Ihana syysherkku omena-toscapiirakka
Bongasin tämän ohjeen Hesarista, ja heti halusin sitä leipoa. En sitten heti leiponut, koska piirakkaa tulee aika iso satsi eikä meillä oikein saada sitä järkevässä ajassa syötyä – ellei kutsu vieraita, ja nyt kaikkien menojen keskellä sekään ei ollut vaihtoehto. Kun sitten menimme kaverille yökylään Lappeenrantaan, pyysin heti että leivotaan yhdessä tätä piirakkaa. Ja voi että se oli juuri niin hyvää kuin odotin! Omena-toscapiirakka maistuu etenkin nyt syksyn omenasadon aikaan, mutta tulipa taas fiilis että tuota toscaa pitäisi hyödyntää useammin eri leipomuksiin. Sehän sopii lähes mihin vain!

Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Me sovellettiin gluteenittomaksi ja maidottomaksi – ja itse asiassa leivinjauheen tilallekin tuli ruokasoodaa, mikä toimi ihan mainiosti. Ja mausteita tuli kyllä reilummalla kädellä, koska kanelia ei voi olla ikinä liikaa.
Omena-toscapiirakka
pellillinen piirakkaa
5 reilun kokoista omenaa
¾ dl sokeria
1,5 tl kanelia
Jos haluat niin kuori omenat, tai pilko kuorineen paloiksi. Lisää sekaan sokeri ja kaneli, ja anna omenapalojen maustua kulhossa.
Taikina
150 g Eleplantia (tai muuta kasvipohjaista rasvaa)
5 kananmunaa
3 dl sokeria
4½ dl gluteenittomia jauhoja (meillä oli Fin Mixiä)
1½ tl leivinjauhetta tai ruokasoodaa
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
Toscakuorrutus
150 g Eleplantia (tai muuta kasvipohjaista rasvaa)
1½ dl sokeria
~300 g mantelilastuja
2 rkl gluteenittomia jauhoja
1½ rkl kauramaitoa
Sulata kuorrutusta varten rasva kattilassa. Lisää joukkoon omenoista talteen otettu liemi. Sekoita sokeri, mantelilastut, jauhot ja kauramaito keskenään. Lisää seos kattilaan muiden ainesten sekaan. Kiehauta seosta samalla sekoittaen ja nosta kattila pois liedeltä.
Kun piirakka on alkanut ruskistua, ota se uunista ja levitä kuuma toscaseos tasaisesti sen pinnalle. Jatka paistamista uunin toiseksi ylimmällä tasolla noin 8–10 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin sävyn. Varo ettei pinta pääse palamaan.

Omena-toscapiirakka maistuu ihanalta vaniljajäätelön kanssa, ja se vain mehevöityy jääkaapissa seuraavaan päivään (joskin toscan rapeus on parhaimmillaan tuoreena). Ehdottomasti siis jatkoon tämä leipomus – miten ihanan lisän tuo mantelikuorrute omenapiirakalle antaakaan!
Meillä tätä söi kaksi aikuista ja kolme lasta, ja maistui erinomaisesti jokaiselle.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Hurmaava omenapiirakkapuuro
Maukas omenapiirakkapuuro syntyi vähän pakon edessä, kun tavallisimmat puurolisukkeet olivat päässeet loppumaan. Viime aikoina olen syönyt puuron yleensä aina marjojen, banaanin ja pähkinävoin kanssa, mutta niiden puuttuessa piti kokeilla jotakin muuta. Sikäli hyvä, koska tämä omenapiirakkapuuro olisi ollut harmi jättää väliin! Tykkään yleensäkin kaikesta omenapiirakan makuisesta ja siitä ihanasta kanelista, ja nehän ovat kuin luotuja kaurapuuroon.

Omenapiirakkapuuro on ihan yhtä nopea valmistaa kuin mikä tahansa kaurapuuro, jos omenasosetta löytyy valmiiksi. Oma periaatteeni on, että mitä pidempään puuro hautuu, sitä parempaa se on! Lapsiarjessa pikaisesti valmistuva puuro on kuitenkin valttia. Mutta lisukkeista en luista.
Ohjeella tulee kaksi annosta.

OMENAPIIRAKKAPUURO
4dl mantelimaitoa
2dl kaurahiutaleita
1 omena
1,5dl omenasosetta
1rkl ceylon kanelia
Ripaus kuivattua inkivääriä
2rkl kurpitsansiemeniä
2rkl mantelilastuja
Kookossokeria maun mukaan
Kookosöljyä paistamiseen
Jos teet omenasoseen itse, valmista se ensimmäiseksi. Tein itse pikaversion keittämällä yhden omenan kattilassa ja soseuttamalla sen pienen vesitilkan kanssa tehosekoittimessa.
Aloita puuron valmistaminen pilkkomalla omena lohkoiksi tai pieniksi kuutioiksi. Kiehauta mantelimaito kattilassa ja lisää sekaan kaurahiutaleet. Anna puuron hautua miedolla lämmöllä ainakin 15 minuuttia tai kunnes se on sopivasti puuroutunut.
Puuron hautuessa paista omenanpaloja paistinpannulla kookosöljyssä. Pidä lämpö matalana, jotta saat omenat paistettua pehmeiksi eivätkä ne pala. Kun omenat ovat kuullottuneet ja pehmenneet sopivasti, lisää niihin kanelia ja inkivääriä ja sekoita huolella. Jos haluat, voit lisätä myös kookossokeria. Tässä vaiheessa ihana omenapiirakan haju tulvahtaa nenään! Jätä pannu sivuun odottamaan.

Kun puuro on valmista, lisää siihen omenasose. Annostele puuro kulhoihin ja lisää sen pinnalle paistetut omenat, kurpitsansiemenet, mantelilastut ja kookossokeri.

Omenapiirakkapuuro on täynnä herkullisia mausteita, rouskuvia sattumia ja makeaa, hapanta omenaa. Kerrassaan ihana aamupuuro!
Kokeile myös
Kaneli-banaani-pekaani kaurapuuro
Lakritsipuuro sitruunakermalla ja lakupähkinöillä
Mannapuuro lakritsikastikkeella


0