Tämä on aika erilainen postaus kuin mitä olen aiemmin kirjoittanut. Töiden puolesta olen käsitellyt aihetta tämän vuoden sisään varsin paljon, ja koen sen todella kiinnostavana. Vastuullisuus on aiheena massiivinen ja herättää reaktioita puolesta ja vastaan. Osa kokee aiheen hyökkäävänä, osa välttämättömänä. Myönnän, ettei se ole läheskään aina ollut aktiivinen osa omia valintojani, mutta koska olen alkanut kiinnittää siihen huomiota yhä enemmän, halusin avata ajatuksiani aiheen takana ja toivottavasti herätellä myös muita ajattelemaan toisesta näkökulmasta. Koska myöhäistä se ei todellakaan ole, vaikka et olisi aiemmin piitannut asiasta tuon taivaallista. Meneillään olevat tuotantokriisit haastavat miettimään vastuullisuutta pitkällä tähtäimellä.

Vastuullisuus on Pitkän oppimisen prosessi

Olen ollut nuorempana tyyppi, joka on pitänyt huolta jätteiden ja käyttötavaran kierrätyksestä, mutta ostanut helposti joka viikonloppu uuden paidan, koska ”baari-ilta tarvitsee jotain uutta ja piristävää”. Paita saattoi olla oikeasti päällä kerran ja unohtua kaappiin.

Takaraivossani on ollut oikeastaan tunne siitä, että teen väärin. Sitä yrittää itselleen selitellä, että ostaa halpaa, koska ei ole varaa muuhun. Mutta tarvitseeko sitten ostaa jatkuvasti? Miksei ostaisi harvoin ja ostaisi samalla sellaista, joka kestää? Onko koko ajan pakko vain saada?

Olen löytänyt sen ilon ihan uudella tavalla laadusta. Siitä, miten vaatteiden laadukas materiaali on se juttu lapseni ihoa vasten. Miten paljon enemmän siitä hankinnasta saa, kun tietää samalla tukevansa kotimaisia pienyrittäjiä, saavansa ainutlaatuista käsityötä, hankkivansa asioita, joilla on tarina. Olen kasvanut ajatukseen vuosien aikana monella tasolla. Löytänyt keinoja tehdä vastuullisuustekoja omassa arjessani. Ja ajan kanssa tekojen määrä on kasvanut. Se ei tarkoita, että kaikki olisi nyt täydellistä ja hiilijalanjälkeni olisi minimaalinen. Mutta se on pienentynyt. On löytynyt vaihtoehtoja ja ennen kaikkea ajatusmaailmani on vuosien aikana muuttunut. Olen lähestynyt kestävyysajattelua mielenkiinnolla ja terveellä uteliaisuudella, ja aihe kiehtoo minua monella tapaa. Koska se on valtava globaali asia, mutta samalla sellainen, jonka eteen me voimme kaikki tehdä jotain.

Jokainen kestävän kehityksen teko merkitsee

Useinhan sitä kuulee, ettei yhden ihmisen panos tunnu missään, koska ”Aasiassa ne tekee sitä ja tätä”. Mutta täytyy muistaa, että kaikki suuret kokonaisuudet ovat jaettavissa pieniin osiin. Pisarat valtameressä ja niin edespäin.  Vastuullisuusteot eivät ole vain suuria tekoja, vaikka ne useammin esillä ovatkin. Minä sanoisin, että ne pienet teot ovat nimenomaan valtavan tärkeitä, koska ne kertovat muutoksesta asenteissa. Siitä, että yhä useampi lajittelee jätteensä ja sammuttaa valot lähtiessään. Ne ovat pieniä asioita, joihin jokainen voi osallistua. Mutta miettikää, jos kaikki todella osallistuisivat. Sillähän olisi jo valtava merkitys, eikö vain?

Tässä maailmassa ei voi elää ajatuksella, että en minä kun ei muutkaan. Lopulta jokainen meistä on vastuussa omista valinnoistaan. Valitseeko vastuullisesti vai ei. Tekeekö edes pieniä tekoja, vai kohauttaako olkiaan kaikelle. Tuotantokriisit ovat monen tekijän summa, ja valtaosa niistä pyörii nykyisten elintapojen kestämättömyyden ympärillä.

Vastuullisuus ei tarkoita, että kaikista mukavuuksista on luovuttava, myytävä auto pois ja pyöräiltävä 20km töihin ympäri vuoden säällä kuin säällä. Eikä se tarkoita, ettei saisi nauttia siitä mitä meillä on. Lämmitys. Kuuma suihku. Saunat ja tosiaan ne autot. Koristeita jouluksi. Uusi mekko juhliin. Kyllä tässä elämässä saa myös nauttia, ja myönnän itse ensimmäisenä, että pitkä kuuma suihku on usein pelastus pitkän työpäivän jälkeen. Moni voi olla asiasta eri mieltäkin, mutta itse uskon tasapainoon. Elämästä nauttimiseen ja sen elämän arvostamiseen siinä määrin, että sitä haluaa vaalia. Tehdä asioita sen hyväksi. Niiden asioiden hyväksi, jotka mahdollistavat tämän elämän. Ei niitä autoja ja uusia mekkoja, vaan nimenomaan tämän elämän, johon kuuluu mustikoiden syöminen lähimetsästä, puhtaat järvet uimiseen ja raitis ilma hengitettäväksi. Täällä on vähän pimennossa sille, että suuri osa maailmasta elää ihan toisenlaisessa todellisuudessa. Sellaisessa, jossa maskit ovat olleet arkipäivää jo ennen koronaa ja lasten käsiin päätyvät lelut on tehty mahdollisesti myrkyllisistä aineksista.

Tuotantokriisit – Energiakriisi ja materiaalipula

Olen seurannut Kiinassa vallitsevan energiakriisin ja komponentti- sekä raaka-ainepulan vaikutuksia varautuneena. Tosiasia on, että valtaosa kaikista maailman materiaaleista tulee Kiinasta – jopa ne ”Made in Finland” tuotteissa käytetyt. Aina muoveista, metalleista, komponenteista ja siruista, Kiinan osuus on 70 prosenttia niiden maailmanlaajuisesta toimituksesta ja 62 prosenttia niiden toimituksista EU:hun.

Kiinalla on ennen kaikkea laajoja hiili-, öljy- ja maakaasuesiintymiä. Näiden fossiilisten polttoaineiden lisäksi Kiina on johtava alumiinin, magnesiumin, antimonin, suolan, talkin ja lukuisten maametallien suurin toimittaja. Siis kaiken sellaisen, mistä valmistuu puhelimia, tietokoneita, kahvinkeittimiä, leluja, pelejä, autoja ja ruokapakkauksia. Moni Alpron jogurtteja syövä onkin kenties huomannut, että purkeissa ei enää ole käytössä muovikansia. Tämä on vasta alkua.

Tällä hetkellä materiaaleja ei nimittäin ole. Koronan takia suljettuna olleet tehtaat ovat ruuhkautuneet, ja yrittäessään kiriä aikatauluja kiinni ne käyttivät valtavan määrän tuotannon vaatimaa energiaa. Kunnianhimoiset ilmastotavoitteet asettanut Kiina alkoi säädellä tehtaiden toimintaa, ja ne saavat olla auki vain muutamana päivänä viikossa. Jonot vain kasvavat. Teknologiakehitys jää junnaamaan paikoilleen, ja esimerkiksi Applen on ennakoitu viivästyttävän uuden älypuhelimensa julkaisua. Mihin kaikkeen muuhun kriisi ehtiikään tulevien kuukausien ja vuosien aikana vaikuttaa?

Suomessa tilanteesta on uutisoitu vasta verrattain vähän, eikä suurin osa edes tiedä, että tuotannossa on meneillään merkittävä kriisi. Muun muassa Yle kirjoitti aiheesta lokakuun puolella. Pulan ennustetaan jatkuvan kuitenkin seuraavien parin kolmen vuoden ajan, minkä aikana vaikutukset iskevät toden teolla myös kuluttajiin. Se tulee näkymään hintojen nousuna ja tavaran loppumisena. Vaikutusten ennakoidaan näkyvän jo joulumyyntien aikana, ja esimerkiksi lelut sekä kuluttajaelektroniikka voivat käydä vähiin.

Muutosten tiellä

Voiko tästä seurata jotain hyvää? Haluaisin uskoa niin. Toivottavasti löytyy uusia vastuullisempia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia irtaantua hallitsevasta hiilituotannosta. Kenties tilanne rohkaisee useampia tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan. Suosimaan lähituotantoa ja kotimaista. Maksamaan enemmän siitä, että sama tuote kestää pidempään. Suosimaan kierrätystä. Samalla fakta kuitenkin on, että myös ne kestävämmät vaihtoehdot tarvitsevat materiaaleja. Tuotekehitys tarvitsee resursseja. Ilman saatavilla olevia materiaalia, edes kestävän kehityksen ratkaisut eivät pääse etenemään.

Omia kulutustottumuksiani olen muokannut rajusti. Jokainen meistä voi valita missä kohtaa elämäänsä keskittyy vastuullisuuteen enemmän. Onko se ihan vain alkamalla lajittelemaan jätteensä (joka on suuri teko etenkin niiltä, jotka eivät sitä vielä tee) vai pitämällä huolta, ettei ruokahävikkiä synny. Tekoja, joihin ihan jokainen pystyy, mutta jotka ovat tuntuvia kunhan kaikki niitä tekisimme. Jos tuotantokriisi jättää kauppojen hyllyjä vajaiksi, kenties useampi pysähtyy miettimään valintojaan ja kuluttamisen määrää pitkällä tähtäimellä.

Se voi alkaa pienestä. Sen ei tarvitse ahdistaa. Tässä ei ole kyse joko-tai tilanteesta. En pidä siitä, että keskustelu vastuullisuuden ympärillä on usein vaativaa ja jopa tuomitsevaa. Jos et ole kirppareilta kaiken hankkiva lentämisestä kieltäytyvä vegaani, olet turha. Sinun teoillasi ei muka ole väliä. Se ei ole totta. Voit olla yksityisautoileva lihaa syövä aurinkomatkailija, mutta voit myös tehdä valintoja, jotka auttavat tätä planeettaa voimaan paremmin. Ei niin, että ei tehdä mitään, koska ei voida tehdä isoja asioita. Tehdään sen verran kuin voimme, ja kokonaisuutena se on jo valtavan iso asia. Ja ollaan kiitollisia jokaisesta teosta, sillä vastuullisuus toteutuu parhaiten positiivisuuden ja yhteistyön kautta. Ei syyllistämällä.

Se voi alkaa pienestä. Tärkeintä on, että se alkaa jostain.

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää?

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Tässä on tullut uusia seuraajia, joten lienee tarpeen esitellä keitä me oikein olemme! Monesti tuppaan sen vähän unohtamaankin, koska blogi on alkanut puhtaasti ruokablogina ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa ajan kanssa. Sitä vaan jakaa juttuja ja ruoka-ohjeita muistamatta, että ei ole lainkaan selvää keneltä ne tulevat.

Minä

Minä olen siis Sara, moi! Täytän ihan juuri 35 vuotta nyt lokakuun lopulla, mutta miksi olo tuntuu vielä kaksvitoselta?! Kummasti ikääntyminen loppuu jossain vaiheessa, ja vaikka keho voi olla eri mieltä, mieli ei ainakaan vanhene samaan tahtiin.

Olen asunut Helsingissä nyt reippaat 14 vuotta, mutta olen alunperin kotoisin Lappeenrannasta, tarkemmin sanoen vielä pikkukylästä nimeltä Kuukanniemi. Siellä asuin ikävuodet 3-16. Lukion jälkeen asuin vuoden Yhdysvalloissa työskennellen paikallisen perheen aupairina, ja ja noin vuosi sen jälkeen suunnaksi tuli Helsinki mikä on on niin minun kotini kuin vain olla voi. Ihana kaupunki, jossa on kaikki mitä voisi tarvita.

Olen ennen käynyt paljon ryhmäliikuntatunneilla, mutta nykyään tulee lähinnä käytyä juoksemassa ja joskus joogattua. Korona vei salilla käynninkin pois, mutta kenties sen saa tässä vielä elvytettyä. Haluaisin harrastaa vaeltamista ihan kunnolla, mutta jotenkin se on vielä hyvin amatööritasolla. Ajattelin tuosta lapsesta koulia vaelluskaverin, joten katsotaan miten sinne saisi jatkossa seuraa paremmin!

Tunnen olevani ennen kaikkea kirjoittaja, ja sanojen pistäminen ylös on minulle paras tapa ajatella ja prosessoida asioita. Tykkään kovasti leipomisesta, mutta olen vähän huono seuraamaan ohjeita ja monesti tulos on aika fiasko. Omiin ohjeisiin koitan pistää ohjeita tarkasti ylös, jotta ne onnistuneet jutut voisivat onnistua myös uudestaan. Kuitenkin olen huomannut, että gluteenittomissa jauhoissa on melkoisesti eroja, ja lopputulos riippuu täysin siitä millaista jauhoseosta päätyy käyttämään.

Työt

Olen valmistunut filosofian maisteriksi ja opiskelin pääaineenani yleistä kirjallisuustiedettä ja sivuaineena kirjoittamista. Tysökentelin pitkään opiskelun ohessa ja sen jälkeen kaupan alalla, ensin puhtaasti ruokakaupassa ja sen jälkeen kirjakaupassa. Sieltä jäin äitiyslomalle, ja samalla myymälän toiminta lopetettiin (ajoitus sattumaa, ei minusta johtuvaa?).

Äitiysloman lähestyessä loppuaan oli sitten aika etsiä uutta työtä. Vaikka se on raskasta ja stressaavaa, se oli myös erittäin hyvä asia, sillä päädyin tekemään aidosti sellaista työtä, jota rakastan. Parin pätkähomman kautta päädyin nykyiseen työhöni uuteen pikkufirmaan, jossa meillä on loistava kolmen hengen tiimi ja mielettömän jännitävät ajat edessä kaiken ollessa vasta aluillaan. Työskentelen itse pääasiassa markkinoinnin ja viestinnän parissa, mutta tosiaan hommat tehdään yhdessä toisiamme auttaen.

Tässä työssä saan tosiaan tehdä juuri niitä asioita, joista nautin eniten, ja työ on täydellisen joustavaa osaksi lapsiperhearkea. Teen suurimman osan ajasta töitä kotona, joten työmatkoihin ei kulu ylimääräistä aikaa eikä päiväkotiin viemisten kanssa tarvitse hosua.

Perhe

Asun yhdessä avomieheni ja meidän tyttäremme kanssa, joka täyttää joulukuun alussa kolme vuotta. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kolmetoista vuotta – tapasimme itse asiassa minun 22v synttäripäivänäni ihan puhtaasti baarissa. Yhdessäoloajastamme ehdimme elää ns. normaalia elämää vain joitakin vuosia, kun mies sairastui. Vaikka tilanteeseen on vuosien aikana monin tavoin sopeutunut, on se luonnollisesti suuri arkeamme ja elämäämme määrittävä tekijä.

Muusta perheestä vietämme paljon aikaa lähellä asuvien miehen vanhempien kanssa. Myös minun siskoni perheineen asuu ihan vain Keskuspuiston toisella puolella vartin matkan päässä, ja hänen 6- ja 10-vuotiaat lapsensa ovat oman lapseni silmissä parasta ikinä. Käymme mahdollisimman paljon myös minun vanhempieni mökillä, josta viikonloppuisin löytyy yleensä myös isoveljeni. Minä olen perheemme nuorin siskoni ollessa neljä ja veljeni 11 vuotta vanhempia. Mies on ainoa lapsi, mutta hänen puoleltaan suku on varsin tiivis ja serkkujen järjestämiä lasten synttäreitä sun muuta piisaa mukavasti.

Meidän tyttö on parasta elämässäni ja varsinkin miehen sairastamisen keskellä todellinen valopilkku. Hän aloitti päiväkodissa reilu parivuotiaana, ja tuntuu että nyt on juuri se oikea aika myös tälle vaiheelle elämässä. Saan itse hurjasti virtaa työstäni ja lapsi oppii päiväkodissa valtavasti asioita. Koitamme järjestää myös vapaapäiviä mummon hoidossa tai esimerkiksi etäviikolla mökillä, koska kyllähän se arki väsyttää. Arkipäivät viuhahtavat aika nopeasti, ja se vauhti millä vauvavuosi mentiin on väkisinkin rauhoittunut. Silti tykkään napata lapsen mukaan ja käydä tekemässä erilaisia asioita, suurin osa hänelle suunnattuja. Ihanaa, että tänä vuonna pääsee taas jouluesityksiin ja -tapahtumiin ja voi tuoda kulttuurielämyksiä osaksi lapsen elämää!

Sellaisia me. Toivottavasti tämä auttoi tuomaan parempaa käsitystä tyypistä, joka täällä kirjoittelee.