Olen aina ollut vankasti sitä mieltä, että erikoisruokavalio ei ole este vaan mahdollisuus. Tutut herkkuruuat saa valmistettua vaihtoehtoisin menetelmin, eikä mistään tarvitse jäädä paitsi, jos ei siis halua. Lapsen myötä juhlapyhiin on kuitenkin tullut oma haasteensa. Jokaiseen juhlapyhään liittyy vahvasti ruoka, ja kenties merkittävämpänä juuri suklaa. Joten kiitos ihanan Dammenbergin, saimme testiin herkulliset maidottomat pääsiäissuklaat, joiden avulla meidänkin pääsiäinen on tulvillaan suklaaherkkuja!

Itse muistan lapsuuden pääsiäisistä ennen kaikkea askartelun, virpomisen ja tietysti ne virpomisesta seuranneet herkkukorit. Mutta entä sitten, kun kaupan pääsiäishyllyt notkuvat toinen toistaan suurempia pääsiäismunia, joista ainutkaan ei ole maidoton? Vaikka rehellisesti sanoen se tavallinen pääsiäismunasuklaa ei ole edes kovin hyvää, pääsiäismunissa on kuitenkin ihan oma juttunsa. Nimittäin se yllätys. Pääsiäismunat avataan värikkäästä kääreestä, ja syötävän suklaan sisältä löytyy vielä jotain pikkukivaa. Suklaata voi syödä koska vain, ja ennen kaikkea oikeasti hyvää suklaata. Mutta ne yllätykset ovat nimenomaan pääsiäisen juttu.

Pääsiäisen periNteet

Meidän napero on kaksivuotias, eikä vielä osaa odottaa juhlapyhiltä tiettyjä juttuja. Vuosi sitten hän virpoi minun avustamanani miehen vanhemmat, serkkunsa ja näiden vanhemmat läheisessä puistossa oltuamme kolme viikkoa koronaa piilossa mökillä. Palkaksi hän sai muistaakseni jotain pientä kivaa, olisikohan ollut pastilleja ja NomNom hedelmänameja. Pääsiäinen kului kolmestaan kotona rajoitusten ollessa tiukimmillaan. Maistoimme jättimäistä suklaakanaa, joka oli kyllä sen verran tiukkaa suklaata, etten itsekään pystynyt sitä syömään ja käytin sen lopulta leivontaan.

Tänä vuonna tilanne on jo vähän eri. Kaksivuotiaamme kyllä ymmärtää suklaan päälle, ja ihme olisikin jos minun lapsenani näin ei olisi. Itse taas elän vieläkin sitä vaihetta, kun odotan innolla hänen kokevan ensimmäisiä kertoja. Nyt hän osaa jo odottaa asioita, kuten jouluna Joulupukin vierailua. Sama juttu virpomisen ja yllätysten kanssa. Kenties meille tulee myös pääsiäispupu, joka piilottaa suklaata ympäri asuntoa tai jopa ulos. Se ei ollut tapana omassa lapsuudessani, mutta miehellä oli. Ja kuulostaa hauskalta perinteeltä. Meillä oli tapana pääsiäissunnuntain iso aamupala ja pääsiäislahjat, jotka olivat yleensä VHS-leffat.

Tästä pääsiäisestä hän saa jo enemmän irti. Voimme yhdessä askarrella virpomisvitsan, pukea hänelle pikku noidan (tai jonkun muun) asun ja virpoa ainakin saman porukan kuin vuosi sitten. Voimme myös syödä yllätyssuklaamunia ja muita pääsiäisen suklaaherkkuja, joita löytyy Dammenbergin kattavasta valikoimasta. Dammenbergin ansiosta pääsimme koemaistamaan näitä maidottomia pääsiäisen herkkuja jo etukäteen!

Mikä Dammenberg?

Dammenberg on pieni suomalainen perheyritys ja suklaatehdas, joka on tehnyt allergiavapaista suklaista elämäntyönsä. Dammerbergin motto on valmistaa suklaata ihmisille, jotka eivät normaalisti voi syödä suklaata. Yritys on saanut alkunsa 1994 Tampereella, ja käsintehtyihin allergiavapaisiin suklaisiin yritys erikoistui vuonna 2003. Nykyään Dammenbergilla on oma paahtimo ja suklaatehdas sekä tehtaanmyymälä Lempäälässä, ja suklaamyymälä Sääksjärvellä. Suklaata saa tilattua myös Dammenbergin omasta verkkokaupasta.

Ensinnäkin, kaikki Dammenbergin suklaat ovat gluteenittomia. Valikoimasta löytyy myös sokerittomia, soijattomia, pähkinättömiä, munattomia, vegaanisia ja multiallergia tuotteita. Valikoimaa siis löytyy monille eri ruokavalioille. Ja mikä parasta, Dammenberg valmistaa myös sesonkituotteita juuri sopivasti eri juhlapyhille, kuten nyt edessä häämöttävälle pääsiäiselle!

Dammenbergin maidottomat pääsiäissuklaat

Saimme kotiin runsaan tuotepaketin pääsiäissuklaita, joita maistelimme yhdessä raadin kanssa. Toisin sanoen minä, mieheni ja ipana. Olen pyrkinyt opettamaan lapsen arvostamaan oikeaa suklaan makua, toisin sanoen antanut hänelle ihan rehtiä tummaa suklaata karkkimaisen maitosuklaan sijaan. Hän on siis tottunut voimakkaan suklaan makuun ja nauttii siitä täysin rinnoin. Itse en tykännyt tummasta suklaasta edes aikuisiällä, ennen kuin ruokavaliomuutokset pakottivat opettelemaan sen makuun. Ja nykyään kun suklaata tekee mieli, ajatukset menevät suoraan tummaan ja täyteläiseen suklaaseen.

Dammenbergin useimmat maidottomat pääsiäissuklaat eivät ole kovin voimakkaita, vaan päinvastoin maitosuklaan mukaisia. Ja siitäkös napero innostui. Suklaa levisi pitkin sormia ja naamaa ja ”lisää! Lisää!” hihkuttiin koko ajan. Kyllä se makea maitosuklaa kuitenkin uppoaa, ja täytyy myöntää, että hitsin hyväähän nämä ovat!

Maidottomat PääsiäissuklaAt maKutestiSsä

Meillä oli koemaistiaisena 10 erilaista suklaata ja lisäksi Dammenbergin oma suklaalevite. Varsinaiset maidottomat pääsiäissuklaat ovat suklaalevyjen joukossa, mutta makunsa puolesta kaikki suklaat sopivat mihin tahansa juhlasesonkiin. Kaikki tuotteet ovat maidottomia ja gluteenittomia, monet soijattomia. Dammenberg suosii Reilua Kauppaa ja laadukkaita raaka-aineita. Juuri tuotteisiin panostaminen ja tarkka käsityö suklaissa myös maistuu! Ne maistuvat luksukselta, johon on käytetty aikaa ja vaivaa. Ja niitä tekee myös mieli maistella antaumuksella, mikä tekee niistä erityisen hyvin juhlaan sopivia.

Kaiken kaikkiaan jokainen suklaa on koostumukseltaan täydellisen kermainen ja makumaailmaltaan täyteläinen. Siitä on vuosia kun olen viimeksi maistanut tavallista maitosuklaata, mutta näissä en kyllä huomaa eroa. Vaalea suklaa maistuu ihan maitosuklaiselta, ja käyttäytyy suussa samalla tavalla, eli sulaa ihanasti kielen päälle! Tumma suklaa puolestaan tarjoaa sen aidon kaakaon ja suklaan maun juuri sopivasti makeutettuna olematta imeliä.

Jos haluatte lukea tuoteselosteet tarkemmin, olen linkannut tuotteiden tiedot tähän alle:

Worry Free vadelmasuklaa

Worry Free Vaalea kermainen suklaa

Appelsiinisuklaa patukka

Olen aina tykännyt appelsiinin ja suklaan yhdistelmästä, eikä tämäkään patukka tuottanut pettymystä! Appelsiini maistuu raikkaana pehmeän makuisen suklaan seassa, mutta päähuomio on edelleen suklaassa.

Hetken luulin valkoisen paketin olevan valkosuklaata pakkauksen värin perusteella, mutta kyseessä olikin vaalea maitosuklaa, jossa on kaakaomassan lisäksi kaakaovoita ja kerma-aromia. Tosiaankin kermainen ja ajaa mainiosti vaalean maitosuklaan asian! Tuo hyvin vahvasti mieleen Omar-karkit, niin kermaiselta maistuu! Super hyvää!

Vadelmasuklaa oli näistä kolmesta se hitti, onhan maistuvan suklaan seassa ihania kuivatun vadelman palasia! Täydellinen yhdistelmä lempeää suklaata ja makeaa, raikasta vadelmaa. Tykkään myös sattumista, joten suklaan sekaan jätetyt isot palaset ovat aina plussa. Vadelmat myös koristelevat levyn kauniiksi. Suklaa on oikein hyvää vaaleaa suklaata, joka ei ole liian makeaa, vaikka vaaleampaa onkin. Kokonaisuudessaan raikas ja marjaisa!

Toffeesuklaa

Vadelmalikööri konvehdit

Toffeesuklaa on nimensä mukaisesti makeaa, mutta ei mene imelyyteen asti. Suklaa on vaaleaa ja siinä on mukana toffeearomia. Itse asiassa muistuttaa paljon edellistä vaaleaa kermaista suklaata, mutta toffee tuo oman lisänsä mukaan. Jos vaalea kermainen suklaa toi mieleen Omarin, tässä maistuu hyvin paljon Dumle! Koostumus vain ilman sitä pehmeää toffee osaa. Todella hyvää makeaa suklaata, jos maitosuklaa ja vaalea suklaa maistuu yleisesti ottaen tummaa paremmin. Toimii makean nälkään!

Tässä oli sitten ehdoton yllättäjä, nimittäin nuo vadelmakonvehdit, jotka todella veivät kielen mennessään! Olin vähän skeptinen, sillä tuoteselosteessa mainitaan vadelmalikööri ja ajatukset menivät heti vanhusten suosimiin liköörikonvehteihin, joita joskus lapsena vahingossa puraisi. Sisältä valuva likööritäyte ei ole minun juttuni, ja puraisin konvehtia varovasti. Mutta jessus, tämähän on sairaan hyvää! Kermainen ja pehmeä, mutta ei valuva sisus, jossa maistuu juuri se kerma ja aavistus vadelmaa, ihan kuin vadelmamoussea. Likööri ei maistu lainkaan, mutta on varmasti tehnyt osansa saadakseen täytteen näin herkulliseksi. Ehdottomasti jatkoon ja karkkilaatikkoon lisää luksusnautintoja varten!

Suklaatikkari

Muumi mansikkasuklaa

Mansikkasuklaa on samantyyppinen kuin aiempi vadelma, eli seassa on kuivattuja mansikan paloja. Itse tykkäsin tästä jopa vadelmaa enemmän, koska mansikka maistuu voimakkaammin. Tämä on tumma suklaa, mutta hyvin mieto tumma suklaa, jossa kaakaota on 56 %. Kaura on suklaan seassa mukavana krispinä ja tekee koostumuksesta rouskuteltavan. Tässä suklaassa on ihanasti paljon juttuja meneillään ja suulle tulee erilaisia aistimuksia.

Tikkari on hyvin perussuklaata, kaakaoprosentti 46, joten menee sinne vaalean puolelle. Söpö ja hauska lahjaidea, ja toimi hyvin meidän tikkareista tykkäävälle naperolle. Maukasta suklaata, joka maistui muillekin, sen verran kuin saimme maistaa…

Pähkinän makuinen suklaalevite (pähkinätön)

En ole ikinä oikein ymmärtänyt suklaalevitteitä, enkä varsinkaan leivän päälle laitettuna. Siksipä niitä ei ole tullut ikinä kummemmin syötyä – vaikka aikanaan Ranskassa nautitut Nutella crepet olivat must. Sikäli mietin mitä ihmettä teen tällä levitteellä. Dammenbergilla on oma pähkinän makuinen suklaalevite, joka on maidoton ja pähkinätön ja vastaa varmasti monen ruokarajoitteisen suklaalevite haaveisiin.

MUTTA, kun maistoin pienen lusikallisen sellaisenaan, suorastaan ällistyin. Tämä on nimittäin törkeän hyvää! Kermaista ja paksua, tuhtia suklaatahnaa, jossa maistuu miedosti pähkinä. Niin paljon parempaa kuin mikään Nutella ikinä! Vaikka söisin ihan kaikkea, tätä hankkisin joka tapauksessa, koska se päihittää kyllä maullaan kaikki muut vastaavat suklaalevitteet mitä olen ikinä kokeillut.

Edelleenkään en leivän päälle suklaalevitettä kaipaa, mutta tämä toimii leivonnassa, letun täytteenä tai ihan vaan suklaata kaivatessa lusikalla suoraan suuhun. Myös lapsi tykkäsi ja myhäili syödessään ”mmmmm!”.

Pikkupääsiäismuna tummasuklaa

Ihanan jämäkkä, oikeasti suutuntumaa ja puraistava rakenne! Suklaa maistuu täyteläiseltä tummalta suklaalta, joka sulaa suuhun eikä ole lainkaan jauhoinen tai pistävä, kuten tummat suklaat monesti ovat. Näppärän kokoisia ja suloisia koristeita pääsiäisen herkkupöytään. Löytyy myös maidottomana maitosuklaisena sekä valkosuklaana. Kolmesta paketista saa herkullisen setin!

Pääsiäispupu ja Pääsiäismuna yllätyksellä

Ihanan iso ja suloinen pääsiäispupu, josta saa niin koristeen, lahjan kuin herkun pääsiäiseksi! Suklaa maistuu maitosuklaiselta ja maistuu sikäli varmasti hyvin lapsille. Maku on selkeästi makeaa suklaata ja koostumus kermainen. Mielestäni aika loistavan paksuinen – saa puraistua ja lohkaistua palan, mutta on selkeästi puraistavaa, eikä murene sormiin liian heiveröisenä. Lapsi ihastui suuresti pupu malliin eikä meinannut heti edes tajuta että saa syödä.

Pääsiäismunaa odotin itse eniten, koska maidoton yllätysmuna on ainutlaatuinen juttu ja nimenomaan se pääsiäisen pääherkku, ainakin jos lapsista on kyse. Munan muovipakkaus oli vähän pliisu ja kaipaisin ympärille ihan käärettä niin munat saisi kauniimmin esille, mutta toisaalta kotelo suojaa herkkää suklaamunaa paremmin. Itse suklaa on vastaavaa kuin tikkarissa – perushyvää vaaleaa suklaata. Hurjan paljon parempaa kuin tavallisissa lähinnä kaakaojauholta maistuvissa suklaamunissa.

Yllätys oli syötävä pieni suklaa, ööö, poikanen, mikä on oikeastaan tosi hauska idea! Koska munan sisältähän kuoriutuu juuri poikanen. Ihan en nyt ottanut selvää mikä poikanen tässä oli kyseessä. Ankka? Vesinokkaeläin? Joku eläinpoikanen, mikä maistui naperolle hyvin.

Yhteenveto ja suosikit

Kaikki maistoimme kerralla pienet palat kaikkea, jotta saimme hyvää vertailupohjaa ja löysimme omat suosikkimme. Itse ihastuin erityisesti pieniin suklaamuniin, jotka olivat koostumukseltaan ihanan napakoita. Sisus oli pehmoinen, mutta munaa sai kunnolla puraista, että sisukseen pääsi käsiksi. Lisäksi pikkuiset suklaamunat ovat mainion kokoisia yksittäisiä suupaloja. Suklaalevitettä en ole oikein ikinäosannut hyödyntää, mutta tämä oli kyllä lusikalla maistettuna herkullista. Sopii mainiosti leivontaan tai sellaisenaankin syötäväksi!

Miehelle maistui parhaiten levynä oleva vadelmasuklaa, jota kuvaili maitosuklaiseksi ja raikkaaksi. Tykkäämme molemmat kovasti tummasta suklaasta, mutta miehelle uppoavat kaikki marjaisat jutut erityisen hyvin. Liköörikonvehdit olivat vähän arveluttavia, sillä liköörisuklaa ei ole kuulunut suosikkeihin koskaan. Mutta jestas, nämähän toimivat! Vadelma ja soijakerma tekevät konvehdeista pehmeitä ja lempeitä, eivätkä sellaisia liköörikonvehdeille tyypillisesti pistävän makuisia. Likööri maistuu vivahteena täytteen seassa, ja vadelmalikööri konvehdit ovat täydellinen aikuisten jälkiruoka pääsiäisen herkutteluun. Myös lapsi maistoi palan ja olisi halunnut lisääkin, mutta jospa nämä pidetään aikuisten omana herkkuna, vaikka alkoholipitoisuus aika lailla nolla onkin. Mutta se kertonee siitä, etteivät nämä konvehdit tosiaankaan maistu likööriltä. Ne olivat ehdottomasti minun suosikkejani! Toffeesuklaa ja kermainen suklaa olivat myös erittäin hyviä – olipa ihanaa saada suuhun Dumlen ja Omarin makua vuosien tauon jälkeen!

Lapselle maistuivat tasapuolisesti kaikki, suklaa kuin suklaa ja parasta taisi olla päästä pöydän ääreen maistelemaan. Tikkarit ovat konseptinsa puolesta suosittuja, kun syöminen on helppoa ja hauskaa. Itse äitinä arvostan pieniä suklaamunia, joista on helppo antaa maistiainen ilman valtavaa suklaa-annosta kerralla. Koska meillä ainakaan ei ymmärretä sitä, että otetaan vähän ja loput laitetaan jemmaan, jos kyseessä on vaikka isompi tikkari tai tuo kokonainen suklaamuna. Dammenbergin maidoton suklaamuna on mukavan kokoinen myös pieniin käsiin, ja sopii hyvin pääsiäisen herkuksi. Suklaapupu sen sijaan on jo iso! Ihana koriste pääsiäisen ajaksi, ja meillä se on suklaaherkku, josta saa välillä murtaa palan ihan kuin suklaalevystä. Selkeää suosikkia lapselta ei paljastunut, vaan pikemmin kävi selväksi, että kaikki toimii todella hyvin.

Alkuun eniten kuitenkin kiinnosti mansikkasuklaa, jota halusi maistaa ensimmäisenä. Muumi-kääre saattoi osaltaan vaikuttaa asiaan, tai sitten ne houkuttelevat punaiset marjat suklaan pinnalla?

Aito kokemus pääsiäisestä

Se, että äitinä pystyy tarjoamaan erikoisruokavaliolla olevalle lapselleen samoja elämyksiä kuin muilla lapsilla, on yksinkertaisesti sydämen sulattavaa. Minulla on vankka usko tulevaisuuden tuotekehitykseen ja siihen, että uusia tuotteita ja vaihtoehtoja tulee koko ajan enemmän. Tilanne on jo nyt yllättävän hyvä.

Dammenbergin maidottomat pääsiäissuklaat ovat paitsi aidosti herkullisia, myös pelastus tulevia pääsiäisiä ajatellen. Verkkokaupasta tilaaminen on mutkatonta ja nopeaa, ja herkut saa kotiin jemmaan hyvissä ajoin. Erityinen kiitos yllätysmunasta, joka on ainutlaatuinen lisä maidottoman lapsen pääsiäiseen. Kaikki suklaat ovat erinomaisia ja nautiskelisin niitä koska vain, mutta pääsiäisenä yllätysmuna on tärkein kaikista. Miten hienoa, että sellainen todella löytyy ja vielä kotimaisena tuotantona!

En sano ettemmekö ostaisi lainkaan tavallisia suklaamunia jos maitoa käyttäisimme, mutta en osaa olla kovin pahoillani niiden puuttumisesta, sillä maidoton vaihtoehto on niin paljon parempi! Siinä maistaa laadun, käsityön ja aidot raaka-aineet. Ja silti se on tarpeeksi yksinkertainen ja tavallinen, ettei erotu liiaksi muista. Tänä vuonna meillä ei ole kitkerää kaakaomassakanaa, vaan oikeasti hyvää ja suklaalta maistuvaa maidotonta suklaata, josta löytyy myös yllätyksiä. Nämä maidottomat pääsiäissuklaat maistuvat varmasti myös kaikkiruokaisille, jotka arvostavat laadukasta käsityötä, haluavat tukea kotimaista tuotantoa ja Reilua Kauppaa.

Arvonta!

Ja nyt voin ilokseni kertoa, että saan arpoa teille yllätyspaketin Dammenbergin suklaita! Paketti kootaan ja lähetetään suoraan voittajalle. Nyt on loistava tilaisuus saada laadukas herkkupaketti sopivasti pääsiäiseksi!

Arvontaan pääset osallistumaan ihan vain

kommentoimalla alle (vaikka Nam, jos muuta ei tule mieleen).

Arvonta-aikaa on ensi viikon sunnuntaihin 7.3.2021 klo 23.59 asti.

Muista jättää sähköpostiosoite, jotta saan voittajaan yhteyden. Sähköposti ei näy julkaisussa.

Onnea arvontaan!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Minä olen tyyppi, joka oppi harrastamaan liikuntaa vasta aikuisena. Ja ennen kaikkea, opin rakastamaan liikuntaa vasta aikuisena. Mikä motivoi liikkumaan kerrasta toiseen ja miten opin aidosti rakastamaan liikuntaa?

Epäurheilullinen lapsi

Olen kasvanut maaseudulla isossa omakotitalossa ja viettänyt paljon aikaa pihalla, lähimetsissä ja oman kylän ympäristössä pienestä pitäen. Myös mökkeily on aina kuulunut elämääni. Luonto ja ulkoilu ovat siis olleet läsnä ja tärkeitä koko ikäni.

En kuitenkaan lapsena harrastanut liikuntalajeja, paitsi ratsastusta. En ole ikinä tykännyt pallopeleistä, vihasin luistelua ja hiihtäminenkin oli vähän niin ja näin. Uskon, että lapsena tärkeintä on olla aktiivinen. Leikkiä, juosta, touhuta ulkona. Ei siinä tarvitse miettiä käveltyjä askelia tai syketasoa. Mutta, lapsen on äärimmäisen tärkeää liikkua. Liike on lapselle tavallista ja normaalia, itsestäänselvyys, joka tulee leikin ohessa. Juokseminen on lapselle luontainen tapa liikkua ja juoksentelu pallon perässä, ulkona sinne sun tänne tai hippaleikki kaverin kanssa ovat juuri sitä liikuntaa, jota lapsi arkeen tarvitsee. Ja kuitenkin se on ennen kaikkea leikkimistä, hauskaa, jossa liikunta on sivutuotteena ja suurena etuna.

Itse olen ollut lapsi, joka on rakastanut telkkaria, elokuvia ja lukemista. Myös yhtä lailla omia leikkejäni ja pihalla touhuamista. En kuitenkaan ollut sellainen lapsi, jota voisi kutsua aktiiviseksi. Pikemminkin olin pitkään hyvin mukavuudenhaluinen, eikä liikkumisen valitseminen ollut tapani toimia. Totta kai pihaleikeissä juostiin, narua hypittiin ja omilla pyörillä pyöräiltiin ympäriinsä, mutta kokonaistilannetta se ei muuttanut. Tunsin olevani melko kömpelö ja pelkäsin muun muassa kuperkeikan tekemistä. Pelkäsin myös kaatumista luistimilla ja lasketellessa – sama tunne on oikeastaan vieläkin.

Viihdyin hevostallilla ratsastuksen ja oman hoitohevosen parissa, mutta voimakkain heppahulluus alkoi yläasteiässä mennä ohi. Nyt siirrän sitä intoa eteenpäin, ja olen alkanut innostua enemmän taas itsekin! Paljon kuulee, että se mikä motivoi liikkumaan tulee myös lasten harrastusten seuraamisesta.

Jumppaajaksi

Taisin olla 14, kun aloin käydä äitini mukana jumpissa. Oli spinningiä ja circuit-treeniä. Ensimmäistä kertaa aloin löytää liikkumisen nautintoa. Sitä hyvää oloa, mitä tulee kunnon hikoilusta ja voimien käytöstä. Olo jumppatunnin jälkeen oli loistava. Siinä myös tutustui paremmin omaan muuttuvaan kehoon. Sai tunnustelua miten keho taipuu ja missä on eniten voimaa. Tiedostin myös turhan tarkkaan, että liikunta kuluttaa kaloreita. Tai ne olivat iso osa sitä, mikä motivoi liikkumaan teini-iän keskellä.

Kun säännöllinen ratsastusharrastus jäi, jumppien määrä lisääntyi. Mukaan tuli aikanaan lisää ryhmäliikuntaa, kuten Les Millsin Bodupumpia, ja lukioiässä kuntosalia. Yläasteen loppuvaiheessa kävin läpi aika rankan näännyttämiskuurin, jossa painoni tippui siihen pisteeseen, että luut paistoivat läpi. Oli päiviä, kun söin pelkän omenan, mutta jumppaan oli kuitenkin mentävä. Liikunta oli pelkkää suoritusta, energian kulutusta.

Lukion aloitettuani olin pulassa. Olin jatkuvasti vihainen. En jaksanut kävellä koulurakennuksen ylimpään kerrokseen ja aloin vähitellen aidosti ymmärtää, ettei niin voinut jatkua. Ruuan määrä lisääntyi ja liikuntaan alkoi piisata energiaa. Abikevät oli oikeastaan aikamoista kukoistuksen aikaa. Liikuin paljon, osin suorittaakseni mutta myös nautinnosta. Oli ihanaa käydä aamuisin pitkillä kävelyillä perheen beaglen kanssa ja ihailla kesäistä Lappeenrannan satamaa. Toisaalta, pelkkä jumppaan meno ei riittänyt, vaan tunnin treeniin piti lisätä myös muun muassa 100 vatsarutistusta, punnerrusta ja mitä lie.

Vuosi ulkomailla

Kun lukion jälkeen muutin vuodeksi Yhdysvaltoihin, yritin aluksi pitää treenistä kiinni. Kävin juoksemassa ja joogassa. Wisconsinissa pikkukaupungin ulkopuolella ei ollut katuvaloja, ja joogasalille ajoi melkein tunnin suuntaansa. Syksyn tullessa liikunta alkoi vaan jäädä. Olin aupairina 8- ja 10-vuotiaille tytöille, ja minulla oli päivisin koulun ajan vapaata. Illalla työt loppuivat usein vasta klo 20 aikaan, ja aamulla piti herätä kuudelta hoitamaan tytöt kouluun.

Nyt on helppo ajatella, että olisihan siinä päivisin ehtinyt urheilla. Kyllä minä yritinkin. Taustalla oli monta tekijää, kuten yksinolo vieraassa maassa ja halu viettää aikaa uusien kavereiden kanssa. Totta kai mieluummin lähdin muiden kanssa ostarille kuin yksin juoksemaan. Kun vuosi elämästä kului vähän kuin lomalla, toisin sanoen koko ajan herkutellen ”koska täällä on kaikkea uutta ja jännää ja erilaista maisteltavaa”, paino nousi. Juokseminen oli raskaampaa ja liikunnan jäädessä sivurooliin sen pariin oli koko ajan vain vaikeampi palata. Vähitellen ajatukset siirtyivät kotiin palaamiseen, siihen, että kotona syön sitten terveellisesti ja alan taas urheilla.

Uusi arki kotona

Asuin Suomeen palattuani vielä vanhemmilla vajaan vuoden. Kävin jumpissa, mutta puhtaasti suoritusmielessä. Olin totta puhuen aika hukassa kehoni kanssa. En tuntenut olevani sinut itseni kanssa, enkä löytänyt tasapainoa mihinkään.

Muutin Helsinkiin kimppakämppään ollessani 19-vuotias, ja asuin seuraavan vuoden kämppisten kanssa. Useamman vuoden viikonloppuihin kuului juhliminen, ja täytyy sanoa, että ne olivat hauskoja aikoja. Ei ikinä enää, mutta se kuului siihen ikään. Huomio oli ihan muissa asioissa kuin liikunnassa, ja vaikka ryhmäliikuntatunnit siinä sivussa olivatkin mukana, se mikä motivoi liikkumaan oli suorituskeskeistä. Ainahan se hyvältä tuntui kun oli treenannut, mutta kyse oli paljolti myös tarpeesta polttaa ne kalorit.

Noina vuosina aloin myös selkeästi huomata, ettei kaikki ole hyvin. Toki elämäntavat olivat mitä olivat, mutta eivätkö ne kaikilla parikymppisillä ole? Tein vuorotyötä ja aloin opiskella, viikonloppuisin biletettiin ja käytiin viikolla porukalla jumppaamassa. Olin todella väsynyt. Tai ei, väsymys ei edes kata sitä. Olin lopen uupunut. Mietin, miksi muut jaksavat, kun minä en. Aamuisin sängystä nouseminen oli asia, mikä sai itkemään. Haaveilin mahdollisuudesta vain maata peiton alla ja nukkua. Nukkua. Nukkua. Mikään määrä unta ei riittänyt. Välillä meni viikko, että vain makasin siellä sängyssä, ja sitten jaksoi vähän aikaa pusertaa eteenpäin. Ja sama toistui vuosien ajan.

Seinä tuli vastaan

Muistan edelleen sen aamun, kun en päässyt sängystä ylös. Jatkoin vain nukkumista. Kun lopulta katsoin kelloa, se oli puoli 5 iltapäivällä. Säikähdin pahemman kerran. Viimeistään silloin tajusin, että minussa on jokin vialla. Kaverini olivat jo pitkään sanoneet, että tarvitsen ihmeen paljon unta. Kämppiksenä ja yhdessä matkustellessa sitä huomaa toisen tavoista paljon.

Avun löytäminen ei ollut helppoa, mutta kun vihdoin päädyin oikealle lääkärille, asiat alkoivat järjestyä. Minulla oli diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta jo lukioikäisenä, mutta lääkitys ei ollut ikinä muuttanut tilannetta mihinkään suuntaan. Vuosien aikana tilanne vain paheni. En uskalla edes kuvitella missä olisin nykyään, jos en olisi tuolloin saanut apua.

Ruokavaliomuutosten, oikean lääkityksen ja ohjatun elämäntapojen parantamisen myötä aloin vihdoin herätä eloon. Yhtäkkiä minulla oli energiaa, jaksoin herätä aamulla ja sopia tapaamisia koulupäivän jälkeen. Aiemmin ajatus siitä, että koko päivä olisi menoja, oli suunnattoman ahdistava. Nyt jaksoin aamulla joogaan, siitä suoraan yliopistolle, luentojen jälkeen kaverin kanssa kahville ja vielä tyytyväisenä kotiin. Tutustuin itseeni ja omiin kykyihini uudelleen. Jouduin muuttamaan käsitystä itsestäni. En ollutkaan laiska ja saamaton, minä olin sairas. Voitteko kuvitella, millainen vapauden tunne tuosta ymmärryksestä seurasi?

Kasvua ja kehittymistä

Vaikka energiaa liikkumiseen jatkossa piisasi, ei tie tänne ollut vielä kuitenkaan helppo. Liikunta oli aidosti nautintoa, mutta suhtauduin siihen myös velvollisuutena, suorituksena, joka piti saada hoidettua. En niinkään kuunnellut kehoani ja sen tarpeita, kuin pään sisäistä ääntä, joka käski liikkua. Maanantaina salille, tiistaina joogaan, keskiviikkona lenkille, torstaina Bodypumppiin, perjantaina spinningiin, lauantaina joogaan, sunnuntaina vapaa. Näin jatkui pitkään. Siitä seurasi hyvää oloa, mutta poljin paikallani. Nostelin painoja rutiinilla ja tavan vuoksi, jaksoin tai en. Vedin spinningiä, kun olisi pitänyt korkeintaan venytellä, palautella ja kävellä.

Kun useampi vuosi sitten sairastuin kaksi kertaa keuhkokuumeeseen, kuntoutuminen otti aikansa. Aluksi ihan kävely ja seisominen veivät voimat. Jos yritti juosta, lenkki tuntui kuin olisi juossut liisterissä, ja palautuminen ei päässyt alkuun ollenkaan. Pelastukseksi koitui kesä. Loma, lepo, mökkeily. Lämpö helli kärsineitä keuhkoja ja antoi lisää voimia. Vähitellen aloin taas jaksaa.

Jos sairastumisesta jotain hyvää pitää hakea, minä todella opin, että vähemmän on enemmän. Kun urheilin pakon edessä vähemmän, huomasin tosiasiassa saavani aikaan enemmän. Jaksoin nostella isompia painoja ja juosta kovempaa ja pidempään. Palautuminen oli tehokkaampaa ja mieli virkeä. Ennen kaikkea, into ja halu liikkua pysyi yllä. Oli silkkaa iloa juosta, kävellä, hengästyä ja se jos mikä motivoi liikkumaan. Osasin nauttia tekemisestä. En edelleenkään hae liikunnasta kummempia tuloksia tai kehitystä, vaan liikun ihan yleisen hyvinvoinnin ja arjessa jaksamisen vuoksi. Nyt äitinä liikunta on myös hyvin vahvasti sitä kuuluisaa omaa aikaa, jossa ajatukset saa ohjattua muualle. Kuitenkin myös tuloksia syntyy ihan uudella tavalla, silkkana sivutuotteena.

Perhe-elämän keskellä

Raskaana ollessa harrastin liikuntaa loppuun asti ja kävin kuntosalilla viimeisen kerran viikko ennen synnytystä, sitten salikortista loppui aika. Metodeja piti toki muutella jo varhaisessa vaiheessa, enkä voinut koko raskausaikana juosta. Ensimmäisen juoksulenkin tein viitisen kuukautta synnytyksen jälkeen. Kävin salilla, mutta koronan aikana olen pysynyt sieltä poissa.

Nykyään liikun säännöllisesti, mutta lapsi menee edelle. Vielä liikunnalle on ollut aikaa. Kun työskentelin viime vuoden lopun, työaika oli joustava ja pääsin lenkille myös kesken työpäivän. Nyt lapsen aloitettua tarhassa ja minun ollessani vielä kotona olen ehtinyt nauttia hiihtämisestä täysin rinnoin. Aloitan ensi viikolla uudessa työssä, joka kestää kevään ajan. Päivät ovat pitkiä ja lapsen hoitoaika kasvaa. Ei siinä lenkille lähteminen ole illalla ensimmäisenä mielessä. Mutta välillä on. Ja välillä on tehtävä se valinta, jotta saa ylläpidettyä hyvää oloa ja jaksamista. Se kuuluisa tasapaino.

Olen sitä mieltä, että liikunnalle on tehtävä aikaa. Se on minulle ehdottoman tärkeää. Minä voin hyvin, kun saan liikkua. Usein se tarkoittaa perusteellista venyttelyä ja kehonhuoltoa, joskus hikitreeniä. Kunhan keho saa liikkua. Töiden kanssa liikunnalle ei jää samalla tavalla aikaa. Ruuhkavuodet vaativat priorisoimaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö liikkua ehtisi yhtään. Välillä saa ottaa itselleen sen tunnin ja käydä lenkillä, vaikka onkin äiti. Lapsella on myös isä, joka mielellään viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa. Kyse onkin siitä, ettei niin halua tehdä päivittäin, koska suurempi tarve minulla on olla lapseni kanssa. Tätä vaihetta kestää vain muutaman vuoden, ja sitten lapsellakin on jo omia itsenäisiä harrastuksia ja kouluiässä kavereiden kanssa menemisiä. Kyllä sitten ehtii. Ja kyllä seuraava sukupolvi tulee jo hyvin perässä.

Ilman lasta urheilisin totta kai enemmän. Mutta en usko, että urheilu voisi antaa enää enempää, jos siinä on järkeä? Määrä ei korvaa laatua. Ja lapsen kanssa olen yleisesti ottaen paljon aktiivisempi kuin aiemmin. Kantelen sylissä, leikin hippaa, olen leikeissä mukana. Ei siinä saa juuri paikoillaan istua, eikä siksi samanlaista 5 x viikossa jumppaan vimmaa enää olekaan. En sano etteikö ikinä olisi oloa, että haluaisin juuri nyt mieluummin urheilla kuin istua lattialla leikkimässä nukkekodilla, mutta pääosin liikuntaa on aina saanut kun on tarvinnut. Kyse on myös paljolti omasta halusta. Mennäkö paikasta A paikkaan B kävellen vai bussilla, ja niin pois päin.

Mitä ajattElen liikunnasta nyt?

Olen päässyt eroon liikuntakeskeisestä suorittamisesta ja liikunnan ajattelemisesta energian kuluttajana. Osaan kuunnella kehoani ja toimia sen mukaan tarvitseeko kroppa venyttämistä, hengästymistä vai rauhallista kävelyä. Ulkoilu on se mitä tarvitsen eniten ja mitä kaipaan joka päivä. On ollut upeaa saada tänä talvena hiihtää paljon ja hengittää raitista pakkasilmaa ja ihailla lumista metsämaisemaa. Hiihtokauden jälkeen on upeaa palata takaisin lenkkeilyyn. Ja voi että odotan kevättä ja kesää, kun pääsemme ipanan kanssa pyöräillen retkille ja viettämään tuntikausia ulkona!

Minulle on tärkeää saada harrastaa sellaista liikuntaa, josta aidosti nautin. Aikuisena se onkin helpompaa, kun kaikki vastuu ja valinnanvapaus on omissa käsissä. Lapsilla on eri tilanne. On hyväksi, että koulussa tutustutetaan eri liikuntamuotoihin ja annetaan mahdollisuus kokeilla eri lajeja. MUTTA mielestäni koululiikunnan pitäisi myös kannustaa löytämään se oma mieluinen tapa liikkua. Tuntuu, että suurin osa inhoaa koululiikuntaa ja siitä on jäänyt lähinnä negatiivinen fiilis. Ikään kuin, jos et ole hyvä pallopeleissä, et ole hyvä missään etkä täten liikunnallinen ihminen.

Mutta mikä vika kävelyssä on? Pyöräilyssä? Metsäpoluilla kulkemisessa? Kun tärkeää on ylipäätään liikkua, olisi äärimmäisen tärkeää auttaa ihmisiä löytämään jo lapsina se liikunnan nautinto. Ihan sama missä muodossa se tulee, kunhan liikunnasta jää hyvä olo ja positiviinen mieli. Sitä haluan välittää omalle lapselleni. Haluan lähteä juoksemaan innosta puhkuen ja saada lapsenkin innostumaan. Haluan näyttää hänelle, että liikunta on mahtavaa, oma valinta, eikä elämään kuuluva pakollinen paha.

Perusarkea, takana juoksulenkki, naama punaisena, vaatteet hiestä märkänä venytellen.

Itse löysin sen aidon liikunnan ilon vasta viime vuosina. Kun opin liikkumaan oikeasti siksi, että tekee mieli sen sijaan, että liikuntakertoja vain piti kerryttää ja energiaa kuluttaa. Hyvin harvoin nykyään on olo, ettei jaksaisi. Aina tekee mieli. Koska se antaa valtavasti hyvää oloa. Matka on ollut pitkä, mutta sitäkin opettavaisempi. Ehkä juuri siksi, että tähän on päästy virheiden ja erehdysten kautta. Tiedän, mitä voisi olla, ja olen äärettömän onnellinen siitä, mitä nyt on.

Entä te? Mikä motivoi liikkumaan?

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit