Hae
Saran kotikolo

Mitä pakata lapselle reissuun kahdeksi viikoksi?

Huomenna se koittaa, hartaasti odotettu lähtö kahden viikon matkalle lämpöön! Suuntana on Thaimaa ja Khao Lak, ja meitä on kaikkiaan viisi henkeä lähdössä. Meidän perhe ja miehen vanhemmat. Vitsit että kutkuttelee jo mahan pohjasta, en malta odottaa! Samalla meillä on ollut ohjelmassa ankaraa pakkaamista. Kaksi viikkoa, huh. Siitä on aikaa kun tällaisiin reissuihin on pakannut, ja eka kerta lapsen kanssa. Mökkilomia ei lasketa, kun aina on pesukone käytössä. Nyt siis käytännöllisyys ja realiteetit. Eli kun aurinko paahtaa, ruuat lentävät päälle ja niin pois päin. Kukapa tosin väittää etteikö niin voisi käydä itsellekin…

Kun suuntana on lämmin kohde, se tekee pakkaamisesta osin helpompaa, koska kesävaatteet vievät vähemmän tilaa. Samalla ne toisaalta likaantuvat helpommin, joten jokaiselle päivälle tulisi olla puhdasta mukana. Tämä koskee etenkin itseäni, kun tietää ettei hikisiä kamppeita halua uudestaan päälle. Lapselle ei ole omaa matkalaukkua muuten kuin käsimatkatavaroihin, joten pakkaan meidän kamppeet samaan laukkuun. Miehen kassiin menee toki myös jotain, koska kummasti hänelle kertyy aina vähemmän tavaraa…

Kaksi viikkoa on sellainen aika, että matkatavaroita kertyy helposti huima määrä, joten valintojen kanssa kannattaa olla tarkkana. En tiedä voinko sanoa olleeni, koska tavaraa on kertynyt kuitenkin.

Mitä pakata lapselle reissuun?

Jos nyt aloitetaan perusjutuista, niin mukaan lähtee tietysti shortseja ja t-paitoja. Pari hihatonta paitaa taitaa olla myös. Samoin mekkoja, alushousuja, pari hametta ja pari ohutta pitkähihaista. Myös haalareita on mukana, shortsimallisia sekä pidempilahkeinen, jota oli viime kesänä ihan hittivaate. Ja mahtuu onneksi edelleen!

Vaatteita pakkaan sen verran, että jokaiselle päivälle on olemassa puhdas vaate. Shortseja ynnä muita tulee todennäköisesti käytettyä useamminkin, mutta ainakin on puhdas paita illalliselle. Kahden viikon reissuun otan kaksi pyjamaa. Ne pysyvät sikäli siistinä, kun aamupalalle ei mennä pyjama päällä.

Pakkaus on aika sekasorto

 

Tärkeimpiä varusteita ovat uv-puku, perusuikkari, uimalasit, uimatossut ja kellukkeet. Uimahattu, lippis ja lierihattu ovat myös must. Uimahattu oli etenkin huippuhankinta. Veikkaan, että niin paljon aikaa kuluu uima-altaassa ja rannalla, että uv-puku on päällä suurimman osan ajasta. Ja se helpottaa myös vanhempien hommaa, kun aurinkorasvaamista ei ole niin paljon. Itseään saa rasvata kuitenkin jatkuvasti, niin huomattavasti iisimpää kun lapselle riittää muutama ihon osa.

Vaatteiden lisäksi

Kenkiä on mukana kolmet: lenkkarit, sandaalit ja kangaskengät. Pesupussiin tulee perusjutut: hammasharja ja -tahna, hiusharja, selvityssuihke ja pampuloita. Aurinkorasvaa on reippaasti kaikille.

Mukana on kahdet aurinkolasit, joista toiset ovat nimenomaan uimista ja rantaleikkejä varten. Mukaan otetaan myös hiekkaleluja kotoa, ja jos tekisi tiukkaa kotimatkalla, niin voidaan jättää sinne. En tosin odota tekeväni juuri ostoksia, koska kyseessä ei ole sellainen paikka. Sinne mennään kokemaan asioita paikan päälle eikä shoppailemaan.

Lapsen käsimatkatavaroihin pakataan eväitä ja tekemistä koneeseen. Kun Venäjän yli ei voi lentää, on lentomatkakin tavallista pidempi. Mennessä lennetään yötä vasten, ja paluulento lähtee aamulla. Lapselle on mukaan värityskirjoja, kyniä, tarroja, vähän leluja ja padille ladattuna leffoja. Kuulokkeet ja koneeseen lämmintä päälle. Osan puuhasta saa menomatkalla, osan paluumatkalla, että on uutta tekemistä pitkällä matkalla. Värityskirjat eivät vie juuri mitään tilaa, ja lapsi jaksaa onneksi touhuta niiden parissa pitkään. Myös tarrapaketit viihdyttävät tuntien ajan, etenkin kun ne tulevat yllätyksenä.

Mukana on myös maitohappotabletteja kaikille ja kipulääkkeitä. You never know.

Evästä reissuun

Tilasimme koneeseen gluteenittomat ateriat, mutta tässähän on se haaste että kahta erikoisruokavaliota ei voi yhdistää. Eli mitä todennäköisimmin ruuat sisältävät maitoa, ainakin osittain. Joten mukana on lääkärintodistustus ja lapselle reippaasti evästä. En tiedä miten otettu hän olisi lentokoneruuasta muutenkaan, joten sikäli homma toimii ihan hyvin. Eväänä on kaikenlaista helppoa ja säilyvää, kuten smoothiepusseja. Teen kaikille myös leivät varmuuden vuoksi, koska kotoa lähtiessä se nyt on vielä helppoa.

Itse matkalta odotan ruualta paljon. Thaikeittiö on mieletön, ruoka super edullista ja täynnä upeita makuja! Napero odottaa kookospähkinöistä juotavaa kookosvettä ja uudenlaisia tuoreita hedelmiä. Hän myös tykkää nuudeleista, joten uskoisin thairuokien maistuvan oikein hyvin – etenkin jatkuvan pulikoinnin päälle. Muistan itse viime reissulta miten ihania ne kaikki värikkäät wokit ja mielettömät mereneläväplatterit olivat.

Nyt vaan kassit järjestykseen, lomamoodi päälle ja menoksi! Palataan sitten reissun jälkeen miten meni.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

2 kommenttia

  1. AnnikaMi kirjoitti:

    Teillä on varmaan suunnitelmat selvillä ja pakkaamiset pakattu, mutta yleisesti ottaen mietin että varmaan vähemmälläkin pärjäisi jos pesettäisi pyykkiä vaikka kerran-pari reissun aikana. Tai miksei useamminkin kun tuolla päin ei taida ihan kauheasti maksaakaan.

    Ihanaa lomaa!

    • sarankotikolo kirjoitti:

      Se on totta, ja voi hyvin olla että ainakin alusvaatteita joutuukin pesemään. Nyt tulee opeteltua tällä kokoonpanolla ja jatkossa osaa sitten paremmin! Ja kiitos😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *