Hae
Saran kotikolo
Kaupallinen yhteistyö

Testissä maidottomat pääsiäissuklaat ja arvonta!

Kaupallinen yhteistyö: Dammenberg

Olen aina ollut vankasti sitä mieltä, että erikoisruokavalio ei ole este vaan mahdollisuus. Tutut herkkuruuat saa valmistettua vaihtoehtoisin menetelmin, eikä mistään tarvitse jäädä paitsi, jos ei siis halua. Lapsen myötä juhlapyhiin on kuitenkin tullut oma haasteensa. Jokaiseen juhlapyhään liittyy vahvasti ruoka, ja kenties merkittävämpänä juuri suklaa. Joten kiitos ihanan Dammenbergin, saimme testiin herkulliset maidottomat pääsiäissuklaat, joiden avulla meidänkin pääsiäinen on tulvillaan suklaaherkkuja!

Itse muistan lapsuuden pääsiäisistä ennen kaikkea askartelun, virpomisen ja tietysti ne virpomisesta seuranneet herkkukorit. Mutta entä sitten, kun kaupan pääsiäishyllyt notkuvat toinen toistaan suurempia pääsiäismunia, joista ainutkaan ei ole maidoton? Vaikka rehellisesti sanoen se tavallinen pääsiäismunasuklaa ei ole edes kovin hyvää, pääsiäismunissa on kuitenkin ihan oma juttunsa. Nimittäin se yllätys. Pääsiäismunat avataan värikkäästä kääreestä, ja syötävän suklaan sisältä löytyy vielä jotain pikkukivaa. Suklaata voi syödä koska vain, ja ennen kaikkea oikeasti hyvää suklaata. Mutta ne yllätykset ovat nimenomaan pääsiäisen juttu.

Pääsiäisen periNteet

Meidän napero on kaksivuotias, eikä vielä osaa odottaa juhlapyhiltä tiettyjä juttuja. Vuosi sitten hän virpoi minun avustamanani miehen vanhemmat, serkkunsa ja näiden vanhemmat läheisessä puistossa oltuamme kolme viikkoa koronaa piilossa mökillä. Palkaksi hän sai muistaakseni jotain pientä kivaa, olisikohan ollut pastilleja ja NomNom hedelmänameja. Pääsiäinen kului kolmestaan kotona rajoitusten ollessa tiukimmillaan. Maistoimme jättimäistä suklaakanaa, joka oli kyllä sen verran tiukkaa suklaata, etten itsekään pystynyt sitä syömään ja käytin sen lopulta leivontaan.

Tänä vuonna tilanne on jo vähän eri. Kaksivuotiaamme kyllä ymmärtää suklaan päälle, ja ihme olisikin jos minun lapsenani näin ei olisi. Itse taas elän vieläkin sitä vaihetta, kun odotan innolla hänen kokevan ensimmäisiä kertoja. Nyt hän osaa jo odottaa asioita, kuten jouluna Joulupukin vierailua. Sama juttu virpomisen ja yllätysten kanssa. Kenties meille tulee myös pääsiäispupu, joka piilottaa suklaata ympäri asuntoa tai jopa ulos. Se ei ollut tapana omassa lapsuudessani, mutta miehellä oli. Ja kuulostaa hauskalta perinteeltä. Meillä oli tapana pääsiäissunnuntain iso aamupala ja pääsiäislahjat, jotka olivat yleensä VHS-leffat.

Tästä pääsiäisestä hän saa jo enemmän irti. Voimme yhdessä askarrella virpomisvitsan, pukea hänelle pikku noidan (tai jonkun muun) asun ja virpoa ainakin saman porukan kuin vuosi sitten. Voimme myös syödä yllätyssuklaamunia ja muita pääsiäisen suklaaherkkuja, joita löytyy Dammenbergin kattavasta valikoimasta. Dammenbergin ansiosta pääsimme koemaistamaan näitä maidottomia pääsiäisen herkkuja jo etukäteen!

Mikä Dammenberg?

Dammenberg on pieni suomalainen perheyritys ja suklaatehdas, joka on tehnyt allergiavapaista suklaista elämäntyönsä. Dammerbergin motto on valmistaa suklaata ihmisille, jotka eivät normaalisti voi syödä suklaata. Yritys on saanut alkunsa 1994 Tampereella, ja käsintehtyihin allergiavapaisiin suklaisiin yritys erikoistui vuonna 2003. Nykyään Dammenbergilla on oma paahtimo ja suklaatehdas sekä tehtaanmyymälä Lempäälässä, ja suklaamyymälä Sääksjärvellä. Suklaata saa tilattua myös Dammenbergin omasta verkkokaupasta.

Ensinnäkin, kaikki Dammenbergin suklaat ovat gluteenittomia. Valikoimasta löytyy myös sokerittomia, soijattomia, pähkinättömiä, munattomia, vegaanisia ja multiallergia tuotteita. Valikoimaa siis löytyy monille eri ruokavalioille. Ja mikä parasta, Dammenberg valmistaa myös sesonkituotteita juuri sopivasti eri juhlapyhille, kuten nyt edessä häämöttävälle pääsiäiselle!

Dammenbergin maidottomat pääsiäissuklaat

Saimme kotiin runsaan tuotepaketin pääsiäissuklaita, joita maistelimme yhdessä raadin kanssa. Toisin sanoen minä, mieheni ja ipana. Olen pyrkinyt opettamaan lapsen arvostamaan oikeaa suklaan makua, toisin sanoen antanut hänelle ihan rehtiä tummaa suklaata karkkimaisen maitosuklaan sijaan. Hän on siis tottunut voimakkaan suklaan makuun ja nauttii siitä täysin rinnoin. Itse en tykännyt tummasta suklaasta edes aikuisiällä, ennen kuin ruokavaliomuutokset pakottivat opettelemaan sen makuun. Ja nykyään kun suklaata tekee mieli, ajatukset menevät suoraan tummaan ja täyteläiseen suklaaseen.

Dammenbergin useimmat maidottomat pääsiäissuklaat eivät ole kovin voimakkaita, vaan päinvastoin maitosuklaan mukaisia. Ja siitäkös napero innostui. Suklaa levisi pitkin sormia ja naamaa ja ”lisää! Lisää!” hihkuttiin koko ajan. Kyllä se makea maitosuklaa kuitenkin uppoaa, ja täytyy myöntää, että hitsin hyväähän nämä ovat!

Maidottomat PääsiäissuklaAt maKutestiSsä

 

Meillä oli koemaistiaisena 10 erilaista suklaata ja lisäksi Dammenbergin oma suklaalevite. Varsinaiset maidottomat pääsiäissuklaat ovat suklaalevyjen joukossa, mutta makunsa puolesta kaikki suklaat sopivat mihin tahansa juhlasesonkiin. Kaikki tuotteet ovat maidottomia ja gluteenittomia, monet soijattomia. Dammenberg suosii Reilua Kauppaa ja laadukkaita raaka-aineita. Juuri tuotteisiin panostaminen ja tarkka käsityö suklaissa myös maistuu! Ne maistuvat luksukselta, johon on käytetty aikaa ja vaivaa. Ja niitä tekee myös mieli maistella antaumuksella, mikä tekee niistä erityisen hyvin juhlaan sopivia.

Kaiken kaikkiaan jokainen suklaa on koostumukseltaan täydellisen kermainen ja makumaailmaltaan täyteläinen. Siitä on vuosia kun olen viimeksi maistanut tavallista maitosuklaata, mutta näissä en kyllä huomaa eroa. Vaalea suklaa maistuu ihan maitosuklaiselta, ja käyttäytyy suussa samalla tavalla, eli sulaa ihanasti kielen päälle! Tumma suklaa puolestaan tarjoaa sen aidon kaakaon ja suklaan maun juuri sopivasti makeutettuna olematta imeliä.

Jos haluatte lukea tuoteselosteet tarkemmin, olen linkannut tuotteiden tiedot tähän alle:

Worry Free vadelmasuklaa
Worry Free Vaalea kermainen suklaa
Appelsiinisuklaa patukka

 

Olen aina tykännyt appelsiinin ja suklaan yhdistelmästä, eikä tämäkään patukka tuottanut pettymystä! Appelsiini maistuu raikkaana pehmeän makuisen suklaan seassa, mutta päähuomio on edelleen suklaassa.

Hetken luulin valkoisen paketin olevan valkosuklaata pakkauksen värin perusteella, mutta kyseessä olikin vaalea maitosuklaa, jossa on kaakaomassan lisäksi kaakaovoita ja kerma-aromia. Tosiaankin kermainen ja ajaa mainiosti vaalean maitosuklaan asian! Tuo hyvin vahvasti mieleen Omar-karkit, niin kermaiselta maistuu! Super hyvää!

Vadelmasuklaa oli näistä kolmesta se hitti, onhan maistuvan suklaan seassa ihania kuivatun vadelman palasia! Täydellinen yhdistelmä lempeää suklaata ja makeaa, raikasta vadelmaa. Tykkään myös sattumista, joten suklaan sekaan jätetyt isot palaset ovat aina plussa. Vadelmat myös koristelevat levyn kauniiksi. Suklaa on oikein hyvää vaaleaa suklaata, joka ei ole liian makeaa, vaikka vaaleampaa onkin. Kokonaisuudessaan raikas ja marjaisa!

Toffeesuklaa
Vadelmalikööri konvehdit

Toffeesuklaa on nimensä mukaisesti makeaa, mutta ei mene imelyyteen asti. Suklaa on vaaleaa ja siinä on mukana toffeearomia. Itse asiassa muistuttaa paljon edellistä vaaleaa kermaista suklaata, mutta toffee tuo oman lisänsä mukaan. Jos vaalea kermainen suklaa toi mieleen Omarin, tässä maistuu hyvin paljon Dumle! Koostumus vain ilman sitä pehmeää toffee osaa. Todella hyvää makeaa suklaata, jos maitosuklaa ja vaalea suklaa maistuu yleisesti ottaen tummaa paremmin. Toimii makean nälkään!

Tässä oli sitten ehdoton yllättäjä, nimittäin nuo vadelmakonvehdit, jotka todella veivät kielen mennessään! Olin vähän skeptinen, sillä tuoteselosteessa mainitaan vadelmalikööri ja ajatukset menivät heti vanhusten suosimiin liköörikonvehteihin, joita joskus lapsena vahingossa puraisi. Sisältä valuva likööritäyte ei ole minun juttuni, ja puraisin konvehtia varovasti. Mutta jessus, tämähän on sairaan hyvää! Kermainen ja pehmeä, mutta ei valuva sisus, jossa maistuu juuri se kerma ja aavistus vadelmaa, ihan kuin vadelmamoussea. Likööri ei maistu lainkaan, mutta on varmasti tehnyt osansa saadakseen täytteen näin herkulliseksi. Ehdottomasti jatkoon ja karkkilaatikkoon lisää luksusnautintoja varten!

Suklaatikkari
Muumi mansikkasuklaa

 

Mansikkasuklaa on samantyyppinen kuin aiempi vadelma, eli seassa on kuivattuja mansikan paloja. Itse tykkäsin tästä jopa vadelmaa enemmän, koska mansikka maistuu voimakkaammin. Tämä on tumma suklaa, mutta hyvin mieto tumma suklaa, jossa kaakaota on 56 %. Kaura on suklaan seassa mukavana krispinä ja tekee koostumuksesta rouskuteltavan. Tässä suklaassa on ihanasti paljon juttuja meneillään ja suulle tulee erilaisia aistimuksia.

Tikkari on hyvin perussuklaata, kaakaoprosentti 46, joten menee sinne vaalean puolelle. Söpö ja hauska lahjaidea, ja toimi hyvin meidän tikkareista tykkäävälle naperolle. Maukasta suklaata, joka maistui muillekin, sen verran kuin saimme maistaa…

Pähkinän makuinen suklaalevite (pähkinätön)

 

En ole ikinä oikein ymmärtänyt suklaalevitteitä, enkä varsinkaan leivän päälle laitettuna. Siksipä niitä ei ole tullut ikinä kummemmin syötyä – vaikka aikanaan Ranskassa nautitut Nutella crepet olivat must. Sikäli mietin mitä ihmettä teen tällä levitteellä. Dammenbergilla on oma pähkinän makuinen suklaalevite, joka on maidoton ja pähkinätön ja vastaa varmasti monen ruokarajoitteisen suklaalevite haaveisiin.

MUTTA, kun maistoin pienen lusikallisen sellaisenaan, suorastaan ällistyin. Tämä on nimittäin törkeän hyvää! Kermaista ja paksua, tuhtia suklaatahnaa, jossa maistuu miedosti pähkinä. Niin paljon parempaa kuin mikään Nutella ikinä! Vaikka söisin ihan kaikkea, tätä hankkisin joka tapauksessa, koska se päihittää kyllä maullaan kaikki muut vastaavat suklaalevitteet mitä olen ikinä kokeillut.

Edelleenkään en leivän päälle suklaalevitettä kaipaa, mutta tämä toimii leivonnassa, letun täytteenä tai ihan vaan suklaata kaivatessa lusikalla suoraan suuhun. Myös lapsi tykkäsi ja myhäili syödessään ”mmmmm!”.

Pikkupääsiäismuna tummasuklaa

 

Ihanan jämäkkä, oikeasti suutuntumaa ja puraistava rakenne! Suklaa maistuu täyteläiseltä tummalta suklaalta, joka sulaa suuhun eikä ole lainkaan jauhoinen tai pistävä, kuten tummat suklaat monesti ovat. Näppärän kokoisia ja suloisia koristeita pääsiäisen herkkupöytään. Löytyy myös maidottomana maitosuklaisena sekä valkosuklaana. Kolmesta paketista saa herkullisen setin!

Pääsiäispupu ja Pääsiäismuna yllätyksellä

Ihanan iso ja suloinen pääsiäispupu, josta saa niin koristeen, lahjan kuin herkun pääsiäiseksi! Suklaa maistuu maitosuklaiselta ja maistuu sikäli varmasti hyvin lapsille. Maku on selkeästi makeaa suklaata ja koostumus kermainen. Mielestäni aika loistavan paksuinen – saa puraistua ja lohkaistua palan, mutta on selkeästi puraistavaa, eikä murene sormiin liian heiveröisenä. Lapsi ihastui suuresti pupu malliin eikä meinannut heti edes tajuta että saa syödä.

Pääsiäismunaa odotin itse eniten, koska maidoton yllätysmuna on ainutlaatuinen juttu ja nimenomaan se pääsiäisen pääherkku, ainakin jos lapsista on kyse. Munan muovipakkaus oli vähän pliisu ja kaipaisin ympärille ihan käärettä niin munat saisi kauniimmin esille, mutta toisaalta kotelo suojaa herkkää suklaamunaa paremmin. Itse suklaa on vastaavaa kuin tikkarissa – perushyvää vaaleaa suklaata. Hurjan paljon parempaa kuin tavallisissa lähinnä kaakaojauholta maistuvissa suklaamunissa.

Yllätys oli syötävä pieni suklaa, ööö, poikanen, mikä on oikeastaan tosi hauska idea! Koska munan sisältähän kuoriutuu juuri poikanen. Ihan en nyt ottanut selvää mikä poikanen tässä oli kyseessä. Ankka? Vesinokkaeläin? Joku eläinpoikanen, mikä maistui naperolle hyvin.

Yhteenveto ja suosikit

Kaikki maistoimme kerralla pienet palat kaikkea, jotta saimme hyvää vertailupohjaa ja löysimme omat suosikkimme. Itse ihastuin erityisesti pieniin suklaamuniin, jotka olivat koostumukseltaan ihanan napakoita. Sisus oli pehmoinen, mutta munaa sai kunnolla puraista, että sisukseen pääsi käsiksi. Lisäksi pikkuiset suklaamunat ovat mainion kokoisia yksittäisiä suupaloja. Suklaalevitettä en ole oikein ikinäosannut hyödyntää, mutta tämä oli kyllä lusikalla maistettuna herkullista. Sopii mainiosti leivontaan tai sellaisenaankin syötäväksi!

Miehelle maistui parhaiten levynä oleva vadelmasuklaa, jota kuvaili maitosuklaiseksi ja raikkaaksi. Tykkäämme molemmat kovasti tummasta suklaasta, mutta miehelle uppoavat kaikki marjaisat jutut erityisen hyvin. Liköörikonvehdit olivat vähän arveluttavia, sillä liköörisuklaa ei ole kuulunut suosikkeihin koskaan. Mutta jestas, nämähän toimivat! Vadelma ja soijakerma tekevät konvehdeista pehmeitä ja lempeitä, eivätkä sellaisia liköörikonvehdeille tyypillisesti pistävän makuisia. Likööri maistuu vivahteena täytteen seassa, ja vadelmalikööri konvehdit ovat täydellinen aikuisten jälkiruoka pääsiäisen herkutteluun. Myös lapsi maistoi palan ja olisi halunnut lisääkin, mutta jospa nämä pidetään aikuisten omana herkkuna, vaikka alkoholipitoisuus aika lailla nolla onkin. Mutta se kertonee siitä, etteivät nämä konvehdit tosiaankaan maistu likööriltä. Ne olivat ehdottomasti minun suosikkejani! Toffeesuklaa ja kermainen suklaa olivat myös erittäin hyviä – olipa ihanaa saada suuhun Dumlen ja Omarin makua vuosien tauon jälkeen!

Lapselle maistuivat tasapuolisesti kaikki, suklaa kuin suklaa ja parasta taisi olla päästä pöydän ääreen maistelemaan. Tikkarit ovat konseptinsa puolesta suosittuja, kun syöminen on helppoa ja hauskaa. Itse äitinä arvostan pieniä suklaamunia, joista on helppo antaa maistiainen ilman valtavaa suklaa-annosta kerralla. Koska meillä ainakaan ei ymmärretä sitä, että otetaan vähän ja loput laitetaan jemmaan, jos kyseessä on vaikka isompi tikkari tai tuo kokonainen suklaamuna. Dammenbergin maidoton suklaamuna on mukavan kokoinen myös pieniin käsiin, ja sopii hyvin pääsiäisen herkuksi. Suklaapupu sen sijaan on jo iso! Ihana koriste pääsiäisen ajaksi, ja meillä se on suklaaherkku, josta saa välillä murtaa palan ihan kuin suklaalevystä. Selkeää suosikkia lapselta ei paljastunut, vaan pikemmin kävi selväksi, että kaikki toimii todella hyvin.

Alkuun eniten kuitenkin kiinnosti mansikkasuklaa, jota halusi maistaa ensimmäisenä. Muumi-kääre saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan, tai sitten ne houkuttelevat punaiset marjat suklaan pinnalla?

 

Aito kokemus pääsiäisestä

Se, että äitinä pystyy tarjoamaan erikoisruokavaliolla olevalle lapselleen samoja elämyksiä kuin muilla lapsilla, on yksinkertaisesti sydämen sulattavaa. Minulla on vankka usko tulevaisuuden tuotekehitykseen ja siihen, että uusia tuotteita ja vaihtoehtoja tulee koko ajan enemmän. Tilanne on jo nyt yllättävän hyvä.

Dammenbergin maidottomat pääsiäissuklaat ovat paitsi aidosti herkullisia, myös pelastus tulevia pääsiäisiä ajatellen. Verkkokaupasta tilaaminen on mutkatonta ja nopeaa, ja herkut saa kotiin jemmaan hyvissä ajoin. Erityinen kiitos yllätysmunasta, joka on ainutlaatuinen lisä maidottoman lapsen pääsiäiseen. Kaikki suklaat ovat erinomaisia ja nautiskelisin niitä koska vain, mutta pääsiäisenä yllätysmuna on tärkein kaikista. Miten hienoa, että sellainen todella löytyy ja vielä kotimaisena tuotantona!

En sano ettemmekö ostaisi lainkaan tavallisia suklaamunia jos maitoa käyttäisimme, mutta en osaa olla kovin pahoillani niiden puuttumisesta, sillä maidoton vaihtoehto on niin paljon parempi! Siinä maistaa laadun, käsityön ja aidot raaka-aineet. Ja silti se on tarpeeksi yksinkertainen ja tavallinen, ettei erotu liiaksi muista. Tänä vuonna meillä ei ole kitkerää kaakaomassakanaa, vaan oikeasti hyvää ja suklaalta maistuvaa maidotonta suklaata, josta löytyy myös yllätyksiä. Nämä maidottomat pääsiäissuklaat maistuvat varmasti myös kaikkiruokaisille, jotka arvostavat laadukasta käsityötä, haluavat tukea kotimaista tuotantoa ja Reilua Kauppaa.

Arvonta!

 

Ja nyt voin ilokseni kertoa, että saan arpoa teille yllätyspaketin Dammenbergin suklaita! Paketti kootaan ja lähetetään suoraan voittajalle. Nyt on loistava tilaisuus saada laadukas herkkupaketti sopivasti pääsiäiseksi!

 

Arvontaan pääset osallistumaan ihan vain

kommentoimalla alle (vaikka Nam, jos muuta ei tule mieleen).

Arvonta-aikaa on ensi viikon sunnuntaihin 7.3.2021 klo 23.59 asti.

 

Muista jättää sähköpostiosoite, jotta saan voittajaan yhteyden. Sähköposti ei näy julkaisussa.

Onnea arvontaan!

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Kaupallinen yhteistyö: Dammenberg

63 kommenttia

  1. Hannnnnna kirjoitti:

    Oi nam, todellakin 🙂

  2. TiinaF kirjoitti:

    Kiitos mielenkiintoisesta ja kattavasta esittelystä. Täytyykin pitää silmät auki kaupassa, jos sieltä sattuisi noita Dammenbergin uutuustuotteita löytymään. Suklaamuna, jonka sisällä on lisää suklaata kuulostaa aikuiseen makuun erinomaiselta idealta, kun suklaamunat kuuluvat edelleen omaan pääsiäiseen, mutta tässä iässä ei varsinaisesti mitään muovileluja enää kaipaa 🙂

  3. mariem kirjoitti:

    Ihania monia vaihtoehtoja maidottomiin herkkuihin!

  4. Marja-Liisa kirjoitti:

    Oi, mitä herkkuja ♥

  5. saya kirjoitti:

    Enpä tiennytkään että dammenbergillä on näin laaja valikoima! Itse en ole maidoton, joten ei ole tullut kokeiltua. Mutta monet kuulostavat testaamisen arvoisilta ruokavaliosta huolimatta! Etenkin tuota suklaalevitettä pitäisi testata, koska välttelen palmuöljyä ja esim. Nutellasta sitä on puolet ? En nyt jaksanut kaikkia konvehteja googlailla, mutta yrityksen konsepti vaikuttaisi siltä, että palmuöljyä ei suosita, joten konvehteja pitäisi ainakin myös kokeilla. Palmuöljyä kun tuppaa olemaan lähes kaikissa normikonvehdeissa… Innolla siis mukana arvonnassa!

  6. palmuntai kirjoitti:

    Nämä ovat ihan parhaita! NamNam! 🙂

  7. Sipuli kirjoitti:

    Oi ihana arvonta <3

  8. Pia kirjoitti:

    Ihanalta kuulostavia herkkuja, monta kokeilemisen arvoista uutta tuttavuutta!

  9. Airi kirjoitti:

    Ihanaa suklaa, sanon siihen, että NAMI NAMI IUUUU.

  10. jayy kirjoitti:

    oi kuulostaa hyviltä!!

  11. Matilde kirjoitti:

    Onpa ihana arvonta! Ei voi muuta kuin hehkuttaa, jotta nam nam, hyvää ja makeaa mahan täydeltä!

  12. Leena kirjoitti:

    Hienoa, että vaihtoehtoja löytyy! Kiitos vinkeistä! Minulla Dammenbergin tuotteet toistaiseksi vielä testaamatta…

  13. Satu kirjoitti:

    Kuulostaapa herkullisilta nämä kaikki, erityisesti nuo vadelmaiset! 🙂

  14. Minna kirjoitti:

    Itekkin tykkään Dammerbergin suklaista

  15. Anneli kirjoitti:

    Ihania ovat kaikki:)

  16. Anu kirjoitti:

    Tuttuja tuotteita! Ihanaa, kun on tarjontaa myös allergisille. Näistä on ollut meidän perheessä paljon iloa. Kiitos Dammenberg, että teette maidottomia suklaita. ❤️

  17. Mara kirjoitti:

    Nam ja todellakin mukana 🙂 Suklaa kelpaa aina

  18. Olli kirjoitti:

    Tupla-nam, maidoton nam-nam!

  19. Maritta K kirjoitti:

    Maidottomuus plussaa suklaissa

  20. Sari kirjoitti:

    Nam, kylläpä rupesi tekemään mieli suklaata!

  21. Jenna kirjoitti:

    Keliakian myötä tutustuin Dammenbergiin ja heidän suklaat ovat kyllä todella maukkaita! Näitä testisuklaita nyt bongaamaan kaupoista pääsiäiseksi.

  22. Taina kirjoitti:

    Näitä on kyllä pakko päästä maistamaan. Varsinkin alkoi kiinnostamaan testin kommentit maitosuklaisista ja toffeemaisista makuelämyksistä. Meillä on perheessä 3/4 maidottomia niin tää testi oli kyllä täysosuma! Kiitos vinkeistä!

  23. minttu47 kirjoitti:

    Ihana arvonta!

  24. Anu kirjoitti:

    Olispa ihana ylläri. Maidoton ja muutenkin rajoitteellinen ruokavalio ei haittaa, kun näin ihania, sopivia herkkuja – ja vielä kotimaista – on saatavilla!

  25. Maidotonta kirjoitti:

    Nam, Hienoa että maidotonta suklaata enemmän valikoimassa.

  26. Meri kirjoitti:

    Herkkua. <3

  27. Ni.a kirjoitti:

    Todellakin nam. Suklaa kyllä kuuluu pääsiäiseen (kin) ?

  28. Bea kirjoitti:

    Nam, kuulostaa hyviltä! Erityisesti tuo toffeesuklaa kiinnostaa 🙂

  29. VaSi kirjoitti:

    Kiitos maidottomien suklaiden esittelystä, lukuisia kertoja kaupasta niitä etsinyt huonoin tuloksin.

  30. Jyrki Tuomela kirjoitti:

    Namskis

  31. Teija kirjoitti:

    Ihanan laaja valikoima.

  32. Sally kirjoitti:

    Nam! Ihanaa kun tulee pääsiäinen ja pääsee leipomaan kaikkea ihanaa?

  33. Kukka kirjoitti:

    Dammenberg-merkin löysin vähän aikaa sitten ja ihastuin välittömästi valikoimaan.

    Vielä en ole testannut!

  34. manna kirjoitti:

    Mielenkiintoista olisi maistaa!

  35. marjo kuittinen kirjoitti:

    oi nam. nää menisi kyllä testiin.

  36. Verna kirjoitti:

    Nam! Osa Dammenbergin maidottomista onkin jo tuttuja ?

  37. Kati s. kirjoitti:

    Oi Nam! Mukaan arvontaan siis..

  38. Tinja kirjoitti:

    Nam!

  39. Salli kirjoitti:

    Oi mukaan ihanan paketin arvontaan.

  40. Dani S. kirjoitti:

    Nam!

  41. Seppo kirjoitti:

    Kyllä suklaa aina maistuu

  42. eila kirjoitti:

    Jepsis, mukana arvonnassa

  43. Sari Ukkonen kirjoitti:

    Uuuh…Vesi herahti kielelle. Näyttävät ja kuulostavat hyviltä.

  44. Mari kirjoitti:

    Todella mielenkiintoinen ja kattava esittely! Itselle Dammenberg on nimeltä tuttu, mutta en ole koskaan maistanut heidän tuotteitaan. Yllätys minulle, että valikoima näin laaja! Tämän esittelyn myötä täytyy ehdottomasti ottaa suklaita maisteluun. 🙂

  45. Maija kirjoitti:

    Hyvältä näyttää suklaat! En ole vielä ostanut pääsiäissuklaita.

  46. Elias Nuotio kirjoitti:

    Nam nam! Pitää ehdottomasti ottaa testiin!!

  47. Teemu kirjoitti:

    Oma suosikkini on kahvikaakao (ilman maitoa). Näin talvisin on aina mukava hörppiä kuumaa juomaa.

  48. Eve kirjoitti:

    Näyttää niin hyviltä! 🙂

  49. riksu kirjoitti:

    ihanaa et maistuvia vegaanisia suklaita tulee koko ajan lisää 😛 herkkusuu hymähtelee 😛

  50. Suvi kirjoitti:

    Kyllä kiitos!

  51. Henna Holappa kirjoitti:

    Tykkään suklaista, ihania kaikki.

  52. Lukija vaan kirjoitti:

    Kiitos kattavasta esittelystä, nämä kuulostavat erittäin maukkailta ja olisi ihana päästä testaamaan ???

  53. Inka kirjoitti:

    Nam! Kiitos kattavasta esittelystä, näitä olisi ihanaa päästä maistelemaan. Ja hyvää pääsiäisen odotusta :)!

  54. Riiti kirjoitti:

    Ihan mahtavaa, että nykyään on myös maidottomia vaihtoehtoja. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten oli tosi hankalaa löytää maitoallergiselle sopivia pääsiäismunia.

  55. OutiJM kirjoitti:

    Huikeeta. Paria olenkin päässyt näistä maistamaan. Paikallinen kotimainen suklaa parasta.

  56. Miia Katalkin kirjoitti:

    Ompa ihania tuotteita! Maistuis kyllä perheessä, jossa yksi maidoton ja yksi pähkinätön. 🙂

  57. Eeva kirjoitti:

    Oi miten ihania herkkuja. Maistelisin mielelläni 🙂

  58. Jenni kirjoitti:

    Nam! Mukana.

  59. Petri kirjoitti:

    Maidoton on minulle sopiva valinta ja appelsiinisuklaa on lempisuklaatani. Osallistun mielelläni arvontaan.

  60. Riikka kirjoitti:

    Vitsi miten hyviltä vaikuttaa! Mulla itelläni on IBS ja joudun välttelemään paljon tuotteita, suurin herkkuni on suklaa ja harmikseni en sitäkään pysty enää syömään, kun maitotuotteetkaan ei enää sovi. Ehkä nää pitää ottaa testiin jotta voi herkutella mahaystävällisesti ?

  61. Hiisukas kirjoitti:

    Mukana innolla

  62. Tanja kirjoitti:

    Kyllä kelpaisi meille, en oo näitä Dammerbergin vegaanisia kovin paljoa maistellutkaan.

  63. Anne kirjoitti:

    Herkulliselta kuulostaa 🐰🐇

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *