Makea ja hapan appelsiinimarmeladi
Katselin hedelmäkorissa houkuttelevan oransseina odottavia appelsiineja, ja ajatus hedelmäisen raikkaasta, pirteän happamasta appelsiinimarmeladista täytti mieleni. Olin sattunut leipomaan edellisenä päivänä herkullista banaani-myslileipää, ja appelsiinimarmeladi on kuin luotu sen kanssa nautittavaksi. Lisäksi kauniin keltainen marmeladi on ihana lisuke pääsiäisen aamupalalle.

Kotitekoinen marmeladi on todella helppoa valmistaa, eikä se vaadi edes juuri vaivannäköä. Marmeladin keittäminen kasaan vie aikaa, mutta sitäkään aikaa ei tarvitse viettää hellan ääreen sidottuna, kunhan muistaa välillä käydä sekoittelemassa. Ohjeella tulee hyvä annos marmeladia, noin puoli litraa. Se säilyy hyvin jääkaapissa ja on monikäyttöistä, mutta koska sen valmistaminen on tosiaankin helppoa, teen mieluummin pienemmän satsin kerrallaan.

Appelsiinimarmeladi tulee varmasti olemaan säännöllisesti meidän pöydässämme! Appelsiineista tehty marmeladi tuntuu erityisen ylelliseltä herkulta, koska sen maku on vaativa ja siinä on eroa tavallisiin makeisiin hilloihin. Appelsiinimarmeladi eroaa myös muista marmeladeista juuri sen vuoksi, että se on pikemmin hapanta ja kitkerää kuin suoranaisesti makeaa. Sikäli appelsiinimarmeladi sopii niin makeiden kuin suolaisten ruokien kaveriksi, vähän kuin viikunahillo.

Ohjeen saa muutettua helposti vegaaniseksi vaihtamalla hunajan agavesiirappiin. Kotitekoinen appelsiinimarmeladi on terveellinen lisuke ja siinä olevan sokerin määrää voi itse säädellä. Mitään ylimääräistä marmeladissa ei ole.
Appelsiinimarmeladi
3 appelsiinia ( mielellään luomu)
3rkl hunajaa
Keitä appelsiineja kokonaisina kuorineen vedessä 10 minuuttia. Kaada sitten vesi pois, ja anna appelsiinien jäähtyä.
Leikkaa appelsiinit puoliksi ja irrota niiden keskeltä hedelmäliha. Tee se kulhon yllä, jotta saat myös mehun talteen. Poista appelsiinien keskellä oleva valkoinen osa.
Leikkaa appelsiinien kuoret ohuiksi siivuiksi. Kaikkia ei tarvitse käyttää. Kuorten määrällä voit säädellä marmeladin kitkeryyttä. Juuri kuorten käytön takia kannattaa käyttää luomuappelsiineja. Laitoin itse marmeladiin kahden appelsiinin kuoret, ja pidin marmeladin mausta, mutta ensi kerralla laitan silti ehkä vain yhdet kuoret ja kokeilen olisiko se vielä parempi vaihtoehto.
Sekoita mehu, hedelmäliha ja käyttämäsi määrä kuorenpaloja tehosekoittimella. Seoksen ei tarvitse olla täysin sileää, ellet välttämättä halua.
Kiehauta seos nopeasti ja madalla sen jälkeen lämpöä liedellä. Anna seoksen muhia muutama minuutti. Lisää hunaja, ja sekoita se huolella muun massan sekaan. Anna marmeladin muhia liedellä miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Sekoita usein, jotta se ei pala pohjaan. Se on valmista, kun massa muistuttaa paksua hyytelöä. Marmeladi jähmettyy vielä lisää jäähtyessään. Jos haluat lopulta vielä löysempää marmeladia, lisää sekaan hieman vettä tai appelsiinimehua.

Anna marmeladin jäähtyä täysin ennen syömistä. Parhaiten se säilyy lasipurkissa jääkaapissa.


Kokeile appelsiinimarmeladia erilaisten ruokien lisukkeena ja leivän päällysteenä. Etenkin erilaiset makeat leivät ja korput ovat ihania marmeladin kanssa! Marmeladi sopii myös juustojen, liharuokien ja lettujen kanssa. Kasvisruokailijoiden kannattaa kokeilla sitä tofun marinadina soijan ja valkosipulin kanssa, jolloin saa herkullista sweet & sour kastiketta.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Hedelmäiset aprikoosipullat (G, V)
Kevät on mielestäni kaiken keltaisen ja iloisen värisen aikaa! Nämä aprikoosipullat ovat nappivalinta keväisiin kahvihetkiin auringonpaisteessa, ja ne sopivat myös ihan loistavasti pääsiäiseen! Vaikka tänä vuonna pääsiäisvierailuille ei pääse, kotona on silti mukava kokkailla jotakin pikkuhyvää ja erityistä, jotta pääsiäiseen saa juhlan tuntua. Nyt jos koskaan tarvitsee välillä juhlan aihetta!

Aprikoosipullat ovat pullia sieltä helpoimmasta päästä, ja niin meheviä ja maukkaita, että niitä tekee mieli leipoa heti paikalla lisää! Niin ajattelin myös tehdä, sillä en saanut hätään tuoreita aprikooseja ja käytin pullissa säilykeversioita. Oikein hyviä niinkin, ja helpompaahan se myös on, mutta en malta odottaa kesähedelmien sesonkia ja tuoreiden aprikoosien kokeilemista näissä herkullisissa leivoksissa! Samalla ohjeella saa tehtyä myös ihanan aprikoosipiirakan, kun pullien pyörittelyn sijaan tekeekin taikinasta yhden ison pohjan. Siinä mainio idea vierasvaraksi, sitten kun kyläilemään taas pääsee.

Tällä ohjeella sain itse leivottua 12 jättipullaa. Koska minähän mokasin sen verran, että tein pullista liian isoja ja voihan jessus miten ne turposivat uunissa! Joten itse asiassa tulinkin pullien sijaan jo tehneeksi aprikoosipiirakoita….Tein oikeasti todella pieniä palloja, sellaisia oman kämmeneni kokoisia, mutta selkeästi olisi pitänyt tehdä vielä paaaljon pienempiä. Ihan siis vinkkejä teille jos meinaatte näitä kokeilla (ja kannattaa kokeilla!), että pullista ei kannata pyöritellä normaalia kiiviä suurempia. (No okei, ei kaikista ihan niin valtavia tullut sentään, mutta isoja kuitenkin!)
Aprikoosipullat
PULLATAIKINA
4dl kasvimaitoa (käytin kauramaitoa)
2/3 tuorehiivasta
2dl maustamatonta soijajogurttia (tai muuta maustamatonta kasvijogurttia)
3rkl agavesiirappia
1-2tl kardemummaa (oman maun mukaan)
6dl Virtasalmen viljatuotteen pullajauhoseosta
25g kasvimargariinia
Lämmitä kasvimaito kädenlämpöiseksi, ja sekoita siihen hiiva. Lisää soijajogurtti ja agavesiirappi sekä kardemumma. Itse tujautin kardemummaa ihan reilulla kädellä, koska onhan se nyt mielettömän hyvää!
Lisää hiivaseokseen jauhot pieni määrä kerrallaan. Taikinakoukuista on sekoittamisessa hyvä apu, jotta taikinasta tulee sileää. Tämä taikina nimittäin jää aika pehmeäksi ja märäksi, ja tarttuu sikäli helposti käsiin.
Lisää lopuksi huoneenlämpöinen margariini. Lisäsin margariinin itse laitettuani 4dl jauhoja, ja lisäsin loput jauhot vasta sen jälkeen.
Sekoita taikinasta huolella yhtenäinen, hyvän sitkon saava taikina.
Öljyä kädet ja pyörittele taikinasta leivinpaperin päälle uunipellille haluamasi kokoisia palloja. Muista tosiaan, että taikina kohoaa vielä huimasti, joten pallerot kannattaa jättää reilusti pieniksi. Painele sormilla pallojen keskusta litteäksi täytettä varten.

Täyte
400g Alpron GoOn maustamatonta rahkaa TAI maustamatonta kavipohjaista jogurttia
1dl sokeritonta aprikoosisosetta (esim. Bonne)
1/2tl kanelia
pinnalle kookossokeria
1 tölkki säilykeaprikooseja
Sekoita kaikki muut ainekset keskenään paitsi säilykeaprikoosit. Jos haluat täytteestä makeampaa, voit lisätä siihen agavesiirappia tai kookossokeria. Itse pidin hedelmäisestä raikkaudesta ja rahkan happamuudesta, enkä kaivannut enempää makeutta. Jos käytät rahkan tilalla maustamatonta jogurttia, jossa ei ole lisättyä sokeria, saatat kaivata vähän lisämakeutta täytteeseen.
Lusikoi täyte pullien keskelle ja viipaloi täytteen päälle aprikoosin siivuja. Halutessasi ripottele pinnalle hieman kookossokeria.


Anna pullien kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia. Paista niitä uunissa 200 asteessa 25 minuuttia.
Anna valmiiden pullien vetäytyä rauhassa, vaikka se vaikeaa olisikin. Kun täyte jähmettyy, pullat pysyvät paremmin kasassa ja täytekin on viilentyneenä paremman makuista.

Vaikka omista pullistani tulikin jättiläisiä eikä somia yksittäisiä pullia, olin näihin pulliin älyttömän tyytyväinen! Ihana herkutella kotitekoisilla leipomuksilla, joissa on loppujen lopuksi vielä todella vähän sokeria ja rasvaa. Aprikoosin makeus on omiaan makeuttamaan näitä pullia, ja rahkatäyte on makealle herkullisen hapan makupari. Kuohkea pehmeä pullataikina on jo itsessään herkullista, ja maukkaalla täytteellä se on entistäkin parempaa!

Jos kaipaat omaan pääsiäiseen, kevääseen, kesäjuhliin tai muuten vain elämääsi maukkaita, kauniita gluteenittomia pullia, tämä aprikoosipullien ohje kannattaa ottaa talteen. Toimii muuten varmasti myös muilla hedelmillä ja miksei marjoillakin. Päärynäpulla, omenapulla, mustikkapulla – kuulostaa hyvältä eikö vain?
Katso myös
Vegaaniset gluteenittomat rahkapullat
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?


2