Hae
Saran kotikolo

Puuroa sukassa ja muita äitiyden haasteita

Äitiys ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ja äitiyden haasteita on monenlaisia. Jos nyt mietitään niitä pieniä ärsyttäviä juttuja, joita päiviin lapsen kanssa kuuluu, minun listani on tässä!

 

Äitiyden haasteita

 

Puuro sukassa

Kuten otsikkokin sanoo, se puuro sukassa. Niin hemmetin ärsyttävää! On kiva, että puuro alkoi alun niskuroinnin jälkeen maistua hyvin, mutta aina sitä päätyy jonkun verran lattialle, ja sitä kautta sukkaan. Varsinkin nyt, kun lapsi opettelee syömään itse lusikalla ja välillä kärsivällisyys pettää, jolloin puuroa kahmitaan käsin. Yritä siinä nyt sitten puhdistaa lapsi aamupalan jäljiltä tai pyyhkiä pöytää, kun joka kerta tulee tallattua puuromöhnään. Ja se ei sitten meinaa irrota sukasta millään, ja on pirun ärsyttävä tahmainen sattuma jalkapohjassa.

 

Siivousvimma

Jatkuva siivoaminen. En ole mikään siivousintoilija, itse asiassa inhoan siivoamista. Mutta lapsen myötä minäkin olen alkanut siivoamaan jatkuvasti. Koko ajan on ruokapöydässä pyyhkimistä, lattiassa pesemistä tai rojuja pitkin lattiaa. Välillä tuntuu, että lapsen kanssa leikkiminen onkin sitä, että minä kasaan leluja hyllyyn ja lapsi purkaa niitä sieltä pois. Hän myös naureskelee aina ollessaan syömässä, kun putsaan ruuantähteitä pöydän alta ennen kuin koira ehtii hyökätä niiden kimppuun.

 

Heittely

Asioiden heittely. Tämä vaihe on nyt voimakas, ja kaikki heitetään lattialle. Täynnä ruokaa olevat lautaset, puhelimet, kaukosäätimet, pallot, legot, pehmolelut… Osa ihan ok, osa ei niinkään. Olen yrittänyt pitää kaikki särkyvät tavarat pois lapsen ulottuvilta, mutta aina hän ne kaukosäätimetkin jostain käsiinsä saa. Lisäksi tietenkin parasta on heitellä juuri niitä juttuja, joista lähtee eniten ääntä.

 

Ääniherkkyys

Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta etenkin aamuisin ja iltaisin päivän menojen jälkeen. Lapsen kanssa ääntä päivissä riittää yllin kyllin, ja onkin ihana viettää välillä päiväuniaikaa ihan kaikessa hiljaisuudessa kirja kädessä, blogia kirjoittaen tai vaikka itsekin nukkuen!

Hiljaisuus on toisaalta huonompi juttu unien kannalta, sillä täydessä hiljaisuudessa jokainen pikkuääni korostuu ja helposti herättää lapsen kesken unien. Kun taistalla on jatkuvasti vähän ääntä, unet eivät katkea yhtä helposti. Viime talvena tein päivisin ainakin yhden pitkän kävelylenkin, jotta nukun-kunnolla-vain-liikkuvissa-vaunuissa-vauvamme sai nukuttua tarpeeksi. Kun sitten metsässä kävellessä vastaantuleva koira alkoi haukkua, ohi ajoi ambulanssi tai leikkipuisto sattui olemaan täynnä kiljuvia lapsia, kirosin mielessäni äänekkäästi ja yritin kiiruhtaa vauhdilla eteenpäin ennen kuin vauva herää. Ja viime talvena vauva kuitenkin nukkui paljon ja sikeästi! Kun nyt päiväunia on vain yhdet, niiden haluaisi mielellään jatkuvan tarpeeksi pitkään. No, sehän on ihan päivästä ja tähtien asennosta kiinni. Tuossa yhtenä päivänä neiti veti sikeitä rattaissa ulkona melkein kolme tuntia, vaikka pihalla ajeli lakaisukone ja kadulla useampi poliisiauto. Sitten taas toisella kertaa kaikki elementit olivat kohdallaan, ja puolen tunnin unien jälkeen herättiin. Ota siitä nyt sitten selvää. Yhtä kaikki huomaan silti itse kiristeleväni hampaita, kun unien aikana alkaa kuulua odottamatonta mekkalaa.

 

Rauhattomuus

Keskittymiskyvyn puute. Olen ennen osannut todella hyvin köllötellä sohvalla ja katsella rauhassa leffaa, ilman mitäön kiirettä. Nykyään en. Laitan joskus leffan pyörimään, mutta aika nopeasti huomaan sen vain pyörivän itsekseen taustalla ja tekeväni jotakin muuta. Kirjojen pariin osaan sentään edelleen rauhoittua, mutta myönnettäköön, että nekin ovat olleet viime aikoina sisällöltään aika kevyitä…

 

Vessaseura

Vessassa käyminen. Jokainen äiti varmasti samastuu! Miten itsestäänselvyytenä sitä ennen pitikin, että vessassa saa käydä ihan yksin?!

Sanomattakin on selvää, etten silti vaihtaisi sitä puuroa sukassa mihinkään!

Miten teillä, samastutteko joIhinkin kohtiin?

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit 

Gluteenittomat härkäpapusämpylät

Härkäpapusämpylät ovat runsasproteiinisia ja kuitupitoisia leipomuksia, ja niissä on täyteläinen, rouheinen leivän maku. Gluteenittomilla jauhoilla ei ole aina helppoa leipoa ravitsevaa leipää, mutta härkäpapujauhoa sisältävällä pakkauksella se onnistuu käden käänteessä.

Kuka tykkää tuoreesta leivästä? Entä kenellä on ollut ongelmia gluteenittomien leipien leipomisessa? Itse ainakin myönnän ihan eturivissä, että gluteeniton leipominen on vaikeaa! Jauhot käyttäytyvät ihan eri tavalla kuin gluteenipitoiset, joihin saa helposti täydellisen sitkon ja kuohkeuden. Lähimmäs tavallista leipää pääsee jauhoseoksilla, joissa on mukana vehnätärkkelystä. Vehnätärkkelys on teollisesti käsitelty sellaiseksi, että se sisältää gluteenia vain  minimaalisen määrän, ja sopii siksi monille keliaakikoille. Itse suosin kuitenkin luontaisesti gluteenittomia tuotteita – silläkin riskillä, että niillä leivotut leivät ovat kovia kuin tiiliskivi. Olen oppinut tässä vuosien varrella leipoessa yhtä sun toista gluteenittomista jauhoista, ja nykyään uunista tulee ulos kerrassaan maukasta gluteenitonta leipää!

Vaikka gluteenittomuudesta puhutaan usein hetken trendinä ja terveysintoilijoiden tämän hetken buumina, ei gluteenittomuus tarkoita automaattisesti terveellisempää. Siinä, missä vehnäjauhojen korvaaminen esimerkiksi peruna- tai riisijauhoilla voi olla vatsalle mieluisampaa, on muun muassa ruisjauhojen ja muiden ravinteikkaiden jauhojen korvaaminen vaikeampaa. Jotta rukiin tilalle saisi jotakin muuta ravitsevaa, eikä pelkkää tyhjää energiaa, on jauhojen valinnalla merkitystä.

Käytän itse paljon gluteenittomia kaurajauhoja sekä tattaria. Paljon tulee siis leivottua aika lailla samanlaisia leipiä, jotka onnistuvat arjen keskellä ilman ohjetta ja mututuntumalla. Kuitenkin aikanaan kaupasta valikoi erilaisia leipiä, mikä toi kaivattua vaihtelua ja teki leivän syömisestä luonnollisesti monipuolisempaa ihan ajattelematta. Kun kaiken tekee itse, joutuu valintoja miettimään vähän enemmän. Ruokavalioni on nykyään varmasti muuten paljon monipuolisempi kuin ennen, mutta leipien osalta välttämättä ei…

 

Omat suosikkijauhoni

Olen tykännyt käyttää Virtasalmen viljatuotteen jauhoseoksia jo pidemmän aikaa. Luontaisesti gluteenittomat, monipuolisesti erilaisia jauhoja sisältävät ja ravinteikkaat jauhoseokset tekevät leipomisesta älyttömän helppoa ja vaivatonta! Melkeinpä tyyliin lisää vain vesi ja se on siinä. Jauhoseokset eivät sisällä lisäaineita eivätkä muutakaan turhaa, vaan vain ja ainoastaan leivonnassa tarpeelliset jauhot. Pakkauksia saa myös reiluina 3-5kg pakkauksina. Tilasin aiemmin myös Viljatuotteen pullajauhoseosta, millä sai leivottua todella onnistuneet gluteenittomat laskiaispullat.  Pullajauhoseos toimii loistavasti myös pannukakuissa ja vaaleissa leivissä.

Olen tehnyt Virtasalmen viljatuotteen kanssa aiemmin yhteistyötä, mutta tämä postaus ei ole yhteistyö vaan ihan aito lämmin suositus näille jauhoille. Käytän edelleen myös muita gluteenittomia jauhoja leivonnassa, mutta mahdollisuuksien mukaan valitsen mielelläni Virtasalmen viljatuotteen seoksia. Muilla jauhoilla en ole esimerkiksi onnistunut leipomaan yhtä hyvää pullaa kuin pullajauhoseoksella. Katso vaikka gluteenittomat vegaaniset korvapuustit.

Testasin uutuutena härkäpapujauhoseosta, josta leivoin maukkaita sämpylöitä. Härkäpapusämpylät ovat proteiinipitoisia ja sisältävät runsaasti kuitua, ja parasta on, että niissä on runsaasti makua!

GLUTEENITTOMAT HÄRKÄPAPUSÄMPYLÄT

 

4,5dl lämmintä vettä

25g tuorehiivaa

3dl Viljatuotteen gluteenitonta härkapapujauhoseosta

2dl perunajauhoa

1/4tl suolaa

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna sekaan hiiva. Anna ainesten tekeytyä hetki, ja sekoita sillä välin muut ainekset erillisessä kulhossa.

Kun hiivaseos alkaa kevyesti kuplia, kaada sekaan jauhoseos ja alusta käsin tai koneella, kunnes taikina on tasaista ja siinä alkaa olla sitkoa.

Tarvittaessa öljyä kädet ja pyörittele taikinasta sopivan kokoisia sämpylöitä uunipellille. Peitä pelti liinalla ja anna sämpylöiden kohota lämpimässä paikassa noin 60 minuuttia.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kevyesti ruskettuneita.

 

 

Nauti mahdollisimman paljon tuoreena, koska uunituore leipä on taivaallista! Säilytä loput sämpylät ilmatiiviissä pussissa tai kulhossa ja nauti viikon sisällä. Sämpylät säilyvät paremmin kylmässä jääkaapissa, mutta ne pärjäävät jonkin aikaa myös huoneenlämmössä.

Sämpylöitä voi hyvin myös pakastaa. Tuore leipä kuivahtaa nopeasti, joten pakastetun sämpylän sulattaminen mikrossa palauttaa sen lämpimän, tuoreen leivän tunteen!

Valmiilla jauhoseoksilla leipominen helpottaa arkea, kun kaupasta ei tarvitse kantaa kotiin montaa erilaista pakettia. Viljatuotteella seokset on myös mietitty valmiiksi toimivaan muotoon, joten muita jauhoja ei tarvitse välttämättä lisätä oikeanlaisen koostumuksen aikaansaamiseksi. Pakkauksissa on myös valmiiksi mukana kivoja ohjeita erilaisiin leipomuksiin.

Jauhopaketit ovat helposti se kauppakassin painavin osuus, joten urakkaa voi helpottaa tilaamalla tuotteet suoraan Virtasalmen viljatuotteen omilta sivuilta. Pakkauksia on saatavilla erikokoisina.

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit