Juuri oikeanlainen gluteeniton porkkanakakku (G, M)
Mietitkö jotain herkullista, mutta helppoa tarjottavaa uuden vuoden juhliin? Porkkanakakku on ehdottomasti lempikakkuni. Jos ei siis puhuta raakakakuista, suklaakakuista tai jäätelökakuista, niin porkkanakakku on ihan ekana kärjessä! Mainittujen muiden kakkuversioiden rinnalla se on pysynyt kärkikahinoissa vuodesta toiseen. Uskallan väittää, että porkkanakakku kuuluu myös monen muun suosikkeihin. Gluteeniton porkkanakakku onkin yksi omista lemppareistani.
Olen kokeillut myös raakaa porkkanakakkua, ja se oli ihan hyvää, joskin toi mieleen porkkanaraastesalaatin. Porkkanakakku on minusta ennen kaikkea paistettava kakku, joka saa herkullisen kuorrutteen ja reilut mausteet. Uunissa muhinut, kostea ja mehevä kakku. Tämä porkkanakakku on juuri sellainen, mistä porkkanakakussa pidän.
Tein kakun pyöreään silikonivuokaan, josta se on kypsänä helppo irrottaa. Voit käyttää hyvin vaikka irtopohjavuokaa, leipävuokaa tai ihan tavallista uunivuokaakin, mutta vuoraa se ensin leivinpaperilla. Voit myös tehdä kakun brownietyylisesti uunipellille, mutta silloin taikinan määrää kannattaa lisätä, jotta kakusta ei tule liian ohutta ja kuivaa.
PARAS GLUTEENITON PORKKANAKAKKU
1dl mantelijuomaa
Raasta porkkanat ja mittaa raasteen määrä painamalla raaste tiukasti mitan sisään. Murskaa pekaanipähkinöitä pienemmäksi. Sekoita pähkinöiden sekaan kaikki kuivat ainekset, myös porkkanaraaste. Sekoita erillisessä kulhossa kananmunat, vaahterasiirappi, sula kookosöljy ja mantelijuoma. Kaada nesteseos kuivien aineiden sekaan, ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina käyttämääsi vuokaan, ja kypsennä kakkua kiertoilmauunissa 180 asteessa tai tavallisessa uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia, riippuen vuoan koosta ja kakun paksuudesta. Kypsyyden voit testata iskemällä ohuen tikun taikinan keskelle – kakku on valmis, kun tikkuun ei juuri jää taikinaa. Aavistuksen kosteaksi kakku saakin jäädä, jotta sen mehevyys säilyy.
Anna kakun jäähtyä.
Mikäli haluat kuorrutetta kakun sisälle sekä pinnalle, tee täyte ohjeen mukaan. Mikäli haluat sitä vain kakun pinnalle, voit hyvin puolittaa määrän.
* Näissähän nykyään vaihtoehtoja löytyy. On olemassa niin kaura-, soija- kuin kookospohjaisia tuorejuustoja. Kauratuotteet mainitaan keliakialiiton sivuilla keliaakikoille sopiviksi, koska niiden gluteenipitoisuus on minimaalinen (alle 20mg/kg). Itse esimerkiksi voin niitä silloin tällöin käyttää, koska en sairasta keliakiaa tai vilja-allergiaa, vaan vältän gluteenia vatsan hyvinvoinnin vuoksi. Mikäli kaura ei sinulle sovi, kokeile esimerkiksi Violifen, Tofuttin tai Creamy Sheesen vastaavia. Mikäli nekään eivät käy, valmista tuorejuusto itse tällä ohjeella.
Laita erytritoli tehosekoittimeen ja anna koneen pyöriä noin minuutti, kunnes kiteet ovat hienontuneet tomusokerimaiseksi. Lisää muut ainekset ja pyöräytä ne vielä sekaisin.
Kun kakku on jäähtynyt, poista se vuoasta ja nosta vuoratulle alustalle, mistä saat sen helposti irti. Levitä kuorrute joko vain kakun pinnalle, osin kakun väliin ja osin pinnalle, tai pelkästään pinnalle. Tyyli on vapaa.
| Koristelin valmiin kakun piparimurskalla- siitä tuli ihanan jouluinen versio! |
Porkkanakakku on kestosuosikki, ja maku useimpien mieleen. Sikäli siitä saa kelpo tarjottavan vaikka uuden vuoden juhliin. Se on helppo soveltaa erikoisruokavalioihin sopivaksi ilman, että mausta joutuu tinkimään.
Tätä kakkua ei millään tavalla huomaa vaihtoehtoversioksi, paitsi ehkä siinä, että se on vielä totuttua parempaa!
Gluteenittomat ja maidottomat piparkakut
En tiedä ovatko piparkakut lopulta herkullisempia raakana vai paistettuna, mutta yhtä kaikki tällä taikinalla saa nauttia täysin rinnoin molemmista versioita! Edelleenkään en suosittele syömään liikaa raakaa taikinaa, jotta vältyt vatsakivuilta, mutta laadukkailla, puhtailla raaka-aineilla leivot jouluherkut, joilla vältyt pahalta ololta ja saat silti nautiskella tuttuja herkkuja. Gluteenittomat ja maidottomat piparkakut eivät sitä paitsi häviä ollenkaan alkuperäisille!
Käytin reseptin pohjana mielettömän herkullista Karita Tykän piparkakkureseptiä, mutta muutamilla muutoksilla. Vaihdoin voin maidottomaksi, ja vähensin makeutuksen määrää. Tein viime jouluna pipareita prikulleen Karitan ohjeella, ja silloin mietin, että omani eivät tarvitse niin paljoa makeutusta. Hiivatin hyviä ne kyllä olivat silloinkin – ja se raaka piparitaikina!
Tällä ohjeella tulee melko vaaleita pipareita. Voit säädellä väriä piparkakkumausteen sekä kaakaojauheen määrällä – tai erityisen makeita pipareita halutessasi myös lisäämällä aineksiin vielä 1/2-1dl kookossokeria.
GLUTEENITTOMAT JA MAIDOTTOMAT PIPARKakut
Sulata rasva kattilassa ja lisää sekaan vaahterasiirappi. Anna seoksen kuplia miedolla lämmöllä sillä välin, kun sekoitat muut ainekset.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Vispaa kananmunat voi-siirappiseoksen joukkoon, ja kaada seos kuivien aineiden sekaan. Sekoita huolella. Voit käyttää monitoimikonetta taikinan valmistukseen, mikäli sinulla sellainen on.
Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa ainakin muutama tunti, mielellään jopa yön yli. Kun taikina on kylmettynyt, sen voi myös pakastaa tulevia piparin leipomisia varten. Ennen leipomista taikinaa kannattaa seisottaa hetki huoneenlämmössä, jotta sitä on helpompi käsitellä.
Kaulitse valmis taikina perunajauhojen avulla ohueksi levyksi, ja painele levystä haluamasi muotoisia piparkakkuja. Itse tykkään paksuista ja mehevistä pipareista, joten jätin taikinan tavallista paksummaksi.
Paista pipareita 200 asteisessa uunissa noin 5-10 minuuttia, riippuen omiesi paksuudesta. Anna pipareiden jäähtyä ennen niiden liikuttelua.
Itselläni oli leivonta-apuna 2- ja 6-vuotiaat siskontytöt, joiden taitavilla käsillä syntyi tämän joulun ensimmäinen piparisatsi. Leipomisen ohessa kuuluneet huokailut ja mmmm-äänet lupasivat hyvää, ja valmiita pipareita popsittiinkin antaumuksella. Kun niitä pakattiin kotiin vietäväksi, tälle tädille ei olisi jätetty ainuttakaan, ellen olisi erikseen vaatinut!
Mukavia leipomishetkiä!


2