Hae
Saran kotikolo

Kesäloma lähestyy – mitä on luvassa?

Tänä vuonna odotan kesälomaa ehkä enemmän kuin vuosiin. Tuntuu, että nyt on todellakin loman ja vapaan tarvetta. Ihanaa tietää, että kesäloma lähestyy sieltä niin nopeasti, vaikka viimeiset viikot ovatkin aina vähän kituuttelua. Onneksi töissä on sen verran kiirettä, että aika menee vauhdilla ja innostavan tekemisen parissa. Viime vuonna sain myös pitää täydet lomat, mutta uuden työpaikan takia palkallista siitä oli vain murunen. Tänä vuonna edessä on täyspitkä palkallinen loma, ja heti ensimmäisenä otetaan suunta mökille! Jee!

Takaisin mökille. Vihdoin!

Olen ollut mökillä viimeksi vuosi sitten. Vuosi sitten. Ihan hullua. Päätin jo, etten ikinä anna moista tapahtua uudelleen. Talven aikana olisi todellakin ollut tarvetta päästä mökille useamman kerran. Saada hetkeksi hengähtää ja laskea irti. Ei ole parempaa paikkaa etäviikon viettämiseen kuin mökki, jossa keskellä talvea tyytyväisenä käpertyy tekemään töitä takkatulen loimussa ja töiden jälkeen pääsee valmiiseen ruokapöytään ja saunaan. Siinä on nimittäin aina mainio työn ja huvin yhdistäminen. Ja sen viikon jälkeen on aina ollut niin rento ja latautunut olo, ihan kuin olisi ollut lomalla.

No, tänä vuonna lomalta en edes odota muuta kuin mökille pääsyä. Siinä mielessä pitkä tauko on tehnyt hyvää, koska en tiedä onko sinne pääsyä odottanut koskaan yhtä paljon. Viime kesänä vietettiin yksi lomaviikko Kreikassa juuri juhannuksena, mutta tänä vuonna ei tehnyt oikeastaan edes mieli miettiä mitään reissuja. Varattiin miehen kanssa yksi yhteinen loma yö Järvisydämeen, minne meillä on lahjakortti, ja siitä tuleekin ihana hetki ihan vain kahdestaan nauttien. Muuten taas neljä viikkoa menee aika vauhdilla, kun vaihdellaan paikkaa mökiltä toiselle.

Juhannus on jo melkein lomaa

Minun perheen mökille mennään juhannuksena, ja napero jää sinne sitten kesäkuun viimeiseksi viikoksi isovanhempien kanssa meidän palatessa vielä viikoksi kaupunkiin töihin. Jännä nähdä miten sujuu, kyseessä on nimittäin pisin aika erossa ikinä. Mutta uskon että tekee kaiken kaikkiaan jokaiselle hyvää. Naperokin saa laatuaikaa isovanhempien kanssa, ja isovanhemmat aikaa keskenään ilman että höösään itse aina mukana. Siinä pääsee heidän välisensä suhde kehittymään ihan eri tavalla. Onhan heillä yhteistä aikaa ollut, mutta koska ei asuta samassa kaupungissa, olen itse yleensä aina ollut mukana.

Mitä muuta lomalta odotan? Oikeastaan vain kaikkea mökkeilyä, kuten mainitsin. Uimista, saunomista, veneilyä, pihalla syömistä. Tehdään aina päiväretki Kuopioon ja Kuopion kotieläinpihalle, siitä on tullut jo ihan perinne. Myös Varkaus on yllättävän kiva paikka käydä pyörähtämässä, kun kaipaa mökkeilyn keskelle muuta tekemistä. Sieltä löytyy konttiravintola Morton mukavalta paikalta veden ääreltä, ja sieltä saa super hyviä burgereita. Lisäksi Varkaudessa on ihana vaatekauppa Peppinja, josta löytyy etenkin lapsille aivan ihania vaatteita. Siitä on myös tullut joka kesän must viisiitti.

Pikkuloma vielä varastossa

Syksyllä odottaa vielä viikon reissu Espanjaan, mikä tekeekin tästä kesästä erityisen ihanan. Parasta, että lomien jälkeen on vielä luvassa uusi paluu kesään ja aurinkoon! Syyskuu on mainio aika myös lähteä reissuun, kun täällä alkaa viiletä. Aina pitäisi olla vähän lomaa jemmassa vielä kesäloman jälkeen, se tekee nimittäin töihin paluustakin hurjan paljon stressittömämmän. Toisaalta, syksyllä on töissäkin luvassa kaikenmoista mielenkiintoista, joten uskoisin että kuukauden loman jälkeen arkikin siinä taas maistuu ihan uudella tavalla.

Kun nyt vaan tulisi se kesä ensin. Tänä aamuna ulkona oli herätessä 6 astetta. 6 astetta kesäkuun alussa! Ei mitenkään ennen kuulumatonta, mutta aika paksua silti. Oispa kiva saada edes se 15 astetta takaisin. Ettei tarvitse pipoa enää käyttää. Onneksi kelit voi muuttua aika yhtäkkiä, kuten usein on käynytkin.

Seuraatko myös täällä?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Viime aikoina

Viime aikoina arki on ollut toisaalta tosi tavallista, vaikka ei edes ole. Päivät juoksevat ohi ja arki vähän kuin tapahtuu ihan itsestään. On ollut sellainen kausi, kun ei ole tehty mitään ihmeitä, oltu vaan perheen kesken ja paljon kotona ja lähialueilla pihalla. Kaipuu mökille on valtava enkä jaksaisi odottaa juhannusta, kun sinne taas pääsee. Ikinä ei enää vuotta ilman mökkeilyä! Miten talvi menikin näin ohi sen kannalta.

Iisiä arkea

Olen ollut yleensä aika kova järjestämään kaikenlaisia menoja, mutta nyt arki tarvitsi rauhoittumista. Se on ollut tosi tervetullutta ja tehnyt kaikille hyvää. On leikitty pihan leikkipaikalla, käyty kävelyillä merenrannassa ja katseltu aamuleffoja samalla kun on syöty aamupalaa sohvalla. Siitä on meinannut tulla viikonloppuaamuun vähän tapa…mutta aika mukava tapa aloittaa vapaapäivä kaikessa rauhassa.

 

Lapsen leikkaus

Lapsella oli viime viikolla kita- ja nielurisaleikkaus, jossa samalla putkitettiin molemmat korvat. Hänellä ei ole ollut mitään sairastelukierrettä ja korvatulehduksia vain kaksi viime syksynä, mutta oikeaan korvaan oli kehittynyt liimakorva mikä vaati putkitusta. Eipä siinä muuta kuin tulpat ja uimapanta jatkossa päähän. Kita- ja nielurisat sen sijaan olivat isompi juttu.

Napero on koko ikänsä hengittänyt paljon suun kautta, kuulostanut tukkoiselta ja hengittänyt öisin raskaasti. Öisin on ollut jopa hengityskatkoksia. Risoja seurattiin, jos ne lopettavat kasvamisen siinä kun lapsi kasvaa eivätkä olekaan myöhemmin suhteessa niin isoja, mutta toisin kävi. Kurkku näytti että on ihan tukossa, ja leikkauksen tehnyt lääkäri sanoi vielä jälkeenpäin että kitarisa oli ollut todella iso ja tukkinut nenänielun lähes täysin.

Viime viikon torstaina mentiin siis ilman aamupalaa aamupäivästä PikkuJätti Tapiolaan ja lapsi nukutettiin toimenpidettä varten. Jestas miten nuo pienet on reippaita ja urheita. Jännitti, mutta ei pistänyt missään kohtaan vastaan tai hankaloittanut hommaa, vaan reippaasti teki mitä pyydettiin ja nukahti rauhassa mun syliin. Heräämössä oltiin toimenpiteen jälkeen vielä useampi tunti, mutta alkupöhnän jälkeen sielläkin taisi mennä jo neljä mehujätskiä sujuvasti.

 

Pitkä sairasloma

Operaatiosta tuli 1,5 viikon sairasloma ja kipulääkitys 5 x päivässä. Mutta hirmu hienosti on mennyt. Mun äiti tuli alkuviikosta hoitamaan ja helatorstai olikin sitten vapaa. Miehen vanhemmat jelppi vielä perjantaina, ja maanantaina olisi edessä päiväkotiin meno jos vointi sallii. No, sanoisin että vointi kyllä sallii, mutta katsotaan miten ilman kipulääkkeitä pärjää. Juuri viikon kohdalla muutamat illat meni vähän itkuisesti, kun iltapalaa syödessä sattui ja se säteili korvaan asti. Muuten on pitänyt päinvastoin toppuutella ettei saa juosta tai hyppiä, kun energiaa vaan pakkautuu.

Pitkästä aikaa on käytetty juoksurattaita, mitkä meiltä edelleen löytyy, ja käytiin viime viikonloppuna pitkällä kävelyllä ja ulkoilemassa rattaiden kanssa. Hölmöltä tuntuu tuon ikäistä työnnellä rattaissa, mutta näin ainakin päästiin vähän pihapiiriä pidemmälle. Ja silloin olikin ihanan kesäistä, mikä onneksi tuntui nyt taas palaavan.

Eihän tässä ole kuin muutama hassu viikko ennen juhannusta, ja heinäkuussa on vielä kesälomat. Vuoden parasta aikaa! Mitään muuta en tähän kesään kaipaa kuin kesämökkiä, rantasaunaa ja uimista järvessä. Veneilyä, jätskiä, lokkien huutoa. Ihan parasta.

Mutta siis, viime aikoina on ollut varsin iisiä. Ja itse asiassa ajattelin jatkaakin näin. Ihan vain nauttien säästä ja kesätekemisestä. Paljon ulkoilua ja piknikkejä. Toivottavasti lämpimät säät ja uimista. Kesäkuussa olisi luvassa Tallinnan päiväretki kahdestaan naperon kanssa, ja visiitti Lappeenrantaan kummitädin/kummipojan luokse. Mahtavaa, että leikkaus saatiin nyt tehtyä hyvissä ajoin ennen lomaa ja siitä ehtii kesän aikana täysin toipua. Jospa jokunen syysflunssakin jäisi sitten välistä…

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

 

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit