Hae
Saran kotikolo
Kaupallinen yhteistyö

Lakritsipuuro sitruunakermalla ja lakupähkinöillä (G, M, V)

Kaupallinen yhteistyö: Atena Kustannus

Kun päivä alkaa herkkupuuroaamiaisella, edessä ei voi olla muuta kuin erinomainen päivä. Lakritsipuuro sitruunakermalla ja lakupähkinöillä oli kerrassaan liian hyvää! Ne lakupähkinät ovat ihan törkeän hyviä…

Sain testattavaksi Tuulia Järvisen ja Tiina Strandbergin puuroreseptikirjan Puuron uusi aika (Atena, 2017), josta olin haaveillut jo pidempään. Minä kun olen suorastaan puurohullu, tällainen gluteenittomia ja maidottomia esittelevä puurokirja oli erittäin tervetullut lisä reseptikirjojen joukkoon.


Puuron uusi aika on täynnä mitä ihanimpia ja mielikuvituksellisimpia ohjeita erilaisiin terveellisiin, ravitseviin ja maistuviin herkkupuuroihin, vanukkaisiin ja jogurtteihin, joilla omia puurohetkiä voi elävöittää ja muunnella loputtomasti. Monet kirjan ohejista houkuttelivat heti, enkä ole moisia herkkupuuroja osannut tulla itse edes ajatelleeksi. Joten tartuin innolla toimeen.

Ainut vaikeus oli osata valita minkä puuron oikein kokeilen ensimmäiseksi kaikista mukana olevista ihanista ohjeista. Päädyin lopulta kaurahiutaleiden ja kvinoan sekoituksella tehtyyn puuroon, jonka päälle tulee sitruunakermaa ja lakupähkinöitä. Annos kuulosti ja näytti niin herkulliselta, että odotukseni olivat korkealla.

Alkuperäisessä ohjeessa määrät oli laskettu kahdelle, mutta itse tein vain yhden annoksen itselleni, joten laitoin tänne puolitetun ohjeen. Paitsi lakupähkinöille?

 

LAKRITSIPUURO SITRUUNAKERMALLA JA LAKUPÄHKINÖILLÄ

 

Lakritsipuuro

 
1/2dl kvinoaa
1/2dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1,5dl vettä
1,5dl kookosmaitoa
1,5tl vaahterasiirappia
1tl raakalakritsijauhetta
Ripaus jauhettua kardemummaa
Ripaus suolaa

 

Huuhtele kvinoa huolella. Kiehauta nesteet kattilassa ja lisää sekaan kvinoa sekä kaurahiutaleet. Keitä kannen alla 15 minuuttia, lisää mausteet ja anna hautua pienellä lämmöllä vielä viitisen minuuttia.Vettä päädyin lisäämään ihan tilkan, jotta puuroa voi hauduttaa pitkään ja rauhassa. Tykkään myös vähän löysemmästä, en kokkareisesta puurosta.

 

Sitruunakerma

 
1dl kookoskermaa (käytin Karaa)
1/2rkl sitruunamehua
1tl vaahterasiirappia
1/4tl kurkumajauhetta

 

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tölkkikookosmaitoa, jossa kaavitaan kulhoon tölkin pinnalla oleva paksu valkoinen osa. Se vatkataan yhteen muiden ainesten kanssa ja annetaan tekeytyä jääkaapissa.

 

Itse käytin Kara-merkkistä pahvitetraa, jonka vatkasin sähkövatkaimella kermaiseksi vaahdoksi ja lisäsin sen jälkeen muut ainekset. Pyöräytin ne vielä sähkövatkaimella sekaisin. Tein kerman valmiiksi jo edellisenä iltana.

 

Lakupähkinöitä suositeltiin ohjeessa tekemään tupla-annos, jotta niitä riittää myös myöhempään herkkunälkään.  Sehän minulle sopii! Vaikka siis puolitin muut annokset, tämän ohjeen tuplasin alkuperäisestä, ja laitoin tuplamäärät myös tänne (koska niitä kannattaa todellakin tehdä enemmän).

 

Lakupähkinät

 
1dl cashewpähkinöitä
2rkl kookosöljyä
2rkl vaahterasiirappia
1tl raakalakritsijauhetta
Ripaus suolaa

 

Pilko cashewpähkinät pienemmäksi. Sulata kookosöljy pannulla ja lisää mausteet sekä pähkinät. Paahda seosta pannulla sekoitellen, kunnes pähkinöt ovat kullanruskeita ja lakuseoksen peittämiä. Anna jäähtyä. (Tein myös pähkinät valmiiksi edellisenä iltana. Näin herkkupuuro valmistui aamulla vaivattomasti samalla, kun laitoin itseni lähtökuntoon!)

 

Tarjoa puuro lämpimänä sitruunakerman ja lakupähkinöiden kanssa.

