Koronan keskellä on eletty jo reilu vuosi. Ja uskomatonta kyllä, sekin vuosi on mennyt todella nopeasti. Pääosin tämäkin arki on ollut leppoisaa, onnellista ja myös hauskaa, mutta välillä pysähtyessä miettimään tilannetta iskee päälle myös pelko, ahdistus ja suuttumus. Monesta syystä. Kun verrataan aikaa ennen ja nyt koronan aikana, mitä korona on meiltä vienyt?

On isoja merkittäviä asioita, ja paljon pieniä pinnallisiksikin miellettäviä. Aloitetaan niistä pienemmistä. Vaikka heti kun asiaa alkaa miettimään, ovatko ne muka niin pieniä ollenkaan? Lähinnä kyse on asioista, joita ilman näissä poikkeusoloissa voin vielä selvitä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä kaipaisi kipeästi.

Mitä korona on meiltä vienyt?

Kulttuuri

Iso asia itse asiassa, vaikka tässä tilanteessa se omalla kohdalla ei ole se suurin. Kulttuuri on kuitenkin aina ollut elämässäni isossa roolissa. Rakastan elokuvissa ja teatterissa käymistä, ja vaikka konsertteja oli viime vuosina vähemmän, onhan kunnon konsertti viihdettä parhaimmillaan. Kävimme vielä viime talvena miehen kanssa usein elokuvissa ja se olikin mitä helpointa kahden keskistä tekemistä. Lähimpään leffateatteriin kävelee viitisen minuuttia.

Kävin viime syksynä teatterissa kerran maski kasvoilla, ja kyllä se maski vei ison osan nautinnosta. Tuntuu, että voin väliaikaisesti elää ilman kulttuuritapahtumia jos se tuo apua tähän tilanteeseen, mutta voi että niitä on ikävä!

Palvelut

Eipä sitä ennen tajunnutkaan miten kivaa on käydä kaupassa. Ihan tavallisia helppoja arkijuttuja, ilman suojavarustuksia. Käymme välillä hakemassa kaupasta jotain yksittäisiä juttuja, mutta pääasiassa tilanneet ruuat kauppakassipalvelulla jo vuoden ajan. Suosin nettikauppaa muutenkin paljon. Kauppakassipalvelu on upea, ja nyt kun siihen on tottunut, en haluakaan siitä luopua. Mutta kaipaan mahdollisuutta liikkua kaupoilla yhdessä lapsen kanssa osana normaalia elämää. Huolettomana. Sen sijaan, että yrittää vaan kiertää muut ihmiset kaukaa, ahdistuu kun joku tulee jonossa liian lähelle ja katselee silmät suurina että syökö porukka tosiaan kauppakeskuksen Food Courtilla ihan kuin kaikki olisi normaalia?!

Ravintolat

En ole tässä vuoden aikana syönyt ravintolassa montaakaan kertaa. Sitä ennen ulkona tuli syötyä monta kertaa viikossa, ja vauvavuonna treffasin kavereita lounaalla vauvan kanssa jatkuvasti. Viime kesänä kertoja tuli muutama, ja silloin se tuntui tiukan eristyskevään jälkeen ihmeelliseltä. Mökkipaikkakunnalla oli rauhallista, ja oli suorastaan hämmentävää istua sisällä ravintolassa. Kesällä terassit olivat helppo ja turvallinen ratkaisu. Myös lapsi pääsi mukaan ravintolaan.

Olemme tilanneet ruokaa Woltista ja hakeneet sitä ravintolasta mukaan. Pari kertaa olen käynyt kaverin kanssa lounaalla, ja pari kertaa perheen kanssa sushilla. Siinä se onkin. Ulkona syöminen – miten sitä pitikin ennen niin itsestäänselvyytenä! Minusta olisi aivan ihanaa käydä lapsen kanssa kahviloissa ja ravintoloissa, mutta nyt ne ovat käytännössä olleet poissa yli puolet hänen elämästään.

Maskittomuus

Käytän maskia aina liikkuessani julkisilla paikoilla. En ulkona, paitsi esimerkiksi jouluvaloja katsellessa keskustassa, jolloin liikuimme ulkonakin ruuhkassa. Käytän nykyään hengityssuojainta, mutta viime syksynä vielä kangasmaskia. Takkien taskut ovat täynnä maskeja, ja niiden käytöstä on tullut ihan perusrutiini. Maski ei varsinaisesti kaupassa käydessä enää edes häiritse, mutta kyllä se pidemmällä käytöllä aiheuttaa päänsärkyä.

Pahimmalta maskin käyttö tuntuu viedessä lasta päiväkotiin. Kun hän alussa itki minun lähtiessäni, enkä maski naamalla kokenut pystyväni lohduttamaan kunnolla. Luontevaa olisi halata, pitää sylissä ja suukotella, mutta maski on tiellä. Myös hoitajat ovat maskit naamalla, eivätkä lapset näe hoitajien kasvoja suurimpana osana päivää. Lapset onneksi suhtautuvat asiaan ihan normaalina juttuna, enkä usko että tästä pidemmän päälle traumoja jää. Mutta vaikutukset tullaan todella huomaamaan vasta vuosien päästä. Olisihan se äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi päiväkodin aloittavat lapset tutustuisivat uusiin hoitajiinsa ilman maskeja, kasvot esillä.

Ei napero maskeja ihmettele. Ne ovat olleet käytössä niin kauan kuin hän muistaa, ja niitä käytetään siinä missä pipoja ja hanskojakin. Kotona hän pukee itse maskeja kasvoilleen ja kirjoista osoittelee lääkäreiden kasvoilla olevia maskeja. Maski oli myös hänen ensimmäisiä sanojaan. Mutta näin aikuisena, jolle maskien käyttö on hyvin poikkeuksellinen osa elämää, tilanne surettaa. Haluan eroon maskeista ja ihmisten kasvot esiin.

Harrastukset

Tästä on vähän ristiriitainen olo. Itseeni tilanne ei niin suuresti vaikuta, koska en ole käynyt ryhmäliikuntatunneilla äitiysloman alkamisen jälkeen, ja ennen koronan alkua salilla käyminenkin oli jäänyt vähän paitsioon. Lenkille ja hiihtämään on päässyt ihan kuin ennenkin. Lapsen harrastuksia peruuntui, mikä oli harmi. Toisaalta hän ei osannut niitä samalla tavalla odottaa kuin vaikka siskon isommat lapset. Odotan innolla aikaa, kun hänet voi viedä tanssitunneille ja jalkapalloon, tai mitä hän sitten haluakaan siinä vaiheessa harrastaa.

Vauvauinti jatkui alkuvuodesta, ja lapsi viihtyy siellä todella hyvin, joten sitä on nyt jatkettu. Lisäksi uinteja on jouduttu koko ajan maksamaan, joten mielellään siitä ottaa omansa takaisin. Uinti on pääosin lapsen ja miehen oma juttu, ja minä käyn siellä harvemmin. Aika säätämistä se maskin, visiirin, turvavälien, pikapoistumisten kanssa onkin. Toisaalta on ihanaa että lapsi uimaan vielä pääsee, toisaalta haluaisin tässä vaiheessa että kaikki vaan perutaan ja suljetaan, jotta tilanne saataisiin vähän turvallisemmaksi. Aloitumme vauvauinnin koko perheen yhteisenä juttuna, ja sitä se ei ole saanut olla viimeiseen vuoteen. Minä olen vienyt naperon välillä ratsastamaan, mikä on sitten taas meidän juttumme.

Matkustelu

Viime keväälle olimme varanneet matkan Kroatiaan, mikä tietenkin peruuntui. Tammikuussa olimme vielä Persianlahden risteilyllä, ja sitten tämä kaikki oikeastaan alkoikin. Risteilyn aikana alkoi kuulua uutisia Kiinassa leviävästä viruksesta, ja vaikka se tuntui vielä silloin kovin kaukaiselta, ei mennyt montaa viikkoa kun Suomessa oli jo valmiuslaki käytössä.

Risteilyn jälkeen tuli useampia uutisia laivoista, jotka jäivät matkustajineen jumiin merelle, koska niitä ei otettu satamissa vastaan. Matkustajat viettivät viikkoja karanteenissa omissa hyteissään ilman mahdollisuutta liikkua vapaasti edes laivan sisällä. Kauhulla mietin mitä se olisi meille ollut.

Matkustelu tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta haaveelta. Kyllä sitä miettii minne kaikkialle haluaisi mennä ja milloin sinne voisi päästä. Lapselle olen kertonut erilaisista paikoista ja lomamatkoista, joille haluan hänen kanssaan päästä. Mutta se on sitten vasta joskus, ja välillä tuntuu tuleeko sellaista aikaa edes enää? Tuntuu hullulta seurata tätä porukkaa lentämässä jatkuvasti Dubaihin ja ties minne, kun itse miettii aika tarkkaan mihin kellonaikaan viitsii edes kaupassa käydä. Se myös suututtaa aika suuresti. Osa tekee kaikkensa estääkseen viruksen leviämisen, jotta esimerkiksi lapsi saisi käydä päivähoidossa ja nähdä hoitajiensa kasvot, mutta osan on sitten ihan vaan pakko käydä välillä vähän aurinkolomalla. Kyllä minäkin haluaisin matkustella. Kukapa ei?

Viime kesä oli ihana. Olimme kaksi kuukautta putkeen mökillä, ja olimme välillä viikon Vuokatissa. Kotimaanmatkailu on monella tapaa upeaa. Nyt toivonkin, että tilanne saataisiin Suomessa rauhoittumaan ja olisi mahdollista käydä Muumimaailmassa ja Särkänniemessä. Ilman maskia, ilman turvavälejä. Toki haaveilen hiekkarannoista, Rooman kapeista kujista, Kanadan sukulaisten tapaamisesta ja Karibian auringosta, mutta se kaikki on extraa. Haluan uskoa, että senkin aika tulee vielä joskus. Loppujen lopuksi yksikään aurinkoloma ei poista sitä tosiasiaa, että kotona perusarjessa käytetään maskia, vältetään ihmisiä ja eletään poikkeustilassa. Eikä se tule loppumaan, ennen kuin tartuntamäärät saadaan kuriin. Matkustelu ei ole nyt mahdollista, ja meidön lomamme suuntautuu mökille. Missä näemme perhettä ja saamme hetkeksi uppoutua ihanaan maalaiselämään järven rannalla.

Turvallisuus

Niin, turvallisuuden tunne. Vaikka tilanteessa on oppinut elämään, ihan uudenlainen pelko on vallinnut ajatukset. Mitä jos me sairastumme? Mitä jos minä sairastun ja joudun sairaalaan? Mitä lapselle tapahtuu siinä vaiheessa? Kuka siitä pienestä huolehtii, jos minulle tapahtuu jotain? Miten voisin olla lapsesta erossa jopa viikkoja joutuessani sairaalaan? Miten me pärjäisimme kaikki keskenämme kotona, jos kaikki sairastuisimme pahasti? Mitä jos tartuttaisimme läheisiä? Mitä jos jollekin läheiselle tauti olisi kohtalokas? Mitä jos mitä jos mitä jos? Hurjaa mitä korona on meiltä vienyt, jos joutuu aktiivisesti pelkäämään omaa ja läheisten sairastumista.

Omalta osaltani pelkään, koska kaksi aiempaa keuhkokuumetta ovat jättäneet jälkensä keuhkoihin ja mietin, oireilisiko myös korona kohdallani vakavammin. Mieheni on pitkäaikaissairas, enkä halua edes miettiä mitä sairastuminen hänen kunnolleen tekisi. Eikä ikinä tiedä olisiko juuri minun lapseni sellainen, joka sairastuu vakavammin. Olen todella ahdistunut miettiessäni, miten lapsi pärjäisi ilman minua. Miehen kunto ei kestä kokoaikaista huolehtimista yksin. Jos nyt sairastuisin, olisin todella peloissani. Ja siitä olen osittain todella vihainen medialle, joka tuo jatkuvasti esiin kauhutarinoita. Asia on otettava vakavasti, mutta pelon lietsominen tekee kaikesta vain raskaampaa. Täytyy muistaa, että suurimmalle osalle tauti ei ole vakava. Välillä pelko kuitenkin valtaa mielen ja silloin kaikki tämä tuntuu valtavan raskaalta.

Ihmiset

Me olemme eläneet varovasti koko ajan. Harvoja ihmisiä nähden. Välillä on tuntunut, että pakko pieniä riskejä ottaa, koska emme voi elää täysin eristyksissä tietämättä edes kauan tätä kestää. Mutta, olemme eläneet todella varoen. Päiväkoti tuo nykyään altistumisriskin ihan uudella tavalla, minkä vuoksi todella toivoisin, että tilanne saataisiin nyt kuriin. Päiväkotiin emme voi vaikuttaa muuten, kuin saamalla tartuntamäärät laskuun. Muita kohtaamisia voimme vielä välttää. Olen todella iloinen, että lapsella on päivisin muiden lasten seuraa. Se sentään vähän normalisoi tilannetta. Viime kevään eristyksen jälkeen hän ujosteli isovanhempiaan, vaikka nämä ovat hoitaneet häntä vastasyntyneestä asti. En ole tavannut 92-vuotiasta mummoani kohta vuoteen. Soittelemme usein ja lähetin vastikään ison pinon valokuvia, mutta ei se ole sama. Olen lapsen kanssa suunnitellut, että teemme junamatkan isomummon luo Imatralle heti, kun se on turvallista.

Ennen koronaa olin lapsen kanssa paljon menossa, tapasin ystäviä, liikuin julkisilla paikoilla. Kaveripiriissä on kolme saman viikon sisään syntynyttä lasta, ja vauvavuonna nuo pallerot käytännössä kasvoivat yhdessä. En edes muista milloin viimeksi olen nuo lapset nähnyt. Viime syksynä? En edes tunne heitä enää, eikä lapsi muista. Kummipoikaani olen välillä tavannut, ja on ollut liikuttavaa huomata miten hän ja oma lapseni ikävöivät jo toisiaan.

Ero ihmisistä on se isoin ja raskain asia. Jos nyt vielä väliaikaisesti voi jaksaa ilman ravintolassa syömistä ja elokuvissa käyntiä, ihmisiä on ikävä. Olen myös miettinyt miten turvavälit, vieraiden ihmisten välttely ja sosiaalinen eristäytyminen vaikuttavat pieneen lapseen, joka vasta opettelee sosiaalisia taitoja. Ilokseni huomaan hänen edelleen moikkaavan ulkona ventovieraille ja lämpenevän nopeasti uusille tyypeille. Ja tosiaan se päiväkoti tarjoaa tällä hetkellä niin paljon myös tässä suhteessa.

Mitä korona on antanut?

Tähän en haluaisi lähteä, vaikka toki koronatilanteessakin on varmasti ne hyvät puolensa. Moni perhe on saanut kauan kaivattua yhteistä aikaa. Ainut asia, mitä omalla kohdalla keksin, on asioiden ottaminen itsestäänselvyytenä. Sitä en nimittäin enää tee. Millainen nautinto on ollut syödä ravintolassa ne muutamat kerrat! Nähdä ystävä kasvotusten. Hakea kaupasta lisää jogurttia. Perusjuttuja, jotka eivät kuitenkaan ole yli vuoteen olleet millään tavalla itsestäänselvyyksiä.

No, jossain määrin kärsivyyllisyyttä ja paikoillaan pysymistä on tullut harjoiteltua. Kun kaikki menot perutaan, on oltu paljon kotona. Leikitty lapsen huoneessa ja oltu lähtemättä mihinkään. Viime syksynä pääsi kiertelemään museoissa, ja kävimme aamupäivisin löpi niin Kansallismuseon, Muuminäyttelyn, Luonnonhistorian museon, Tropicarion kuin Sealifen. Nyt olisi museokortti, jota en ole päässyt käyttämään kertaakaan. Mutta se tasapaino. Lapsi tarvitsee aikaa ihan vain leikkimiselle, ja sille tuntuu olevan arjessa jatkuvasti liian vähän tilaa. Kyllä me jatkossakin käymme tapahtumissa, museoissa ja erilaisissa paikoissa, mutta on hyvä muistaa myös se pysähtyminen.

Päivä kerrallaan

En olisi halunnut elämääni tällaista pysähtymisen aikakautta. Väillä pistää vihaiseksi, että rajallisesta elämästä menee osa tällaiseen eristäytymiseen. Mutta kaiken kaikkiaan me olemme voineet elää ihan onnellisina myös koronan aikana. Meillä nauretaan ja herätään iloisina uuteen päivään. Ihan tavallista lapsiperhearkea. Voisi olla, että juuri päiväkodin aloittaneen lapsen kanssa oltaisiin kotona sairastamassa ja eristyksissä normaaleissakin oloissa. Joten kyllä me pärjäämme. Raskaaksi tämä silti käy, ja yritän tähdätä kohti aikaa, jolloin elämä taas vapautuu. Miltäköhän se tuntuu? Miten nopeasti kaikki palaa ennalleen? Jäävätkö turvavälit, käsidesit, maskit ja kättelemättömyys elämään edelleenkin? Mitä korona on meiltä vienyt pysyvästi? Se selviää vasta aikanaan.

Ei tiedä mitä tästä seuraa. Korona on jo nyt ottanut paljon, mutta ei onneksi pysyvästi. Se on osoittanut selkeästi ne asiat, mitkä ovat elämässä keskeisiä ja joita kaipaa eniten. Olemme ennenkin viettäneet paljon aikaa perheen kesken ja tehneet asioita yhdessä, joten sen osalta muutosta ei ole tapahtunut. Ja minä päätän herätä aamuisin onnellisina. Ottaa ilon irti suklaakeksistä kahvin kanssa, nauttia mahdollisuudesta tehdä töitä, saada pitää lastani sylissä, katsoa miehenkssa elokuvia ja käydä juoksemassa ulkona. Ihan perusarkea, joka antaa jo paljon syitä onnellisuuteen.

Koitetaan nyt vielä jaksaa

Matkustelun ja rajoitusten osalta muutenkin tuntuu, että osa porukasta menee siivellä muiden noudattaessa sääntöjä, koska ei se mua kosketa/en mä mitään nuhaa pelkää/ei jaksaa enää tai mitä syitä sitten ikinä keksiikään. Ja kun rajoituksista joskus päästään, tämä vapaamatkustajaporukka iloitsee sitten miten upeaa on kun elämä palaa taas normaaliksi, vaikka he eivät alunperinkään ole olleet niitä, jotka rajoituksia noudattivat.

Kuulostanko katkeralta? Kyllä se tässä kohtaa siltä vähän tuntuukin. Toivoisin ihmisten muistavan sen, että arki on lopulta se mikä ratkaisee. Turvallinen ja hyvä arki. Kyllä me kaikki vielä ehdimme matkustelemaan. Eikö nyt olisi tärkeämpää saada liikkua vapaasti ihan kotimaassa, nähdä perhettä ja ystäviä, mennä fyysisesti työpaikalle ja saada pitää koulut ja päiväkodit turvallisesti auki? Hemmetti, saada liikkua vapaasti ulkona? Jos liikkumista vielä joudutaan rajoittamaan pahimmillaan niin, ettei uloskaan pääse, ei yksikään hemmetin baari-ilta tai hiekkaranta ole sen arvoinen. Ymmärrän, että parikymppiselle opiskelijasinkulle tilanne on aivan eri kuin minulle, perheelliselle etätyötä tekevälle. Mutta samat rajoitukset koskevat silti kaikkia. Eikä niistä päästä eroon, ennen kuin tartuntamäärät lähtevät laskuun. Se on sikäli hyvin yksinkertaista. Ei tästä kukaan tykkää, ihan sama mikä elämäntilanne kenelläkin on. Löytyy motivaatio sitten siitä, että lapsi saisi olla turvallisesti päiväkodissa tai siitä, että pääsisi taas baariin tanssimaan, keinot ovat ihan samat. Siksi me olemme tässä kaikki yhdessä, ihan sama mitä mieltä rajoituksista, itse koronasta tai maskien tehosta on.

Kun rajoitukset tästä joskus hellittävät, paikat avautuvat ja tartuntamäärät laskevat, tekemisessä on ihan uusi nautinto. Se varmasti taas arkipäiväistyy, mutta uskon, että koronasta jää jälki. Tässä eletään läpi aikakautta, jollaista ei ole isovanhempiemmekaan kohdalle osunut. Ja sikäli onkin hyvä muistaa ajat, joita he elivät läpi. Viime keväänä somessa kiersi osuva pointti. Isovanhempamme kävivät läpi sodan. Meitä on pyydetty pysymään kotona. Että vähän suhteellisuudentajua.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Meillä on ollut useamman kuukauden ajan testissä suomalaiset QuietOn – korvatulpat. QuietOn on aivan omanlaisensa korvatulppa. Se yhdistelee normaalista korvatulpasta poiketen passiivista äänenvaimennusta ja aktiivista vastameluteknologiaa hiljaisuuden luomiseksi, minkä vuoksi niitä suositellaan käytettäväksi etenkin lentomatkustaessa matkustamon metelin vaimentamiseksi. Sattuneesta syystä emme ole päässeet kuulokkeita lentokoneessa testaamaan, mutta kotioloissa meteli on ollut kesästä asti sellaista luokkaa, että laadukkaille korvatulpille on ollut tarvetta.

Voit tutustua QuietOniin tarkemmin myös täällä.

Kaksi hyvin erilaista nukkujaa

Minä olen oikeastaan aina ollut hyvä nukkumaan. Pystyn nukkumaan vaihtelevissa paikoissa, erilaisissa sängyissä, autossa, lentokoneessa ja mökkilaiturilla. Kaiken kaikkiaan nukahdan nopeasti ja nukun sikeästi aamuun asti. Toki jokaiselle sattuu välillä levottomiakin öitä.

Mieheni sen sijaan nukkuu todella huonosti, kärsii unettomuudesta ja häiriintyy pienimmistäkin äänistä. Jossain määrin heikkouninen hän on ollut ennenkin, mutta ongelmat todella kärjistyivät hänen sairastuttuaan useampia vuosia sitten. Meille on asennettu makuuhuoneeseen äänieristetty ovi, joka pidetään öisin auki, jotta kuulemme lapsen mahdollisesti huudellessa.

Minä herään aamuisin ajoissa, ja herätessäni suljen oven. Mikään eristys ei kuitenkaan poista kadulta tulevia ääniä. Asumme aika vilkkaasti liikennöidyn tien varrella, ja lisäksi tiellä on nykyään myös työmaa tulevaa ratikkaa varten. Minun uniini työmaa ei ole juuri vaikuttanut, mutta miehelle, joka saattaa muutenkin nukahtaa vasta aamun pikkutunneilla, se on huomattavan raskasta.

Omalla kohdallani haaste on päiväaikaan. Syksyn työprojektin aikana tein töitä pääosin etänä kotona, ja ikkunan alla jyskyttävä katupora kiristi hermoja. Nyt kun töitä ei ole ollut, työmaan meteli ärsyttää muuten vain kotona ollessa. Koko ajan tulee mekkalaa jostakin. Kaivinkone kaivaa ja rekat ajelevat edestakaisin. Viimeisen parin kuukauden aikana koneet ovat jatkaneet iltakymmeneen saakka. Yritän välillä nukahtaa päiväunille, mutta kolina herättää saman tien. Myös yksi jos toinenkin naapuri tuntuu poraavan ja vasaroivan vähän turhan tiheään. Kerrostalon iloja.

Korona, karanteeni ja kaivinkoneet

On melko epäkätevää, että korona ja lisääntynyt kotona vietetty aika ovat osuneet samaan aikaan työmaan pystyttämisen kanssa. Kun vielä on päällä työnhaku ja sen aiheuttama stressi sekä muut huolet, rauhoittumiselle on varattava lisää aikaa. Meillä on vakaa aikomus muuttaa vähän rauhallisempaan ympäristöön, mutta se ei onnistu nyt ihan tähän hätään. Apua rauhoittumiseen, hiljaisuuteen ja lepoon on haettu muun muassa kokeilemalla QuietOn Sleep tulpista.

Mies kokeili jonkin aikaa käyttää QuietOn – korvatulppia nukkuessaan. Ei koko yötä, mutta aamun tunneilla metelin kasvaessa sekä työmaan aloittaessa toimintansa kuin lapsen herätessä uuteen päivään.

Itse en ole tottunut korvatulppia juuri käyttämään. Totta puhuen koen ne vähän ahdistaviksi. QuietOn Sleep tuntui korvassa aika hyvältä, vaikka se ei olekaan yhtä joustava kuin vaahtomuovinen versio. Tulpat ovat kuitenkin pienet ja ergonomisesti suunnitellut. Mahdollisuus valuta oikeankokoinen pää on iso plussa. Tulpat myös pysyvät korvissa hyvin. Itse nukun aika lailla kuin tukki, eikä tulppien testaamiselle yöunilla ollut vielä tarvetta. Sen sijaan  tuli kokeiltua useampaan kertaan päiväunilla sekä työskennellessä.

QuietOn -korvatulpat toimintaperiaate

Korvatulpat ovat pienet, tyylikkäät ja kompaktit. Ne tulevat pienikokoisessa kovassa ja kestävän oloisessa rasiassa, johon myös korvatulppien latausjohdon saa kiinnitettyä. Rasia mahtuu helposti vaikka taskuun, minkä vuoksi Quieton – korvatulpat on helppo kuljettaa mukana minne vain.

QuietOn-tulpissa on valmistajan mukaan aktiivinen vastameluvaimennus, ja ne ovat parhaimmillaan matalien äänten kuten kuorsauksen, seinien läpi kantautuvien ja lentokoneen matkustamon melun torjumisessa. Tällaisia matalia äänitaajuuksia ovat muun muassa lentokoneiden aiheuttaman melu sekä tehtaiden ja rakennuksien seinien läpi kantautuva melu.

Korvatulppiin on olemassa kolmet erikokoiset päät, jotta ne saisi sopimaan juuri omiin korviin. Rasiassa tulee valmiina koot S, M ja L. Tulpat on tärkeää saada korviin oikein, jotta ne eivät kovana materiaalina paina ikävästi korvassa kyljessä nukkuessa. Iinä onkin iso ero kertakäyttöisiin vaahtomuovitulppiin, jotka antavat hyvin periksi.

Paketti sisältää säilytyslaatikon, korvatulpat, 3 eri kokoiset vaihtopäät ja latausjohdon. Tulpat ladataan säilytyslaatikossa.

Sain QuietOnin puolelta hyvät ohjeet tulppien asettelemiseksi oikein, ja siihen on olemassa myös kuvia ja videoita avuksi. Miehen oli vaikea saada tulpat istumaan hyvin, mutta itse tunsin saavani ne korviin ihan ok. Hyvä istuvuus on ensisijaisen tärkeää myös tulppien toimivuuden kannalta. Jos tulpat eivät ole kunnolla paikoillaan, ei vastamelu toimi tarkoituksenmukaisesti.

Korvatulpissa on erillinen nappi, jota painamalla saa valittua joko ääni- tai vastamelu-asetuksen. Vastamelun tarkoitus on blokata ulkopuolisia ääniä, kun taas äänitaso toimii korvatulppien tavoin, mutta laskee esimerkiksi puheen läpi.

Quieton käytössä

Korvatulppia kokeiltiin eri ympäristöissä ja eri tilanteissa. Yöllä, illalla muiden äänien hiljentämiseksi, aamulla unen parantamiseksi, liikenteessä häiritsevän metelin vaimentamiseksi. Lentokoneessa, jonne QuietOnia ensisijaisesti markkinoidaan, ei päästy kokeilemaan. Uskoisin ainakin itse hyötyväni tulpista koneessa vaikka en nukkuisikaan, sillä matkustamon kova humina on juuri niitä ääniä jotka koen itse hyvin rasittavina. Olisi varmasti miellyttävämpää keskittyä lukemiseen, kun melutasoa saisi vähän alemmas.

Tein itse syksyn ajan töitä pääosin etänä kotona. Varsinkin rajoitusten kiristyessä työpäivät kuluivat täysin omassa työhuoneessa, kun vielä aiemmin osa työpäivistä kului toimistolla tai kirjastossa. Työmaan meteli, pihalla leikkivät lapset ja välillä myös oma lapsi tekivät keskittymisestä haastavaa. Kokeilin työskennellä QuietOn Sleep tulpat korvissa vaimentaakseni ylimääräisiä ääniä.

Lasten ääniin tulpat eivät juuri tehonneet. Korkeat kiljaisut, huutelu, nauru – kaikki se menee taajuudelle, jota valkoiselta kohinalta kuulostava vastamelu ei peitä. Vaimentaa toki, kuten muutkin korvatulpat. Yhtä lailla kuorsaus ja puhe kuuluivat hyvin läpi. Tätä kokeiltiin ennen varsinaista nukahtamista, kun toinen laittoi tulpat korviinsa ja kokeili molempien modejen kanssa miten puhe ja kuorsauksen äänet kantavat.

Sen sijaan työmaalta tuleviin kaivinkoneen ääniin ja liikenteeseen tulpista oli iso apu. Häiritsevä kolina peittyi vastamelun alle yhtenäisemmäksi äänimaailmaksi. Yksittäinen kiven kolahdus ei kummemmin erotu muusta. Suhina peittää korvilta häiriötekijät, mutta tekee sen nimenomaan blokkaamalla muut äänet vastaääntä hyödyntämällä. Lopputuloksena on tasainen vaimennus. Suhina estää muiden äänien kuulumisen, mutta on kuitenkin niin huomaamatonta, ettei sitä erota varsinaiseksi ääneksi. Häiritseviä ääniä ei siis vaihdeta korvissa kuuluvaan suhinaan, vaan tarkoitus on nimenomaan saada aikaan hiljaisuus kahden äänimaailman sulkiessa toisensa pois.

Oheinen kaavio näyttää millä periaatteella vastamelu tulpat toimivat.

Vastamelun idea on blokata ulkopuoliset äänet sotkemalla ne tulpista kantautuvaan suhinaan.

Vastamelu kuulostaa sanana voimakkaalta, mutta tulppien vastamelu ei tosiaankaan ole kovaäänistä. Korvat pysyvät siis suojattuina eivätkä altistu voimakkaalle melulle. Tulpista kuuluva suhina on itse asiassa niin mietoa, että sitä on välillä vaikea erottaa hiljaisuus – modesta. Kun eron oppii huomaamaan, tekee suhina-taajuus ison eron. Sen sijaan hiljaisuus-modea ei juuri tullut käytettyä. Näiden tulppien juttu on juuri se vastamelu.

Mies ei juuri hyötynyt tulpista nukkuessaan. Haasteet unen kanssa ovat todennäköisesti liian suuria, että ne yksillä tulpilla korjattaisiin. Epäilen myös, ettei malli sovi hänen korviinsa kuten pitäisi. Pääasiassa hän herää ääniin, joita ei tulpilla korjata. Rauhoittavana tekijänä ne kuitenkin toimivat. Kun on valvonut melkein koko yön, ja juuri nukahdettuaan herää kaivinkoneen käynnistymiseen, tulpat toimivat vähän kuin tyynyn vetäminen pään päälle. Ne laimentavat ärsyttävyystekijää, auttavat rauhoittumaan ja hengittämään syvään. Ne antavat vähän aikaa omassa rauhassa, omassa tilassa, ilman uuden päivän välitöntä vyörymistä päälle.

Kenelle suosittelen?

Uskon, että näistä tulpista olisi hyötyä myös lentomatkustaessa ja esimerkiksi yöjunassa. Itse en lapsen kanssa liikkuessa näe sitä mahdollisuutta kovin nopeasti, kun ihanaan horrokseen ei voi upota huolehtimatta lapsen tarpeista. Mutta työrauhaa tulpat ovat todella tuoneet. Pidän siitä, että QuietOn – korvatulpat ovat helposti ladattavissa ja että niiden akku kestää pitkään. Mainio valinta siis matkalle! Autossa ne auttavat hiljentymään hetkeksi omaan rauhaan ja viemään pois talvirenkaiden mekkalaa moottoritiellä. Etenkin väsyneenä liikenteen äänet on joskus saatava pois.

Hankalaksi korvatulpat tekee niiden tarkka asettelu. Mallin on oltava oikean kokoinen, ja se on saatava osumaan korvaan oikein. Muuten tulpista ei juuri ole hyötyä. Ne ovat myös arvokkaat, mikä tekee hankinnasta aina isomman päätöksen. Toivon, että oma kokemukseni auttaa muita päätöksen teossa. QuietOnilta on saanut erinomaista apua tulppien käyttöönotossa ja tukipalvelu on olemassa jokaista asiakasta varten. QuietOnilla on myös tyytyväisyystakuu, joten suosittelen todella kokeilemaan olisiko näistä tulpista apua myös sinulle tai läheisellesi.

Suosittelisin QuietOn Sleep – korvatulppia ensi sijaisesti paljon matkustaville. Jos aikaa kuluu lentokoneessa, junassa, autossa ja bussissa ja samalla haluaisi saada vähän levättyä, näistä tulpista voi olla iso apu. Yhtä lailla jos koti sijaitsee vilkkaasti liikennöidyllä reitillä, tulpat tekevät nukkumisesta levollisempaa. Meillä ne eivät lapsiperheen ääniä onnistuneet estämään, mutta liikenteen ja työmaan meteliä hyvinkin tehokkaasti. Tavalliset korvatulpat eivät ole pystyneet samaan. Uskoisin QuietOnin olevan hyödyllinen hankinta myös nykyaikaisissa avokonttoreissa ja äänekkäissä toimistotiloissa työskennellessä. Tulpat korvissa saa vaimennettua ulkopuolista äänimaailmaa ja keskityttyä paremmin omaan työskentelyyn.

QuietOn Sleep

Ennen kaikkea, QuietOn – korvatulpat antavat käyttäjälleen hetken aikaa. Tulpat tarjoavat mahdollisuuden hiljentymiseen, oman tilan ottamiseen ja rauhoittumiseen maailmassa, joka ei pysähdy. Väsyneenä, ärtyneenä ja kiireisenä ulkopuolisten äänien vaimentaminen ja rauhassa hengittäminen voi tehdä ison eron päivään. Se lataa akkuja, se antaa voimia ja helpottaa keskittymistä päivän haasteisiin.

Kiinnostuitko?

Nyt on mahdollisuus tutustua QuietOniin omassa käytössä alennettuun hintaan!

Alekoodilla   sara10   saatte QuietOnin verkkokaupassa

10% alennuksen tilauksesta!

Alekoodi on voimassa helmikuun loppuun asti.

Hanki itselle, hanki lahjaksi, hanki rauhoittumiseen ja hiljentymiseen. Jos ikinä tuskailet metelin, rauhoittumisen, univaikeuksien tai ylimääräisten ääniärsykkeiden kanssa, kokeile QuietOn – korvatulpat. Apu saattaa hyvin pienessä, mutta tehokkaassa pakkauksessa.