Törkeän maukas juurestahna
Syksy on nimenomaan juuresten aikaa, ja olenkin yrittänyt hyödyntää ajankohtaisia kotimaisia juureksia niin lämpimissä ruuissa kuin välipaloilla. Porkkana maistuu aina hyvin, mutta esimerkiksi lanttu vaatii omaan makuuni kypsennyksen. Miehelleni se maistuu sitten taas raakana sitäkin paremmin, joten meidän kodissamme juureksia kyllä kuluu. Juurestahna on erittäin maukas tapa hyödyntää entistä enemmän juureksia herkullisessa muodossa!
Koska rakastan suuresti erilaisia tahnoja ja levitteitä, jotka toimivat niin monissa eri ruuissa, halusin kokeilla myös satokauden henkeen valmistettua juurestahnaa. Tahnan juurekset on kypsennetty uunissa, mikä antaa niille herkullisen paahtuneen lisämaun.
Juurestahna sopii lisukkeeksi eri ruuille, kastikepohjaksi, dipiksi tai levitteeksi leipien ja keksien päälle. Vaikka esivalmistelut vaativat hieman pilkkomista, kaiken kaikkiaan tahna on todella nopea valmistaa.
PAAHDETTU JUURESTAHNA
1 purkki kikherneitä
2 rosmariinin oksaa silputtuna
Pilko kaikki vihannekset pienemmiksi paloiksi ja levitä ne uunipellille. Lirauta kasvisten päälle hieman oliiviöljyä sekä ripottele kuivattua oreganoa sekä mustapippuria.
Paahda kasviksia uunissa 225 asteessa noin 50 minuuttia, kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet. Kasviksiin saa tulla paahtopintaa. Anna kasvisten jäähtyä täysin.
Valuta kikherneistä neste ja huuhtele ne huolella. Sekoita kasvikset yhdessä muiden ainesten kanssa tehosekoittimella tai sauvasekoittimella mahdollisimman sileäksi, yhtenäiseksi tahnaksi. Voit säädellä tahnan paksuutta nesteen määrällä. Öljyn lisäksi voit lisätä sekaan vaikka vettä, mikäli haluat tahnasta löysempää. Koostumus riippuu ihan käyttötarkoituksesta. Itse suosin juurestahnaa erityisesti näkkärin päällä, jolloin se saa ollakin aika paksua.
Säilytä valmis juurestahna jääkaapissa ja käytä muutaman päivän sisään.
Juurestahna on loistava tapa hyödyntää satokauden juureksia, joten niitä kannattaakin nyt kantaa kaupasta kotiin isoissa erissä. Tahnaan saat upotettua ison kasan juureksia monipuolisesti, ja saat nautiskeltua niitä entistä useammin.
Juurestahnaa voi yksinkertaisimmillaan sekoittaa vaikka pastan tai riisin kanssa ja nauttia täysipainoista kasvisateriaa. Meillä se kylläkin kului loppuun hetkessä juuri kauranäkkärin päällä nautiskeltuna.
Vegaaninen pikajäätelö!
Pikajätskit ovat yksi lemppari iltapaloistani. Miksikö? Ne ovat ihanan makeita ja viilentäviä, terveellisiä, herkullisia ja ennen kaikkea valmiita parissa minuutissa! Pikajätskejä varten kannattaakin aina pitää banaaneita valmiiksi viipaloituna pakastimessa. Vegaaninen pikajäätelö on nimittäin aivan ihanan marjaisa, viilentävä, raikas herkku, eikä uskoisi että pelkkää terveellistä hedelmää ja marjaa!
Pikajäätelön voi valmistaa monella eri tavalla, ja tämä vegaaninen versio on yksi omista suosikeistani. Se on kuohkeaa, pehmyttä ja makeaa olematta kuitenkaan imelää. Hyödynnän mielelläni aquafaban eli paputölkin pohjalle jäävän nesteen, vegaanisen korvikkeen valkuaisvaahdolle. Papuja tulee käytettyä sen verran usein, että olisi sääli haaskata tuo hyödyllinen aines. Etenkin, kun siitä syntyy jotain näin hyvää!
Marjoihin voi valita mitä tahansa suosikkejaan, tai käyttää tilalla myös hedelmiä. Näin kesällä päädyin itse mansikoihin. Jos käytät pakastemarjoja, saatat joutua lisäämään tilkan nestettä, mutta saat entistä jämäkämpää jäätelöä!
VEGAANINEN PIKAJÄÄTELÖ
Kourallinen tuoreita marjoja
Valuta papuneste erilliseen kulhoon, ja vatkaa sähkövatkaimella paksuksi, jämäkäksi vaahdoksi. Työstä tehosekoittimella tai muulla tehokkaalla keittiökoneella kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Voit joutua välillä pysäyttämään koneen ja kaapimaan aineksia pois kannun reunoilta. Jos koneeseesi kuuluu survin, hyödynnä sitä.
Lusikoi jäätelö kippoihin ja nauti heti. Pikajäätelö sulaa nopeasti, joten sen kanssa ei kannata aikailla. Kipon voi toki myös laittaa hetkeksi pakastimeen odottamaan, mutta varo pakastamasta sitä liian pitkään, tai jäätelö menettää ihanan pehmismäisen koostumuksensa. Mitä vähemmän käytät nestettä pikajäätelöä valmistaessa, sitä jähmeämpää siitä tulee. Kun käytät pakastettujen banaanien lisäksi myös jäisiä marjoja, jäätelöstä tulee entistä paksumpaa. Se tosin vaatii myös erityisen paljon tehoja sekoittimelta.
Kyllä tällä tavalla kehtaa herkutella jäätelöllä vaikka joka päivä!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?


0





