Se kun huomaa toivovansa enterorokkoa
2Jotenkin nykyään kun päiväkodista kuuluu, että siellä on nyt liikkeellä sitä ja tätä ja tota, odottelen että no loppuviikosta se on vissiin sitten meilläkin. Tällä kertaa sellainen hauska kuin enterorokko. Ensin lapsella, ja kun luulin meidän jo selvinneen säikähdyksellä, vaikutti sen iskeneen minuunkin. Vaikka rakkuloiden määrä ja oireet kauhistuttivat jo etukäteen, tässä olikin pian pisteessä kun huomasi toivovansa että olisi nyt vaan sitä enterorokkoa – eikä mitään muuta…
Taudista toiseen
Lapsi sairasti enterorokon todella lievänä – en olisi varmaan edes osannut yhdistää kyseiseen tautiin jos päiväkodista ei olisi varoiteltu. Hän valitteli muutaman päivän kipeää kurkkua, missä rakkuloita näkyikin. Maistui vain lämmin ruoka ja juoma. Kuumetta oli yhtenä päivänä, muuten ihan normi meininki. Suun ympärille ja peffaan tuli ihan muutama rakkula. Mutta that’s it.
Meidän piti lähteä perjantaina mökille ja lapsen olla seuraava viikko lomalla, mutta torstain ja perjantain välisenä yönä minulle nousi kuume ja tuli ikävä yskä. Oli niin paha mieli koko yön, kun tiesin että lapsen loma pitää perua emmekä pääsekään lähtemään. Ja muutenkin viikonloppu edessä, kun olisin halunnut viettää hänen kanssaan kunnolla aikaa. Todella harmitti. Lisäksi mielessä kauhutarinoita joka suuntaan, aina siihen asti, että iho kuoriutuu vielä kuukausien päästä ja kynnet irtoavat.
No, lauantaina oma olo olikin sitten vielä pahempi, vuoronperään palelin kuumeen noustessa tai hikoilin itseni läpimäräksi sen laskiessa. Sen aikaa kun lääke vaikutti, olo oli ihan ok, eikä vielä merkkiäkään näppylöistä. Jaksoi syödä ja käydä suihkussa. Lapselle oli sitten mummon luona iskenyt mahatauti, mikä lisäsi oman osansa tähän soppaan. Hän lepäili isovanhempien luona iltapäivään ja kun olo vaikutti tasaantuneen ja oksentelu loppuneen, mies haki hänet autolla kotiin talvimyrskyn jyllätessä. Olipa ihana hetki saada hänet kainaloon! Siinä sitten yhdessä lepäiltiin sohvalla ja katseltiin elokuvaa. Yöksi vielä varuilta ämpäriä sängyn viereen, mutta oksentelu oli onneksi ohi ja vaikka ruoka maistui vähän tavallista huonommin, kunto oli ihan kohdillaan ja touhu jatkui normaaliin tapaan.
Sahaava kuume ja paheneva yskä
Itselläni ei niitä näppyjä vaan näkynyt, yskä paheni ja kuume sahasi edelleen palelun ja hikoilun tyyliin kellon ympäri. Kävin koronatestissä, ihan vain sulkemassa senkin vaihtoehdon pois ja että pääsen helpommin lääkäriin. Maanantaina kävin sitten lääkärissä tietäen jo valmiiksi, mistä tässä varmaan on kyse.
Jep. Keuhkokuume. Taas.
Nyt on siis menossa neljäs keuhkokuume. Mitä hittoa. En ymmärrä mistä näitä tulee ja miksi. Ehkä nyt oli alkuun enterovirus, en tiedä. Mutta teen töitä etänä kotona, en ole nähnyt ketään tai käynyt missään. Mistä tämän on voinut taas saada. Alkaa oikeasti pelottamaan mistä tässä on kyse tai mitä kaikesta vielä seuraa. Miten monta keuhkokuumetta sitä voi sairastaa, ennen kuin ei enää voikaan?
Lue aiemmasta Kolmas keuhkokuume ja Keuhkokuumeesta toipuminen.
Yskä on aika ikävä tällä kertaa, alkuviikosta oli välillä vaikea puhua ilman hirveää yskäkohtausta. Olen hengitellyt Wello2-laitteella joka välissä ja koittanut saada limaa irtoamaan. Mutta antibiootit alkoivat myös heti tehota, sen huomasi, kun vihdoin sai jättää edes särkylääkkeet ja nukkua yön ilman kamalaa palelua ja likomärkiä lakanoita. Mutta ei silti paljon naurata.
Eipä tässä auta kuin taas kerran aloittaa toipuminen alusta. Maltilla. Kärsivällisesti. Onhan tätä tehty ennenkin.
Enpä olisi uskonut olevani pisteessä, kun ihan huomaa toivovansa enterorokkoa. Ei varmaan kiva tauti sekään, mutta olisi se edes kiva joskus saada joku muu diagnoosi kuin tämä.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Mitä tekemistä korona-arkeen?
Tässä eletään oikeastaan koko pandemian tiukinta vaihetta. Helsingissä jäljitys on lopetettu, oireettomat saavat tulla ja mennä miten haluavat ja toisin sanoen korona saa levitä juuri niin vapaasti kuin haluaa. Lapsi palasi joululomalta päiväkotiin maanantaina, joten tässä nyt vain odotellaan milloin tauti meille sieltä iskee. Ja kun kuitenkin pitäisi ihan arkea samalla elää ja jotain iloa ja mukavaa saada päiviin myös, olen miettinyt mitä tekemistä korona-arkeen voisi lisätä.
Mitä kivaa sitä voisi sitten tehdä pitäen kuitenkin samalla koronaturvallisuutta jotenkin edes yllä? Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta vapaa-aikaan voi. Eristyksiin ei silti huvita jäädä, eikä kaikkea ohjelmaa ja menoa karsia elämästään pois. Kun tässä on nyt tämä kaksi vuotta jo eletty varoen, alkaa tuntua tosi raskaalta takapakin ottaminen jälleen kerran. Syksyllä oli jo niin ihanaa käydä museoissa, ravintoloissa ja elokuvissa. Maski naamalla, mutta kuitenkin. Onneksi sentään sen aikaa ehti, niin helpottaa varmasti tätäkin hetkeä. Nyt tilanteen kiristyessä meidän ohjelmaamme ovat kuuluneet muun muassa seuraavat turhia riskejä välttävät tekemiset. Perheelle yhteisesti sopivia, lapsen ehdoilla. Osa maksaa, osa varsinaisesti ei – eväitä lukuun ottamatta.
Tekemistä korona-arkeen
Uiminen yksityisaltaalla.
Vuokrasimme lauantaiksi yksityisen uima-altaan, mitä olemme epidemian aikana vuokranneet muutamia kertoja ennenkin. Altaalla on vesiliukumäki, paljon leluja ja tosiaan täysin oma rauha, jossa saamme uiskennella keskenämme 45 minuuttia. Uimista rakastavalle lapselle ihan parasta ohjelmaa. Harmi onkin, ettei kesän jälkeen ole päästy uimaan yhtä paljon. Uimahallissa ehdimme käydä kerran, ja juuri kun siitä piti tehdä säännöllinen jopa viikoittainen ohjelma, koronatilanne paheni taas eikä halliin viitsinyt enää lähteä. Ja nytpä ei hetkeen edes pääsisi. Tämä altaan vuokraaminen on ehdottomasti viikon kohokohtia!
Kaakaot Cafe Regatassa.
Jos haluaa nauttia kahvilassa käymisestä astetta huolettomammin, Regatta on siihen ihan paras. Talviterassilla on täysin oma fiiliksensä, vegaaninen kaakao on super hyvää ja retken ohessa voi käydä myös Seurasaaressa, Sibelius monumentilla tai kävelyllä merenjäällä. Toimii toki myös kesällä, mutta talvella tällainen ulkokahvilakulttuuri on vähän rajallisempaa.