Täytyy sanoa että puuro oli juuri niin hyvää kuin olin kuvitellutkin – ja lakupähkinät vielä parempia. En voi käsittää, etten ole tullut tehneeksi niitä aiemmin! Tästä lähtien lakupähkinöitä on oltava. Aina.Tykkään täyteläisistä ja tuhdeista puuroista, joilla mahan saa heti aamusta täyteen ja energiaa riittää pitkälle, koska itselläni aamiaisen ja lounaan väli venähtää helposti jopa kuuteen tuntiin. Olen yleensä aamuisin todella nälkäinen, ja jos ruokaa ei tule nopeasti, iskee pahoinvoiva olo.

 

Tällä puurolla sai todellakin mahan täyteen ja energiaa päivään. Se on myös varsinainen herkkupuuro, joten itselleni olisi riittänyt pienempikin annos ja sen ohessa olisi voinut syödä jotakin muuta. Pähkinät olivat todellakin uskomattomia – suosittelen todellakin kokeilemaan. Sitruunakerma oli myös erittäin herkullista, ja sopi lakritsin pariksi täydelliseksi. Annos ei ollut liian makea tai mausteinen, mutta tyhjään nälkäiseen mahaan nautittuna kermaa oli vähän liikaa. Annos sopisi itselleni paremmin iltapalaksi tai pienempänä annoksena osaksi aamiaista jonkin suolaisemman ja raikkaamman ohella.

Puuron uudessa ajassa on reseptejä niin tämänkaltaisiin herkkupuuroihin, suolaisiin puuroihin kuin vanukkaisiin ja tuorepuuroihin.

Kuvat ovat kauniita ja houkuttelevia, ja olenkin jo merkannut useamman sivun, joiden herkullisia ohjeita haluan kokeilla seuraavaksi. Olisiko se vaikka Snickers tai Banoffee-puuro…?

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Vegaaninen kikherneburritovuoka (G, V, M)

En osaa nimetä yhtä suosikkikeittiötäni, mutta kyllä meksikolainen on aina ollut siellä kärkipäässä. Rakastan mausteita, tortilloita, juustokuminaa, papuja, guacamolea ja salsaa. Näissä mausteisissa, täyttävissä burritoissa yhdistyvät kaikki suosikit. Valmistaminen on nopeaa ja helppoa, lopputulos erittäin herkullinen ja samalla terveellinen. Mikä sen parempaa!

Olen tehnyt kikhernelettuja vähän milloin milläkin täytteillä, joskus munakastyylisesti ja välillä jälkkäriksi pähkinävoin ja banaanin kanssa (siis oikeasti, mihin ne eivät sopisi?!). Burritoja varten tein letuista tavallista paksumpia, jotta ne pysyvät ehjinä uunissa.

Käytin myös lettutaikinassa timjamia, koska yrttimausteet ovat aina hyvä lisä.

VEGAANINEN KIKHERNEBURRITOVUOKA 

(kahdelle)

Burritoletut


3,5dl kikhernejauhoja
4dl vettä
1tl psylliumia
1rkl timjamia
Mustapippuria
Suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja paista isolla paistinpannulla kookosöljyssä 4-5 lettua. Paista pari minuuttia molemmin puolin miedolla lämmöllä.

Burritotäyte


1 purkki valkoisia papuja
1 purkki ruskeita papuja
1 sipuli
2 paprikaa
1dl riisiä (kuivana)
1rkl valkosipulimurskaa
1rkl juustokuminaa
1rkl paprikaa
1tl oreganoa
1/4tl chiliä

Pilko sipuli ja kuullota se kookosöljyssä pannulla. Lisää sekaan mausteet, paprikat ja pavut, ja sekoita hyvin. Anna hautua muutama minuutti.

Keitä riisi ohjeen mukaan, ja sekoita se papuseoksen kanssa.

Salsakastike


500g paseerattua tomaattia
3dl kookosmaitoa
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
Suolaa
Mustapippuria

Kuori sipuli ja pilko se sekä chili pienemmiksi. Jos haluat miedomman version, käytä chilistä vain osa tai poista osa siemenistä. Sekoita kaikki ainekset keskenään tehosekoittimella tai sauvasekoittimella sileäksi.

Asettele letut taitettuina uunivuoalle ja kasaa niiden päälle paputäytettä. Kannattaa aloittaa keskimmäisistä letuista. Taittele lettu reunoilta umpeen niin, että täyte jää piiloon letun sisälle. Toista jokaisen letun kohdalla, kunnes ne ovat somasti vierekkäin vuoan pohjalla.

Kaada salsakastike burritojen päälle.



Ei näytä tässä vaiheessa erityisen houkuttelevalta, mutta jatka vain loppuun asti, niin ulkonäkökin paranee!
Paista uunissa 220 asteessa noin 20-30 minuuttia.

Tarjoile guacamolen kanssa.

Guacamole

2 avokadoa
1/2  sipuli
1 tomaatti
1 limen mehu
3rkl oliiviöljyä
0,5tl paprikaa
Suolaa
Mustapippuria

Muussaa avokadot kulhoon haarukalla. Sekoita mukaan mausteet, öljy ja limen mehu. Halkaise tomaatti ja poista sen mehuisa keskusta. Pilko tomaatti ja sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi, ja sekoita avokadon joukkoon.

Maukas, terveellinen ja täyttävä kasvisruoka!

❤️Sara