Hauska viljaton nyhtöpulla eli Monkey Bread (G, M)
Kaikenlainen nyhtöruoka on valtavan suosittua – eikä ihme! Johan sen lapsikin tietää, että kaikki maistuu paremmalta sormin ja nyhdettävä ruoka nyt vaan maistuu super hyvältä. On nyhtökanaa, nyhtöpossua, nyhtökauraa joten luonnollisesti on myös nyhtöpullaa! Kumma kyllä kyseinen amerikkalainen herkku ei ole suuremmin esillä Suomessa, vaikka olemme todellista pullakansaa. Tässä tulee ihana viljaton nyhtöpulla, jonka syöminen on myös hauskaa!
Nyhtöpulla eli Monkey Bread on jenkkien suuri juhlaherkku: monille se kuuluu jouluun, toisille herkkuaamiaiselle. Yhtä kaikki, Amerikassa Monkey Bread on tuttu juttu. Ilmeisesti se on alun perin päätynyt Amerikan mantereelle unkarilaisten siirtolaisten mukana ja se tunnetaan myös nimillä monkey puzzle bread, sticky bread ja pinch-me-cake. Ajan kuluessa tuo juutalaisten perinneleipomus alettiin tuntea paremmin nimellä Monkey Bread, ja käsittääkseni (korjatkaa jos olen väärässä) se on melko lailla tuntematon Yhdysvaltojen ulkopuolella. Vaikka täytyy sanoa, että esimerkiksi meille tuttu Boston-kakku muistuttaa melko elävästi kyseistä leipomusta.
Viljattomat pullat eivät ihan pääse oman suosikkilistani kärkeen, vaikka maku voikin olla hyvä. Pullan kuuluu kuitenkin olla kuohkea ja mehevä, tai sitten puhutaan ihan eri leipomuksesta. Tässä reseptissä viljattomuus toimii kuitenkin todella hyvin, sillä taikina saa olla jämäkkää. Monkey Bread – nimihän tulee pullan syöntitavasta, eli siitä on tarkoitus napsia sormineen yksittäisiä paloja ja nyhtää taikinaa irti, kuin apinat konsanaan.
VILJATON nyhtöpulla eli MONKEY BREAD
Viljaton pullataikina
1,5dl perunajauhoa
Voiteluun
Sulata kookosöljy ja sekoita siihen munat. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota hetki, ja pyörittele taikinasta pieniä palleroita.
Valmista voiteluseos. Kiehauta vesi, ja lisää sekaan kookossokeri sekä kaneli. Anna sokerin sulaa nesteeseen.
Asettele taikinapallerot vuoan pohjalle. Tähän sopii niin leipä-, piirakka- kuin uunivuokakin. Voitele pallerot nesteseoksella pullasudin avulla. Kasaa loput pallerot vuokaan, ja toista voitelu. Pyri käyttämään koko seos.
Käytin itse leivinpaperilla vuorattua leipävuokaa, mikä osoittautui ohjeen taikinamäärälle varsin sopivan kokoiseksi.
Toffee-kastike
Liota taateleita ainakin tunti. Soseuta ainekset pähkinävoita lukuun ottamatta yhtenäiseksi massaksi. Täytteen ei tarvitse olla täysin sileää, kunhan se on toffeemaisen paksua.
Valuta toffeekastike vuokaan taikinapalleroiden päälle. Ripottele halutessasi pinnalle lisää kookossokeria ja/tai kanelia.
Paista uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut. Älä paista liikaa, ettei taikina kuiva!
Anna vetäytyä hetki ja nautiskele hyvässä seurassa. Niin ihanan tahmaista, makeaa, melkeinpä tuhmaa herkuttelua!
Nyhtöpulla osoittautui hauskaksi seurusteluruuaksi. Pöydän ääressä tuli istuttua pitkään ja huolettomasti, kahvia samalla santsaten.
Loput nyhtöpullasta jäi pöydälle kannen alle huoneenlämpöön, ja sitä tuli napsittua sormineen lisää useamman kerran ohi kulkiessa.
Viljaton nyhtöpulla on moneen ruokavalioon sopiva ja kaikenikäisiä viihdyttävä hauska leipomus. Yhdessä syöminen ja samasta leivoksesta palojen nyhtäminen on omiaan rentoon, välittömään seurusteluun ja laatuaikaan yhdessä lähimpien ja miksei vähän vieraampienkin ihmisten kanssa.
Tätä pullaa syödessä unohdetaan ruokailuvälineet ja turha pingottaminen, ja isketään ilolla kiinni kukin omalla tyylillään! Oheen suosittelen kahvia tai kaakaota, kaikilla lisukkeilla.
Jos kaipaat lämmittävää, kanelista, täyteläistä lohturuokaa talven keskelle, viljaton nyhtöpulla on juuri sitä.
Kerrankin saa oikein luvan kanssa syödä sormin!
Ah mikä maidoton cookie dough – jäätelö!
Kaupan valmisjäätelöistä ykkönen on aina ollut Ben ja Jerry, ja Beniltä ja Jerryltä suosikkimaut mansikkajuustokakku (överimakea ja niin ihana!), Vermont (pekaania, vaahterasiirappia – need I say more?) ja kestosuosikki cookie dough, jossa oli oikeasti ihan reilulla kädellä sitä doughta! Kotitekoinen maidoton cookie dough jäätelö on kenties suosikkini kaikista tekemistäni jäätelöistä, ja siinä ei tosiaankaan ole keksitaikinan kanssa säästelty!
Koska keksitaikina on törkeän hyvää, sitä kannattaa syödä mahdollisimman paljon raakana. Ja jotta siitä ei tule mahakipuja, se kannattaa tehdä aineksista, jotka tekevät hyvää samalla kun maistuvat hyvältä. Tämä jäätelö on raaka ja valmistettu ravitsevista aineksista. Joten tässä keksitaikinajäätelön ohje. Varoitan: se saattaa olla jopa liian hyvää…
Maidoton COOKIE DOUGH JÄÄTELÖ
Keksitaikina
1rkl kookosöljyä sulana
Sekoita ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi. Lusikoi taikina esimerkiksi silikoniseen vuokaan, paperiseen muffinivuokaan tai muuhun vastaavaan, mistä saat klöntin helposti irti myöhemmin. Laita taikina pakastimeen noin 15-20 minuutiksi jähmettymään. Kun se pysyy yhtenäisenä ja jämäkkänä, leikkaa se pienemmiksi paloiksi.
Jäätelö
1dl mantelimaitoa
Sekoita ainekset tehosekoittimella sileäksi. Valmista jäätelökoneessa noin 45 minuuttia, tai kaada erilliseen kulhoon ja pakasta noin 2-3 tuntia. Sekoita muutaman kerran pakastuksen aikana.
Mikäli käytät jäätelökonetta, sekoita keksitaikinan palat jäätelön joukkoon jäätelön valmistuttua. Muussa tapauksessa sekoita taikinapalat jäätelömassan joukkoon ennen sen pakastamista.
Jäätelökoneesta tullessaan jäätelö on valmista syötäväksi samantien, mutta itse tykkään pakata sen rasiaan ja käyttää vielä pakastimen kautta, jotta se jähmettyy enemmän. Jäätelökoneessa jäätelöstä tulee pehmismäistä, ja kun sitä pitää vielä lisäksi pakastimessa, siitä saa pyöriteltyä ihania jäätelöpalloja eikä se sula yhtä nopeasti. Kun pakastat jäätelöä pidemmän aikaa, tai kun pistät jäljelle jääneen satsin pakastimeen, jäätelö kovettuu todella kovaksi ja vaatii aina hetken aikaa huoneenlämmössä pehmentyäkseen suuhun sopivaksi.
| Mikäli kaipaat lisää taikinaa, yhdistä annokseen myös keksejä! |
Jäätelö kannattaa pakata pakastimeen yksittäisiin pieniin rasioihin, jolloin sitä voi ottaa nautiskeltavaksi sopivan määrän kerrallaan, eikä koko satsia tarvitse seisottaa huoneenlämmössä pehmenemässä.
Kyllä, tämä on edelleen yksi suosikkijäätelöistäni. Oikein harmitti ettei jaksanut enempää! Kaikeksi onneksi maidoton cookie dough jäätelö säilyy hyvin pakastimessa ja sitä voi valmistaa kerralla isomman satsin.


2