Hae
Saran kotikolo

Törkeän maukas juurestahna

Syksy on nimenomaan juuresten aikaa, ja olenkin yrittänyt hyödyntää ajankohtaisia kotimaisia juureksia niin lämpimissä ruuissa kuin välipaloilla. Porkkana maistuu aina hyvin, mutta esimerkiksi lanttu vaatii omaan makuuni kypsennyksen. Miehelleni se maistuu sitten taas raakana sitäkin paremmin, joten meidän kodissamme juureksia kyllä kuluu. Juurestahna on erittäin maukas tapa hyödyntää entistä enemmän juureksia herkullisessa muodossa!

Koska rakastan suuresti erilaisia tahnoja ja levitteitä, jotka toimivat niin monissa eri ruuissa, halusin kokeilla myös satokauden henkeen valmistettua juurestahnaa. Tahnan juurekset on kypsennetty uunissa, mikä antaa niille herkullisen paahtuneen lisämaun.

Juurestahna sopii lisukkeeksi eri ruuille, kastikepohjaksi, dipiksi tai levitteeksi leipien ja keksien päälle. Vaikka esivalmistelut vaativat hieman pilkkomista, kaiken kaikkiaan tahna on todella nopea valmistaa.

PAAHDETTU JUURESTAHNA

5 porkkanaa
~400g lanttua
1 palsternakka
1/2 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 purkki kikherneitä
2 rosmariinin oksaa silputtuna
1tl oreganoa
1/2dl oliiviöljyä (osa pellille)
1/2tl suolaa
Mustapippuria maun mukaan

Pilko kaikki vihannekset pienemmiksi paloiksi ja levitä ne uunipellille. Lirauta kasvisten päälle hieman oliiviöljyä sekä ripottele kuivattua oreganoa sekä mustapippuria.

Paahda kasviksia uunissa 225 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet. Kasviksiin saa tulla paahtopintaa. Anna kasvisten jäähtyä täysin.

Valuta kikherneistä neste ja huuhtele ne huolella. Sekoita kasvikset yhdessä muiden ainesten kanssa tehosekoittimella tai sauvasekoittimella mahdollisimman sileäksi, yhtenäiseksi tahnaksi. Voit säädellä tahnan paksuutta nesteen määrällä. Öljyn lisäksi voit lisätä sekaan vaikka vettä, mikäli haluat tahnasta löysempää. Koostumus riippuu ihan käyttötarkoituksesta. Itse suosin juurestahnaa erityisesti näkkärin päällä, jolloin se saa ollakin aika paksua.

Säilytä valmis juurestahna jääkaapissa ja käytä muutaman päivän sisään.

Juurestahna on loistava tapa hyödyntää satokauden juureksia, joten niitä kannattaakin nyt kantaa kaupasta kotiin isoissa erissä. Tahnaan saat upotettua ison kasan juureksia monipuolisesti, ja saat nautiskeltua niitä entistä useammin.

Juurestahnaa voi yksinkertaisimmillaan sekoittaa vaikka pastan tai riisin kanssa ja nauttia täysipainoista kasvisateriaa. Meillä se kylläkin kului loppuun hetkessä juuri kauranäkkärin päällä nautiskeltuna.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

 

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Koko perheen lohi-kvinoalaatikko

Meidän kesästämme kului viisi viikkoa putkeen mökkeillen. Kiersimme kolmella eri mökillä Kainuussa ja Savossa, ja mökkeilyyn kuului perinteisesti paljon grilliruokaa. Niin paljon lomalla tulikin herkuteltua, että kotiin palattuamme kaipasimme ihan tavallisia kotiruokia. Halusin myös tehdä ruokia, joita voimme koko perhe syödä yhdessä kahdeksankuukautisen vauvamme kanssa. Koko perheen lohi-kvinoalaatikko syntyikin sillä ajatuksella, että siitä riittää ruokaa useammalle päivälle ja sitä voivat syödä sekä vanhemmat että vauva. Se jos mikä helpottaa arkea!

Olen tyypillisesti valmistanut lohilaatikon perunoilla, mutta kenties uusien perunoiden myötä perunallekin alkoi kaipaamaan vaihtelua. Kvinoaa en ollut syönyt aikoihin, ja sainkin idean kvinoan käyttämiseen lohilaatikossa Simppelistä sormiruokakeittiöstä, alkuperäinen ohje löytyy täältä. Kvinoa toimii lohen kaverina loistavasti, ja on myös helppoa ruokaa hampaattomalle vauvalle. Kvinoa-lohilaatikko onkin maistunut meidän porukallemme todella hyvin, eikä vauva ole aiemmin syönyt yhtäkään lämmintä ruokaa samalla innolla. Suosittelen siis kokeilemaan – tähän laatikkoon uppoaa helposti tarvittavia ravintoaineita monipuolisesti ja siitä  syövät mielellään muutkin kuin vauvat. Vaikka vauvalle tuleekin tehtyä omia keksejä, lettuja ja muita pikkuruokia, suosin ensisijaisesti aterioita, jotka sopivat kaikille. Se säästää paitsi aikaa, luo myös ihania yhteisiä ruokahetkiä perheen kesken kaikkien nautiskellessa samaa ruokaa. Syöttötuolissa alkaa nimittäin tätä nykyä aikamoinen huuto, jos muiden lautasilla näyttää olevan kiinnostavampaa ruokaa.

Tällä ohjeella tulee yksi reilu vuoallinen herkullista laatikkoa.

 

LOHI-KVINOALAATIKKO

2dl kvinoaa (kuivamitta)
2 kevätsipulia varsineen
600g lohikuutioita (pakaste)
1rkl sitruunamehua
1 puntti tilliä
200g pakasteherneitä
200g pakastemaissia
1tl sipulijauhetta
Valkopippuria
Mustapippuria
4dl kookoskermaa tai muuta kasvikermaa
2rkl perunajauhoa

 

Keitä kvinoa ohjeen mukaan.

Pilko sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota sitä öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä. Silppua vihreät varret ja jätä ne sivuun odottamaan.

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella yhtenäiseksi massaksi lohi ja sitruunamehu. Tarkista, ettei lohessa ole ruotoja.

Lisää lohimassan sekaan sipuli, kvinoa, herneet, maissi, sipulinvarret ja mausteet. Sekoita perunajauho kookoskermaan erillisessä astiassa ja lisää lopuksi muiden ainesten joukkoon. Sekoita huolella.

Kaada massa uunivuokaan ja kypsennä uunissa 200 asteessa 50 minuuttia.

Lohi-kvinoalaatikon koostumus tiivistyy sen jäähtyessä, ja uudelleen lämmitettäessä siitä saa irrotettua käteviä pieniä nokareita, joita näppärämpi sormiruokailija voi pistellä poskeensa omin kätösin. Jotain laatikon herkullisuudesta kertonee kuitenkin se, että meidän lusikasta kieltäytyvä lapsemme avasi suunsa kerta toisensa jälkeen kuin linnunpoika uutta satsia odotellessaan. Halutessaan vauvan osuuden voi myös kypsentää erillään esimerkiksi muffnivuoassa, jolloin vauva voi iskeä sormensa kerralla kiinni isompaan kökkäreeseen.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit