Hae
Saran kotikolo

3 päivän smoothiepaasto

Ajatus pienestä vatsalle lepoa antavasta, kuonaa poistavasta minipaastosta on houkutellut minua jo pidempään, mutta loppuvuosi oli täynnä monenlaisia juhlia aina synttäreistä jouluun, eikä paastolle tuntunut löytyvän sopivaa aikaa.

Olen kokeillut aiemmin erilaisia puhdistuskuureja, joiden aikana on juotu normaalin juomisen ja syömisen päälle jotakin puhdistavaa yrtti- tai muuta seosta. En ole kuitenkaan kiinnittänyt huomiota syömisiini kuurien aikana, ja viimeisin kokeilukin oli varmaan kymmenisen vuotta sitten, kun söin vielä muutenkin melko eri tavalla. 
Silkasta mielenkiinnosta omaan reaktioon halusin kokeilla pientä puolipaastoa. Ikään kuin nollatakseni tilanteen, ja lähteäkseni puhtaalta pöydältä uudelleen liikkeelle.

      

Tammikuu sen sijaan kaipasi jotain erityistä, ja ajattelin kokeilla minipaastoa nyt. Kyseessä ei ole mehupaasto, ei laihdutuskuuri tai muutenkaan kalorien leikkaus, vaan pyrkimys hieman poistaa kuonaa ja puhdistaa suolistoa. Tarkoitus ei ole nähdä nälkää tai muutenkaan tehdä arjesta millään tavalla hankalaa. En ole ennen paastoja pitänyt, joten odotin mielenkiinnolla mitä seuraavien päivien sisällä tapahtuisi. 

               

En suunnitellut paastoa sen kummemmin tiettyjen ainesten osalta, koska halusin pitää jonkinlaisen valinnanvapauden ja fiilispohjalta tehtävän ruokailun osalta. Päätin myös pitää paaston vain kolmessa päivässä, jotta ei tule kerralla rykäistyä liian hankalaa palaa. Suunnittelin kolmen päivän ruokaideat etukäteen, jotta toteutus olisi helppoa. Tarkoituksena syödä soseutettua ruokaa – smoothiea, mehua, sosekeittoa. Ajattelin, että jokaiseen päivään saa kuulua lämmin keitto, jos siltä tuntuu, sillä keskellä talvea pelkkien smoothieiden juominen voisi olla melko brutaalia. Jätin valinnanvapauden kuitenkin sille, mitä esimerkiksi aamusmoothie voi sisältää. En myöskään pyrkinyt sen kummemmin optimoimaan smoothieiden sisältöä sen mukaan, että valitsisin erityisen puhdistavia aineksia.

Paasto oli sunnuntaista tiistaihin, lähinnä työvuorojen ja muiden menojen, kuten urheilun mukaan mietitty.

Päivien vesimäärää en ole merkannut; vettä tulee juotua yleensäkin sen verran paljon, että olen pyrkinyt jopa vähentämään. Jokainen aamu alkaa isolla lasillisella yön yli seisonutta vettä, jonka seassa on ruususuolaa.

PÄIVÄ 1
Aamupala klo7.30
2dl vihreää teetä + 1tl kookosöljyä
Smoothie (banaania, kookosmaitoa, mantelijuomaa, maapähkinävoita, riisiproteiinijauhetta Bourbon vaniljaa)


 Oli muuten törkeän hyvä smoothie! Tästä resepti tulossa erikseen pian.
Lounas klo13.40

lämmintä kasvissosekeittoa (porkkanaa, kookosmaitoa ja mausteita)

Välipala klo17

Kaupasta ostettu marjasmoothie (sisälsi ainakin guavaa, porkkanaa, rypäleitä ja vihreää teetä)
Iltapala klo19.30
Mehu (appelsiinia, persimonia, sitruunaa)

Lisäksi klo20 

Vihersmoothie (höyrytetty parsakaali, päärynä, pinaatti, kiivi, avokado ja kookosvesi)

Nälkä ei juuri vaivannut, mitä nyt illalla olisi kaivannut jotakin suolaista. Yölläkin nukkui hyvin, vaikka etukäteen ajattelin, että nälkä saattaa yllättää. Smoothieta ei varsinaisesti tehnyt tosin enää mieli!

                 

PÄIVÄ 2
Aamupala klo5.30
Smoothie (mansikka, mango, kookosmaito, vadelma, chiasiemeniä)
Vihreä tee + 1tl kookosöljyä + liraus kookosmaitoa

Välipala klo11.15
n. 2dl maanantai-illan vihersmoothieta

Lounas klo14 

Smoothie Jungle Juicesta (iso Detox Fox)  

Välipala klo15.30

”Smoothie” (=mehu) Espresso Housessa (mm. porkkanaa, mangoa ja inkivääriä)

Iltapala klo19


Vihermehu (pinaattia, höyrytettyä parsakaalia, sitruuna, selleriä, kesäkurpitsaa)


             


Iltapala 2 klo19.30 
Pussikeitto (gluteeniton misokeitto) 

Smoothie (banaania, päärynää, pähkinävoita, mantelijuomaa, kookosmaito, riisiproteiinijauhetta, kanelia, Bourbon vaniljaa


Nälästä ei tarvinnut kärsiä vieläkään, mutta energianpuutetta ja päänsärkyä on ollut melkeinpä koko päivän.

 


Misokeitto maistui maailman parhaalta ruualta. Smoothiet ja mehut ovat hyviä, mutta alkoivat maistua liian makealta. Kenties siinä onkin yksi tällaisen paaston ideoista, että makuaisti selkeästi herkistyy? 

PÄIVÄ 3
Aamupala klo5.30
Smoothie (sama kuin tiistai-iltana) 
Vihreä tee + kookosöljy 
   

Välipala klo10.30 

Mehua (appelsiinia, persimonia, sitruunaa) 

Smoothie (mansikkaa, mangoa, banaania, kookosmaitoa)


 
 Kätevissä, alunperin Froosh-smoothiea sisältäneissä lasipulloissa mehu ja smoothie kulkevat helposti eväänä. 
Lounas klo14.45
Misokeitto + liraus kookosmaitoa (oli muuten sairaan hyvä yhdistelmä!)
Banaanismoothien jämät aamulta


Välipala klo17.45

Mehu (porkkanaa, appelsiinia, inkivääriä)


    

Iltapala klo18.15

Smoothie (päärynä, avokado, kiivi, kookosmaito, riisiproteiinijauhe, Bourbon vanilja) 
Kurkumateetä + kookosmaitoa


  

 Miltä paasto tuntui?

Minulle smoothiepaasto oli kokemuksena avartava. Näin ensikertalaiselle kolme päivää oli sopiva kokeilu. En pitänyt ruokavalinnoissa liian tiukkaa linjaa, minkä vuoksi ensimmäisenä päivänä mukana oli sosekeittoa ja parina muuna misokeittoa, vaikka niitä ei smoothieksi voi laskea. Lähinnä pyrin pysymään nestemäisessä ja soseutetussa ruuassa, mikä onnistui hyvin. Ensimmäinen päivä meni silkalla mielenkiinnolla ja huomasin, että välillä on hyvä kyseenalaistaa niitä omia mielitekojaan ja ruokia, joita tulee syötyä jatkuvasti ihan vain tavan vuoksi. Nälkä ei päässyt tulemaan, mutta kahvia ja suolaista ruokaa kaipasin kovasti. Kävin illalla hotjoogassa sekä saunassa, mikä boostasi aineenvaihduntaa mukavasti lisää.

Toinen päivä oli vaikein, kuten osasin etukäteen odottaa. Nälkä ei vaivannut juuri silloinkaan, mutta energiahukkaa oli selvästi. Kyllähän sen mahan saa täyteen ja nälän tunteen pois vaikka pelkällä  vedellä, mutta energiaa siitä ei irtoa. Päänsärkyä oli koko päivän. Päänsäryn ja pahoinvoinnin sanotaan kuuluvan paastoamiseen, koska elimistö puhdistuu ja hankkiutuu eroon kuonasta. No, voihan se olla sitäkin, tai sitten piru vie vain ihan puhdasta nälkää! 


Pidin itseni tuon toisen päivän aikana kiireisenä, jotta ruoka ei pyörisi mielessä. Töiden lisäksi kävin venyttelytunnilla, mikä teki päänsärylle todella hyvää. Lisäksi hoitelin asioita ja istuin ystäväni kanssa melkein kolme tuntia kahvilassa. Se toimi hyvin, ja kun olin kellon ympäri menossa, niin illalla ehti vain iltapalat juoda pois ja tekikin kovasti mieli nukkumaan. 

   
Kolmas ja viimeinen päivä oli hullun helppo. Olo oli hyvä, ei ollut nälkää, ja päänsärkykin lieveni. Olo oli energisempi kuin muina päivinä, ja kävin vähän rehkimässä kuntosalilla. Treenikin kulki ihan normaalisti, tosin sen jälkeen illemmalla nälkä oli kovimmillaan mitä minään päivänä. Olo oli ihanan kevyt ja uudet tiukat farkut istuivat jalkaan huomattavasti paremmin. Vatsassa ei ole tapahtunut mitään järisyttävää, pikemmin huomaan, että minä tarvitsen hiilihydraatteja päivääni voidakseni hyvin. Kyllähän niitä irtoaa hedelmistäkin ihan mukavasti, mutta sokeripohjaisella ja tärkkelyspohjaisella hiilihydraatilla on vissi ero. Ihan yleisen jaksamisen kuin vatsan voinninkin kannalta. Päätin jo toisena päivänä, että paaston jälkeen aamupalani tulee todellakin olemaan kaurapuuro!
Ensimmäinen päivä paaston jälkeen oli loistava. Olo oli pirteä ja energinen, kävin juoksulenkillä ja jalka oli kevyempi kuin aikoihin. Aamupuuro maistui mielettömän herkulliselta! Lounas sen sijaan venähti yli neljään, kun touhusin kaikenlaista ennen lenkille lähtöä, kuten leivoin laskiaispullia. Olo pysyi kuitenkin hyvänä. Ruuaksi oli yhtä lemppariani, eli tortilloita. Runsailla kasviksilla! Eikä liian tulisena, ettei vatsa järkyttynyt. Iltapalaksi saattoi mennä yksi tuore laskiaispulla, joiden tuoksu oli leijaillut asunnossa koko päivän…

Illalla olo oli erilainen kuin aiempina. Vatsa selkeästi työsti tapahtunutta muutosta, ja tuntui ajoittain jopa epämukavalta. Kenties keittolinjalla olisi ollut hyvä jatkaa?
Loppuviikon ajan olo oli kuitenkin loistava. Vatsa rauhoittui ja oli erittäin yhteistyökykyinen. Kroppa tuntui muutenkin pelaavan hyvin. Kenties paasto antoi siis vatsalle tarpeellisen lepotauon. Onko teillä kokemusta paastosta? Tai onko kiinnostusta kokeilla paastoa?

Kannattaako paasto? 

Suosittelisinko paastoa? Kyllä ja ei. Omani oli niin minikestoinen, että juuri sen alkaessa helpoksi ja hyvävointiseksi, se loppui. En silti halua edes kokeilla viikon mittaista paastoa, sillä en usko sen tekevän itselleni millään tasolla hyvää. Mietin vähän liikaa mitä kaikkea saan syödä paaston jälkeen, mikä ei ole se paaston perimmäinen tarkoitus. Maltoin pitää vielä muutaman seuraavan päivän maltillisena ja söin kevyttä, helposti sulavaa ruokaa, jotta vatsa ei saa shokkia, mutta tällainen liiallinen ruuan miettiminen ja suunnittelu eivät ole minua varten. Tykkään syödä sitä mitä tekee mieli, silloin kun tekee mieli. Uskon, että terve, hyvinvoiva keho osaa kyllä kertoa mitä se tarvitsee – on se sitten raakasuklaata tai vihermehua.

Sen sijaan smoothien ja mehun lisääntynyt juominen teki todella hyvää. Ne ovat hyviä eväitä ja todellisia ravinnepommeja, jotka eivät liialti rasita vatsaa ja sulavat helposti. Itse tehdyt mehut tuntuvat lasilliselta parhaita vitamiineja, jotka imeytyvät kehoon välittömästi. Tykkään smoothieista osana ateriaa, kuten makeana lisukkeena muuten suolaiselle aamupalalle tai jälkiruokana pääruoalle. Syön niitä siksi yleensä sellaisen pienen jogurttipurkillisen verran kerrallaan. Välillä tekisi todella hyvää juoda iltapalaksi vain se iso vihersmoothie tai vaihtaa aamupala isoon smoothielasilliseen. Se toisi vaihtelua, mutta myös tarpeellista kevennystä ja lepoa vatsalle. Oma kehoni kyllä tykkää soseutetusta ruuasta, mutta mieleni tekee yleensä pureskella.

Ehkä jatkossa pyrinkin siihen, että ainakin pari-kolme kertaa viikossa nautin smoothien aamupalaksi ja teen etenkin vihreitä mehuja sekä smoothieita. Välipalana iso lasillinen vihermehua on ollut usein käytössä ennenkin, mutta kenties sillä olisi paras vaikutus juurikin illan viimeisenä ateriana…?

En tiedä tulenko paastoamaan enää koskaan toiste, mutta kaiken kaikkiaan tästä kokeilusta jäi positiivinen vaikutelma. Etenkin ensimmäinen paaston jälkeinen päivä latasi kropan täyteen virtaa jo heti aamupuuron myötä. Näin sitä oppii itsestään ja kehon toiminnasta aina vaan lisää. Uskoisin, että minulle paras vaihtoehto olisi paastota mehujen ja smoothieiden avulla välillä puolet päivästä juuri iltaa kohden. Näin ei tarvitsisi kärsiä energianpuutteesta, vaan voisin urheilla, mennä ja touhuta ihan normaalisti hyvällä olotilalla, mutta antaa vatsalle aikaa huilata illan ja yön yli.

Kuulen mielelläni muiden smoothiepaasto tai muita paastoon liittyviä kokemuksia!

❤️ Sara






2 kommenttia

  1. Summer kirjoitti:

    Hei, Sara! Kiitos paastopäiväkirjastasi ja rehellisestä palautteesta. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että keho kyllä kertoo itse mitä se tarvitsee ja on hyvä oppia kuuntelemaan oman kehon signaaleita. Olen itse toipumassa vatsataudista, joka ei kestänyt kuin 2 päivää, mutta joka vei jostain syystä ruokahalut kokonaan. Tuntuu inhottavalta tällä hetkellä edes ajatella kiinteää ruokaa. Myös smoothieiden syöminen 3 päivää yhteen soittoon kuulostaa työläältä ja yksipuoliselta. Googlettelin juuri tätä, onko joku joskus kokeillut tällaista smoothiepaastoa, kun ajattelin että se voisi olla ratkaisu omaan tilanteeseeni, jossa kiinteä ruoka ei vaan maistu. Ehkä kuitenkin yritän nyt vain syödä lähinnä kaikkea sitä, mikä milläkin hetkellä maistuu; keittoja, salaatteja, jotain mehuja ja smoothieita. Annan vatsan käynnistyä hiljalleen ja hyväksyn alhaiset kalorimäärät. Ei varmasti kannata pakottaa itseään syömään, jos suolisto kertoo, ettei ruoka kunnolla sula. Myöskään pelkkä smoothieissa pidättäytyminen ei välttämättä auta vatsan käynnistelyssä.

    • sarankotikolo kirjoitti:

      Hei, ja toivottavasti olet saanut toipumisen hyvin käyntiin! Juuri näin, etenkin tuollaisena aikana kannattaa mennä sillä mikä maistuu eikä väkisin tuputtaa mitään muuta. Kyllä varmasti alkaa muukin taas maistua, kun vatsa saa toipua ensin. Hyvänä nestemäisenä ja lempeänä ruokana toimivat esimerkiksi erilaiset keitot ja liemet – niitä saa myös suoloja. Samoin ihan vaikka smoothiesta tehdyt mehujäät ovat hyvä niksi, niitä tulee syötyä hitaasti ja se viileys helpottaa oloa, jos pahoinvointi vielä jyllää. Paranemisia ja anna itsellesi ihan rauhassa aikaa toipua ja palautua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *