Ihana kotitekoinen chimichurri
Teki nyt niin pitkään mieli chimichurria, että se maistui ruokapöydässä sitäkin paremmalta. Ihana raikas ja aavistuksen poltteleva kastike, joka sopii niin kalan, kanan, tofun kuin punaisen lihan kanssa, marinadina sekä kastikkeena. Chimichurri valmistuu helposti, on edullinen isommallakin määrällä ja säilyy pari päivää jääkaapissa vielä valmistuksen jälkeen. Täydellinen lisuke kesäiseen ruokapöytään!

Chimichurri
Noin neljälle syöjälle
1,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl punaviinietikkaa
5 valkosipulinkynttä
1 puntti persiljaa
2 punaista chiliä
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa
Pippuria maun mukaan
Pilko persilja, valkosipulit ja chilit mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna tekeytyä ainakin vartin verran, mielellään jopa pari tuntia, jotta chimichurri ehtii tekeytyä ja maustua sopivasti.

Jos haluat enemmän tulisuutta, käytä erityisen tulisia chilejä tai lisää ripaus chilihiutaleita sekaan. Jos taas et kaipaa tulta ollenkaan, voit käyttää chilin tilalla esimerkiksi punaista paprikaa.
Chimichurri maistui meille grillatun kanafileen kaverina ja oi että se olikin ihanaa! Tuli mieleen, että siitä saisi aika hyvän lisukkeen myös hodareille tai erilaisille mereneläville. Onneksi sitä on niin helppo tehdä, että uusi satsi valmistuu hetkessä.

Miten chimichurri siellä maistuu?
Kurkkaa myös ikisuosikki PUNAINEN PESTO.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Nyt alkoi loma
Vähän tässä on mökille lähdön jälkeen laskeuduttu jo pikkuhiljaa lomaa kohti, mutta nyt alkoi loma ihan niinkuin oikeasti.


Keli tuntuu olevan tänä vuonna nyt mitä on, joten ne alkuperäiset lomasuunnitelmat kenties joutuu päivittämään. Ajatuksena oli köllötellä ulkona lukemassa paljon, tehdä retkiä lapsen kanssa saariin, käydä uimarannoilla ja muutenkin läträtä vedessä. No, on tässä läträtty vedessä, mutta lähinnä sen taivaalta jatkuvasti tippuvan sateen takia. Lenkillä käydessä ei tiedä onko hiki vai pelkästään märkä sateesta, mutta jos lenkille meinaa niin sateessakin on vaan mentävä. Mutta katsotaan mitä tässä keksii.

Ainakin aloitin lähtemällä rasian kanssa kävelylle ja keräämällä sen täyteen metsämansikkaa. Matkalla näkyi myös hirvi ja kyykäärme. Käytiin ihanalla 1800-luvun teemaisella Riimukiven tilalla, mistä saa ihanaa vegaanista ja gluteenitonta lanttukukkoa ja lapselle hunajajäätä. Paikalla on myös joka vuosi super söpöjä lampaita. Joku ilta paistan taas lettuja ja sitten tietysti saunotaan.


Ainakin aion lukea, joko auringossa ulkona tai sateella aitassa, mutta joka tapauksessa sille annan aikaa. Jos sateet jatkuu niin ehkä käydään Puumalassa tai Mikkelissä elokuvissa. Leppävirran mökillä pääsee käymään Kuopiossa ja Kuopion eläinpihalla. On tässä siis kivaa tekemistä tiedossa.


Joka tapauksessa, nyt alkoi loma! Se tekee hyvää.
Lue myös
Mitä tehdä meidän mökkikylillä



0