Meille tulee koira!
0Vihdoin ja viimein se tapahtuu — meille tulee koira. Meidän koko perheen rakas Vilho kuoli aika tarkalleen neljä vuotta sitten, ja siitä asti sydämessä on ollut koiran mentävä kolo. On tehnyt hyvää olla nämä vuodet ilman koiraa, keskittyä lapseen, päiväkotiarkeen ja omaan töihin paluuseen vanhempainvapaan jälkeen. Pari vuotta sitten aloin aktiivisemmin perehtyä näihin koirahommiin uudestaan, ja sitten vähän odoteltiin että lapsi vielä kasvaa. Mutta nyt on sen aika, ja saadaan pieni pentu kotiin lähipäivinä. Kesälomalle saadaan siis pieni karvavauva syliin ja uusi perheenjäsen paikalle.
Koko sisaruskatras
Hartaasti odotettu perheenjäsen
Uudessa koirassa keskityin kokoon (ei chihun kokoinen, mutta ei isokaan), lapsiperheeseen sopiva luonne (mieleen tuli heti villakoira ja noutajat), mielellään ei lähtisi ainakaan hirveästi karvaa, ei olisi kova haukkumaan, pysyisi esimerkiksi mökkipihalla vapaana, jaksaisi lenkkeillä mutta ei söisi sohvaa jos joskus lenkki jäisi lyhyeksi. Näillä spekseillä meidän pentu löytyi, ja ilokseni sain seurata hommaa heti emän kantoajasta lähtien. Koirassa on kääpiövillakoiraa ja noutajaa, joten sekoitus on meille varsin mainio. Kuukausien yhteydenpidon jälkeen päästiin katsomaan pentuja, kun ne olivat reilu neliviikkoisia. Ja samalla valikoitui se meidän tuleva pentu, ja valinta tapahtui itse asiassa täydellisen luontevasti. Tämä kyseinen pentu kipusi heti molempien syliin, uikutti kun joutui sieltä pois meidän tutustuessa myös muihin pentuihin, ja kipusi välittömästi takaisin. Se nuoli meidän käsiä, nukahti lapsen syliin, ja vei meidän sydämet aivan täysin. Oltiin molemmat lumoutuneita, ja tuntui selvältä, että tämä pentu valitsi myös meidät yhtä lailla kuin mekin se.
Oli ihanaa saada uutinen pentujen syntymästä, seurata niiden kasvua kuvien kautta ja voi että, päästä vihdoin niitä tapaamaan. Koko hommahan oli lapselle yllätys, ja eräänä sunnuntaina lähdettiin ”retkelle” ja mentiin katsomaan mikä pennuista on meidän tuleva koira. Lapsi oli aivan silmät pyöreänä onnesta, on tässä nimittäin moneen otteeseen huokaillut miten oma koira on hänen hartain toiveensa. Reppana ei muista meidän edellistä ollenkaan, vaikka tarinoita on siitä paljon kerrottu.
Napero on toivonut, että kun koira joskus tulee se olisi yllätys. Ihan täysin yllätyksenä en kuitenkaan halunnut koiraa kotiin tuoda, sillä asiasta piti pystyä puhumaan etukäteen muutenkin kuin teoreettisena ”sitten joskus”. Lisäksi ajattelin, että tekee hyvää päästä yhdessä hankkimaan pennulle tarvikkeita ja odottaa se muutama viikko, ihan valmistautumismielessä. Viikot toki tuntuvat pitkiltä, mutta sitäkin ihanampaa sitten on kun pallero kotiin saadaan. Ja oli aivan ihanaa päästä yhdessä valitsemaan juuri meidän pentu, ja kokemaan tämä yhdessä. Lapsi oli aivan mielettömän upea kaikkien pentujen kanssa, ja kasvattajakin ihasteli miten hienosti hän kuusivuotiaana osasi eläinten kanssa olla.
Koiran koulutus alkaa
Pentuaika tulee olemaan vähän poikkeuksellista, koska kesäisin ollaan niin paljon mökillä. Kasvattajan kanssa juttelin jo heti alkuun, että meneekö pentu ihan sekaisin kun ei olla alussa tiiviisti vain kotona, mutta hän rauhoitteli ja sanoi, että perheen kanssa oleminen on se tärkein, ja jos mökki on osa meidän elämää, niin pennun tulee tottua myös siihen. Plussana on, että sisäsiisteyden ja muun koulutus on mökillä tosi paljon helpompaa. Meillä on paljon aikaa yhdessä, ja pennun saa välillä rauhaan lepäämään ilman, että itse tarvitsee jumittua vain kotiin. Sukulaisia pyörii paikalla, joten läheiset ihmiset tulevat myös tutuksi. Autoilua tulee harrastettua, ja liikennettä sekä hihnassa kulkemista pääsee treenaamaan mökkikylillä. Kenties käyn välillä kaupungissa, tai sitten se koittaa arkeen paluussa. Mutta eiköhän homma siinä luonnistu ihan sujuvasti. Ehditään me sitä paitsi olla kotona reilu viikko rauhassa keskenään ennen mökille lähtöä.
Kaiken kaikkiaan tämä on ihana aika koiralle. Lapsi menee kouluun ja kasvaa pennun kanssa yhdessä. Kun koulutus alkaa tuottaa hedelmää, nuo kaksi pääsevät kahdestaankin ulos ja lapsesta on koiran kanssa jo apua, jos vaikka oma työpäivä venyy. Pääasiassa koira on minun, ja minä otan siitä hoitovastuun. Mutta perheessä toki kaikki saavat siitä ilon irti, ja toivon että koirasta tulee etenkin lapselle rakas ja luotettava ystävä. Ainakin ensikohtaaminen vaikutti erittäin lupaavalta.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Ihanat Marianne-suklaakeksit joka lähtöön
Tässä on ohje herkkuun, joka toimii aina. Juhlissa, arjessa, aamulla ja illalla. Itse syön tällaisen oikeastaan joka aamu kahvin kanssa (ellen sitten ole kokeillut jotain muuta versiota), ja kylläpä lähtee päivä herkullisesti käyntiin. Keksien koon voi päättää aika vapaasti itse, mutta huomiona sen verran, että ne leviävät hieman uunissa. Marianne-suklaakeksit voi paistaa heti taikinan valmistuttua, tai laittaa jääkaappiin kylmettynään 30—60 minuutiksi ja paistaa vasta sitten. Voi pitää jääkaapissa pidempäänkin, jos haluat tehdä taikinan valmiiksi etukäteen.
Nämä ihanat Marianne-suklaakeksit valmistuvat aineksista, joita meillä on yleensä jemmassa, ja sen vuoksi niistä onkin tullut niin suosittuja. Joskus Marianne jää ohjeesta pois ja tilalle tulee muuta rouhittua suklaata, mutta jotain suklaata meillä aina on.
Jos kaipaat vähän extraa kesäaamuihin kahvin oheen, suklaista makeaa päiväkahveille tai ihania herkkuja keksipurkkiin, leivo näitä. Sopii mainiosti yhdessä leivottavaksi isommallakin porukalla.
PARHAAT Marianne-SUKLAAKEKSIT
150 g Eleplant-kasvirasvaa
1,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
Sekoita sulatettu rasva ja sokerit yhteen.
1/2 dl kaakaojauhetta
150 g Marianne-rouhetta
3,5 dl kaurajauhoa
1 tl leivinjauhetta
Lisää loput ainekset rasva-sokeriseokseen yksi kerrallaan, ja sekoita hyvin taikinakoukuilla tai haarukalla. Lisää jauhoja pieni määrä kerrallaan, jotta saat ainekset helpommin sekoitettua.
Laita taikinakulho jääkaappiin kylmettymään, jos paistamisella ei ole kiire. Kun taikina on vähän jähmettynyttä, lusikoi siitä jäätelökauhalla tai ihan lusikalla pieniä palloja pellille leivinpaperin päälle.
Paista keksejä uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Keksit ovat valmiita, kun niiden reunat ovat paistuneen näköiset ja keskusta vielä pehmeä. Anna keksien jähmettyä huoneenlämmössä, kunnes ne saa helposti nostettua pois pelliltä.
Itse säilytän keksejä huoneenlämmössä keksipurkissa, jotta ne pysyvät pehmeämpinä. Jääkaapissa kovettuvat täysin. Mutta jos haluat nimenomaan kovia ja rapsakoita versioita, jääkaappi on hyvä ratkaisu.
Tuo valmis Marianne-rouhe on kyllä loistava keksintö, sillä se sopii aika lailla mihin vain leivontaan ja on heti valmista käytettäväksi. Ja Marianne maistuu kekseissä mielettömän hyvältä, eikö?
