Ei tässä voi muuta kuin toistella kliseitä. Talossa on nyt kaksivuotias. Aika on todellakin mennyt ihan kamalan nopeasti, ja nyt tuli töyteen jo kaksi vuotta siitä, kun tuo tyyppi ilmestyi elämäämme mahan ulkopuolella. Jopa näin koronan aikana kun ajoittain on tehnyt vain mieli ryömiä sängyn alle piiloon saadakseen hetken rauhaa, päivät, viikot ja kuukaudet ovat vain rynnineet eteenpäin. Jopa nopeammin kuin vauvavuonna, kun jokainen täysi kuukausi oli eri tavalla ”meriitti”.

Lapsiperhearki

Nyt olemme eläneet tämän lapsiperhearjen viimeisiä hetkiä, kunnes arki muuttuu ja lapsi menee päiväkotiin. Tai se muuttui suuresti jo lokakuun lopussa, kun aloitin työt ja mummo alkoi hoitaa naperoa päivät. Sen on tuntunut todella haikealta, ja siihen on reagoitu yllättävän voimakkaasti. Olen valtavan iloinen, että pystyin olemaan kotona näin pitkään. Töihin paluussa on aivan eri fiilis, kun sinne todella haluaa palata. Kesä vielä meni mökkeillessä, mutta kyllä heti kotona arjen jatkuessa aloin olla todella turhautunut. Oli aika, olin siihen valmis.

Mieheni on pitkäaikaissairas emmekä pysty jakamaan lapsen hoitoa 50/50, vaikka hän jatkuvasti tekee enemmän kuin oikeasti jaksaisi. Heilläkin on ihan omat juttunsa, joihin minä en kuulu. Uimakouluun pääsen mukaan lähinnä silloin, kun isi ei jostain syystä pääse, ja silloinkin minut hyväksytään vähän otsa kurtussa. Isi lukee pääasiassa iltasadun ja käyttää suihkussa tai kylvyssä. Koska olen itse kaiken päälle nynny, kaikki noiden hurjapäiden jutut vuoristoradoista vesipuistoihin jäävät minulta väliin, ja niihin saavat mennä keskenään.

Tiesin jo ennen raskaaksi tuloa, että lapsen hoito olisi suurimmaksi osaksi minun vastuullani. Ehkä osin sen takia, ja myös koska olin toivonut lasta niin pitkään, meillä on aivan erityinen side, me olemme kavereita, me olemme tiimi, kaksikko. Olemme silti ennen kaikkea äiti ja tytär, ja jotta tältä äidiltä ei poksahtaisi pää, luojan kiitos meillä on elämässä mukana perheet ja ystävät. Isovanhemmat molemmin puolin, jotka ovat aina valmiita auttamaan ja joiden kanssa naperolla on ollut alusta saakka aivan oma erityinen suhteensa. Etenkin nyt, kun mummo hoitaa viisi päivää viikosta. Mummon perään kysellään joka aamu ja ilta. Serkut ovat kaikki kaikessa, ja myös sen verran isompia, että voivat oikeasti auttaa vahtimisessa. Kavereiden kanssa vauvakuplassa vietetyt päivät, samanikäisten lasten asioista jauhaminen ja toisaalta ne kaverit, joiden kanssa on saanut puhua ihan muista asioista.

Mutta entä se meidän kaksivuotias?

Meillä asuu vauhdikas, temperamenttinen, herkkä ja hellä pikku tyttö, joka rakastaa hevosia, nukkeja, lukemista, pinkkiä ja vauvoja. Hän osaa olla valtavan iloinen ja todellinen pelleilijä, mutta yhtä lailla vinkuu, valittaa ja raivoaa. Tunteet näytetään hyvin voimakkaasti. Järjetön raivokohtaus voi alkaa siitä, että puuron seassa on mustikoita, kun niiden pitäisi olla erikseen pöydällä. Hän otti itselleen käyttöön lempinimen Mimma, joka on tullut käyttöön myös meille muille. Jos erehtyy käyttämään sitä oikeaa nimeä, hän kyllä korjaa nopeasti. Nyt mukaan on tullut myös lisäliite vauva. ”Kiltti Mimma”, ”Mimma vauva”, ”pikku vauva”. Liekö ensimmäinen ikäkriisi jo tässä iässä.

Ja sitten taas hän jakelee voimapusuja kun äitiä väsyttää ja pötköttää mahallaan lattialla lohduttamassa koiraa, jota pisti ampiainen. Nukkeja hellitään ja eläimiä rakastetaan yhtä lailla ovat ne sitten kissoja tai kärpäsiä. Kaduilla luikertelevat kastemadot pitää siirtää turvallisesti suojaan. Hevosia ei taida olla päihittänyttä. Ponitalutuksessa on käyty säännöllisesti, kirjastosta kannettu kaiken maailman hevoskirjoja ja liimailtu hevostarroja myös sinne minne ei saisi. Myös Franklin kilpikonna ja Muumit ovat olleet hitti. Ja hän rakastaa vauvoja. Miten kauniisti hoitaa ja silittää ja suukottaa Peppi-nukkea (alkoi jossain vaiheessa vaan kutsua sitä Pepiksi – samoin kaikkia muita nukkeja). Oikeita vauvoja katselee lumoutuneena, toistelee ”oih” ja on maailman onnellisin jos saa sellaisen syliinsä.

Hän jaksaisi kuunnella kymmenen kirjaa putkeen. Luemme paljon, joka päivä ja joka paikassa. Se on aivan ihanaa! Olen itse opiskellut pääaineenani kirjallisuutta ja rakastanut kirjoja ja lukemista koko ikäni, joten tämä on todellakin unelmien täyttymys. Suosikki kirjoja ovat jo tovin olleet Franklin-kilpikonnasta ja Putti-ponista kertovat.

Ruoka maistuu, mutta ei jos se ei ole mieluista. Pastat ja erilaiset keitot ovat suosikkeja, ja välillä herkutellaan sushilla, oliiveilla tai ravuilla. Kasviksia pitää jemmata smoothieen, tomaattiin ei kosketa kuin ketsupissa ja leipä on ihan ykkönen. Mutta ei ole syömisestä tarvinnut huolehtia, kyllä sinne kaikenlaista uppoaa niin, että ei ole väliksi vaikka välillä menisi myös suklaata tai jäätelöä. Olenpa sentään opettanut tykkäämään tummasta- ja raakasuklaasta.

Keskustelukaveri

Sanoja tulee koko ajan lisää, ja myös oikein taivutettuja lauseita. ”Kova nälkä”, ”Peppi Mimman sänkyyn”, ”Äiti lukee tätä”, ”Mimma pelkää huhuu” – kyllä kaksivuotias ihan todella nykyään puhuu lausein. Ymmärrystä on ollut jo alle vuoden ikäisenä siinä määrin, että itsestäni tuntuu kuin olisimme puhuneet oikeastaan aina. Tämän lapsen kanssa kommunikointi on aina ollut vahvaa ja erittäin tärkeä osa suhdettamme. Jo hyvin pienenä vauvana hän on seurannut silmillään tarkasti mitä tapahtuu, ottanut katsekontaktia ja reagoinut siihen mitä hänelle sanotaan.

Edelleen se reagointi on hänen kohdallaan iso asia. Lapset tulee kohdata ihmisinä, jotka ymmärtävät asioita ja ansaitsevat keskustelua siinä missä kaikki muutkin. Kyllä he ymmärtävät, mitä heille puhutaan. Meillä on alusta asti puhuttu avoimesti, kerrottu missä mennään ja mitä tapahtuu. Keskustelu on todella iso osa suhdettamme. Lapsi vastaa sen mitä osaa, mutta ymmärtää täysin. Ja osaa myös näyttää ne asiat, joihin ei vielä osaa lausua sanoja. Jokin hokema on usein, tällä hetkellä ”kova nälkä”, sitä ennen ”äitiii, apuaa!”.

Päivävaipat jätettiin pois juhannuksena, ja niitä pidetään enää vain öisin ja poikkeuksellisesti pidemmillä automatkoilla tai päiväunilla muiden nurkissa. Vahinkoja tulee välillä, mutta se kuuluu asiaan. Potalle osataan myös mennä itse kun käsketään ja housutkin saadaan alas. Usein siellä käy myös nuket. Vessassa käyminen on ollut iso osa kommunikaation rakentumista välillämme, kun aloimme käyttää lasta vessassa jo parin viikon ikäisenä. Se on ollut valtava osa vuorovaikutussuhdetta ihan alusta asti. Kaksivuotias tekee kommunikoinnista jo syvempää ja muistaa asioita pitkälle.

Vieläkin usein katselen tuota kotonani juoksentelevaa tyyppiä ja ihmettelen että hän on tosiaan siinä. Ja nyt kaksivuotias. Minkä kunniaksi sai vihdoin sen oman tikkarin, kuten oli luvattu.

LUE MYÖS

Meidän lapsen 1v synttärit

Kokemukseni vauvan vessattamisesta

Puuroa sukassa ja muita äitiyden haasteita

Koronasynttärit

Gluteeniton ja vegaaninen yksisarviskakku on eittämättä yksi haastavimpia leipomuksia, mitä olen koskaan tehnyt. Lapsen toiveena oli pinkki ih-hah-haa – kakku, ja ihastuin itse googlea tonkiessa näkemiini Unicorn-kakkuihin. En ollut koskaan aiemmin varsinaista täytekakkua leiponut, ja sitten vielä heti alkuunsa sen piti olla niin pirun erikoisruokavalioihin sopiva, että pääraaka-aineet piti unihtaa. Miten saada kuohkea kakkupohja ilman vehnäjauhoja ja kananmunaa?!

Seurasin pohjan ohjeena Kaapista puuttuu kakku – blogin ohjetta ja muuten kakun tekemisessä Kinuskikissan Unicorn-kakun ohjetta. Molemmissa tein omia muunnoksia.

Suurin taistelu pohjan kanssa

Kuten aiemmin koronasynttäreistä kirjoittaessa mainitsin, ensimmäinen taikina-erä meni roskiin. Meinasi iskeä paniikki, että ei tästä voi tulla mitään. En nyt kuvaa tullut ottaneeksi, mutta ajatelkaa vaaleaa litteää pannukakkua. That’s it. Tiivistä, painavaa, ei lainkaan kuohkeaa. Makukin oli vähän epämääräinen. Käytin siihen erään Semperin Fin Mix valkoista jauhoseosta.

Pakkohan se oli kokeilla uudestaan. Tällä kertaa käytin jauhoina Myllärin vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta. Ja jumakauta se onnistui! En ollut uskoa silmiäni, kun vedin pellin uunista. Täydellisen kuohkea, ilmava, pehmeä, niin herkullisen tuoksuinen taikina! Meinasi tulla itku. Ehkä lapsi saisi kuin saisikin äidin tekemän yksisarviskakun.

Täytteen kanssa olin vähän itsevarmempi, mutta kuorrute kyllä jännitti. Koristeet olin tehnyt etukäteen ja niihin olin varsin tyytyväinen. Sitten enää makuraadin eli varsinkin lasten mielipide. Ja jokaiselle maistui. Aikuisten makuun kakku oli aika imelä, kenties kaiken sen pinkin vuoksi, mutta lasten kakku se olikin. En ole itse mikään täytekakkujen fani, ja itselleni tekisinkin mieluummin juustokakun, jotain suklaista tai porkkanakakun. Mutta yksisarviskakku vähän vaati perinteistä täytekakkua. Täytteen moussesta tuli kyllä hyvää, joten aika iso moussekakku-efekti tälle täytekakulle lopulta tuli. Täytteen määrä on myös aika suuri, joten ohjeen mittoja voi vähän pienentää, jos sitä ei ole tarkoitus lisätä ihan niin paljon.

Jauhoilla tosiaan on väliä, joten en mene takuuseen, että toimisi yhtä hyvin jollakin muulla jauholla. Paitsi toki alkuperäisen ohjeen riisijauho varmasti jees. Jos kokeilette muilla, kertokaa miten onnistuitte! Leivinjauhetta hetin sekaan isolla kädellä, jotta sitä kohoamista tapahtuisi. Ja koska karppisokeri loppui vähän kesken, korvasin osan kookossokerilla. Se teki pohjasta tummemman. Toki myös jauhoseos on kaurajauhon vuoksi vähän tummempaa.

Blogin muista ohjeista poiketen, tässä kakussa on sitä perinteistä valkoista sokeria, sokerimassaa, kreemijauhetta ja kaikkea muuta sokeripitoista, joita en normaalisti käytä. Mutta olen siihen pirun tyytyväinen, nautin palan (okei kaksi…) hyvällä ruokahalulla ja kärsin illalla vain vähän sokerikrapulaa!

Ainekset on valittu gluteenittomuuden ja vegaanisuuden perusteella, ja mainitsen siksi myös tietyt merkit. Mutta esimerkiksi leivontamassan voi korvata jollakin muulla, jos sen ei ole pakko olla vegaanista.

Gluteeniton ja vegaaninen yksisarviskakku

(halkaisija 18 cm)

Koristeet

• 250 g vaahtokarkin makuista kaulintamassaa Confetti
• Pinkkiä pastaväriä Wilton
• 2 gluteenitonta vegaanista lakupalaa

Tee koristeet pari päivää tai vähintään päivä etukäteen, jotta ne ehtivät kovettua. Kannattaa tsekata Kinuskikissan ohje paremmaksi ohjeeksi koristeita varten.

Aloita pehmentämällä kaulintamassa käsissä muovaamalla. Jaa massa kahteen osaan. Lisää toiseen osaan haluamasi määrä pastaväriä sen mukaan, kuinka pinkkiä massaa haluat. Itse olisin voinut lisätä vähemmänkin, ihan teelusikallisen kärjellinen riittäisi haaleaan pinkkiin väriin.

Muotoile korvat valkoisesta massasta ja lisää niiden keskelle vähän pinkkiä.

Sekoita pinkkiä ja valkoista massaa toisiinsa, jotta saat kaksivärisen sarven. Huom. itsehän muovailin sitä niin paljon, että lopulta oli pelkkää pinkkiä jäljellä. Mutta muotoseikkoja.

Rullaa massasta pöydällä pitkä tasapaksu tanko.

Tee foliosta tötterö, jonka ympärille muotoilet sarven. Pyöritä rulla tötterön ympärille sarven mutoiseksi. Itse otin folion sisältä heti pois, koska vaikutti epäilyttävästi siltä, että muuten se jumittuisi. Sarveen tuli kaikki loppu massa ja siitä tuli niin tukeva, että se pysyi hyvin pystyssä myös ilman tukea. Kevyempi se olisi voinut olla, mutta onneksi kakku kesti!

Pehmennä lakupaloja kädessä, kunnes ne ovat muovailtavissa. Kannattaa valita mahdollisimman pehmeitä, mutta kuitenkin mustia lakuja. Muotoile lakumassasta kaksi silmää silmäripsineen.

Asettele kaikki koristeet alustalle, josta ne saa irti. Esimerkiksi lautaselle leivinpaperin päälle tai silikoniselle pinnalle. Laita koristeet jääkaappiin odottamaan kakun koristelua.

Levykakkupohja

• 4,5 dl Myllärin vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
• 2 dl karppisokeria
• 3 rkl leivinjauhetta
• 1/2 tl Bourbon vaniljajauhetta
• 3 dl kauramaitoa
• 4,5 rkl rypsiöljyä
• 1,5 rkl omenaviinietikkaa

Kostutukseen

• Kauramaitoa

Sekoita kuivat ainekset kulhossa, ja nestemäiset ainekset toisessa. Lisää nesteseos kuivien ainesten sekaan, ja sekoita sileäksi taikinaksi. Voit käyttää vaikka sähkövatkainta, jotta vältyt varmasti paakuilta.

Kaada taikina leivinpaperille uunipellin päälle, ja kypsennä unissa 175 asteessa noin 10 minuuttia. En totta puhuen ole varma kauan taikina ehti uunissa olla, mutta aika nopeasti se kypsyi. Kypsyyden voi tsekata viiden minuutin kohdalla ja päätellä siitä, tarvitseeko vielä paistaa lisää. Tökkää taikinaa hammastikulla ja tarkista, tarttuuko tikkuun vielä raakaa taikinaa vai onko levy jo kypsä.

Kumoa taikinalevy saman tien jäähtymään toisen leivinpaperin päälle, ettei se jää kiinni paistaessa käytettyyn leivinpaperiin. Tässä sitten pähkäilin miten ihmeessä se muka onnistuu, kun menin vielä käyttämään syvää peltiä. Vinkkaisin, että käytä matalareunaista peltiä. Sitten voit vain laittaa uuden leivinpaperin ja toisen pellin levypohjan päälle, ja kipata pellit toisin päin. Sitten vain poista vanha pelti ja leivinpaperi levypohjan päältä.

Anna kakkupohjan jäähtyä. Sitten leikkaa siitä esimerkiksi lautasta apuna käyttäen ympyrän muotoisia paloja. Voit käyttää myös ylimääräiset reunapalat ja muut muruset, koska ne pakataan täytekerrosten väliin.

Täyte

• 2,5 dl kauravispiä Kaslink Aito
• 400 g Alpro Greek Style strawberry
• 1 tl pinkkiä pastaväriä Wilton
• 200 g vegaanista tuorejuustoa Violife
• 2 rkl vaniljakreemijauhetta Confetti

Vispaa kauravispi vaahdoksi. Sekoita sen jälkeen kaikki ainekset yhteen sileäksi, yhtenäiseksi mousseksi. Käytin itse tehosekoitinta.

Vuoraa esimerkiksi kattila muovikelmulla, ja nosta sen pohjalle yksi ehjä pala pohjalevyä. Kostuta levy kauramaidolla, ja levitä sen päälle täytettä. Nosta täytteen päälle toinen pohjalevy, ja toista, kunnes kaikki taikina on käytetty.

Itselläni oli halkaisijaltaan turhan iso kattila, eivätkä pohjalevyjen reunat yltäneet ihan kattilan reunoihin asti. Mutta ei se onneksi lopputulosta pilannut. Muovit vain tiiviisti ympärille, niin täyte kyllä jähmettää kakun pysymään pystyssä muutenkin.

Tein kakkupohjan ja täytteen valmiiksi jo edellisenä päivänä, ja kakku sai tekeytyä jääkaapissa yön yli. Koristelun tein muutaman tunnin ennen juhlia.

Kuorrutus

• 250 g Alpro Greek Style vanilla
• 2 dl kauravispiä Kaslink Aito
• 1,5 rkl vaniljakreemijauhetta Confetti

Vispaa kauravispi vaahdoksi ja lisää siihen Alpron Greek Style sekä vaniljakreemijauhe. Vispaa, kunnes ainekset ovat kunnolla sekaisin ja massa tuntuu tarpeeksi paksulta pysyäkseen kakun reunoilla. Toisin sanoen, kunnes se pysyy ylösalaisin olevassa lusikassa. Jos kuorrute vaikuttaa liian löysältä, lisää vähän kreemijauhetta.

Poista kakku kattilasta asettamalla kakkuvati suoraan kattilan päälle. Käännä toisinpäin, jolloin kakku jää pystyyn kakkulautasen päälle. Poistamuovit kakun ympäriltä. Voi olla parempiakin menetelmiä, mutta nyt toimi tämä.

Levitä kuorrute paksusti kakun joka puolelle. Viimeistele pinta mahdollisimman tasaiseksi ja sileäksi esimerkiksi lastan avulla.

Pursotukset

• 2,5 dl kauravispiä Kaslink Aito
• 1 rkl vaniljakreemijauhetta Confetti
• 400 g vegaanista tuorejuustoa Violife
• Pinkkiä ja sinistä pastaväriä Wilton
• Huom. lisäsin tähän myös ylijääneen kuorrutteen ~ 1 dl

Vispaa kauravispi vaahdoksi. Sekoita siihen tuorejuusto. Käytin tässä sähkövatkainta, koska tuorejuusto on aika jämäkkää.

Jaa seos kolmeen eri astiaan. Lisää yhteen pinkkiä pastaväriä, toiseen sinistä ja kolmanteen vähän molempia. Sekoita huolella, jotta saat tasaiset värit.

Käytä esimerkiksi kukkatyllaa, ja pursota kakun koristeeksi sekaisin eri värisiä koristepursotuksia muodotamaan yksisarvisen harjan. Aloita pursotus alareunasta, jotta alemmat pursotukset tukevat osittain ylemmäs tulevia.

Aseta sarvi kakun keskelle, ja ympyröi myös se pursotuksilla. Aseta loppuvaiheessa paikoilleen myös korvat. Pursota koko kakun pinta täyteen, jotta koristeet tukeutuvat pursotusmassaan ja pilkottavat somasti sen seasta.

Laita kakku jääkaappiin, jotta kreemijauhe jähmettää kuorrutuksen ja pursotukset. Ennen tarjoilua paina vielä silmät kakun reunalle.

Ei lopputulos Kinuskikissan yksisarviselle vedä vertoja, mutta olin siihen super tyytyväinen!

Omaan makuun kakku oli aikas imelää, kun vastaavia kakkuja ei tule nykyään syötyä. Lähtipäs kaikki makeanhimo varmaan ainakin jouluun asti. Mutta kerrankos sitä, ja tämän jälkeen uskallan kokeilla täytekakkuja toistekin!