Hae
Saran kotikolo

Ihanat gluteenittomat & maidottomat pääsiäisherkut!

Gluteenittomat ja maidottomat pääsiäisherkut aloittavat pääsiäiseen valmistautumisen! Havahduin yhtäkkiä siihen, että pääsiäinen on jo ensi viikolla. Kääk! Tänä vuonna ajattelin itse tehdä vegaanisen aprikoosi-valkosuklaajuustokakun, jonka ohjeen vielä jaan jos vain ehdin. Kenties kuitenkin vasta pääsiäisenä tai sen jälkeen, mutta maistuva kevätkakku siitä varmasti myös tulee! Suosittelen lämpimästi myös oheista aprikoosijuustokakkua, joka on ollut pääsiäisen ykkösherkkuna useamman kerran.

Mutta teitä muita varten tässäpä on kätevä kooste ihanista pääsiäisherkuista, jotka ovat gluteenittomia, maidottomia, soijattomia, kananmunattomia ja ilman valkoista sokeria valmistettuja. Ne sopivat siis lukuisiin erikoisruokavalioihin, allergikoille ja muuten vain kyseisiä aineksia vältteleville. Joten eikun valmistamaan herkkuja pääsiäisen varalle, joita voi syödä huoletta ja hyvällä omallatunnolla!

 

Gluteenittomat ja maidoTtomat pääsiäisherkut

 

Ensinnäkin mämmi, tuo suomalainen erikoisuus. Itse tykästyin mämmiin vasta tajuttuani yhdistää sen vaniljakastikkeen kanssa. Rukiinen, tumma, puuromainen seos ja kermainen, lempeä vaniljakastike ovat toisiaan täydellisesti tukeva makupari! Tällä ohjeella valmistat gluteenittoman mämmin, joka on myös terveellinen, ravitseva ja erittäin herkullinen!

Gluteeniton mämmi

 

Pasha on pääsiäisen oma ihana vanukas, ja tämä maidoton versio on niin maistuva, että sitä tekee mieli syödä vielä pääsiäisen jälkeenkin! Tämä maidoton pasha on myös vegaaninen.

Maidoton pasha

 

Pääsiäinen ei ole pääsiäinen ilman suklaamunia, ja kaikeksi onneksi ne onnistuvat mainiosti myös terveellisinä raakasuklaaversioina! Näissä raakasuklaamunissa on hauska pehmeä moussetäyte, mikä tekee niistä vieläkin herkullisempia…

Moussetäytteiset raakasuklaamunat

 

Ja vielä sokerina pohjalla tässä ohje mitä maistuvimpaan pääsiäiskakkuun. Tässä ihanan raikkaassa ja mehevässä kakussa maistuu raikas aprikoosi, ja se sopii loistavasti myös muihin kevään ja kesän juhlahetkiin. Tässä kakussa on käytetty soijajogurttia ja kananmunaa, mutta soijajogurtin voi korvata jollakin muulla maidottomalla jogurtilla ja kananmunat puolestaan chiamunilla tai kananmunankorvikkeella. Kakku maistuu niin ihanalta, että sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla osana pääsiäispöytää!

Aprikoosi-juustokakku

 

Mitä pääsiäisherkkuja teidän pääsiäisenne viettoon kuuluu? Otan mielelläni vastaan vinkkejä myös muista ton-ton herkuista ja pääsiäisruuista.

Toivottavasti kaikilla on edessään maistuva pääsiäinen ja ihania aurinkoisia kevätpäiviä! Ja hei, niitä lisäherkkuja eli pääsiäissuklaata ja karkkeja löytyy muun muassa Vegekaupasta ja Dammenbergilta, sekä suureksi iloksi nykyään ihan perus Prismastakin. Gluteeniton ja maidoton pääsiäinen on siis mahdollinen helposti, vaivattomasti ja erittäin maistuvasti!

 

Muista myös osallistua upeaan

Cavalluna hevosshown lippuarvontaan

täällä!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit  

Varsinainen jännitysnäytelmä – 2.22 A Ghost Story

* Liput saatu Helsingin kaupunginteatterilta

 

Nyt oli muuten erilainen näytelmä aiempiin näkemiini verrattuna! Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä Hakaniemessä esitettävä 2.22 A Ghost Story on kantaesityksensä Lontoossa saanut psykologinen trilleri, joka istuttaa yleisön kuin kärpäsenä kattoon seuraamaan kahden pariskunnan tavallisen oloista illanviettoa. Vaikka illassa ei lopulta mitään tavallista olekaan. Kahden naisen ja kahden miehen väliset jännitteet, historia ja nykyisyys pingottuvat äärimmilleen, kun porukka päättää valvoa aamuyön tunneille todistamaan, onko kummituksia todella olemassa.

 

Brittiläisen Danny Robinsin kirjoittama 2:22 A Ghost Story sai ensi-iltansa Lontoossa vuonna 2021, ja sitä on jo nyt kutsuttu moderniksi klassikoksi. 

Tarinassa nuori pariskunta Jenny ja Sam ovat vastikään muuttaneet uuteen kotiin pienen vauvansa kanssa. Samin ollessa työmatkalla Jenny havahtuu useana yönä vauvan huoneesta kuuluviin askeliin – aina kello 2.22 yöllä. Paniikin valtaama Jenny ei saa miestään uskomaan talossa olevan kummitus, ja vieraatkin kallistuvat vähän kahden vaiheille. Viinin ja tarinoiden sävyttämä ilta jatkuu jännityksen kasvaessa, ja loppuratkaisua ei tule missään nimessä kertoa – tästä on erilliset huomautukset nostettu esiin myös teatterin tiloissa.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

 

2.22 A Ghost Story on todellakin näytelmä, joka paitsi liimaa penkkiin, saa myös hypähtämään ilmaan useamman kerran.

Esityksessä käytetyt voimakkaat valot ja äänet luovat kammottavaa tunnelmaa, joka tukee henkilöhahmojen läpikäymää mysteeriä. Näytelmä sijoittuu Jennyn ja Samin asuntoon, kaikille tuttuun olohuoneen ja keittiön muodostamaan avoimeen tilaan, jossa hämmennetään risottoa liedellä ja laitetaan astioita pesukoneeseen. Miljöö on paitsi tunnistettava, aivan erityisellä tavalla elävä. Tulee vahvasti mieleen omat teinivuodet, kun jostain syystä pelosta huolimatta halusin katsoa Uhrilampaita ollessani illalla yksin kotona, ja pidin pesismailaa varmuuden vuoksi tuolin vieressä. Yhtäkkiä 2.22 vei siihen samaan tilaan, jossa ikkunan takaa pimeydestä voi ilmestyä esiin kasvot tai kummalliset äänet tarkoittaa ulkopuolella liikkuvaa murhaajaa. Samaan aikaan kattoikkunaa pitkin valuu vesi, mikä oli muuten varsin hieno silaus muutenkin erittäin toimivaan lavastukseen!

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Tykkään itse kivasti psykologisesta jännityksestä, mutta en ollenkaan kauhusta. Tämä näytelmä osui siis täysin nappiin. Siinä leikitään mysteereillä, ihmissuhteilla, kysymyksillä ja arvauksilla, ja jestas, ihmismieli osaa olla ihan tarpeeksi pelottava ilman mitään extraa.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Onko näytelmä sinulle?

Tarina siis toimi, eikä teatterista ollut hetkeäkään kiire pois. Oliko se liikaa? Jos tykkää tunteesta, että tarina koukuttaa ja haluaa palavasti tietää mitä tässä nyt on tekeillä, suosittelen vahvasti. Jos välkkyvät valot, kovat yllättävät äänet ja säikäyttäminen eivät haittaa, tässä on näytelmä sinulle. Ja vaikka ne haittaisi, suosittelen kestämään siitä huolimatta. On se sen arvoinen. Esityksiä riittää vielä, joten hanki heti omasi ja mene ihmeessä kokemaan tämä!

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit