Hae
Saran kotikolo

Omenamarmeladit ilman valkoista sokeria

Joulu jos mikä on marmeladiaikaa. Olen aina itse tykännyt etenkin värikkäistä Finlandia – kuulista, mutta nykyisellä sokeriherkkyydellä jätän ne suosiolla vähemmälle ja valmistan mieluummin itse terveellisempiä marmeladeja, jotka eivät aiheuta samanlaista sokeripiikkiä (ja romahdusta). Nämä omenamarmeladit ilman valkoista sokeria ovat ihana vastaus marmeladin kaipuuseen, ja valmistuvat super helposti!

Käytin marmeladeissa omenamehua, jota sattui löytymään jääkaapista isompi satsi, kiitos innokkaan glögin keittelyn. Marmeladeissa voi kuitenkin käyttää melkeinpä mitä tahansa marjaa tai hedelmää, joten jos omenat eivät ole omia suosikkejasi, vaihda ne ihmeessä juuri siihen makuun mitä haluat käyttää. Ainut ero on, että miedomman makuiset marjat kaipaavat usein hieman enemmän makeutusta.

 

OMENAMARMELADIT ILMAN VALKOISTA SOKERIA


  4dl makeuttamatonta omenamehua
1dl sitruunamehua
1dl kiinteää hunajaa
1dl gelatiinijauhetta + 1dl kylmää vettä
+ erytritolia kuorrutukseen

Sekoita kaikki ainekset gelatiinijauhetta lukuun ottamatta kattilassa, ja kiehauta seos nopeasti.

Sekoita gelatiinijauhe ja vesi, ja sekoita seos muiden ainesten joukkoon. Anna seoksen hautua miedolla lämmöllä, kunnes gelatiiniseos on kokonaan sulanut.

Kaada massa esimerkiksi leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan tai silikonisiin konvehtimuotteihin. Anna hieman jäähtyä, ja nosta muotit jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi jähmettymään. Marmeladit ovat valmiita, kun saat irrotettua ne muoteista kokonaisina.

Mikäli käytit isompaa vuokaa, kumoa jähmettynyt massa leikkuulaudalle ja leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Pyörittele valmiit marmeladit halutessasi erytritolissa ja säilytä kylmässä.

Terveellisiä, makoisia nameja, joita voi popsia useammankin ilman huimia verensokeripiikkejä. Itse tehdyt marmeladit ovat loistava terveellisempi herkku, kun joulusta päälle jäänyt marmeladien popsiminen ei ota laantuakseen. Kokeile myös muita makuja – mikä tahansa mehu sopii marmeladeihin!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *