Mehevä gluteeniton ja maidoton proteiinipannukakku
Pannukakku on niin hyvää! Vaikka rakastan lettuja, etenkin banaanilettuja, on pannukakulla aina ollut erityinen paikka mahassani. Gluteeniton ja maidoton proteiinipannukakku onkin ollut loistava iltapala viime aikoina, sillä se on täyttävä, ravitseva ja ennen kaikkea herkullinen! Ja nyt puhumme ihan siitä perinteisestä suomalaisesta pannukakusta, mikä paistetaan uunipellillä. Ei amerikkalaisesta pannukakusta, mikä muistuttaa meidän lettujamme, mutta ei ole lähellekään yhtä hyvää.
Suurena pannukakun ystävänä olin aikanaan hyvin innoissani ensimmäisestä visiitistäni Ihoppiin, mutta pettymys oli valtava. Kaiken kermavaahdon ja hillon alta löytyvä pannukakku oli mauton ja jauhoinen, kirjaimellisesti vain sekoitus vettä ja jauhoja. Kun on lapsuudestaan asti tottunut syömään mehevää maidosta ja vehnäjauhoista tehtyä uunipannaria, ei niitä makunystyröitä niin vaan huijata. Uunipannarihan on valtavan hyvää ihan ilman täytteitäkin, eikö vain?
Gluteenittomat jauhot ovat siitä haastavia, että ne kohoavat huonosti eivätkä muodosta sitkoa, ja onnistunut pannari vaatii kumpaakin ominaisuutta. Olen vuosien varrella kokeillut useampaakin versiota, ja useimmiten lopputuloksena oli liian paksu ja painava taikina. Kun viimein kaikkien yritysten jälkeen onnistuin loihtimaan tämän ihanan herkun, pannaria on taas kulunut säännöllisesti. Ja miksipä ei, sillä vaihtamalla maidon kookosmaitoon ja vehnäjauhot luontaisesti gluteenittomiin terveellisempiin jauhoihin ja proteiiniin, pannarikin muuttuu ravitsevaksi herkuksi.
Banaani tuo taikinaan makeutta ja kuohkeutta, psyllium sitkoa ja kuitua, mantelijauho hyviä rasvoja ja makua. Lisäksi riisiproteiini ja kananmuna tekevät siitä proteiinipommin, minkä vuoksi se sopii erinomaisesti vaikka aamupalaksi.
Gluteeniton proteiinipannukakku
Ripaus vaniljajauhetta
Paista uunissa 200 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes pannarin pinta hieman ruskistuu. Anna vetäytyä hetki uunista poistamisen jälkeen ennen syömistä.
KOOKOSKERMAVAAHTO
CHIA-HILLO
Soseuta mansikat tehosekoittimella tai, jos haluat isompia sattumia, haarukalla. Lisää hunaja ja chiasiemenet ja sekoita. Anna siementen turvota ainakin 15 minuuttia. Hillo on valmista syötäväksi sellaisenaan, mutta halutessasi voit vielä hurauttaa sen tehosekoittimen kautta, jolloin koostumuksesta tulee sosemaisen sileää.
Mikä ihana iltapala! Tykkään! Sehän on parasta kun voi huoletta herkutella ja samalla saada mahan täyteen ravitsevaa ruokaa. Gluteeniton ja maidoton proteiinipannukakku ajaa tuon asian loistavasti. Pannukakku on lisäksi mitä nopeinta ja helpointa ruokaa valmistaa. Vaikka tähän versioon tulee vähän enemmän erilaisia aineksia kuin tavalliseen pannariin, muista huomioida, että vähän enemmän sekoittelemalla saat myös monipuolisemman pannukakun.
Lue myös uusin juttu!
Paremmat gluteenittomat kalapuikot
En ole vuosikausiin syönyt kalapuikkoja, vaikka ne olivat yksi lapsuuden suosikkiruuista. Ja helppojahan ne olivat, paketti vain uuniin ja pian edessä oli herkulliselta tuoksuva annos rapeita, rouskuvia kalapuikkoja. Nyt, vuosien tauon jälkeen, sain innon kokeilla niiden tekemistä itse. Gluteenittomat kalapuikot ovatkin helppoja valmistaa ja maistuvat super hyviltä!
Kalapuikkojen tekeminen vaatii vähän näpertämistä, mutta ei ole lopulta vaikeaa tai aikaa vievää. Koska valmiit gluteenittomat jauhoseokset ja etenkin gluteenittomat korppujauhot sisältävät usein kaikkea turhaa sokerista lähtien, käytin omissa puikoissani peruna- ja mantelijauhoa. Mantelijauho olikin mitä loistavin valinta, sillä se antaa muuten mauttomalle kalalle mukavaa lisämakua. Lopputulos oli niin hyvä, että näitä uudenlaisia kalapuikkoja tulen varmasti tekemään jatkossakin!
Kalapuikot ovat edullinen tapa lisätä kalansyöntiä, sillä esimerkiksi pakasteseiti toimii raaka-aineena hyvin, ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin eihän sitä muuten tulisi syötyä, kun vaihtoehtona on esimerkiksi loimulohi. Kuorrutettuna ja hyvin maustettuna myös se puiseva ja muuten mauton pakastekala saa uusia ulottuvuuksi ja muuttuu kerrassaan herkulliseksi kala-ateriaksi. Lisäksi saat korppujauhojen sijaan käytettävästä mantelijauhosta rutkasti vitmamiineja ja hivenaineita, kuten kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, E-vitamiinia, rautaa, antioksidantteja ja myös hyviä rasvoja sekä kuituja. Mantelijauho on myös vähähiilihydraattista, joten se on oiva valinta myös hiilihydraatteja vältteleville.
GLUTEENITTOMAT KALAPUIKOT
400g pakastettua valkoista kalaa (käytin seitiä)
1dl mantelijauhoja
1dl perunajauhoja
1tl sipulijauhetta
1tl valkosipulijauhetta
0,5tl paprikajauhetta
2 kananmunaa
Mustapippuria
Suolaa
Sekoita kulhossa mantelijauho ja mausteet. Laita toiseen kulhoon perunajauhot, ja kolmanteen rikki vatkatut kananmunat. Pilko kala puikoiksi, ja pyörittele puikko kerrallaan perunajauhoissa, sen jälkeen kananmunassa ja viimeiseksi mantelijauho-mausteseoksessa.
Asettele puikot pellille leivinpaperin päälle, ja paista uunissa 220 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes niiden pinta on mukavan rapea.
Kalapuikot maistuvat esimerkiksi sinappisen tai tillipohjaisen kastikkeen kanssa. Suosittelen kokeilemaan myös aiempaa reseptiäni maidotonta tsatsikia.
Meillä nautittiin gluteenittomia kalapuikkoja puikkoja tällä kertaa maukkaan hummuksen kera!
Lue myös uusin juttu!


0