Ratsastus.
Kävimme joulukuussa yhdessä ratsastamassa Fagerängin tallilla Kauklahdessa, ja napero pääsee talutusratsastukseen myös Annalan tallilla. Se onkin paikkana söpö ja idyllinen kuin pieni satumökki keskellä kaupunkia, joten siellä on aina ihana käydä. Poneja saa myös harjata ja hoitaa, mikä on iso plussa hevosista innostuneelle. Helpon matkan päässä myös päiväkodin jälkeen. Täällä saa myös rekiajeluita tai lumettomina hetkinä kärryajeluita vanhan kaupungin alueella, mitä suosittelen lämpimästi.
Ravintolassa syöminen ruokamajassa.
Haluaisin ihan listan missä kaikkialla ruojamajoja olisi mahdollista varata, sillä olisi ihanaa mennä ulos syömään ilman huolta siitä, että samaan tilaan ahtautuu monta muutakin maskitonta ruokailijaa. Pandemian aikana olen syönyt tällaisissa lasisista kasvihuoneista rakennetuissa ruojamajoissa useamman kerran, ja se on turvallisuutensa lisäksi muutenkin ihana tapa nauttia omasta porukasta kaikessa rauhassa. Yesyesyes ja Triplan Fredde’s on kokeiltu – onko teillä tiedossa vielä muita?
Ruokamajassa Vauva-Peppikin mahtui pöytään omalle paikalle.
Eväsretket ulos.
Kaikkien vuodenaikojen klassikko. Talvella mukaan lämmintä juotavaa ja kenties pullaa tai keksejä, mitä nyt on helppo syödä rukkaset kädessä. Kelin mukaan samalla pulkkamäkeen, metsäpoluille kävelemään tai katselemaan maisemia vaikka merenrantaan tai kaupungille.
Talvinen Korkeasaari.
Kävimme katsomassa Lux Korkeasaarta ja se oli samalla itsellenikin ensimmäinen kerta Korkeasaaressa talviaikaan. Ja kannatti mennä! Eläimiä toki vähemmän ulkona ja nähtävillä muutenkin, mutta ne eläimet oikeasti liikkuivat ja tulivat lähelle, toisin kuin kesällä. Leijonat ja tiikerit pyörivät siinä puolen metrin päässä, karjuivat ja painivat. Ihan eri kokemus kuin ne varjossa makaavat otukset. Koska Korkeasaari on myös alueena iso, siellä tulee hyvä talviulkoilu samalla kun kiertelee katselemassa.
Kävelyretki tai hiihtolenkki Keskuspuistoon.
Keskuspuisto on ihana paikka heti kodin vieressä, sillä sinne pääsee niin pulkkamäkeen, leikkimään, metsäretkelle, hiihtoladulle kuin lenkille. Meiltä kotoa on aika sopiva lapsen kanssa tehtävä kävelylenkki kun suuntaa Maunulan majalle. Kolmevuotiaan kanssa vielä jonkin menopelin kanssa, mutta matka on kuitenkin sen verran lyhyt, että lapsentahtista kävelyä ehtii hyvin tehdä osan matkaa. Maunulan majalta saa niin leipomuksia kuin juotavaa, ja ulkona on myös helppo istahtaa alas syömään. Ei siinä varsinaista leikkipaikkaa pihalla ole, mutta keinuja ja metsää. Eihän sitä lapsi muuta tarvitse viihtyäkseen, kun vielä evästäkin löytyy samasta pisteestä.
Leipominen kotona.
Minä rakastan leipomista, ja vaikka usein leivon mieluiten juuri saadakseni omaa aikaa vähän ajatella ja touhuta ihan itsekseni, on myös ihanaa leipoa lapsen kanssa. Ja kaikeksi onneksi hän ryhtyy hommaan mielellään. Keksit ovat se vakio, mutta tällä kertaa tuli tehtyä omenapiirakkaa. Minä pilkoin ja lapsi asetteli ainekset vuokaan. Yhdessä leipomisesta tulee todellinen ohjelmanumero, kun homma alkaa ainesten sekoittamisesta ja päätyy varsinaisen leipomisen ja paistamisen kautta yhteiseen herkkuhetkeen. Loistavaa tekemistä vapaapäiville ja väsyneille arki-illoille, kun kaipaa kivaa yhteistä tekemistä kotiin.
Luistelutreenit.
Minähän en ole mikään luistelija – lapsenakin välttelin sitä kaikin keinoin. Mutta mies puolestaan pelasi tosissaan jääkiekkoa nuorempana ja luistelu on hänelle tärkeää. Napero peri viime talvena serkkunsa vanhat luistelimet, jotka ovat hänelle aika reilut, mutta ihan hyvät harjoittelua varten. Luistelu on tässä vaiheessa sitä, että kokeillaan ja otetaan välillä tavaksi käydä jäällä, mutta eihän se varsinaista luistelua ole. Nyt on opeteltu sitä, että pääsee itse pystyyn ja koittaa vähän liikkua. Pystyyn nousemista on hyvä harjoitella myös kotona maton päällä. Sitren välillä mies nappaa kovempaan vauhtiin mukaan, tai voidaan kokeilla kelkkaa tukivälineenä. Mutta hyvää ohjelmaa ulkoiluun yhtä kaikki, helppo pitää välimatkaa muihin ja tuntea saavansa ihan ohjelmaa päivään.
Normaalia arkea odotellessa
Mutta esimerkiksi sellaista tekemistä on kuulunut meidän arjen ohjelmaan. Odotan kovasti, että pääsee taas huoletta museoihin ja naperonkin saisi viedä ensimmäistä kertaa elokuviin. Silti, kyllä tälläkin tekemisellä saa aika normaalin tuntuista ja ennen kaikkea mukavaa arkea. Ihmisiä näkee liian vähän, mutta lapsi saa onneksi muiden lasten seuraa päiväkodissa ja serkkujensa kanssa.
Tavallaan tilanne on minusta suunnattoman ahdistava, tavallaan lohdullinen. Jospa nyt olisi se käännekohta koko pandemian kannalta, minkä jälkeen tilanne alkaa normalisoitua. Nyt tilanne ei ole enää meidän käsissämme ja virus saa pyyhkäistä väestön läpi. Tilanne on pelottava, koska ei ikinä tiedä millaisena sen itse sairastaa. Toisaalta yritän vain luottaa siihen, ettei sen pitäisi olla lapsille paha ja meillä on miehen kanssa kolme rokotusta. Olemme edelleen välttäneet turhia menoja. Lasta ei oteta mukaan kauppaan eikä kavereita ole nähty hetkeen. Osa on tosin juuri koronan sairastanut, joten pian voimme vähän huolettomammin nähdä. Jos me sairastumme, emme vie lasta hoitoon ja jäämme kyllä karanteeniin, sanoi ohjeistus mitä tahansa. Todennäköisimmin juuri nyt saisimme tartunnan lapselta itseltään, joten vaikka hän olisi oireeton, en koe oikeutetuksi viedä häntä tartuttamaan tautia eteenpäin. Plus vaikka tartunta ei sieltä suunnalta tulisi, olisi toki selvää että kaikille se tarttuisi joka tapauksessa. Mutta ei tässä voi kuin yrittää elää arkea ja katsoa mitä eteen tulee.
Pakko uskoa, että se normaali aikakin sieltä vielä palaa. Joskus tämän on pakko loppua. Ja kun tosiaan on jo kolme rokotettakin, kenties itse voin alkaa suhtautua tähän kuin flunssana. Vastikään sairastetun keuhkokuumeen takia huolettaa, mutta kyllä rokotteiden pitäisi tautia lieventää. Kenties tämä on vihdoin se vuosi, kun korona saa haistaa pitkät ja elämä vapautuu entiselleen.
