Huippuhyvä gluteeniton ja vegaaninen pannukakku
Nyt se vihdoin onnistui, nimittäin täydellinen gluteeniton ja vegaaninen pannukakku, joka on juuri sellainen ihana valkoinen leipomus kuin pannukakun kuuluukin! Riisipuuron ohella pannukakku on ehdottomasti suosikki lohturuokiani. Pannukakku maistuu kesät talvet, kuumana ja kylmänä, kulkee helposti eväänä ja toimii hyvin terveellisempänä arkileivoksena, jonka tekoon myös lapset voivat helposti osallistua. Gluteenittomassa pannukakussa on kuitenkin ollut hieman haasteita vuosien varrella. Gluteenittomat jauhot tekevät taikinasta helposti kovan, jauhoisen tuntuisen ja no, mauttoman. Suosin kaurajauhoja monessa leivonnassa kauran hyvän ravinnepitoisuuden ja vatsaa hellivän ominaisuuden vuoksi, mutta jos haluaa ihan sitä valkoisista jauhoista tehtyä herkkupannaria, kaurajauhot eivät vaan toimi.
Sain idean kokeilla tätä gluteenitonta ja vegaanista pannukakkua vahtiessani siskoni lapsia, koska ajattelin pannukakun maistuvan iltapalaksi meille kaikille ja olevan samalla helppoa sekä hauskaa yhteistä leipomista. Käytin taikinassa Virtasalmen viljatuotteen gluteenitonta pullajauhoseosta, koska ajattelin sen antavan taikinalle ihanan pullamaisen ja aitoa vehnäpannaria muistuttavan koostumuksen – ainakin pullataikinassa jauhot ovat nimittäin toimineet loistavasti! Ja ei tarvinnut muuten pettyä, sillä tästä pannarista tuli kerrassaan maukasta. Soijamaito antoi pannukakulle herkullisen vaniljaisen aromin ja makeutta ihan ilman lisättyä makeutusta. Lisäksi soijajogurtti toimii hyvänä kananmunankorvikkeena lisäämällä sekä taikinan nestepitoisuutta että hyydyttämällä pannaria uunissa.
Gluteeniton ja maidoton pannukakku oli täydellisen mehevää, pullamaista ja maukasta. Nautin sitä persikkahillon sekä tuoreiden mansikoiden kanssa. Myös lapset kiskaisivat useamman palan.
Huom. Voit käyttää myös muita jauhoja, mutta oikeiden jauhojen valinta on tässä kaiken aa ja oo halutun kaltaisen lopputuloksen saamiseksi. Jos kuitenkin korvaat jauhot muilla, huomioi, että niiden määrä ei välttämättä täsmää ohjeeseen. Käyttämäni pullajauho on aika turpoavaa, joten sitä ei tule taikinaan yhtä paljon kuin muita jauhoja. Olen käyttänyt myös Virtasalmen viljatuotteen lettujauhoseosta, ja sekin on toiminut maun puolesta ihan loistavasti, mutta sitä on pitänyt lisätä taikinaan enemmän. Taikinan kuuluu olla paksua mutta hitaasti juoksevaa, jotta se paistuu sopivaksi. Aika lailla ihan tavallisen pannaritaikinan kaltaista siis.
GLUTEENITON ja VEGAANINEN PANNUKAKKU
Sekoita kuivat ainekset kulhossa ja lisää sekaan kookosöljy, kasvimaito sekä -jogurtti. Sekoita huolella tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja anna sen turvota uunin lämpenemisen ajan. Turvotessaan taikina paksuuntuu jämäkämmäksi kuin sekoitusvaiheessa.
Kypsennä pannaria 200 asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia, kunnes pannarin pinta on kuivunut ja koostumus hyvin jähmettynyt. Tämä pannari jää väriltään hyvin vaaleaksi.
Leikkaa valmis pannukakku paloiksi ja nautiskele tuttujen lisukkeiden kanssa. Tässä taikinassa on niin hyvä maku, että sitä tuli napsittua ihan ilman päällysteitäkin!
Säilytä mahdollisesti ylijääneet pannukakun palaset kannellisessa rasiassa jääkaapissa. Palasia on helppo lämmittää uudelleen halutessaan mikrossa tai leivänpaahtimessa ennen syömistä.
Kaikkien erikoisten uusien herkkujen ohella nämä vanhat klassikot ovat kuitenkin niitä, joiden onnistumisesta vaihtoehtoversioina olen eniten innoissani. Varmaa on, että tänä talvena tätä pannukakkua tullaan nautiskelemaan useita kertoja.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Helppo kotitekoinen kimchi
Kotitekoinen kimchi on maukas ja ravitseva lisuke ruokalautaselle. Meillä syödään paljon hapankaalia. Etenkin mieheni rakastaa sitä, ja hänet löytääkin purkki kädestä monta kertaa päivässä. Hapankaalia en ole koskaan tehnyt itse, mutta käsittääkseni se ei olisi kovin vaikeaa. Sen sijaan kokeilin vaihtelun vuoksi kotitekoista kimchiä, aasialaisten omaa hapankaalia, jota kyllä joistakin kaupoista löytyy, mutta joka on melko tyyristä jatkuvaan käyttöön.
Kimchin raaka-aineet eivät itsessään maksa juuri mitään, joten päätin tarttua tuumasta toimeen ja kokeilla kimchin valmistamista itse. Versioita löytyy lukuisia, ja pysyttelin ainakin näin ensi alkuun hyvin perusversiossa. Löysinkin siihen mainion ohjeen! Kotitekoinen kimchi on sikäli myös todella helppo ja nopea valmistaa.
Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Tein alkuperäiseen ohjeeseen pari muutosta, kuten vaihdoin retikan helpommin saatavilla olevaan porkkanaan. Jo pelkät pilkotut ainekset näyttivät niin ihanan värikkäältä seokselta, etten malttanut odottaa pääseväni maistelemaan itsetehtyä kimchiä!
Ja toden totta, näin helppoa se on. Kun vain jaksaa pilkkoa muutamat ainekset, sekoitella ja odotella, saa ison satsin kotitekoista kimchiä todella helposti. Ja valmis kimchi maistui todella hyvältä! Herkullista ja ihanan mausteista vaihtelua tutulle hapankaalille.
HELPPO KOTITEKOINEN KIMCHI
Pilko kiinankaali pieneksi silpuksi. Laita kaali kulhoon tai kattilaan ja ripottele sen päälle suola. Sekoita käsin huolella sekaisin ja aseta ainesten päälle jokin painava kulho tai esimerkiksi pienempi, vedellä täytetty kattila painoksi. Jätä tekeytymään huoneenlämpöön noin 1-2 tunniksi, kunnes kaalista on poistunut vesi ja se on pehmennyt.
Suola todella irrottaa kiinankaalista hurjan määrän nestettä. Nerokasta! |
Valuta vesi pois kattilasta ja huuhtele kaalia veden alla, jotta saat suolan pois. Anna kaalin valua siivilässä vielä hetki huuhtelun jälkeen.
Pilko chili, valkosipuli, inkivääri ja kevätsipuli pienemmäksi silpuksi. Raasta tai suikaloi porkkana.
Sekoita kaalin sekaan loput ainekset käsillä huolella vaivaten. Lisää viimeisenä chilihiutaleet, jos käytät niitä tuoreen chilin sijaan, ja pyri hankaamaan niitä kaalisilppua vasten.
Pakkaa seos kannelliseen lasipurkkiin niin tiiviisti painettuna, että se ui kauttaaltaan omassa nesteessään.
Jos sinulla ei ole kannellista purkkia, laita päälle lasipurkin muodosta riippuen lautanen, lasi tai muu paino, joka purkin suulle mahtuu. Laita purkki lautasen päälle, sillä se voi kuplia yli fermentoituessaan.
Anna kimchin tekeytyä purkissa 2-5 päivää pimeässä huoneenlämmössä, esimerkiksi keittiön kaapissa. Avaa kansi kerran päivässä ja sekoita kimchiä, jolloin myös purkin paine tasaantuu. Maista kimchiä päivittäin niin tiedät, milloin se on omaan makuusi happamoitunut tarpeeksi. Itse annoin kimchin fermentoitua vajaat kolme päivää.
Juuri sekoitetut ainekset pakattuna |
1 vuorokauden jälkeen |
Kolmen päivän kohdalla ainekset ovat hyvin pehmenneet ja nesteessä on kuplia. Seuraavana päivänä laitoin kimchin jääkaappiin syötäväksi. |
Kun kimchi on makusi mukaan valmista, säilytä sitä jääkaapissa kannellisessa astiassa. Kimchi säilyy jääkaapissa useita viikkoja, joten siitä riittää pitkäksi aikaa.
Kimchi maistui hyvin mausteiselle ja chili toi siihen tulisuutta, mutta tulisuus ei jäänyt polttelemaan suuhun kuten ruuassa yleensä. Inkivääri antoi seokseen raikasta makua ja porkkanasta tuli mukavaa rousketta pehmeämpien ainesten seassa. Maussa oli mukavasti särmää ja happamuutta, mikä teki kimchistä mielenkiintoisen tulisen ja happaman sekoituksen.
Kimchiä voi muunnella loputtomasti erilaisia kasviksia käyttämällä. Kokeile porkkanan tilalla muita juureksia, korvaa osa vedestä tamarilla, lisää kurkumaa tai tomaattimurskaa. Mausteet ja fermentointiin käytetty aika tekevät jokaisesta satsista erilaisen.
Maistoin kotitekoista kimchiä ensimmäisen kerran iltapalalla muiden kasvisten ja tofun kanssa. Parhaimmillaan kimchi onkin mielestäni lisukkeena muiden ruokien ohessa, mutta on sitä tullut sittemmin maisteltua myös muutama haarukallinen välipalaksi.
Myös mieheni piti tekemästäni kimchistä paljon. Valmistuskin oli kyllä niin helppoa, että tätä tulee tehtyä jatkossa usein!


0