Hae
Saran kotikolo

Viljattomat piparkakut kurkumalla (G, M)

Tein jo aiemmin yhdessä siskontyttöjen kanssa viettämissäni pikkujouluissa herkullisia gluteenittomia pipareita, mutta tavallisten versioiden lisäksi halusin kokeilla aavistuksen maustettuja. Pipareihin upotetaan tätä nykyä ties minkälaisia lisämakuja aina lakritsijauheesta kaakaoon, joten isosti hypetetty superfoodmauste kurkuma sopii piparimausteseokseen paremmin kuin hyvin! Viljattomat piparkakut ovat muutenkin tervetullut lisä ruokarajoitteisen jouluun!

Kurkuma tuo pipareihin kaunista kellertävää väriä ja maukkaan uuden makulisän – puhumattakaan kurkuman terveydellisistä vaikutuksista! Eikö olekin ihana ajatus, että keksiä mutustamalla voit samalla ehkäistä hiljaista tulehdusta, vahvistaa immuniteettia ja parantaa ruuansulatusta? Etenkin tuo ruuansulatuksen parantaminen on mieleeni – sehän tarkoittaa, että jaksaa taas syödä lisää pipareita!

Vaihtelun vuoksi tein tämän taikinan viljattomana. Voit myös käyttää edellistä reseptiä jauhojen osalta, mikäli viljat sinulle sopivat. Viljattomissakaan versioissa maku ei kuitenkaan kärsi, päinvastoin! Mantelijauhoilla ja piparimausteilla syntyy vähintään yhtä herkullisia piparkakkuja. Lisäsin tällä kertaa lisäsin makeutusta, jotta kurkuma ei maistuisi läpi liian pistävänä.

Ohjeella tuli kolme täyttä pellillistä. Tein tällä kertaa selkeästi ohuempia, mutta ihan littanimmatkin piparit kohosivat mukavan leivosmaisiksi uunissa. Valmiit jäähtyneet piparit ovat kuitenkin rapeita ja kovia, kuten pipareiden kuuluu.

 

 

VILJATTOMAT PIPARKAKUT kurkumalla

100g maidotonta leivontamargariinia
2dl kookossokeria
1dl vaahterasiirappia
1 kananmuna
2dl mantelijauhoa
1dl perunajauhoa
4rkl jauhettua kurkumaa
3tl raakakaakaojauhetta
2rkl piparkakkumaustetta
1/2tl psylliumia
2tl leivinjauhetta
1tl ksantaania
1/2tl inkivääriä
1tl rouhittua mustapippuria
Ripaus muskottipähkinää
Ripaus suolaa

Sulata rasva ja lisää sekaan vaahterasiirappi, kananmuna sekä kookossokeri. Sekoita huolella.

Sekoita loput ainekset erillisessä kulhossa.

Kaada nesteseos kuiva-ainesten sekaan ja työstä taikina tasaiseksi käsin tai yleiskoneella sekoittamalla.

Kumoa taikina leivinpaperille ja aseta toinen leivinpaperi taikinan päälle. Kaulitse taikina ohueksi levyksi.

Anna taikinan tekeytyä muutama tunti jääkaapissa, ja poista sen jälkeen päällimmäinen leivinpaperi.

Leivo taikinasta perunajauhojen avulla haluamasi näköisiä pipareita. Tein itse tällä kertaa vaihteeksi ohuempia ja totesin, että hullumpia eivät ole nekään!

Paista piparit kypsäksi uunissa 200 asteessa, paksuudesta riippuen noin 5-10 minuuttia.

Anna pipareiden jäähtyä ennen niiden siirtämistä pelliltä.

Pipareita ei tarvitse jättää väliin edes viljattomalla ruokavaliolla. Nämä herkkukeksit maistuvat ihan yhtä hyviltä kuin viljajauhoilla leivotut!

Kurkuma maistuu taikinassa mukavana lisätwistinä, ja makukokonaisuus on edelleen selkeästi piparin puolella. Tunnustan, että vähän jännitin mitä näistä piparkakuista tulee, sillä taikinaan tuli kurkumaa ihan reilusti, eikä tavoitteena ollut kuitenkaan saada currya muistuttavia keksejä. Ilahduin suuresti siitä kuinka hyviä kurkuma piparkakuista tuli! Hauskaa vaihtelu piparkakkurepertuaariin, etenkin, jos niitä tulee leivottua useampaan kertaan.

Viljattomuus ja maidottomuus tekevät pipareista entistä useammalle sopivia. Tätä taikinaa kelpaa mutustella myös raakana!

 

(Ja niin minä teinkin!)

Toivottavasti pidätte näistä pipareista yhtä paljon kuin minä! Ja muistakaa, että jos kurkuma epäilyttää, niin samalla ohjeella saa myös takuuvarmasti maistuvia kurkumattomia pipareita jättämällä mausteen yksinkertaisesti pois.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Paras gluteeniton saaristolaisleipä

Minun suosikkini jouluruuissa on kalapöytä, minkä vuoksi kalojen kanssa nautiskeltava gluteeniton saaristolaisleipä on myös saatava pöytään. Vaikka juhlapöydän runsaus ja lukuisten eri makujen maisteleminen onkin ihanaa, oma napani täyttyy aina jo alkupaloina syötävistä kaloista, jotka ovat lapsesta asti olleet suurta herkkuani. En välttämättä edes tarvitsisi muita jouluruokia, mutta myönnettäköön, että parin päivän päästä myös minun suolakalakiintiöni alkaa olla täynnä.

 

 

Joulukalat maistuvat herkulliselta sellaisenaan, mutta niiden pariksi sopii loistavasti myös saaristolaisleipä. Ja nyt loppui etsintä, sillä tässä on paras gluteeniton saaristolaisleipä mitä olen maistanut! Etenkin mätileipiä yli kaiken rakastava siippani toivoi gluteenitonta saaristolaisleipää, jota voi mädin kanssa nautiskella. Olen tehnyt lukuisia erilaisia siemenleipiä, jotka toimivat kalojen ja mädin kanssa todella hyvin, mutta koska joulu on vain kerran vuodessa ja saaristolaisleipä on kuitenkin ihan oma lukunsa, tässä on maistuva resepti gluteenittomalle versiolle.

 

Itse tuplasin taikinan ja sain kyseiset kaksi leipää.  Tällä ohjeella tulee siis yksi (haluamasi muotoinen) leipä.

 

PARAS GLUTEENITON SAARISTOLAISLEIPÄ

2dl tattarijauhoa
1dl perunajauhoa
1/2dl pellavansiemeniä
500g maustamatonta kaura- tai soijajogurttia
2dl tattarihiutaleita
1,5dl vaahterasiirappia
1rkl raakakaakaojauhetta
1/2dl maidotonta rasvaa
2tl ruokasoodaa
1tl psylliumia
1/2tl suolaa

Sekoita kuivat ainekset kulhossa. Sekoita jogurtti kuivien ainesten sekaan.

Sulata rasva kattilassa ja lisää sekaan vaahterasiirappi. Anna seoksen kuplia hetki miedolla lämmöllä.

Kaada nesteseos kuivien ainesten sekaan, ja sekoita taikina tasaiseksi esimerkiksi puuhaarukkaa käyttämällä.

 

 

 

Kaada taikina voideltuun leipävuokaan tai uunivuokaan ja anna turvota liinan alla uunin lämpenemisen ajan.

Kypsennä leipää 175 asteessa uunin alatasolla noin 60-75 minuuttia. Halutessasi voit valella leivän pintaan lisää siirappia pariin otteeseen paistamisen aikana. Minulle sattui kämmi, ja kaikki siirappi meni taikinaan (koska teinkin tuplana…), joten kiehautin kattilassa vettä ja kookossokeria sekaisin, ja valelin pinnan sillä. Eikä haitannut makua ollenkaan! Joten ole hyvä, sovella.

 

 

 

 

Anna leivän jäähtyä vuoassa ennen leikkaamista.

Herkuttele niiden kalojen, mädin tai omien suosikkiherkkujesi kanssa!

 

 

 

Saaristolaisleivän voi hyvin pakastaa valmistamisen jälkeen, joten sen voi valmistaa hyvissä ajoin ennen h-hetkeä ja ottaa sulamaan tarvittaessa. Näin vältyt pahimmalta joulustressiltä, kun teet osan valmisteluista jo etukäteen.

 

 

Rauhassa leipominen ja joulutuoksuista nautiskelu lisää joulun odotuksen nautintoa ja nostaa tunnelmaa aattoa kohti. Koska juhlasta halutaan nauttia eikä panikoida, kannattaa aina ennakoida niiltä osin kuin mahdollista.

 

 

Valmis leipä on tumma, siirappinen ja mallasmanen, vaikka tässä ei olutta käytettykään. Jogurtti tuo taikinaan kaivattua happamuutta ja siirappi sen imelletyn makeuden. Ihan paras saaristolaisleipä!

 

 

En malta odottaa joulun kalapöytää tämän herkun kaveriksi!