Hae
Saran kotikolo

Moussetäytteiset raakasuklaamunat

Moussetäytteiset raakasuklaamunat ovat vähän kuin töhnämunan ja suklaasuukkojen sekoitus. Täyte on tosiaan moussemainen ja sen verran tiivis, että se on helppo kuorruttaa maukkaalla suklaalla. Muta suutuntuma on houkuttelevan pehmeä ja ilmava. Joku juttu siinä vaan on, että pääsiäisenä suklaata on hauska syödä pääsiäismunan muodossa. Kyllähän se sitä samaa raakasuklaata olisi levynä tai paloinakin, mutta pääsiäismunassa vain on sitä jotakin! Ihanalla pääsiäisaamiaisella suklaamunasta haukkaaminen jos mikä on juhlavaa.

Suklaamunia kaivatessani valmistin ihka oikeita raakasuklaamunia. Raakasuklaamunien sisällä on maistuva moussetäyte, joka tekee jokaisesta suupalasta entistä herkullisemman.

Myönnän, että ilman muottia munan muotoileminen osoittautui melko haastavaksi. Ensi vuodeksi tilaan ehdottomasti varta vasten pääsiäismunamuotin. Koska tällä kertaa piti kuitenkin selvitä ilman, heittäydyin luovaksi ja aloitin munan valmistuksen täyte edellä.

Valmistin ensin moussetäytteen, annoin sen jähmettyä hetken kylmässä ja sen jälkeen pyörittelin siitä pieniä moussepalloja, jotka päällystin suklaalla. Valmistustapa vaatii hieman jämäkämpää täytettä, ja sen vuoksi päätin valmistaa hieman tuhdimpaa moussetäytettä. Psyllium tekee moussepalloista helposti käsiteltäviä, hyvin jähmettyneitä ja silti ilmavia ja kuohkeita. Munasta haukatessa vastassa onkin täydellisen kuohkea ja pehmyt täyte!

Niistä tulee mieleen vaahtokarkki ja suklaasuukot, kun nyt tarkemmin ajattelen. Aika loistava pääsiäismuna!

 

MOUSSETÄYTTEISET RAAKASUKLAAMUNAT

 

Suklaamousse

 
1dl cashewpähkinöitä
1,5dl vettä
2rkl raakakaakaojauhetta
1rkl psylliumia
1tl agavesiirappia
 

Vaniljamousse

 
1dl cashewpähkinöitä
1,5dl kookosmaitoa
1,5rkl psylliumia
1tl agavesiirappia
Ripaus vaniljajauhetta

Liota pähkinöitä ainakin neljä tuntia.

Tee mousset yksi kerrallaan: yhdistä ainekset tehosekoittimessa ja blendaa tasaiseksi, silkkiseksi mousseksi.

VINKKI: kun teet vaniljamoussen ensin, blenderiä ei tarvitse pestä välissä ja säästät aikaa. Kaada mousse kulhoon  ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Tällä määrällä tulee noin 1,5dl kumpaakin moussea. Tein munista ihan tavallisten Kindereiden kokoisia, ja niitä tuli yhteensä kahdeksan, eli neljää kumpaakin laatua. (Itse asiassa koko vaniljamoussen ajatus lähti liikkeelle Kindereistä, suklaamousse pääsi osalliseksi vähän siinä sivussa.)

 

Raakasuklaakuorrute

 
0,5dl raakakaakaovoita
1dl raakakaakaomassaa 
1-2rkl hunajaa/kookossokeria
Ripaus vaniljaa

Sulata kaakaovoi, kaakaomassa ja käyttämäsi makeuttaja vesihauteessa. Kun seos on juoksevaa, sekoita mukaan vaniljajauhe pieni määrä kerrallaan, jotta vältyt paakuilta. Maista ja lisää makeutusta halutessasi.

Voit myös käyttää raakakaakaojauhetta suklaakuorrutuksen valmistuksessa kaakaomassan tilalla. Siinä tapauksessa laita kaakaovoita 1dl ja kaakaojauhetta 1,5dl. Sekoita kaakaojauhe sulaneen kaakaovoin sekaan.

  

Ota jähmettynyt mousse pois kylmästä. Öljyä kätesi kookosöljyllä ja pyörittele moussesta sopivan kokoisia munamaisia palleroita. Massan pitäisi olla todella helposti muovattavaa ja käsiteltävää.

Asettele pallerot leivinpaperilla päällystetylle alustalle pystyyn. (Käytin itse silikonivuokaa, jota ei tarvitse erikseen vuorata. Kunhan käytät alustaa, josta munat saa hyvin irti.) Munaa kannattaa hieman painaa alustaa vasten, jotta sen pohja tasaantuu ja muna pysyy pystyssä. Laita munat viideksi minuutiksi kylmään, jotta öljy kovettaa niiden pinnan vielä paremmin. Tämän jälkeen ne on helpompi pyöritellä suklaassa.

                        

Dippaa moussemunat yksi kerrallaan sulaan suklaaseen, valuta liika suklaa pois ja asettele munat jälleen pystyyn leivinpaperille kuivumaan. Dippauksen voi tehdä sormin tai apuvälineitä, kuten pihtejä, käyttäen. Minä käytin cocktailtikkua, joka oli helppo irrottaa asetellessa munaa kuivumaan. Pitelin munaa ilmassa tikun avulla, ja valutin sulaa suklaata sen päälle samalla, kun pyörittelin tikkua  ilmassa. Samalla liika suklaa valuu itsestään pois. Myös sormet pysyivät puhtaana eikä suklaata päätynyt ihan joka paikkaan. Tikku jätti munan päähän pienen reiän, joka oli helppo paikata lirauttamalla siihen vielä tippa suklaata.

Laita vuoka kylmään ja anna suklaan jähmettyä munien pintaan.

 

Kuorrutus

Kun raakasuklaamunat ovat jähmettyneet, ne ovat periaatteessa valmiita. Jos haluat suklaakuorrutteesta paksumman, voit pyöräyttää munat suklaassa useamman kerran. Anna pinnan aina kuivua ennen seuraavaa dippausta. Kolmella kerralla saa jo melkoisen paksun kuorrutteen. Voit myös koristella munien pinnan erilaisilla höysteillä, kun olet kuorruttanut niitä haluamasi määrän. Minä ripottelin vaniljamoussetäytteisten munien pinnalle mantelirouhetta ja suklaatäytteisten kaakaonibsejä. Koristeiden ripottelu käy helpoiten, kun munan pitää vielä kiinni tikussa, jolloin sitä on helppo pyöritellä ilmassa.

Melkoista askartelua näiden kanssa oli, mutta myös lopputuloksen arvoista! Valmistus ei ole vaikeaa, vaikka siinä useampi vaihe onkin. Mutta suklaan kanssa askartelu onkin yksi parhaista ajanvietteistä!

Ja onneksi suklaata valmistaessa on aina lusikoita ja lastoja nuoltavana…


 

Nämä munat ovat täyttä tavaraa sisintä myöten! Onpa ihanaa saada pitkästä aikaa pääsiäismunia!

Kokeile eri makuyhdistelmiä ja koristeita, niin saat paitsi maistuvan, myös koristeellisen kulhon itse tehtyjä pääsiäismunia. Valkosuklaa, vaaleampi suklaa, tuhti tummasuklaa ja raakasuklaa sekä erilaiset pähkinät, kuivatut marjat, marjajauheet ynnä muut antavat jokaiselle suklaamunalle oman erityisen maun ja ulkonäön.

Moussetäytteiset raakasuklaamunat ovat paitsi herkullisia, myös hurjan kauniita koristeita pääsiäisen ajalle. Ne säilyvät kylmässä jopa viikon ajan, joten ne voi valmistaa jo hyvissä ajoin ja nautiskella koko pääsiäispyhien ajan.

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

5 kommenttia

  1. Jenni Rice kirjoitti:

    Kuulostaa ja näyttää ihanilta! Mikä mittayksikkö on kookosmaidolle tuohon vaniljatäytteeseen? ?

  2. Sara kirjoitti:

    Hupsis, mitta onkin jäänyt pois. Mutta se on siis sama kuin veden määrä suklaatäytteessä, eli 1,5dl.

  3. Marjo Kinnunen kirjoitti:

    Nam ������

  4. Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on kaakaojauheen määrä kuorrutuksessa, kiitos?

  5. Sara kirjoitti:

    Hei! Siinä onkin mennyt kaakaojauhe ja -massa sekaisin, eli ohjeessa ei ollut tarkoitus kaakaojauhetta ollakaan. Lisäsin myös sen vaihtoehdon nyt ohjeeseen, jos suklaakuorrutteen haluaa mielummin valmistaa kaakaojauheesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *