Synnytyksestä kolme vuotta – miten keho voi nyt?
0En ikinä kirjoitellut raskaudestani blogiin sen enempää, enkä jakanut synnytyskertomusta. Olen kyllä itse mielenkiinnolla niitä lukenut. Ensimmäiseen synnytykseen valmistautuminen tuntui vähän kuin olisi ollut astumassa verhon taakse, eikä tiedä yhtään mikä toisella puolella odottaa. Siellä olisi monia muita jo odottamassa, mutta keskusteluun pääsisi todella osalliseksi vasta, kun sen olisi itse kokenut. Entä nyt, kun synnytyksestä on kolme vuotta ihan pian? Miten keho nykyään voi ja miten se on näiden vuosien aikana palautunut?
Sen verran huomiona, että napero syntyi joulukuun alussa, joten ihan täyttä kolmea vuotta ei vielä ole takana.
Ensin vähän taustaa
Minulla oli mielestäni hyvin helppo raskaus. Alussa painoi jäätävä väsymys, minkä vuoksi olo oli usein pahoinvoiva ja ajoi sänkyyn jo ennen kahdeksaa illalla. Oksentelua tai vastaavaa ei ollut lainkaan, mutta ruoka maistui välillä huonosti. Vauva kasvoi niin sisäänpäin, että vatsa täyttyi hetkessä ja lähinnä teki mieli kuivaa leipää ja nektariineja. Juokseminen piti lopettaa melkeinpä heti, koska energia ei vaan riittänyt ja vatsassa tuntui pahalta. Mutta toisaalta, kävin viimeisen kerran salilla viikko ennen vauvan syntymää, ja olisin käynyt sen jälkeenkin jos jäsenyys ei olisi mennyt juuri silloin umpeen. Pystyin siis urheilemaan läpi raskauden ja tunsin säilyttäväni jonkinlaisen yhteyden kehooni sellaisena, millaisena olin oppinut sen tuntemaan. Vatsa tosin oli tiellä ja esti nukkumisen vatsallaan.
Sitten kohti synnytystä
Oma synnytykseni alkoi lapsivesien menolla eräänä aamuyönä viisi päivää ennen laskettua aikaa. Muuten ei kuitenkaan tuntunut mitään. Itse asiassa, tiesin miltä supistukset tuntuvat vasta kun ne toden teolla alkoivat.
Se keskiviikko oli ehkä koko raskauden ihanin päivä. Tiesin, että loppuviikon aikana vauva on vihdoin sylissä ja homma etenee. Kävin päiväsaunassa, köllöttelin sohvalla jouluelokuvia katsellen, söin suklaata ja nukuin päiväunet. Parit kaveritreffit piti perua, mutta muille en kertonut tapahtumista vielä mitään.
Päivän aikana ei tosiaan tuntunut pientä vatsan juimimista kummempaa, mutta illalla muistaakseni yhdeksän paikkeilla ei tehnyt enää mieli istua sohvalla. Laitoimme vuokratun TENS-laitteen kiinni ennen kuin mies meni ”nukkumaan”, ja loppuillan lähinnä istuin polvien päällä, kiemurtelin ja katselin kellosta supistusten kestoa. Naistenklinikalle lähdimme kahden aikaan yöllä. Homma pysyi niin sanotusti hallussa kunhan sain olla jaloillani. Supistukset veivät voimia ja keskellä yötäolo oli melko väsynyt, mutta missään vaiheessa ei sattunut. Kun väsytti niin paljon että haaveilin vaan pääsystä makuulle, otin yhden annoksen epidulaaria ja nukuin seuraavat kaksi tuntia. Yhdeksältä aamulla vauva oli ulkona. Hän syntyi käsi hieman huonossa asennossa ja matkalla tuli kolmannen asteen repeämät, mutta missään vaiheessa ei sattunut, vaikka epidulaarista oli jo useampi tunti eikä muita lääkkeitä ollut. Jossain omassa kuplassa taisin olla koko ajan, koska en edes tuntenut epidulaarin laittamistakaan.
Palautuminen
Raskaudessa kertyi painoa noin 8 kg, mikä tippui oikeastaan heti pois ja vähän enemmänkin. Olimme pari päivää Perhepesähotellissa, missä nappasin yhden panadolin per päivä, mutta kotona kipulääkettä ei tarvinnut. Välillä teki mieli makoilla ja helpottaa alapään painetta, mutta istuin ihan sujuvasti jo samana iltana hotelliin päästyämme. Eka isompi vessahomma jännitti, mutta ei siinäkään ollut ongelmaa. Sanotaanko vaikka näin, että vessaan kyllä halusi mennä pian, koska pidättely aiheutti kyllä sellaisen puukon iskua muistuttavan kivun häntäluun paikkeilla.
Ekat pari viikkoa ei tehnyt mieli kävellä kovin pitkiä matkoja. Sen jälkeen alkoi vaunulenkit ja kroppa toimia paremmin. Juoksemassa kävin alkukeväästä, ja silloin huomasi jotain kyllä tapahtuneen virtsankarkailun myötä. Mutta sekin helpotti kesän aikana. Olin tehnyt paljon vaunulenkkejä talvem 2018 hirmuisissa lumikinoksissa, joten pohjakunto oli aika hyvä.
Nyt muutama vuosi myöhemmin
Keho on muuttunut vähän erilaiseksi kuin ennen raskautta, mikä johtuu suurelta osin myös liikuntatapojen muutoksesta. Erilaiset ryhmäliikunnat vaihtuivat juoksulenkkeihin, joten lihasmassaa on lähtenyt ja vartalo on sikäli vähän pienempi, ja samalla löysempi. Korona on tehnyt osansa siinä, ettei salilla ole tullut käytyä, mikä jumittaa selkää turhan paljon etenkin nyt kun työpäivät kuluvat koneen äärellä. Hiuksia lähtee hurjan paljon edelleen, vaikka imetys loppui jo aikaa sitten lapsen ollessa vähän reilun vuoden ikäinen. Samoin jokin hemmetin aikuisiän akne iski imetyksen jälkeen. Se on vähän helpottanut, mutta silti saa kiristelemään hampaita aika usein.
Monella tapaa raskaus ja lapsen saaminen tekivät kehosuhteestani paremman. Osaan käyttää kroppaani nyt paremmin. Huoltaa pikemmin kuin treenata. Hyväksyä sen puutteet ja huomata upeat piirteet. Se on aika kliseinen tapa ajatella, mutta kyllä sellaisen muutoksen läpikäyminen pistää tutustumaan itseensä ihan uudelleen. Synnytyksestä on kolme vuotta, mutta onhan lapsiperhearkea sitten ehditty elää jo saman verran. Kyllä se meillä pisti rutiineita ja tottumuksia ihan uusiksi. Ei huonolla tavalla, mutta kuitenkin. Elämä on ollut erilaista kuin aiemmin.
Muutosmatka
Minusta oli ihanaa saada synnyttää ja imettää oma lapseni, enkä kokenut niistä ahdistusta tai että kehoni ei olisi omani. Siihen varmasti auttoi, että lapsi lopetti imetyksen ihan itse, eikä asiasta tarvinnut itkun ja pakottamisen kautta taistella. Pumppasin maitoa aika paljon, jotta mieskin sai osallistua syöttämiseen, ja maitoa pakkaantui sekä suihkusi ajoittain melko reippaasti. Maidon valuminen yhdistettynä jälkivuotoon oli vähän palapeliä pukeutumisen ja peseytymisen kanssa, mutta en kokenut sitäkään mitenkään pahana. Se vaan kuului asiaan, ja kertoi siitä, että keho toimi oikein.
Minulla oli kaiken kaikkiaan älyttömän helppo raskaus, erittäin positiivinen synnytys ja muutenkin vauva, joka itkeskeli kyllä jonkin verran ilmeisesti vatsavaivoja, mutta esimerkiksi nukkui heti vastasyntyneestä asti yönsä loistavasti ja antoi myös meille näin aikaa oikeasti levätä. Joten voisi sanoa, että olen päässyt helpolla, ja se näkyy totta kai myös kehon palautumisessa. Ei voi kuin ihmetellä miten synnytyksestä voi olla kolme vuotta – minne tämä aika oikein katoaa?!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Lapsi sairastuu ja matka peruuntuu
Meidän piti lähteä tänään kovasti odotetulle mökkilomalle. Tai itselleni kyseessä työloma, kun tarkoitus oli pitää etäviikko mökillä, mutta aika luksusta sekin olisi ollut. Mökillä maltan aina nukkua pidempäänja saan akut kunnolla ladattua, ja onhan se syksyinen mökkiympäristö ihan ainutlaatuisen ihana. Saa saunoa rantasaunassa, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Juoda kahvit tai kaakaot viltin sisälle kääriytyneenä takkatulen ääressä. Antaa lapselle vähän lomaa, kun päiväkotiarki väsyttää. Mutta niinhän siinä käy, että kun lapsi sairastuu, matka peruuntuu.
Suunnitelmat stop
Meidän oli tarkoitus hypätä junaan tänään aikaisin aamulla, mutta kun mies toi naperon eilen päiväkodista kotiin, tämä käyttäytyi ihan omituisesti. Jaksoi hädin tuskin kävellä, vikisi vain ja alkoi illan mittaan tuntua lämpöiseltä. Ei ollut nukkunut päiväunia ja oli ihan uuvuksissa. En tiedä iskikö sitten yhtäkkiä, kun eivät päiväkodista olleet ilmoitelleet mistään poikkeavasta. Aamulla oli kyllä myös ihan kunnossa ja normaalisti potkupyörällä sinne viiletti. Mitatessa lämpöä oli vasta 37,8, joten ei mikään raju kuume, mutta olihan se heti selvää että junalle ei olla lähdössä. Sen sijaan soittelin VR:lle vaihtaakseni lipun toiselle päivälle ja varasin aamuksi ajan koronatestiin.
Loppuilta menikin ihan kaaoksessa, kun näytti että lapselta lähtee taju ja jonkinmoisen neuvottelun jälkeen saimme hänet nielaisemaan lääkkeen. Sellaisen lasten tabletin, joka on koostumukseltaan jauhoinen ja hajoaa suuhun. Siitä seurasi uupuneen ja sairaan lapsen älytön huuto, koska se maistui pahalta. Pyjama päälle ja sänkyyn jo ennen puoli kahdeksaa, minne sammui saman tien. Yöllä heräili useamman kerran, mutta aina jotenkin todella reippaana ja positiivisena. Aamullakin meni hyvin, ja toivottu lettu aamiainen maistui hyvin, vaikka lämpöä edelleen oli.
Eka saikkupäivä
Mies oli kahden aikaan lähdössä yöksi pois, joten hyödynsin aamupäivän ja kävin kävelyllä sekä hankkimassa lapselle samalla reissulla rukkaset ja lisää merinovillaa. Koska hemmetti tuo keli, niin hyytävän kylmä koko ajan. Ja se vielä tuli ihan yhtäkkiä.
Tänään on sitten kuume tuntunut nousevan pitkin iltapäivää. Tyyppi yritti todistaa olevansa ihan kunnossa ja hyppeli matolla, kunnes alahuuli alkoi väpättää ja tulikin itku. Ei sitten niin kunnossa kuitenkaan. Ruoka ei maistu, joten sovelletaan. Mansikoita, smoothieta, kurkkua ja tikkaria sohvalla samalla, kun telkkarissa on pyörinyt kaikki mahdollinen Peppi Pitkätossusta Ryhmä Hauhun ja johonkin ihme hevosohjelmiin. Ihanaa että telkkari kelpaa, se on paras viihdyttäjä kun leikkimiseen ei riitä virtaa. Välillä on luettu kirjoja ja valittu netistä uutta toppahaalaria. Koska, tuo keli. Kohtahan tässä tarvitsee jo toppaa päälle.
Ollaan kaksin melkein huomiseen iltaan, joten veikkaan tuon maanantain työpäivän tuntuvan aika erityisen ihanalta. En tiedä saako lapsen viedä päiväkotiin, kun on ilmoitettu lomaviikoksi, mutta pitää soitella sinne maanantaina. Mummo on lupautunut hätiin joka tapauksessa, mikä on taas ihanaa. Selvitään siis ensi viikkokin hyvin. Mummo tulee myös huomisaamuna laskemaan minut lenkille. Siihen mennessä pitäisi testituloksenkin olla selvillä.
Ja mökki sekä siellä odottavat isovanhemmat ovat vuorossa sitten toivottavasti parin viikon päästä, kun ensin on sairasteltu taudit pois alta. Se ei onneksi katoa sieltä mihinkään. Ja vaikka sinänsä kurjaa, että mökille ei nyt päästy ja sitäkin kurjempaa, että toinen on kipeänä, kotona on sittenkin parempi sairastaa.