinä jaksa syödä kokonaista, saatiin sekin puoleen hintaan. Jokaiselle siis oma, ja pian meininki muuttui taas iloisemmaksi.
Tutustutaan Tampereeseen
Syötiin kaikessa rauhassa ja sadekuurokin ehti taas mennä ohi. Sen jälkeen sää olikin mitä parhain, ja tutustuttiin Tampereen kaupungin keskustaan. Tajusin, ettei meidän lapsi ole siellä koskaan ennen käynytkään.
Kuljettiin keskustan katuja pitkin, katseltiin Tammerkoskea ja syötiin jäätelöä auringossa. Pikku Kakkosen leikkipuistokin osui sopivasti matkalle. Ja sitten olikin jo aika lähteä junalle. Käytiin ainoassa jäljellä olevassa Punnitse & Säästä -myymälässä, mikä muuten löytyy Tampereen rautatieasemalta. Mikä elämys vuosien tauon jälkeen! Sieltä saikin evästä kotimatkalle, ja juna toi meidät takaisin Helsinkiin sopivasti seiskaksi. Pitkä ja täysi päivä, mutta ilmeisen antoisa.
Jos vielä ehditte tällä viikolla käydä Dinosauruksia katsomassa, voin suositella. Näyttely itsessään ei ole iso, mutta ainakin meillä siellä kului aikaa. Ja olihan ne vaikuttavasti tehty. Lapsetkin sai vähän kokea millaisia ne ehkä aikanaan olivat, muutenkin kuin vain kirjojen kuvista. Tietokylteissä luki kuuluisien paleontologien ja luurankojen löytäjien nimiä, mikä tuntui innostavan meidän tyyppiä entisestään omien tulevaisuuden suunnitelmien kanssa.
Kuvat meni valitettavasti osin sumeiksi siellä pimeässä, kun dinosaurukset tosiaan liikkuivat samalla. ehkä niistä silti idean saa millaisista oli kyse.