Hae
Saran kotikolo

Paras perunasalaatti (G, V)

Perunasalaatti on ollut mielestäni ihan hyvää, mutta en ole erityisemmin osannut kaivata sitä. Kunnes tein ensimmäistä kertaa tätä parasta perunasalaattia, joka on hurmannut myös muut ei niin perunasalaatista pitävät – ja etenkin ne jotka siitä tykkäävät muutenkin! Tässä juju on freesi ote yhdistettynä siihen ihanaan kermaisuuteen, joka on perunasalaatille ominaista. Lisäämällä perunasalaattiin vähän vihreää saa todella maistuvan lopputuloksen, joka on täyteläistä ja tuhtia lisuketta, mutta samalla tarpeeksi raikasta jättääkseen mukavan olon myös syömisen päälle. Paras perunasalaatti on täydellinen lisuke monille ruuille, ja lyömätön lisä buffetpöytään! Täydellistä juuri esimerkiksi pian koittavaan vappuun.

Perunasalaatti on tunnetusti vappuruokaa, ja vapuksi minäkin tätä joka vuosi tulen tehneeksi. Perunasalaatin hienous on kuitenkin siinä, että se sopii lisukkeeksi melkeinpä mihin vain – tai ihan vaan kesäisen grilliruuan rinnalle. On myös mainio lisä mihin tahansa kesäpöytään ja juhlaan.

Perunasalaatin voi valmistaa jo edellisenä päivänä tai muuten vain aiemmin ruokapreppauksen helpottamiseksi, mutta sekoita kastike muihin aineksiin vasta lähempänä tarjoilua.

Perunasalaatin voi valmistaa kevyempänä versiona käyttämällä creme fraichen tilalla maustamatonta soijajogurttia, esimerkiksi Rainbown. Maku on yhtä lailla hurmaava ja usein se kevyempi versio sopii lisukkeisiin paremmin.

 

PARAS PERUNASALAATTI

 

 
1 kg pieniä (uusia) kiinteitä perunoita
1 nippu kevätsipulia
100 g lehtikaalia
1,5 dl oliiveja (käytin viipaloituja)
4 dl vegaanista sour cremea tai maustamatonta soijajogurttia
4 tl dijonsinappia
1 rkl sipulimaustetta
1/2 tl suolaa
Ripaus mustapippuria

 

Tarvittaessa pese perunat. Keitä perunat kuorineen kypsäksi, ja anna niiden jäähtyä. Jäähtymisen jälkeen pilko perunat palasiksi ja laita palaset isoon kulhoon.

Pilko kevätsipuli pieneksi silpuksi ja revi lehtikaalin lehdet silpuksi. Voit käyttää kokonaisia oliiveja tai viipaloituja makusi mukaan. Sekoita sipuli, lehtikaali ja oliivit perunoiden sekaan.

Sekoita toisessa kulhossa sour creme, dijonsinappi ja mausteet. Anna kastikkeen tekeytyä jääkaapissa, mikäli tarjoiluun on vielä aikaa, tai muussa tapauksessa sekoita kastike muiden ainesten sekaan.

Sekoittele salaattia huolella, jotta kastike leviää joka puolelle salaattiaineksia.

Tarjoile perunasalaatti esimerkiksi grilliruuan ohessa tai iltapalalisukkeena. Valmis salaatti säilyy jääkaapissa seuraavaan päivään, joten siitä saa tarvittaessa vielä lisukkeen seuraavan päivän aamupalalle tai rääppiäisiin.

Paras perunasalaatti on helppo suosikkilisuke, jota tulee valmistettua usein. Perunasalaatti on ennen kaikkea kesäruokaa, ja tämä herkku maistuukin kaiken kesäruuan kaverina! Kannattaa kokeilla, tästä ovat tykänneet ihan kaikki.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi        

Facebook

Parhaat ruokablogit

Valkosuklaa-sitruunakeksit gluteenittomana

Kun bongasin tämän keksiohjeen, tiesin heti että näitä on tehtävä asap. Jo kuvat näyttivät niin herkullisilta, että vesi nousi kielelle. Ja näissä kaurakekseissä on kaikkea mistä tykkään! Sitruuna tuo ihanan kontrastin valkosuklaalle ja rapeaksi paahdettu kaura muuten tahmaisissa kekseissä vie tosiaan kielen mennessään. Alkuperäinen ohje on Viimeistä murua myöten blogista, ja se löytyy täältä.

Tässä ohjeessa aineksia on vähän vaihdettu alkuperäisestä, jotta valkosuklaa-sitruunakeksit ovat gluteenittomia. Maidottomia ja vegaanisia ne olivat jo valmiiksi.

HUOM. Käytin Virtasalmen jauhoseosta, joka imee todella paljon nestettä, joten lisäsin ohjeeseen vielä omenamehua. Jos käytät  kaurajauhoa tai muuta gluteenitonta jauhoseosta, et välttämättä tarvitse omenamehua. Jauhoista riippuu myös keksien lopullinen koostumus. Käyttämälläni pullajauholla niistä tuli pehmeitä, kun taas esimerkiksi riisi- tai kaurajauholla niistä tulee vähän tiiviimpiä.

 

Valkosuklaa-sitruunakeksit

 

125 g leivontamargariinia

2 dl kookossokeria

1 tl vaniljasokeria

2½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita

1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin Virtasalmen viljatuotteen pullajauhoseosta)

1/3 tl leivinjauhetta

1 sitruunan mehu

1 (luomu)sitruunan raastettu kuori

1 dl omenamehua

100 g (vegaanista) valkosuklaata (käytin iChoc)

 

Sulata rasva pehmeäksi. Lisää sekaan kookossokeri ja vaniljasokeri, ja sekoita tasaiseksi. Sekoita toisessa kulhossa loput ainekset.

Pilko tai raasta valkosuklaa pieneksi silpuksi. Lisää se kuiva-ainesten sekaan. Sekoita kuivat aineet margariiniseokseen pieni määrä kerrallaan, kunnes taikina on tasaisesti sekaisin. Jos se tuntuu liian paksulta, lisää sitruunamehua pieni tilkka kerrallaan.

Lusikoi taikinasta pieniä nökäreitä uunipellille leivinpaperin päälle. Huomioi, että keksit leviävät uunissa.

Paista keksejä uunissa 180 asteessa noin 10 minuuttia. (Minulla oli kiertoilma 175 astetta.)

Anna keksien jäähtyä ennen niiden nostamista pois pelliltä. Säilytä huoneenlämmössä muutama päivä tai jääkaapissa, mitä itse suosin, koska niistä tulee ihanan tahmaisia ja sitkeitä kylmässä! Ei nämä kauaa säily ilman syömistä, että sen puoleen voi jemmata mihin vain.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram 

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit