Hae
Saran kotikolo

Miten korona on vaikuttanut meidän elämäämme

Nyt se uutisointi toden teolla räjähti, eikä koronatilanteelta voi enää välttyä. Olemme tosin seuranneet uutisointia aika ahkerasti alusta saakka ja tiedostaneet, että tämä virus tulee leviämään käsiin (kirjaimellisesti) myös Suomessa. Korona on vaikuttanut meidän elämäämme käytännössä vielä aika vähän, mutta se suunnitelmien tasolla se on vaikuttanut paljonkin. Koska en ole itse vielä töissä vaan lapsen kanssa kotona, elämme ihan samaa lapsen ehdoilla sujuvaa arkea kuin muutenkin. On kuitenkin odotettavissa, että tilanne tulee vaikuttamaan entistä enemmän ihan jokaiseen suomalaiseen.

 

Mökkielämää

Lähdimme keskiviikkona perheeni mökille viettämään pitkää viikonloppua. Tämä oli ollut suunnitteilla jo helmikuun alusta saakka, eikä liittynyt millään tavalla koronaan. Mutta täytyy sanoa, että olipa hyvä ajankohta! Kun me täällä katselimme hentoa lumisadetta ikkunasta, veimme pikkulinnuille ruokaa, nukuimme pitkään ja saunoimme, Helsingissä kaupat tyhjenivät vessapaperista ja riisistä ja uutisissa alkoi toistua sana valmiuslaki. Täällä luonnon keskellä eristyksissä tunsi äkkiä olevansa erityisen hyvässä turvassa.

Minun oli tarkoitus jäädä vielä muutamaksi päiväksi lapsen kanssa miehen palatessa sunnuntaina töihin, mutta jotenkin alkaa tuntua siltä että jäämmekin määrittelemättömäksi ajaksi. Mikäs täällä mökillä on ollessa, meillä on kaikki mukavuudet tiski- ja pyykinpesukoneesta alkaen, kaksi saunaa, palju, sulat metsätiet lenkkeilyä varten ja iso piha, jossa lapsi voi leikkiä ja koira ulkoilla vapaana. Ja täällä olemme todellakin karanteenissa. Lähikauppaan on reilu 8km ja pakastin on täynnä hirvenlihaa. Meillä ei ole mitään hätää.

Vanhempani ja veljeni tulevat mökille viikonlopuksi ja kuka tietää, kenties täällä on pian myös siskoni perhe koulujen sulkiessa ja sukulaisia mökki täynnä. Pihalla on aittoja jotka saa lämpimäksi ja tilaa kyllä riittää. Ainakin olisi myös seuraa, emmekä olisi täällä viikkokausia kolmistaan. Mieskin varmaan palaa takaisin ensi viikon aikana ja tekee etätöitä.

Peruttuja matkoja

Onnekseni en ole juuri ostanut teatteri- tai konserttilippuja, jotka jäisivät käyttämättä. Sen sijaan päiväreissu kaverin kanssa Tallinnaan ja perheen kanssa varattu viikon matka Dubrovnikiin huhtikuun lopussa eivät tule onnistumaan. Se on ollut tiedossa oikeastaan siinä vaiheessa, kun Italiassa alkoi koronatapauksia olla aina vain enemmän, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tuli Suomeen. Matka oli odotettu ja totta kai se harmittaa, mutta matkalle pääsee myöhemminkin. Eipä se kovin hauska loma olisi peikko olkapäällä ja ihmisten ollessa eristyksissä. Puhumattakaan siitä, että joutuisi sairaalahoitoon ulkomailla tai ei pääsisi sieltä kotiin. Liikaa turhia riskejä, joita en pienen lapsen kanssa ota. Saatamme myös olla miehen kanssa jossain määrin riskiryhmää, en tiedä. Miehellä on sairauksia, emmekä tiedä kuinka vakava tauti hänelle olisi. Itse olen sairastanut kaksi keuhkokuumetta, ja myös influenssan sairastaminen alkoi painua keuhkoihin. On siis oletettavaa, että myös korona aiheuttaisi minulle keuhkokuumeen. Vaikka lapsi ei sairastuisi vakavasti, kipeä lapsi on aina surullinen näky. Ja jos olemme kaikki sairaana ja itse vaikka keuhkokuumeessa, kuka hänestä pitäisi huolta?

Tervettä varovaisuutta

Me emme ole hamstranneet, seonneet, panikoineet tai piiloutuneet. Mutta kyllä nämä uutiset on syytä ottaa vakavasti, eikä vähätellä tilannetta koska ”ei se nyt minulle ole uhka”. Kukaan ei tiedä kuinka vakavasti itse tai läheiset tämän taudin sairastaisivat. On myös jokaisen vastuulla tehdä osansa, että taudin leviäminen saadaan kuriin. Ulkoministeriö muun muassa suosittelee unohtamaan matkustamisen. Mielestäni on uskomattoman itsekästä, jos nyt lähtee ulkomaille lomalle. Jokainen tietää kuinka ihanaa reissuun on päästä, mutta elämme poikkeustilanteessa. Saako menetettyä lomamatkaa tai peruttuja tilaisuuksia harmitella? No totta kai. Kyllä meitäkin toden teolla harmittaa. Saa olla surullinen ja vihainenkin tilanteesta ja silti samaan aikaan ymmärtää, että terveys on tärkeintä ja tämä on vain väliaikaista. Olen itse valtavan kiitollinen siitä, että meillä on mökin kaltainen paikka jossa voimme rauhassa ja turvassa odottaa tilanteen rauhoittumista.

Koronaviruksen leviäminen on pistänyt koko maailman täysin ennen näkemättömään tilanteeseen. Jos itse tauti ei huolestuta, niin sen aiheuttamat toimet todellakin pistävät huolestumaan. Niihin ei olisi ryhdytty turhan takia, eikä vastaavaa tilannetta ole ollut edes vanhempieni elinaikana. Joten ottakaa tilanne vakavasti, mutta älkää panikoiko. Sen peffan voi pyyhkiä muullakin kuin vessapaperilla, jos se nyt todella pääsisi loppumaan. Tehkää mitä voitte pitääksenne itsenne ja läheisenne terveenä, ja toivotaan, että tilanne rauhoittuu pian ja pääsemme kaikki palaamaan takaisin siihen ihanaan normaaliin elämään.

 

 

MUISTA MYÖS OSALLISTUA UPEAN HIUSTENHOITOPAKETIN ARVONTAAN TÄÄLLÄ!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi        

Facebook

Parhaat ruokablogit

 

Maustetut tofutikut (G, M, V)

Tofua voi nauttia muutenkin kuin lämpimän ruuan seassa, sillä siitä syntyy muun muassa mielettömän hyviä snäcksejä! Vertaisin näitä tikkuja mozzarellatikkuihin ja sipulirenkaisiin, mutta en niinkään maun kuin käyttötarkoituksen puolesta. Maustetut tofutikut sopivat nimittäin loistavasti alkupalaksi, salaatin sekaan tai suolaiseksi naposteltavaksi sellaisenaan.

 

Tikuista tuli vielä parempia kuin osasin kuvitellakaan! Tofutikut valmistuvat vähällä vaivalla, mikä tekee niistä sitäkin parempia pikkusuolaisia!

Minulla oli isompi tofuklöntti, joten ohjeessakin sitä on suurempi määrä. Marinadin mitat voi silti pitää samana, tai aavistuksen pienentää. Omiin tikkuihini imeytyi jo parissa tunnissa todella hyvin makua näillä määrillä!

 

MAUSTETUT TOFUTIKUT

 

500g tofua
4rkl tamarisoijaa tai muuta gluteenitonta soijakastiketta
4rkl tummaa balsamicoa
2rkl tamarinditahnaa
1rkl oliiviöljyä
1rkl sipulijauhetta
1rkl jauhettua fenkolia
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria

Leikkaa tofu ohuiksi viipaleiksi, noin 1/2cm paksuisiksi.  Mitä ohuempia tikut ovat, sitä rapeampia niistä tulee.

Kuivaa viipaleita talouspaperilla ja laita ne kulhoon. (Kuivaaminen ei ole pakollista, mutta auttaa marinadia imeytymään paremmin.)

Sekoita muut ainekset keskenään, ja kaada valmis marinadi tofuviipaleiden päälle. Anna marinoitua puolisen tuntia tai pidempään. Sekoittele välillä ravistelemalla rasiaa, jotta marinadia leviää tasaisesti joka puolelle.

 

Asettele viipaleet uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä halutessasi lisää marinadia viipaleiden päälle. Kypsennä 220 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes viipaleet ovat kuivuneet ja jämäköityneet.

Jos haluat, valmista tikkujen kaveriksi esimerkiksi minuutissa valmis avokadotippi. Muussaa yhden avokadon sisus haarukalla tahnamaiseksi, lisää sekaan 1rkl oliiviöljyä, 1tl sitruunamehua ja ripaus laadukasta suolaa, ja sekoita tasaiseksi.

Avokadosta saa tofutikuille raikkaan makuparin.

Harmittelin, ettei jääkaapista löytynyt maustamatonta jogurttia, sillä se olisi varmasti mausteilla tuunattuna sopinut hyvin. Mutta ennenkin hätävarana toiminut avokadodippi toimi myös! Se onkin yleensä takuuvarma valinta ruokaan kuin ruokaan.

Syö lämpimänä tai jäähtyneenä. Minusta nämä olivat parhaimmillaan suoraan uunista!

Ihana ja täyttävä naposteltava telkkarin ääreen!

Enkä ollut ainut kenestä nämä tuoksuivat vastustamattomilta…

 

MUISTA MYÖS OSALLISTUA UPEAN HIUSTENHOITOPAKETIN ARVONTAAN TÄÄLLÄ!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi        

Facebook

Parhaat ruokablogit