Hae
Saran kotikolo

Viikon kuulumisia

Toukokuussa päästy puoleen väliin, ja mitä tähän viikkoon on kuulunut? Viikon kuulumisia on aika vähän oikeastaan, koska ei ole tullut tehtyä mitään. Kelit ainakin olleet melko epävakaisia, mutta väliäkö sillä, kun tässä ollaan taas kerran kipeänä. Sade puhdisti hyvin pölyä ilmasta, mutta ei se kauaa auttanut. Ja kun vielä on kylmääkin, niin luonto ei ala tarpeeksi nopeasti vihertää, että siite- ja katupöly alkaisi helpottaa. Ja se hiton pöly sairastuttaa. Aargh!

Paras päivä maanantai

Että joo, ei ihan niin kiva viikko. Maanantai alkoi hienosti, ehdin joogatakin ja alkava työviikko oli täynnä tosi kivoja hommia. Kävimme illalla moikkaamassa kavereita, ja siellä alkoi palella. Illalla yskitti kovasti, ja yöllä oli vaikea nukkua kun kurkkuun sattui yskimisen jälkeen niin paljon.

Tiistaina olin saikulla. En tehnyt mitään, kirjaimellisesti. Makasin sohvalla, katsoin telkkaria ja söin suklaata. Ja keskiviikkona olin saikulla. Silloin tuntui jo paremmalta, ja ajattelin että viikonlopuksi ehtii hyvin kuntoon.

Töihin paluu?

Torstaina sitten taas työpäivä. Kävin läpi aiemmin kirjoitettuja artikkeleita ja muokkasin niitä lisää. Lounastauolla hain paketin Triplan postista. Iltapäivällä alkoi olo heiketä, ja tiimipalaverin aikana erityisen paljon. Nappasin naamaan tonnin Panadolin, ja lähdin hakemaan lasta päiväkodista. Olin luvannut että käydään kirjastossa, ja sitkeästi kävimme. Karsea viikko kun joka päivä joutunut vaan sanomaan toiselle etten voi leikkiä, en voi lukea iltasatua. Maailman kamalin tunne ettei voi olla lapsensa kanssa. Kotona makasin sitten loppuillan taas sohvalla, napsin lisää lääkkeitä ja totesin että kuume nousee. Se oli sillä hetkellä jo aika selvä peli.

Chattailin lääkärin kanssa ja sain lähetteen labraan, missä kävin vielä samana iltana. CRP oli siinä vaiheessa 21, joten ei hälyttävän korkea. Vika lääke vielä naamaan ja yön nukuin onneksi ihan hyvin ilman kuumehikoilua tai -palelua.

Yksi, kaksi, kolme…

Perjantaina lapsi päiväkotiin ja lääkärille puoliltapäivin, mikä oli torstai iltana varatessa aikaisin vapaana oleva aika. Otettiin uusi CRP ja nyt se olikin jo 97. Röntgenin kautta vielä ja taas lähdin kotiin antibioottien ja uuden keuhkokuumediagnoosin kanssa. Nyt onkin jo täyskäsi, ollut viisi kertaa keuhkokuume. Olo alkaa olla aika epätoivoinen. Että tällä sellaisia viikon kuulumisia tällä kertaa. Viikonlopullehan ei sitten kuulukaan mitään.

Jälleen siis sairaslomalla ja voi hemmetti kun kaikki liikkuminen loppuu taas kuin seinään. Pää ei kestä tätä kovin hyvin. Ennen heinäkuuta ei varmaan voi juosta. Pelkkä ajatuskin itkettää. Juuri kun oli päässyt kunnolla taas liikunnan pariin, niin se viedään pois. Toki joogaa ja kävelyä saa jo aiemmin, mutta juoksemisella on erityinen paikka elämässä.

En tiedä aiheuttiko bronkoskopia tutkimus jotain ärsytystä mikä nyt sai tämän taas aikaan, vai tuo pirun pöly. Katupölykausi on ollut tänä vuonna ihan kamala, ja sen on todella huomannut keuhkoissa. Mutta ihan sama mistä on kyse, haluan päästä tästä kierteestä vaan eroon ja saada olla terve.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Jumalainen Geisha raakakakku

En usko että tätä tarvitsee perustella mitenkään. Kermainen hasselpähkinä ja suklaa muodostavat sellaisen humalluttavan herkullisen liiton, että tämä raakakakku menee kyllä heittämällä parhaimpiin koskaan tekemiini.  Klassikkosuklaalta  vaikutteensa  saanut  Geisha  raakakakku  on  juuri  niin  ihanaa  ja herkullista  kuin  miltä  kuulostaakin! Ja hei, silti vegaaninen ja gluteeniton!

Saisiko jo hakea lisää?

GEISHA RAAKAKAKKU

 

Pohja

 

1dl hasselpähkinöitä

1dl taateleita

1rkl raakakaakaojauhetta

2rkl raakakaakaovoita

 

Jos luulet, että blenderisi kaipaa apua, liota pähkinöitä ja taateleita pari tuntia etukäteen. Itse en liottanut niitä etukäteen ollenkaan, jolloin pohjasta saa mukavan rouskuvan. Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Yhdistä ainekset ja sekoita yhtenäiseksi massaksi. Tässä pohjassa saa olla reilusti rosoisuutta, älä yritäkään saada pohjasta sileää.

Painele pohja irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin.

 

Hasselpähkinätäyte

2dl hasselpähkinöitä

1dl cashewpähkinöitä

1 tölkki kookosmaitoa

2rkl raakakaakaojauhetta

0,5dl raakakaakaovoita

0,5dl vaahterasiirappia

0,5dl hasselpähkinärouhetta

Ripaus vaniljajauhetta

Liota pähkinöitä ainakin muutama tunti, mielellään jopa yön yli. Sulata kaakaovoi vesihauteessa.

Yhdistä kaakaovoi, vaahterasiirappi, vanilja ja pähkinät (ei rouhetta), ja sekoita massa sileäksi tehosekoittimella. Voit joutua pitämään välillä taukoa, jotta blenderi ei hyydy. Kun massa on sileää, lisää kookosmaitotölkistä paksu osa. Voit lisätä myös tilkan nesteestä, jos tarvitsee. Sekoita uudelleen.Lisää hasselpähkinärouhe sekoittamalla käsin lusikalla tai lastalla.Kaada täyte vuokaan pohja päälle ja laita vuoka jääkaappiin.

 

Suklaakuorrute

1dl raakakaakaovoita

0,5dl raakakaakaojauhetta

1 avokado

1dl mantelimaitoa (jos löydät paahtamatonta tai teet itse, plussaa!)

1/4dl vaahterasiirappia

Ripaus vaniljajauhetta

Sulata kaakaovoi vesihauteessa ja sekoita ainekset keskenään tasaiseksi. Voit levittää kuorrutteen yksinkertaisesti vain yhdeksi lisäkerrokseksi kakun päälle, valella sen myöhemmin kakun ympärille kauttaaltaan, tai käyttää sitä kakun koristeluun.Itse pursotin kuorrutteen pakastepussin avulla koristeeksi kakun pinnalle. Heittäydy luovuuden valtaan!

Ripottele lisäksi pinnalle hasselpähkinärouhetta koristeeksi.

Anna kakun jähmettyä jääkaapissa yön yli tai pakastimessa reilun tunnin ajan.

Valmis Geisha raakakakku on koostumukseltaan tiivis ja pysyy hyvin kasassa, mutta suutuntuma on ihanan moussemainen.



Aika mieletön, vai mitä? Jos ikinä voikaan kakku viedä kielen mennessään… Jokaisen Geisha-suklaan ystävän tulisi kokeilla tätä hurmaavaa hasselpähkinän ja suklaan makuista raakakakkua!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit