Viikonloppu mökillä
0Me ajeltiin viime viikon torstaina koko perhe mökille viettämään vielä kesäistä viikonloppua. Koska kesäinen se sitten sattui olemaan – ihanaa! Viikonloppu mökillä sisälsi tosin mulle lähinnä yhden agendan: mustikat.
Mökillä siis marjastamassa
Tein perjantaina etäpäivän mökiltä käsin, ja vielä illalla työpäivän jälkeen lähdettiin naperon kanssa marjaan. Siellä sattuu olemaan yksi mainio rinne, missö kasvaa paljon vadelmia. Ei ehkä helpoin pätkä, mutta vadelmia kyllä löytyi. Olipa ihanaa saada syödä niitä tuoreeltaan koko viikonloppu! Seuraavat päivät kuluivatkin sitten aika lailla metsässä, ja vielä illalla nukkumaan mennessäkin silmissä vilisi vaan mustikat.
En todellakaan ole ollut aikanaan mikään marjastaja, päinvastoin. Suorastaan inhosin sitä. Mutta sitten aloin todella nauttia siitä talvivaraston keräämisestä, pakastimesta täynnä marjoja, metsässä könyämisestä ja ulkoilusta mikä marjastamiseen liittyy. Nyt löytyi vielä erinomainen paikka mustikoiden keräämiseen – ihana avara metsämätäs, jossa pohja on pehmeää sammalikkoa ja maisemat hurjan kauniita kallioineen.
Iltaisin pääsi rantasaunaan ja uimaan, ja kaikki ruuat syötyä ulkona kesäisessä säässä. Viikonloppu mökillä tuntui heti tosi paljon pidemmältä kuin tavallinen viikonloppu kotona.
Sekaisin mustikoista
Lauantaina koko päivä meni marjojen parissa. Aamusta lähdin metsään yksin, ja menin välillä takaisin mökille putsaamaan marjat ja syömään. Sitten nappasin naperon mukaan ja lähdettiin toiselle kiekalle yhdessä. Ja vitsi miten reipas marjastaja neljävuotias osaakaan jo olla! Keräsi marjoja aikansa, söi hyvän satsin suoraan puskista, ja kun ei enää huvittanut hän alkoi puuhata omiaan. Keräili marjoja mustikanvarpuun, tutki muurahaispesiä, keräili käpyjä. Oli super mukavaa aikaa yhdessä. Mökillä hän halusi putsata oman korillisensa, ja sekin meni kuin vanhalta tekijältä. Oltiin me molempina päivinä yhdessä marjassa kuitenkin pari tuntia.
Selkään tuo mustikan kerääminen käy aika lailla. Lauantaina illalla nauratti kun sain hädin tuskin poimittua tavaroita lattialta, mutta kummasti sitä vaan heti sunnuntaina aamusta pinkaisi takaisin. Tuli kotiinlähdön kanssa jopa sen verran kiire, etten vadelmia enää ehtinyt edes hakea, mikä harmitti. Mutta mustikkaa kertyi aika hienosti – noin kolme ämpärillistä parissa päivässä! Ehdin juuri viimeisen satsin puhdistaa, syödä ja pakata tavarat, kun hyppäsin naperon kanssa setäni autoon ja saimme kyydin kotiin. Se olikin varsin hyvä, koska ei sitä satsia olisi junassa roudannut. Mies ajoi vielä oman perheensä mökille.
Talvivarastot täyteen
Kotona jätin mustikoita ison satsin syötäväksi tuoreeltaan, ja vitsi miten on ollut ihanaa saada puuron päälle ja jogurttiin kasoittain tuoreita marjoja! Napero on nautiskellut nostalgisesti mustikkamaitoa ja joka aamu on tehty myös mustikkasmoothieta arkipäivän aamupalaksi. Hän juo aina kotona ison smoothien ennen päiväkotiin aamupalalle menoa.
Pakastimessa alkaa olla kivasti tavaraa – mustikoita, mansikoita, metsä- ja puutarhavadelmia ja vielä pitäisi saada ainakin puolukkaa, kenties viinimarjoja ja lakkoja myös. Meillä ei talvisin tarvitse pihistellä marjojen syönnissä, vaan niitä saa tosiaan vetää niin paljon kuin napaan mahtuu.
Isäni löysi myös valtavan määrän kantarelleja, ja leivoin kotona pellillisen kantarellipiirakkaa.
Selkä vielä antaa vähän kuulua itsestään ja kummasti tekee mieli viruttaa ja venyttää joka välissä, mutta eiköhän se siitä palaudu. Tuli myös erinomaista hämähäkkien sietohoitoa, kun ristilukkien seittejä osui naamaan joka välissä. Erilaisia perhosentoukkia näkyi paljon, ja sammakoitakin hyppeli mättäillä. Punkkeja ei onneksi tainnut tarttua, mutta ensimmäiset hirvikärpäset ilmaantui ja niitä sai kaivella hiuksista vielä tunteja myöhemmin. Mutta oli se ihanaa!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Tampereen Dinosaurukset – näyttely – oliko hyvä?
Lauantai vietettiin aamusta iltaan Tampereella. Kyseessä oli siskontytön synttärilahja, ja oma napero pääsi vähän siivellä mukaan. Koska suunnaksi otettiin Tampere-talon Dinosaurukset – näyttely, enkä olisi ikinä saanut anteeksi jos tämä tuleva paleontologi olisi jätetty matkasta pois. Tampereen Dinosaurukset – näyttely on ollut omasta mielestäni ajankohdaltaan vähän huono, koska se on esillä vain heinä-elokuun ajan. Ja itse asiassa, tämä viikko on juurikin viimeinen. Kesto on siis lyhyt, ja juuri kesälomakaudella. Lomakausi voi olla monen kannalta juuri sopiva ajankohta, mutta koska meidän lomat kuluu pääosin mökkeillen, mietin jo ettei me tulla mitenkään pääsemään sinne. Ennen kuin päätin ihan vaan että mennään sitten heti lomien jälkeen, kun vielä ehtii.
Päiväretki junalla
Lähdimme Pasilasta aamujunalla, ja aamu alkoi vähän tahmeasti pitkän väsyttävän viikon jälkeen. Mutta junaan selvittiin, ja olin tehnyt kaikille aamupalaa evääksi mukaan. Junamatka Tampereelle on lyhyt, joten päiväretki sinne sopii erinomaisesti. Valitettavasti sade osui taas juuri siihen hetkeen kun jäätiin junasta pois ja piti kävellä Tampere-talolle. Ostin ensimmäisen vastaan tulleen sateenvarjon ja lähdettiin suunnistamaan kohti näyttelyä. Mun kanssa mutkia tulee aina vähintään pari ylimääräistä, koska saantovaisto on ihan olematon, mutta perille löydettiin.
Lapset alkoivat innostua jo sisäänkäynnillä, minne oli pistetty pystyyn pari dinohahmoa ja luurankoa. Ovien takaa paljastui sitten vielä paljon muuta. Alkuun pieniltä ja vähän koomisilta omaan silmään vaikuttaneet dinosaurukset alkoivat kasvaa isommiksi, ja kun yhdestä hampaiden koristamasta suuaukosta mentiin sisään, edessä olikin ihan valtavia rakennelmia – ja tosi hienoja sellaisia.
Nämä dinot pitivät ääntä ja liikkuivat, ja molemmat lapset olivat ihan myytyjä. Osasta luettiin tietokylttejä ja itse luin vähän lisää naperoiden tutkiessa omiaan. Kun päästiin jättimäisen täysikasvuisen T-Rexin kohdalle, lapset olivat silmät pyöreinä ihastuksesta. Sanoisin siis, että ihan nappireissu.
Virtuaalielämyksiä ja ravintolaa
Näyttelyssä oli myös virtuaalivideoita, joita sai katsella lisäelämyksenä. Jonoa niihin kertyi, ja, kuten tavallista, jonottamisen säännöt olivat suurimmalla osalla hukassa, joten vuoroaan sai välillä odotella jonkin aikaa. Videot oli myös englanniksi (tai ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi), mutta ei se tuntunut kokemusta pilaavan.
Oli myös ihan mukava museokauppa, josta olisi löytynyt ties minkälaista pehmolelua, mutta tästä juteltiin jo etukäteen. Että nyt vaan katsellaan eikä osteta. Ja hyvin sujui.
Näyttelyyn pääsi samalla lipulla vain kerran, mutta kahviosta sai tarvittaessa evästä ja vessatkin alueella oli. Näyttelyreitti oli rakennettu kehäksi niin, että se kierrettiin läpi monta kertaa.
Sitten alkoi näkyä sen verran nälkää ja hyytymistä ilmassa, että lähdettiin syömään. Tampere-talon Muumi-näyttelykin jäi sikäli toiseen kertaan.
Ruokapaikan haku ei ollut niitä reissun kohokohtia, kun mukana kulki kaksi valittavaa lasta. Ehkä oli vähän dramaattista menoa – molemmat oli saaneet välipalaa näyttelyssä, mutta vaikersivat kuin olisivat olleet syömättä tuntikausia. No, mentiin ylistettyyn Pizzeria Napoliin, josta pitäisi löytyä Tampereen parasta pizzaa. Ainakin menu oli pitkä. Lasten pizzaa ei saanut gluteenittomana, mutta kun totesin ettei neljävuotias ikinä jaksa syödä kokonaista, saatiin sekin puoleen hintaan. Jokaiselle siis oma, ja pian meininki muuttui taas iloisemmaksi.
Tutustutaan Tampereeseen
Syötiin kaikessa rauhassa ja sadekuurokin ehti taas mennä ohi. Sen jälkeen sää olikin mitä parhain, ja tutustuttiin Tampereen kaupungin keskustaan. Tajusin, ettei meidän lapsi ole siellä koskaan ennen käynytkään.
Kuljettiin keskustan katuja pitkin, katseltiin Tammerkoskea ja syötiin jäätelöä auringossa. Pikku Kakkosen leikkipuistokin osui sopivasti matkalle. Ja sitten olikin jo aika lähteä junalle. Käytiin ainoassa jäljellä olevassa Punnitse & Säästä -myymälässä, mikä muuten löytyy Tampereen rautatieasemalta. Mikä elämys vuosien tauon jälkeen! Sieltä saikin evästä kotimatkalle, ja juna toi meidät takaisin Helsinkiin sopivasti seiskaksi. Pitkä ja täysi päivä, mutta ilmeisen antoisa.
Jos vielä ehditte tällä viikolla käydä Dinosauruksia katsomassa, voin suositella. Näyttely itsessään ei ole iso, mutta ainakin meillä siellä kului aikaa. Ja olihan ne vaikuttavasti tehty. Lapsetkin sai vähän kokea millaisia ne ehkä aikanaan olivat, muutenkin kuin vain kirjojen kuvista. Tietokylteissä luki kuuluisien paleontologien ja luurankojen löytäjien nimiä, mikä tuntui innostavan meidän tyyppiä entisestään omien tulevaisuuden suunnitelmien kanssa.
Kuvat meni valitettavasti osin sumeiksi siellä pimeässä, kun dinosaurukset tosiaan liikkuivat samalla. ehkä niistä silti idean saa millaisista oli kyse.