Hae
Saran kotikolo

Koko perheen lohi-kvinoalaatikko

Meidän kesästämme kului viisi viikkoa putkeen mökkeillen. Kiersimme kolmella eri mökillä Kainuussa ja Savossa, ja mökkeilyyn kuului perinteisesti paljon grilliruokaa. Niin paljon lomalla tulikin herkuteltua, että kotiin palattuamme kaipasimme ihan tavallisia kotiruokia. Halusin myös tehdä ruokia, joita voimme koko perhe syödä yhdessä kahdeksankuukautisen vauvamme kanssa. Koko perheen lohi-kvinoalaatikko syntyikin sillä ajatuksella, että siitä riittää ruokaa useammalle päivälle ja sitä voivat syödä sekä vanhemmat että vauva. Se jos mikä helpottaa arkea!

Olen tyypillisesti valmistanut lohilaatikon perunoilla, mutta kenties uusien perunoiden myötä perunallekin alkoi kaipaamaan vaihtelua. Kvinoaa en ollut syönyt aikoihin, ja sainkin idean kvinoan käyttämiseen lohilaatikossa Simppelistä sormiruokakeittiöstä, alkuperäinen ohje löytyy täältä. Kvinoa toimii lohen kaverina loistavasti, ja on myös helppoa ruokaa hampaattomalle vauvalle. Kvinoa-lohilaatikko onkin maistunut meidän porukallemme todella hyvin, eikä vauva ole aiemmin syönyt yhtäkään lämmintä ruokaa samalla innolla. Suosittelen siis kokeilemaan – tähän laatikkoon uppoaa helposti tarvittavia ravintoaineita monipuolisesti ja siitä  syövät mielellään muutkin kuin vauvat. Vaikka vauvalle tuleekin tehtyä omia keksejä, lettuja ja muita pikkuruokia, suosin ensisijaisesti aterioita, jotka sopivat kaikille. Se säästää paitsi aikaa, luo myös ihania yhteisiä ruokahetkiä perheen kesken kaikkien nautiskellessa samaa ruokaa. Syöttötuolissa alkaa nimittäin tätä nykyä aikamoinen huuto, jos muiden lautasilla näyttää olevan kiinnostavampaa ruokaa.

Tällä ohjeella tulee yksi reilu vuoallinen herkullista laatikkoa.

 

LOHI-KVINOALAATIKKO

2dl kvinoaa (kuivamitta)
2 kevätsipulia varsineen
600g lohikuutioita (pakaste)
1rkl sitruunamehua
1 puntti tilliä
200g pakasteherneitä
200g pakastemaissia
1tl sipulijauhetta
Valkopippuria
Mustapippuria
4dl kookoskermaa tai muuta kasvikermaa
2rkl perunajauhoa

 

Keitä kvinoa ohjeen mukaan.

Pilko sipuli pieneksi silpuksi ja kuullota sitä öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä. Silppua vihreät varret ja jätä ne sivuun odottamaan.

Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella yhtenäiseksi massaksi lohi ja sitruunamehu. Tarkista, ettei lohessa ole ruotoja.

Lisää lohimassan sekaan sipuli, kvinoa, herneet, maissi, sipulinvarret ja mausteet. Sekoita perunajauho kookoskermaan erillisessä astiassa ja lisää lopuksi muiden ainesten joukkoon. Sekoita huolella.

Kaada massa uunivuokaan ja kypsennä uunissa 200 asteessa 50 minuuttia.

Lohi-kvinoalaatikon koostumus tiivistyy sen jäähtyessä, ja uudelleen lämmitettäessä siitä saa irrotettua käteviä pieniä nokareita, joita näppärämpi sormiruokailija voi pistellä poskeensa omin kätösin. Jotain laatikon herkullisuudesta kertonee kuitenkin se, että meidän lusikasta kieltäytyvä lapsemme avasi suunsa kerta toisensa jälkeen kuin linnunpoika uutta satsia odotellessaan. Halutessaan vauvan osuuden voi myös kypsentää erillään esimerkiksi muffnivuoassa, jolloin vauva voi iskeä sormensa kerralla kiinni isompaan kökkäreeseen.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

 

2 kommenttia

  1. Tiina Trogen kirjoitti:

    Moi! osaatko sanoa millä suhteella maitoa ja munaa jos tämän tekee munamaitoon?

    • sarankotikolo kirjoitti:

      Moikka, sanoisin että kookoskerman määrän voi korvata suoraan sillä maidolla ja heittää sekaan 1-2 munaa. Riippuu toki vähän vuoan koosta, tuo oli jo aika ääriään myöten täynnä. Jos koko on samanlainen niin maitoa voi myös laittaa vain 3dl, että säästyy munillekin vielä tilaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *