Hae
Saran kotikolo

Ylistetty Green Goddess – salaatti

Ihanaa, että löytyy edelleen erilaisia salaatteja joihin jää koukkuun! Liian usein lautasen reunalle heittelee vain sattumanvaraisia vihanneksia sen sijaan, että oikeasti valmistaisi herkullisen salaatin myös lisukkeeksi. Mutta kun törmäsin sattumalta ohjeeseen nimeltä Green Goddess -salaatti, pakkohan sitä oli kurkata. Ja kuulosti ihan törkeän hyvältä.

Ja niin se onkin. Olen tehnyt tätä salaattia nyt muutamaan otteeseen, vähän eri variaatioilla. Vitsi että se on hyvää! Juuri sitä miltä nimikin kuulostaa, jumalaista vihersalaattia! Se on maukasta, ytimekästä, aromikasta, siinä on ihan paras suutuntuma ja juuri sopivasti raikkautta yhdistettynä erittäin maukkaaseen kastikkeeseen. Lisäksi Green Goddess -salaatti on niin täynnä vihreää tavaraa, että tuntuu kuin silmät alkaisivat loistaa jo heti syömisen aikana kirkkaammin.

Joten tee, kokeile, nauti. Koska tämä on aivan ihanaa.

Olen kokeillut salaattia ihan alkuperäisen ohjeen mukaan, sekä lisäämällä siihen paria ainesosaa. Ohessa on se ihan alkuperäinen ohje, mutta jos mieli tekee, salaattia voi vähän muunnella esimerkiksi lisäämällä sekaan vihreitä oliiveja, kapriksia tai avokadoa. Jos salaatista haluaa ruokaisamman ja syödä sitä ihan pääruokana, sekaan sopii monenlainen proteiinilisä. Kasvissyöjille esimerkiksi tofu toimii kuin nakutettu, erityisesti se hampunsiementofu. Myös erilaisia pähkinöitä tai siemeniä voi lisätä vielä ihan kokonaisenakin.

Erilaisia juustoja voi lisätä sekä maidottomana että tavallisena versiona. Maidottomista muun muassa White Block fetan tyyppinen juusto on tässä ihana lisä!

Muille syöjille suosittelen esimerkiksi kanaa, kananmunia tai katkarapuja. Ja kuten kuvasta näkyy ja alkuperäisessä ohjeessa mainitaan, Green Goddess -salaatti on aika mainio pari tortillasipseille. Ei ihan heti uskoisikaan, miten täydellisesti ne imartelevat toisiaan.

Kokeile erilaisia variaatioita ja saat salaattiin mukavaa vaihtelua. Mutta lupaan, että ihastut tähän makuun! On muuten aika lailla täydellinen salaattiruoka ja -lisuke.

Alkuperäisen ohjeen löydät esimerkiksi täältä, mistä itsekin sen bongasin.

 

 

Green Goddess -salaatti

 

 

1 pieni kaali

1 kurkku

Reiluhko 1/2 dl ruohosipulia

1 nippu kevätsipulia

 

Pilko ainekset haluamasi kokoisiksi paloiksi tai silpuksi, ja sekoita. Valmista seuraavaksi kastike.

 

Kastike:

 

reilu 2 dl basilikanlehtiä

reilu 2 dl pinaatinlehtiä

2 valkosipulinkynttä

1 pieni salottisipuli

2 sitruunan mehu

reilu 0,5 dl oliiviöljyä

reilu 0,5 dl pähkinöitä, esimerkiksi cashewpähkinöitä (käytin pinjansiemeniä)

1 tl suolaa

2 ruokalusikallista riisiviinietikkaa

(ripaus ravintohiivauutetta halutessa)

(lisää ruohosipulia halutessa)

 

Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimen kannussa ja sekoita sileäksi kastikkeeksi täydellä teholla. Jos tehot eivät meinaa riittää, pähkinöitä/siemeniä kannattaa liottaa muutama tunti etukäteen. Voit käyttää myös sauvasekoitinta, mutta tehosekoittimella saa sileintä jälkeä.

Kaada kastike salaatin sekaan ja sekoita kaikki ainekset huolella. Jos salaattia jää oletettavasti jäljelle, säästä osa kastikkeesta erikseen ja lisää loppujen ainesten sekaan vasta juuri ennen syöntiä. Salaatti ja kastike säilyvät hyvin jääkaapissa pari päivää ja paremmin, kun niitä ei ole valmiiksi sekoitettu. Kastikkeen kanssa salaatti pärjää hyvin ainakin seuraavaan päivään, kenties pidemmällekin.

Oletko törmännyt Green Goddess -salaattiin aiemmin? Meinaatko kokeilla sitä?

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogi

Herkulliset vegaaniset valkosuklaapiparit

En voi ottaa tästä ohjeesta tai ideasta mitään kunniaa, koska törmäsin kuvaan ohimennen Facebookissa ja se jäi kummittelemaan mieleen. Sellaisella veden kielelle tuovalla tavalla! En tiedä oliko mukana valmista ohjetta tai mitään, mutta koska idea on niin ihanan simppeli, ei siihen kummempaa ohjetta edes tarvita. Eli vegaaniset valkosuklaapiparit on joulun uusi herkku, josta kiitän suuresti tätä kuvan Facebookissa jakanutta! Pahoittelen, etten tiedä enempää, koska hyppäsin juuri siinä samassa bussista pois enkä ehtinyt lukea enempää.

Tykkään kovasti itse tehdystä piparitaikinasta, eikä se ole edes vaikeaa tai kovin aikaa vievää. Samalla taikinan mausteisuutta ja tummuutta saa helposti säädeltyä oman maun mukaan. Nyt kuitenkin halusin tehdä helpoimman mahdollisen ohjeen, joten tähän ei tarvita kuin kaksi ainesta kaupasta valmiina ja hitunen aikaa pyörittelyyn. Joululaulut siis soimaan ja suu makeaksi! Eikä ole yhtään liian aikaista.

Paitsi vegaanisia, nämä piparit ovat myös gluteenittomia.

 

Vegaaniset valkosuklaapiparit

 

1 paketti Moilaksen pakastepiparitaikinaa

1 levy iChoc vegaanista valkosuklaata (tai muuta merkkiä)

 

Anna piparitaikinan sulaa hetki huoneenlämmössä. Leipominen on helpompaa, kun taikina on vähän kohmeinen, joten sen ei tarvitse odotella kauaa. Nappaa nokare taikinaa ja piilota pala valkosuklaata taikinapallon sisään. Paina pallo kevyesti leivinpaperille uunipellin päälle hieman littanaksi, mutta kuitenkin niin, että suklaapala jää taikinan sisälle piiloon. Toista, kunnes kaikki ainekset on käytetty.

Paista keksejä uunissa 200 asteessa 5-10 minuuttia sen mukaan miten paksuja ne ovat. Anna keksien jäähtyä hetki, jotta ne ehtivät jähmettyä eivätkä hajoa syödessä.

Omasta mielestä vegaaniset valkosuklaapiparit ovat parhaimmillaan suoraan jääkaapista, jolloin valkosuklaa taikinan sisällä on ehtinyt kovettua kokonaan. Ja samalla piparitaikinastakin tulee sitkeämpi ja sen maku vaan tiivistyy paremmaksi.

Mitä te tykkäätte? Meinaatteko kokeilla?

Valkosuklaan tilalla voi kokeilla myös muuta suklaata. Jos haluat tehdä piparitaikinan itse, voit kokeilla seuraavilla ohjeilla:

Gluteenittomat ja maidottomat piparkakut

Vegaaniset ja gluteenittomat piparkakut

Vauvan piparkakut (suklaan tilalle ehkä jotain muuta)

 

Jouluntuoksuista leipomista!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi        

Facebook

Parhaat ruokablogit