Pitkästä aikaa normiarkea – vai oliko?
0Alkuvuosi on ollut aika sekaista koronatoimien kiristyessä ja meidän vuoronperään sairastellessa, eikä normiarki oikein päässyt joululoman jälkeen vielä vauhtiin. Toisaalta viime vuosien perusteella, mikä nyt on edes sitä normiarkea? Lapsi otti päiväkotiin paluun raskaasti yli kolmen viikon joululoman jälkeen, ja aamut olivat monesti kovin itkuisia. Kun vaan saisin kiinni siitä mikä päiväkodissa on hänelle niin kamalaa!
Kuulemma päivät sujuvat hyvin, on tosi sosiaalinen ja puhelias ja aina innolla mukana kaikessa, mutta päiväkotiin meno on vaan itkun ja harmituksen paikka. Vuodenvaihteessa hän vaihtoi kyllä isompien ryhmään ja alkuvuodesta myös ryhmän opettajat ja hoitajat menivät uusiksi, mutta kaikki vaikuttavat tosi mukavilta ja sellaisilta, että heillä pitäisi kyllä klikata. Varmaan tässä on kyse vain ikävästä meitä kohtaan. Hän rakastaa syliä, silittelyä, juttelua ja yhdessä leikkimistä, mutta ei oikein anna päiväkodissa niille mahdollisuutta. Ei halua hoitajien syliin tai anna heidän omien sanojensa mukaan paijata.
On hienoa kuulla, että hän on päiväkodissa itsenäinen ja haluaa suoriutua omin avuin, mutta toisaalta hän on vasta kolmevuotias ja saa olla pieni. Meneehän se arki raskaaksi jos kokee, että on siellä kaikki päivät oman onnensa nojassa. Haluan uskoa, että aika auttaa ja kunhan hoksaa antaa mahdollisuuden kavereillekin, niin päiväkoti nähdään ihan uudessa valossa.
Takaisin kotiin
Meidän normiarki palasi mökiltä tultuamme siltä osin, että napero palasi tosiaan päiväkotiin ja itse tein töitä. Näimme myös pitkästä aikaa kavereita ja muutenkin oli menoja. Olen edelleen toipilas enkä voi urheilla, ja lenkkeilyä onkin törkeä ikävä. Ensi viikolla alan kokeilla rauhassa joogaa ja pidempiä kävelylenkkejä, mutta nyt on ollut ihan vain liikkeellä olemiseen totuttelua. Päiväkotiin kuljettamista, asioiden hoitamista. Se on tuntunut vielä varsin riittävältä. Kroppa jumittaa ja venyttelyä koittaa ujuttaa päiviin.
Meillä oli viime viikonloppuna kaveriperhe syömässä ja lapsi oli aivan villinä. Ei vissiin ole hetkeen vieraita kunnolla ollut. Ja olipa ihanan normaalia! Tein sushi bowl buffeen ja jätskikakun, jonka lapset saivat koristella. Sunnuntaina söimme myös öljyfondueta miehen isän synttäreiden kunniaksi.
Suolahoitoa hengitellen
Varasin viikolle myös kolme iltaa putkeen suolahuoneelle hoidattaakseni keuhkoja ja hengitysteitä nyt oikein urakalla. Ekalla kerralla otin lapsen mukaan, ja hänhän oli aivan innoissaan jo sinne mennessä. Ja saimmekin huoneen ihan kahdestaan, ja hän istuskeli siellä suolan seassa leikkimässä ja poistui hoidon loputtua hyvin vastentahtoisesti. Pitää siis ottaa mukaan toistekin. Lapsi tulee mukana lähes ilmaiseksi, kun maksaa vain 7€ oman hoidon päälle.
Jos suolahuone ei ole tuttu, siitä voi lukea lisää täältä. Suolahoidon käyttöä hengitystieoireisille on alettu tutkia kun muun muassa huomattiin, miten suolakaivoksilla työskennelleet pysyivät hengitysteiltään muuta väestöä terveempinä. Käytännössä siis pienessä huoneessa rentoudutaan ja hengitetään pieniä suolahiukkasia, jotka kulkeutuvat keuhkorakkuloihin asti, irrottavat limaa ja puhdistavat hengitysteitä. Itse hoidatan nyt kuuriluontoisesti ja aloitin tosiaan kolmella kerralla tällä viikolla, ja jatkossa tuntemusten mukaan yhdellä tai useammalla kerralla. Katupölykaudesta lienee tulossa tämän hiekoitusmäärän jälkeen raju, joten ehkä siinä vaiheessa tulee käytyä tiiviimmin. Ja ihanaa, että lapsi viihtyi mukana niin hyvin!
Vauva-Pepin synttäreitä vietetään säännöllisesti. Yleensä ainakin viisi kertaa viikossa. Sankari istuu siis paraatipaikalla Trip trapissa.
Viikonlopun hengailua ja herkuttelua yhdessä
Perjantaina herkuteltiin ekoilla laskiaispullilla, mitkä onnistuivatkin tosi hyvin. Viikonloppuna mies on lauantaina päivän omissa menoissaan ja meillä on luvassa tyttöjen päivä. Tekeminen on vielä auki, mutta puhetta on ollut niin leffaan kuin museoon menosta, ravintolassa syömisestä kuin uusien vaatteiden hankkimisesta. Vaikka tässä on koronaa vältelty enkä vieläkään sitä halua sairastaa, tuntuu myös, ettei voi ikuisesti piileskellä ja pitää alkaa uskaltaa myös elää. On tässä myös ne kolme rokotustakin, joten jospa tauti ei olisi kuitenkaan niin tuhoisa.
Sunnuntaina on myös luvassa brunssi toisen kaveriperheen kanssa Vuosaaressa Furussa. Huhujen mukaan tarjolla on erityisen hyvin myös meille gluteenitonta ja maidotonta aina blineistä ja vohveleista lähtien…
Joten kyllähän tämä arki nyt aika ihanan normaalia on ollut, vaikka lenkkeily vielä joutuu odottamaan.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Se kun huomaa toivovansa enterorokkoa
Jotenkin nykyään kun päiväkodista kuuluu, että siellä on nyt liikkeellä sitä ja tätä ja tota, odottelen että no loppuviikosta se on vissiin sitten meilläkin. Tällä kertaa sellainen hauska kuin enterorokko. Ensin lapsella, ja kun luulin meidän jo selvinneen säikähdyksellä, vaikutti sen iskeneen minuunkin. Vaikka rakkuloiden määrä ja oireet kauhistuttivat jo etukäteen, tässä olikin pian pisteessä kun huomasi toivovansa että olisi nyt vaan sitä enterorokkoa – eikä mitään muuta…
Taudista toiseen
Lapsi sairasti enterorokon todella lievänä – en olisi varmaan edes osannut yhdistää kyseiseen tautiin jos päiväkodista ei olisi varoiteltu. Hän valitteli muutaman päivän kipeää kurkkua, missä rakkuloita näkyikin. Maistui vain lämmin ruoka ja juoma. Kuumetta oli yhtenä päivänä, muuten ihan normi meininki. Suun ympärille ja peffaan tuli ihan muutama rakkula. Mutta that’s it.
Meidän piti lähteä perjantaina mökille ja lapsen olla seuraava viikko lomalla, mutta torstain ja perjantain välisenä yönä minulle nousi kuume ja tuli ikävä yskä. Oli niin paha mieli koko yön, kun tiesin että lapsen loma pitää perua emmekä pääsekään lähtemään. Ja muutenkin viikonloppu edessä, kun olisin halunnut viettää hänen kanssaan kunnolla aikaa. Todella harmitti. Lisäksi mielessä kauhutarinoita joka suuntaan, aina siihen asti, että iho kuoriutuu vielä kuukausien päästä ja kynnet irtoavat.
No, lauantaina oma olo olikin sitten vielä pahempi, vuoronperään palelin kuumeen noustessa tai hikoilin itseni läpimäräksi sen laskiessa. Sen aikaa kun lääke vaikutti, olo oli ihan ok, eikä vielä merkkiäkään näppylöistä. Jaksoi syödä ja käydä suihkussa. Lapselle oli sitten mummon luona iskenyt mahatauti, mikä lisäsi oman osansa tähän soppaan. Hän lepäili isovanhempien luona iltapäivään ja kun olo vaikutti tasaantuneen ja oksentelu loppuneen, mies haki hänet autolla kotiin talvimyrskyn jyllätessä. Olipa ihana hetki saada hänet kainaloon! Siinä sitten yhdessä lepäiltiin sohvalla ja katseltiin elokuvaa. Yöksi vielä varuilta ämpäriä sängyn viereen, mutta oksentelu oli onneksi ohi ja vaikka ruoka maistui vähän tavallista huonommin, kunto oli ihan kohdillaan ja touhu jatkui normaaliin tapaan.
Sahaava kuume ja paheneva yskä
Itselläni ei niitä näppyjä vaan näkynyt, yskä paheni ja kuume sahasi edelleen palelun ja hikoilun tyyliin kellon ympäri. Kävin koronatestissä, ihan vain sulkemassa senkin vaihtoehdon pois ja että pääsen helpommin lääkäriin. Maanantaina kävin sitten lääkärissä tietäen jo valmiiksi, mistä tässä varmaan on kyse.
Jep. Keuhkokuume. Taas.
Nyt on siis menossa neljäs keuhkokuume. Mitä hittoa. En ymmärrä mistä näitä tulee ja miksi. Ehkä nyt oli alkuun enterovirus, en tiedä. Mutta teen töitä etänä kotona, en ole nähnyt ketään tai käynyt missään. Mistä tämän on voinut taas saada. Alkaa oikeasti pelottamaan mistä tässä on kyse tai mitä kaikesta vielä seuraa. Miten monta keuhkokuumetta sitä voi sairastaa, ennen kuin ei enää voikaan?
Lue aiemmasta Kolmas keuhkokuume ja Keuhkokuumeesta toipuminen.
Yskä on aika ikävä tällä kertaa, alkuviikosta oli välillä vaikea puhua ilman hirveää yskäkohtausta. Olen hengitellyt Wello2-laitteella joka välissä ja koittanut saada limaa irtoamaan. Mutta antibiootit alkoivat myös heti tehota, sen huomasi, kun vihdoin sai jättää edes särkylääkkeet ja nukkua yön ilman kamalaa palelua ja likomärkiä lakanoita. Mutta ei silti paljon naurata.
Eipä tässä auta kuin taas kerran aloittaa toipuminen alusta. Maltilla. Kärsivällisesti. Onhan tätä tehty ennenkin.
Enpä olisi uskonut olevani pisteessä, kun ihan huomaa toivovansa enterorokkoa. Ei varmaan kiva tauti sekään, mutta olisi se edes kiva joskus saada joku muu diagnoosi kuin tämä.