Viikko keskellä korona-arkea
0Tässä on nyt eletty korona-arkea aika tosi monta viikkoa. Jos joku olisi pistänyt meidän arjen tällaiseksi tammikuussa, pää olisi hajonnut hetkessä, mutta kyllähän tähän poikkeustilaan tottuu. Ja kun tilanne on mikä on, siihen on vain pitänyt asennoitua oikein. Toki harmittaa moni asia, ei siitä mihinkään pääse. Kaikki isot ja pienet suunnitelmat menivät jäihin, eikä ole mitään tietoa milloin niitä voisi päästä toteuttamaan. Mutta on tässä ollut hyvääkin! Ja viime viikko, vappuviikko siis, on yksi esimerkki siitä. On ollut ihan kivoja poikkeuspäiviä.
Miten se arki sujuu?
Maanantaina heräsin ihan sekaisin siitä mikä päivä edes on. Ja eihän sillä ole edes väliä, mitä nyt mies tekee arkisin töitä etänä sen mitä pystyy. Olen herännyt aika lailla 5-6 välillä joka aamu ja viettänyt rauhallista aamuhetkeäni kahvin, keksin ja puuron kanssa. (Katso Oma täydellinen aamurutiini). Telkkarissa on pyörinyt True Blood ja padilta luettu lehtiä. Lapsi on herännyt kahdeksan pintaan, joskus vähän aiemmin ja joskus myöhemmin. Aamut menevät aika samalla kaavalla – puurot, pesut, pyykit, ulos. Joka ikinen aamu.
Ulos lähdetään aika nopeasti ihan jo koiran takia. Useimmiten ulkoillaan koiran kanssa pidempään ja pyöritään yhdessä vaikka metsäpoluilla, mutta koiravanhuksella taitaa olla selkävaivoja (jälleen..) ja nyt on pidetty lenkit lyhyenä.
Maanantaina koiran ulkoilutuksen jälkeen hyppäsimme pyörän selkään ja lähdimme metsäretkelle. Keskuspuisto on täynnä ihmeitä yksivuotiaalle, ja nyt kun saimme pyöräistuimen paikoilleen pääsemme polkaisemaan nopeasti minne vaan. Matkalla näkyi oravia, lintuja, kanahaukkoja ja iso rusakko. Itse näin sunnuntaina lenkillä myös pari peuraa. Sitä ei tajuakaan aina mitä kaikkea keskuspuistoon mahtuu. Pysähdyimme välillä talsimaan metsäpolkuja, kiipeilemään puunrunkojen yli ja keräämään käpyjä sekä kiviä. Kaikkea siistiä. Kotona vielä vähän aikaa oman pihan leikkipaikalla.
Sisällä kävimme vain nopeasti syömässä kasvissosekeittoa, ja sitten nappula rattaisiin nukkumaan ja minä lähdin päiväunien ajaksi kävelylle. Äänikirja korville ja ah, mitä omaa aikaa! Kotona välipalaa ja taas ulos. Teimme koko perhe pyöräretken Töölönlahdelle. Ostimme Sinisen huvilan kahvilasta juomat mukaan, ja menimme hetkeksi leikkipuistoon. Oli vaan niin hiivatin kylmä, ettei siinä kauaa tarennut. Kotiin syömään, ja sen jälkeen mies lähti vielä lapsen kanssa talon pihalle leikkimään.
Minä käytin koiran ulkona ja palasin sisälle kuumaan suihkuun. Lapsi meni nukkumaan vähän kahdeksan jälkeen, me katselimme vähän telkkaria ja yhdeksän jälkeen kömmin itsekin sänkyyn ihan uupuneena.
Vappua kohti
Tiistai meni monilta osin samalla kaavalla. Päiväuniaikaan tyhjensin tilattuja kauppakasseja, leivoin keksejä ja hääräsin mitä sattuu. Korona-arkea on tosiaan ollut ruokien tilaaminen valmiiksi pakattuina. Päiväunien jälkeen lähdimme autolla hakemaan lapselle ja siskontytöille tilattuja vappupalloja Pitäjänmäestä Ilmapallotukusta. Pallo oli hitti, itsehän tyyppi sen nettisivuilta valitsi.
Illalla leivoin meille vappumunkkeja. Vaikka kunnolla vappua ei päästy viettämään, korona-arkea piristää kummasti pieni juhla arjen keskellä. Sama juttu oli pääsiäisenä.
Keskiviikkona vietimme aamun leikkipuistossa, jossa tein samalla myös treenin. Enpä olisi aikanaan uskonut jumppaavani leikkipuistossa, mutta hätä keksii keinot. Hyppynarulla ja portailla pääsee aika pitkälle. Nuorempi siskontyttö täytti jo viisi vuotta, ja teimme yhdessä iltapäivällä pienen eväsretken. Meidänkin tyyppi pääsi hyvin hillomunkkien makuun, ja sai mätkiä pinataa, mistä löytyi hänelle yllätyspakettikin.
Ilmahan oli karsea, ja vähän kiristi päätä. Toisaalta se räntäsade laski hyvin pölyä ilmasta ja ulkona oli taas helpompi hengittää.
Torstaina aamupäivä kului tuttuun tapaan ulkona. Nappula nukahti vaihteeksi hyvin ulos. Ilman lämmetessä rattaisiin on vaan jääty meuhkaamaan, ja sieltä on lennellyt sukkia sekä lapasia ja pilkottanut esiin paljaita varpaita sekä sormia. Kohta puolin pitää alkaa siirtymään sisäpäikkäreihin, kun kotipihalla alkaa olla liian kuuma.
Päiväunien aikana siivosimme. Lapsen herättyä hän meni isänsä kanssa ulos, ja minä lähdin hakemaan meille vappuateriaksi burgereita. Burgerit eivät ole itselleni kovin tyypillinen valinta, elleivät ne ole itse tehtyjä, mutta tähän hetkeen valmis ateria sopi. Ja eipä tee hetkeen taas mieli, sen verran mättöä oli. Juniori veti omaa annostaan aika antaumuksella. Tein meille vielä oheen ”pirtelöt” pakastemansikoista ja -kukkakaalista.
Ruuan jälkeen mies lähti ulos näkemään paria kaveriaan vapun merkeissä. Me skypetimme minun vanhempieni kanssa, ja tyypillä oli sen verran kova iltariekkuminen päällä, että lähdimme vielä vappuaaton pyörälenkille. Kävimme moikkaamassa miehen vanhempia puistossa ja koiran pikaisen iltalenkin jälkeen iltapalat ja -pesut. Nukkumaanmeno vähän venähti, minkä vuoksi myös oma viime aikoina erittäin harvinainen yksinoloaika jäi kovin lyhyeksi. Korona-arkea todella helpottaisi kun lapselle saisi välillä hoitajan!
juhlaa arkeen
Perjantaina aamu oli väsynyt, huomasi heti että olin mennyt myöhemmin nukkumaan. Mutta aurinko paistoi ihanasti ja tiedossa oli mukavaa ohjelmaa! Makasin hetken sohvalla silmät kiinni Muumien pyöriessä telkkarissa ja typyn istuessa kainalossa. Ei se häntä kauaa jaksanut viihdyttää, mutta sain itse hetken ladattua akkuja. Kävimme sitten naperon kanssa yhdessä lenkillä sillä ajatuksella että happihyppely vähän herättäisi. No, toisin kävi. Juoksin kovin hiljaa, mutta lenkki vei mehut ihan täysin. Lounaan jälkeen koko perhe kävi päivälevolle.
Päiväunien jälkeen oli vuorossa pieni vappuretki. Tuuli oli ankara ja kylmä, mutta miehen vanhempien pihalla oli vähän suojaisampaa ja menimme puiston sijaan sinne. Eväänä vähän leipäjuustoa, hillomunkkeja, kuohuvaa, hedelmiä ja suklaata. Meidän tyttö kyllä ymmärtää eväiden päälle. Pillimehu oheen ja kyllä kelpasi. Hiekkalaatikkokin löytyi. Samalla kaihertaa sydäntä seurata miten isovanhemmat ja lapsi toisiaan kaipaavat, mutta syliin ei voi ottaa eikä halata. Sentään saavat välillä jutella ja nähdä toisiaan edes ulkona. Pistää miettimään miten tässä ylipäätään jatketaan, kuinka kauan näin on mahdollista elää? Eikö perhettä ja ystäviä muka nähdä kuukausiin, puoleen vuoteen, kahteen vuoteen, kuten epidemian on ennustettu kestävän?
Yhtäkkiä ulkona tuli jäätävän kylmä ja tuuli vain yltyi. Polkaistiin äkkiä takaisin kotiin ja oman vappuaterian ääreen. Parsasalaattia ja hodareita, nam! Vielä vikat ulkoilut ja pitkä kuuma suihku. Illalla vähän telkkaria ja ajoissa nukkumaan.
Palautumista ja herkkuja
Lauantainakin vielä väsytti, mutta olikin taas ihanan lämmintä. Metsäretki, koiran lenkitys ja ihan rauhassa hengailua hiekkalaatikolla. Sitten kävi ihme ja nappula halusi itse sisälle syömään, whaat?! Pinaattikeittoa raejuustolla naamaan ja päiväunille, joille nukahti heti. Sitäkään ei ole hetkeen sattunut. Ehkä venähtäneet illat ovat ottaneet hänelläkin veronsa. Itse keräsin pienen kipollisen suklaata (gluteenittomat tummasuklaalakut, oi että!) ja köllähdin sängylle lukemaan. Hetkeksi suljin silmätkin.
Päiväunien jälkeen kävimme koko perhe leikkipuistossa ja palasimme kotiin syömään. Illaksi tulikin sade. Käytin koiran lenkillä ja kävin samalla apteekissa hakemassa lisää lääkkeitä, mies oli lapsen kanssa pihalla. Illalla sauna ja perus iltajuttuja.
Sunnuntaina käytiin aamupäivällä pyöräilemässä ja vähän kauempana leikkipuistossa. Lounaan jälkeen lähdin lenkille ja mies jäi laittamaan lapsen päiväunille. Lenkin jälkeen olikin ihan luksusta olla hetki yksin kotona, kun miehen piti mennä hoitamaan pari työjuttua ja lapsi oli päiväunilla. Ihana lounaslautanen kaikkea pikku tilpehööriä jääkaapista ja omaa aikaa. Jesss!
Loppupäivä kului sitten tutun kaavan mukaan ruokaillen ja ulkoillen. Korona-arkea aika lailla meillä kuvaakin ulkoilu ja sen ympärille ripotellut rutiinit.
Kyllähän päivät aika lailla itseään toistavat, mutta niinhän se pienen lapsen kanssa helposti muutenkin menee. Rytmi pyörii siinä ruokailujen ja päiväunien ympärillä. Me olemme aina olleet niin paljon menossa ja tavanneet ihmisiä, että välillä tämä uusi arki todella kyllästyttää. Mutta toisaalta meillä ei ole kiirettä, ei pakollisia menoja, ei velvoitteita. Me saamme olla ihan rauhassa ja luoda omat päivämme niistä aineksista mitä on. Korona-arkea ei kestä ikuisesti ja uskon, että jälkeenpäin siitä jää käteen paljon hyviä asioita. Ja voi että miten ihanaa on päästä taas näkemään kavereita, isovanhempia, elokuvia, teatteria, museoita, kahviloita, ravintoloita, konsertteja… Ehkä se kaikki on sitäkin parempaa, kun vain jaksamme tämän vaiheen läpi?
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Miten korona on vaikuttanut meidän elämäämme
Nyt se uutisointi toden teolla räjähti, eikä koronatilanteelta voi enää välttyä. Olemme tosin seuranneet uutisointia aika ahkerasti alusta saakka ja tiedostaneet, että tämä virus tulee leviämään käsiin (kirjaimellisesti) myös Suomessa. Korona on vaikuttanut meidän elämäämme käytännössä vielä aika vähän, mutta se suunnitelmien tasolla se on vaikuttanut paljonkin. Koska en ole itse vielä töissä vaan lapsen kanssa kotona, elämme ihan samaa lapsen ehdoilla sujuvaa arkea kuin muutenkin. On kuitenkin odotettavissa, että tilanne tulee vaikuttamaan entistä enemmän ihan jokaiseen suomalaiseen.
Mökkielämää
Lähdimme keskiviikkona perheeni mökille viettämään pitkää viikonloppua. Tämä oli ollut suunnitteilla jo helmikuun alusta saakka, eikä liittynyt millään tavalla koronaan. Mutta täytyy sanoa, että olipa hyvä ajankohta! Kun me täällä katselimme hentoa lumisadetta ikkunasta, veimme pikkulinnuille ruokaa, nukuimme pitkään ja saunoimme, Helsingissä kaupat tyhjenivät vessapaperista ja riisistä ja uutisissa alkoi toistua sana valmiuslaki. Täällä luonnon keskellä eristyksissä tunsi äkkiä olevansa erityisen hyvässä turvassa.
Minun oli tarkoitus jäädä vielä muutamaksi päiväksi lapsen kanssa miehen palatessa sunnuntaina töihin, mutta jotenkin alkaa tuntua siltä että jäämmekin määrittelemättömäksi ajaksi. Mikäs täällä mökillä on ollessa, meillä on kaikki mukavuudet tiski- ja pyykinpesukoneesta alkaen, kaksi saunaa, palju, sulat metsätiet lenkkeilyä varten ja iso piha, jossa lapsi voi leikkiä ja koira ulkoilla vapaana. Ja täällä olemme todellakin karanteenissa. Lähikauppaan on reilu 8km ja pakastin on täynnä hirvenlihaa. Meillä ei ole mitään hätää.
Vanhempani ja veljeni tulevat mökille viikonlopuksi ja kuka tietää, kenties täällä on pian myös siskoni perhe koulujen sulkiessa ja sukulaisia mökki täynnä. Pihalla on aittoja jotka saa lämpimäksi ja tilaa kyllä riittää. Ainakin olisi myös seuraa, emmekä olisi täällä viikkokausia kolmistaan. Mieskin varmaan palaa takaisin ensi viikon aikana ja tekee etätöitä.
Peruttuja matkoja
Onnekseni en ole juuri ostanut teatteri- tai konserttilippuja, jotka jäisivät käyttämättä. Sen sijaan päiväreissu kaverin kanssa Tallinnaan ja perheen kanssa varattu viikon matka Dubrovnikiin huhtikuun lopussa eivät tule onnistumaan. Se on ollut tiedossa oikeastaan siinä vaiheessa, kun Italiassa alkoi koronatapauksia olla aina vain enemmän, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tuli Suomeen. Matka oli odotettu ja totta kai se harmittaa, mutta matkalle pääsee myöhemminkin. Eipä se kovin hauska loma olisi peikko olkapäällä ja ihmisten ollessa eristyksissä. Puhumattakaan siitä, että joutuisi sairaalahoitoon ulkomailla tai ei pääsisi sieltä kotiin. Liikaa turhia riskejä, joita en pienen lapsen kanssa ota. Saatamme myös olla miehen kanssa jossain määrin riskiryhmää, en tiedä. Miehellä on sairauksia, emmekä tiedä kuinka vakava tauti hänelle olisi. Itse olen sairastanut kaksi keuhkokuumetta, ja myös influenssan sairastaminen alkoi painua keuhkoihin. On siis oletettavaa, että myös korona aiheuttaisi minulle keuhkokuumeen. Vaikka lapsi ei sairastuisi vakavasti, kipeä lapsi on aina surullinen näky. Ja jos olemme kaikki sairaana ja itse vaikka keuhkokuumeessa, kuka hänestä pitäisi huolta?
Tervettä varovaisuutta
Me emme ole hamstranneet, seonneet, panikoineet tai piiloutuneet. Mutta kyllä nämä uutiset on syytä ottaa vakavasti, eikä vähätellä tilannetta koska ”ei se nyt minulle ole uhka”. Kukaan ei tiedä kuinka vakavasti itse tai läheiset tämän taudin sairastaisivat. On myös jokaisen vastuulla tehdä osansa, että taudin leviäminen saadaan kuriin. Ulkoministeriö muun muassa suosittelee unohtamaan matkustamisen. Mielestäni on uskomattoman itsekästä, jos nyt lähtee ulkomaille lomalle. Jokainen tietää kuinka ihanaa reissuun on päästä, mutta elämme poikkeustilanteessa. Saako menetettyä lomamatkaa tai peruttuja tilaisuuksia harmitella? No totta kai. Kyllä meitäkin toden teolla harmittaa. Saa olla surullinen ja vihainenkin tilanteesta ja silti samaan aikaan ymmärtää, että terveys on tärkeintä ja tämä on vain väliaikaista. Olen itse valtavan kiitollinen siitä, että meillä on mökin kaltainen paikka jossa voimme rauhassa ja turvassa odottaa tilanteen rauhoittumista.
Koronaviruksen leviäminen on pistänyt koko maailman täysin ennen näkemättömään tilanteeseen. Jos itse tauti ei huolestuta, niin sen aiheuttamat toimet todellakin pistävät huolestumaan. Niihin ei olisi ryhdytty turhan takia, eikä vastaavaa tilannetta ole ollut edes vanhempieni elinaikana. Joten ottakaa tilanne vakavasti, mutta älkää panikoiko. Sen peffan voi pyyhkiä muullakin kuin vessapaperilla, jos se nyt todella pääsisi loppumaan. Tehkää mitä voitte pitääksenne itsenne ja läheisenne terveenä, ja toivotaan, että tilanne rauhoittuu pian ja pääsemme kaikki palaamaan takaisin siihen ihanaan normaaliin elämään.