Hae
Saran kotikolo

Parhain maidoton appelsiinisuklaa (G, M)

Minttusuklaan lisäksi sydämeni kuuluu ikuisesti appelsiinilla maustetulle suklaalle. Suklaan aromikkuus ja raikas, makea appelsiini toimivat yhdessä täydellisesti. Appelsiinisuklaa saa entistä herkullisemman säväyksen karamellisoidusta appelsiininkuoresta, joka sekoittuu suklaamassaan toffeemaisina, tahmaisina palasina. Nyt ehkä mietit, että valmistus on liian vaivalloista, mutta se on itse asiassa todella helppoa!

Halusin tällä kertaa suklaaseen vielä enemmän kuin pelkän appelsiiniaromin. Kokeilin lisätä myös karamellisoitua mantelirouhetta, ja sanonpa vaan, että tsiisus. Nam! Appelsiinisuklaa on kenties parasta raakasuklaata, mitä olen ikinä valmistanut.

 

Tein suklaan silikoniseen suklaalevymuottiin, ja hieman mokasin. Ajattelin laittaa appelsiininkuorta suklaan pinnalle koristeeksi, mutta innoissani kumosin sitten suklaan muotteihin ja tajusin, että hemmetti se appelsiini unohtui. Joten minun tapauksessani kuori jäi ”koristeeksi” pohjalle. Sokeriksi pohjalle! Sillä niin hyvää siitä tuli.

Valmistin itse omassa karkkitehtaaksi muuttuneessa keittiössäni paitsi omia pääsiäissuklaita, myös lahjaksi annettavia suklaaherkkuja, joista saa valtavan hienoja lahjapaketteja silkkipaperilla ja kauniilla pakkauksella.

Appelsiinisuklaan valmistin pieniksi suklaalevyiksi, mutta siitä saa helposti myös yksittäisiä konvehteja. Voit myös levittää massan esimerkiksi leivinpaperin päälle vuokaan tai uunipellille ja murtaa käsin haluamasi kokoisiksi palasiksi. Levyjen paksuutta voi säädellä paitsi toki suklaamassan määrällä, myös alustan koolla.

Omista levyistäni tuli paksuja, koska haaveilen usein raakasuklaasta ja tummasta suklaasta fazerinsininen – paksuisina levyinä, mutta myynnissä olevat ovat poikkeuksetta ohuita. Onhan ohuessa suklaalevyssä kieltämättä melko ylellinen tuntu, mutta joskus on kiva päästä lohkaisemaan ihan kunnon rehti palanen.

 

 

MAIDOTON APPELSIINISUKLAA

 

4dl raakakaakaomassaa*
2 appelsiinin kuoret (mielellään luomu)
2dl vettä
1,5dl hunajaa
(5 tippaa appelsiiniöljyä)
2dl mantelirouhetta
2rkl kookosöljyä
1/2dl vaahterasiirappia 

 

* Voit valita 100% kaakaomassaa tai valmiiksi makeutettua. Monessa seoksessa on myös valmiiksi kaakaovoita, mikä tekee massasta pehmeämmän ja kermaisemman makuista. 100% massa on hyvin tuhtia ja maultaan kitkerämpää. Kokeile mikä itsellesi toimii. Itse suosin noin 70% massaa, jossa on kaakaovoita ja kookospalmusokeria. Voit myös sekoittaa massaan itse kaakaovoita ja makeutusta haluamassasi suhteessa. Tällöin sulata ainekset vesihauteessa ja sekoita huolella tasaiseksi. Voit myös käyttää valmista raakasuklaata massan sijaan.

 

Leikkaa appelsiineista molemmat päädyt pois. Viillä kuoreen viillot, ja kuori kuoret pois. Käytä appelsiinit johonkin muuhun – tähän ohjeeseen tarvitset pelkät kuoret. Pese ne huolella.

Viipaloi kuoret ohuiksi suikaleiksi ja leikkaa niistä mahdollisimman tarkasti pois valkoinen osa. Keitä kuoria kiehuvassa vedessä noin 15-20 minuuttia, kunnes kuoret ovat pehmenneet. Sen jälkeen siivilöi vesi pois.

Sekoita vesi ja hunaja, ja kuumenna seos paistinpannulla kiehuvaksi. Madalla lämpöä ja anna seoksen hautua miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia. Sekoittele välillä. Lisää appelsiininkuoret, ja sekoita ainekset huolella sekaisin. Anna hautua todella miedolla lämmöllä puolisen tuntia, välillä sekoittaen. Mikäli hunajaseos uhkaa loppua, lisää pannulle hieman vettä, jotta kuoret eivät pala. Ne ovat valmiita, kun ne alkavat muuttua hivenen läpinäkyviksi. Hunajan pitäisi olla kiinnittynyt kuorenpaloihin ja nesteen haihtunut. Anna kuorten jäähtyä.

Sekoita pannulla kookosöljy, vaahterasiirappi sekä mantelirouhe, ja paahda miedolla lämmöllä muutama minuutti, kunnes seos on karamellisoitunut eli muuttunut tahmeaksi ja yhtenäiseksi massaksi.

Sulata kaakaomassa vesihauteessa. Lisää sen sekaan mantelirouhe. Kaada suklaa suklaalevymuotteihin, leivinpaperilla vuorattuihin leipävuokiin tai uunipellille.

Asettele appelsiininkuoret koristeeksi levyn päälle, tai sekoita massan sekaan. Hunaja tekee appelsiininkuorista tahmeita ja takertuu jonkin verran sormiin, joten palasten piilottaminen suklaan alle voi olla hyvä idea kaikille, jotka eivät halua nuolla hunajaa sormistaan (minähän en kuulu heihin, heh!).

Herkullisia karamellisoituja appelsiininkuoren palasia!

 

Anna appelsiinisuklaan jähmettyä kylmässä ainakin pari tuntia. Halutessasi murra levy valmiiksi paloiksi, tai anna jäädä kokonaiseksi. Säilytä kylmässä.

Appelsiinisuklaa sopii erityisen hyvin pääsiäiseen ja kevään suklaaherkuksi appelsiinisesongin aikaan. Suklaa kuuluu ehdottomasti osaksi pääsiäistä (ja kaikkia muita juhlia…), mutta sen ei välttämättä tarvitse olla suklaamunan muodossa. Appelsiiniraakasuklaa on hurmaavan ylellinen, maistuva ja erityinen suklaaherkku, jossa maistuvat pääsiäiseen sopivat maut ja jonka suutuntuma on täydellinen sekoitus täyteläistä suklaata, tahmaista appelsiinia ja rouskuvaa mantelirouhetta.

Appelsiinisuklaa on hurmaavan makeaa ja samalla täyteläistä, sillä raakakaakaomassa on sitä ihka aitoa tavaraa. Raakasuklaassa suklaa maistuu aidoimmillaan, puhtaana ja aromikkaana, ja kun raakasuklaan makuun pääsee eivät muut suklaat enää samalta maistukaan.

Raakasuklaasta saa tehtyä tummaa ja vaaleaa suklaata ihan kuten muistakin suklaista. Voimakkuutta saa säädeltyä kaakaovoin määrällä; mitä suurempi määrä massasta on kaakaovoita, sitä maitosuklaamaisempaa raakasuklaasta tulee. Myös makeutuksella saa vaihdeltua raakasuklaan makua. Kookossokerilla suklaaseen saa herkullisen paahdetun kinuskimaisen aromin, kun taas hunaja tekee massasta erityisen makeaa ja sopii loistavasti juuri siihen vaaleampaan suklaaseen. Kokeile erilaisia ja löydä oma suosikkisi. Raakakaakaomassaa saa tosiaan helposti myös valmiina, eli siihen on jo sekoitettu sekä makeutus että kaakaovoi, ja sinulle jää vain omien höysteiden lisääminen, kuten tässä appelsiinisuklaassa.

En ole valmistanut karamellisoitua appelsiinia ennen, ja ihastuin siihen ikihyviksi. Hunajalla makeutettu, pirteän oranssi ja raikas hedelmän kuori on vastustamaton lisä tummaan suklaaseen.

Mietinkin jo valmiiksi missä kaikissa muissa herkuissa appelsiininkuorta voisi hyödyntää. Ehdottomasti ainakin suklaakakussa.

Kokeile appelsiinisuklaata ja karamellisoitua appelsiininkuorta, niin huomaat mistä puhun. Aivan takuulla ihastut ikihyviksi.

Appelsiiniraakasuklaa on nimittäin vastustamaton makuelämys.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Suklaatuorepuuro kiireisiin aamuihin ja arvonta!

* Yhteistyössä Urtekram

Suklaatuorepuuro on tullut arkeeni jäädäkseen. Rakastan hitaita aamuja ja mahdollisuutta nautiskella aamun hiljaisuudesta kaikessa rauhassa. Rakkauteni aamuihin on paikoin jopa pieni ongelma, koska en edes väsyneenä malta nukkua pidempään, vaan ponkaisen innoissani (okei, joskus vähän madellen) jalkeille aloittamaan uuden päivän. Aamut ovat minulle herkkää aikaa, minkä vuoksi nousen mielelläni hyvissä ajoin ja aloitan päivän kaikessa rauhassa, jotta siitä tulisi paras mahdollinen. Inhoan kiirettä ja hätä heti herättyäni. Joku voi arvostaa enemmän puolen tunnin lisäunta, minä arvostan aikaa aloittaa päivä omaan tahtiini.

Hitaisiin aamuihini kuuluu kupillinen kuumaa maidotonta lattea runsaalla vaahdolla sekä herkullinen aamupala, joka vaihtelee aina juotavasta smoothiesta simppeliin leipään, banaanilettuun tai kaurapuuroon. Pyrin kuitenkin lisäämään joka aamuun aavistuksen jotakin erityistä. On se sitten ripaus piparkakkumaustetta kahvin seassa, kookossokeria puuron päällä tai annos herkullista marjamoussea, aamut ansaitsevan ripauksen taikaa. Luottoystäväni on myös kirkasvalolamppu, jonka hehku avaa silmäni myös niinä aamuina, kun en itse siihen pysty.

Välillä hitaat aamut meinaavat muuttua jopa liian hitaiksi silloin, kun sitä aikaa ei kuitenkaan ihan rajattomasti ole. Ja siitähän seuraa kiirettä, paniikkia, stressiä ja hätäilyä – kaikkea, miltä haluan aamuisin välttyä.

Keitetyn kaurapuuron sijaan olen alkanut suosia helppoja tuorepuuroja niinä aamuina, kun aavistus ripeyttä pitäisi löytyä. Tuorepuuron sekoitus on helppo tehdä itse, tai yhtä lailla voi käyttää valmiita sekoituksia, joihin lisätään vain neste. Valmispaketit ovat myös helppoja välipaloja esimerkiksi työpäivän aikana. Pussin voi jättää töihin valmiiksi niitä hetkiä varten, kun tarvitsee täyttävää välipalaa. Tuorepuuro on helppo laittaa tekeytymään aamulla töihin mennessä, ja lusikoida suuhun iltapäivän aikana. Näin töistä on helppo jatkaa treenien ja muiden harrastusten pariin hyvällä energialla.

Tuorepuurot eivät vaadi valmistuakseen muuta kuin sekoittamisen aikaa. Sen helpommaksi ei ravitsevan ja monipuolisen aterian valmistaminen voi mennä.

Tämän hetken suosikkini on suklaan makuinen tuorepuuro. Sain pussillisen kyseistä puurosekoitusta testattavaksi Urtekramilta, ja ihastuin sen suklaiseen makuun ja herkullisiin sattumiin välittömästi! Mitä luksusta maistaa suussa suklaa ensimmäiseksi aamulla! Ja sopii muuten ihan loistavasti yhteen aamukahvin kanssa.

Urtekramin suklaatuorepuuromix on luontaisesti gluteeniton, maidoton ja vegaaninen seos kaikenlaista tuorepuuroon sopivaa pikkuhyvää. Halutessaan siitä voi keittää myös lämpimän puuron.

Tarvitsetko lisähoukutusta? Puuro maistuu ihan suklaamousselta.

Omaan tuorepuurooni olen lisännyt muutamia aineksia, ja ohjeen löydät alta. Mitään nestettä enempää seos ei välttämättä tarvitse, mutta tykkään itse vähän tuunata annoksiani. Ohjeen sulkeissa olevat ainekset eivät ole pakollisia, mutta lisäävät toki annoksen ravinnepitoisuutta.

Lisukkeet voit luonnollisesti valita itse, banaani on oma ehdotukseni. Koska se vaan sopii kaiken kanssa.

Käytin omassa tuorepuurossa tosiaan Urtekramin valmista chia & cocoa puurosekoitusta, missä on kaurahiutaleita, taateleita, mulpereita, chia-siemeniä, kurpitsansiemeniä, kaakaota, hampunsiemeniä sekä kookosjauhoa. Melkoisen monipuolinen sekoitus siis, joten ravitseva puuro syntyy todella vaivattomasti. Sekoitus on luontaisesti gluteeniton.

Puuroseoksen voi keittää lämpimäksi puuroksi, tai tehdä tuorepuuron, kuten itse tein. Perusohje tuorepuuroon on paketin takana: 1dl nestettä ja 1dl puurosekoitusta. Koska olen vähän huono pysymään perusjutuissa, oma ohjeeni on hieman erilainen…

Valmis suklainen tuorepuuro on herkullinen suklainen makupala ja todella ravitseva aamiainen väsyneeseen arkiaamuun!

Voit korvata valmiin puurosekoituksen hyvinkin simppelisti sekoittamalla 1dl kaurahiutaleita, 1-2rkl raakakaakaojauhetta sekä halutessasi hieman siemeniä ja kuivattuja hedelmiä tai marjoja.

Puurosta tulee melko vaaleaa, pikemmin lempeän maitosuklaista kuin tuhtia tummaa suklaata. Tummuutta ja täyteläisyyttä on helppo säädellä kaakaojauheen määrällä. Voit lisätä alla olevaan ohjeeseen 1-2rkl raakakaakaojauhetta, mikäli haluat super suklaisen aamun.

SUKLAATUOREPUURO

1dl kasvimaitoa (käytin mantelimaitoa)
1dl kasvipohjaista maustamatonta jogurttia (käytin soijajogurttia)
3/4dl Urtekramin tuorepuurosekoitusta chia & cocoa
1rkl pähkinävoita tai esimerkiksi kookosöljyä/MCT-öljyä
1 pieni avokado tai 1/2 iso
1rkl vaahterasiirappia
(1 banaani)
(1-2tl macajauhetta)
(1rkl raakasuklaata rouhittuna)
Sekoita kasvimaito, jogurtti, pähkinävoi/öljy, avokado, vaahterasiirappi ja halutessasi macajauhe sileäksi seokseksi. Tehosekoitin auttaa saamaan massasta sileää.
Kaada neste kulhoon ja lisää sekaan tuorepuurosekoitus. Sekoittele, ja laita kulho jääkaappiin tekeytymään ainakin puoleksi tunniksi tai mielellään yön yli. Mitä pidempään se tekeytyy, sitä paksumpaa puuroa saat.
Jos haluat tehdä puuron valmiiksi jo edellisenä iltana, mutta et halua siitä paksua, lisää aamulla tilkka kasvimaitoa. Valmis puuro on paksua ja vanukasmaista koostumukseltaan, mutta mielestäni juuri sopivasti. Tönkköä se ei missään nimessä ole.
Puuron voi käyttää vielä blenderin kautta ennen syömistä, jos haluat sileän koostumuksen. Itse tykkään siitä, että suutuntumaa nimenomaan on.

Valmis puuro on paksua, täyteläistä ja samettisen pehmeää. Siemenet, taatelit ja mulperit ovat pehmenneet yön aikana, ja avokado antaa puurolle mitä ihanimman kermaisen koostumuksen! Todellakin kuin suklaamoussea.

Kun haluat syödä, kippaa puuro kulhoon ja viipaloi päälle banaani ja ripottele raakasuklaarouhetta, tai käytä muita lisukkeita.

Tuorepuuro on helppo, ravitseva ja täyttävä aamupala, joka valmistuu lähes itsestään ja antaa sen hetken aikaa aamuihin nauttia aamiaisesta ja heräämisestä kaikessa rauhassa.

Osallistu arvontaan!

Haluatko sinäkin päästä kokeilemaan tätä herkullista tuorepuuromixiä? Nyt sinulla on siihen loistava tilaisuus, sillä arvon lukijoiden kesken Urtekramin tuotepaketin!
Paketti sisältää kaksi pussia Urtekramin tuorepuuromixiä, tölkin Urtekramin kookosmaitoa sekä pussin Urtekramin kuivattuja granaattiomenansiemeniä – kaiken mitä tarvitset herkullisen tuorepuuron valmistamiseen!
Puuroseoksia saat paketissa kaksi erilaista; mainitun chia & cocoa – seoksen sekä myös kookoksisen chia & coconut – seoksen. Pussien koko on 225g, joten niistä valmistuu useampi herkullinen puuro tai mitä tahansa muita herkkuja keksitkään seoksista valmistaa.
Osallistu arvontaan kommentoimalla alle millainen on oma suosikkipuurosi. Jätä kommenttiin sähköpostiosoite, sillä otan voittajaan yhteyttä suoraan sähköpostilla. Arvonta-aikaa on maanantaihin 2/4 klo18 asti. Voittajalle lähetetään tuotepaketti postissa.
Onnea arvontaan!
Sara