Musiikkiteatteri Kapsäkki ja Maailman ympäri 80 päivässä
0*Mainos. Liput näytökseen saatu Musiikkiteatteri Kapsäkiltä
Muutama vuosi sitten meillä palattiin omiin lapsuuden muistoihin katsomalla ihana piirretty tv-sarja Maailman ympäri 80 päivässä. Lainasin DVD:t kirjastosta ja niitä katsottiin läpi koko perheen voimin. Kun sain kutsun Musiikkiteatteri Kapsäkin Maailman ympäri 80 päivässä -näytelmän ensi-iltaan, halusin ehdottomasti päästä paikalle. Ensi-illan aikaan olimme vielä reissussa, mutta onneksi uusi mahdollisuus järjestyi pian.
Perjantaina vietettiin ilta teatterissa Foggin ja Passepartoutin kanssa matkustaen ajasta ja paikasta toiseen. Esitys juhlii mielikuvitusta, seikkailuja, tarinankerrontaa ja ihmisyyttä sen eri muodoissa. Joskus on tehtävä matka, että löytää toisen ihmisen luo.
Mikä olisi kauniimpi tapa löytää toisensa kuin teatterin lava, joka kokoaa ihmisiä yhteen saman tarinan äärelle?
Jules Vernen klassikosta lavalle
Rutiineihinsa jumahtanut englantilainen herrasmies Phileas Fogg ja hänen palvelijansa Passepartout lähtevät kiehtovalle ja yllätyksiä täynnä olevalle matkalle, kun Fogg lyö omaisuutensa vetoa, että pystyy matkustamaan maailman ympäri 80 päivässä.
Musiikintäyteisessä tulkinnassa viisi näyttelijää vaihtaa tekoviiksiä, takkeja ja mantereita tiuhaan tahtiin sekä tarttuu soittimiin hätkähdyttävällä vauhdilla. Tästä kommellusten ja huumorin siivittämästä reissusta ei kukaan selviä rähjääntymättä. Mutta onko suurin matka se, joka kuljetaan höyryjunilla, elefanteilla ja siipirataslaivoilla? Vai ehkäpä vaativin taival on se, joka johtaa toisen ihmisen luo?
Jules Vernen alkuperäisteoksen on ohjannut ja dramatisoinut Jussi Nikkilä. Ikonisen tarinan rooleissa esiintyvät lastenteatterin huiput näyttelijä-muusikot Anu Hostikka, Paavo Kerosuo, Antti Korhonen, Jussi Nikkilä sekä Veera Railio. Porukka, jolla näyttää olevan varsin hauskaa teatteria tehdessään — ainakin, jos seurasi miten he itsekin esityksen eri vaiheissa huvittuivat toistensa eläytymisestä.
Tarinassa matkaa tehdään vauhdilla musiikin ja laulun rytmittämänä. Etenkin reformiklubin räpit veivät hetkessä mukanaan, ja ei voi kuin ihailla näiden monitaitureiden menoa. Alkuperäisteokselle varsin uskollinen näytelmä sisälsi satunnaisia viitteitä aikuisyleisölle, mutta pysyi hyvin lapsen tasoisena olematta kuitenkaan itsestäänselvyys. Lasta ei aliarvioida, vaikka jälleen sen väkisin mukaan tungetun vessahuumorin olisin jättänyt pois. Lasten huumorintajusta riittää kyllä enempään.
Lastenteatteri on kenties alan vaikeimpia lajityyppejä juurikin siksi, että lapset osaavat olla vaativa yleisö. Kun jokin osuu ja uppoaa, siitä tulee suoranainen ilmiö, kun taas ei-niin-vaikuttavat kokemukset jaetaan koruttomasti. Kapsäkin porukka tuntee yleisönsä, ja ennen kaikkea nauttii lastenteatterin tekemisestä. Ja mikä tärkeä vaihe tämä kulttuurikasvatuksessa onkaan, sillä nyt kasvatetaan uutta sukupolvea kulttuurielämysten pariin. Kun kulttuurista ollaan samalla leikkaamassa merkittäviä mahdollisuuksia, sitä tulee pitää hengissä kaikin mahdollisin tavoin.
Me nautimme tästä, ja kannustammekin molemmat myös muita menemään paikan päälle katsomaan esitystä. Mahdollisuuksia on vielä kolme maaliskuun puoliväliin saakka, joten hankkikaa ihmeessä liput ja antakaa lastenteatterille aikaa. Tässä näytelmässä piisaa sellaista vauhtia, että yleisössäkin hengästyy!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Mitä tehtiin Sri Lankassa?
Kahdessa viikossa Sri Lankassa ehti nähdä ja tehdä paljon, mutta silti myös nauttia kiireettömästä oleskelusta, rantaelämästä, lukemisesta ja rauhallisista aterioista. Tuo saari olisi täynnä nähtävää ja koettavaa, ja haluan joskus vielä palata takaisin ja suunnata sisämaan vehreälle vuoristoalueelle. Vaikka sisämaan puolella jonkin verran poikettiin, pääasiassa nämä viikot kuluivat rannikolla. Mutta siis mitä me tehtiin Sri Lankassa noiden kahden viikon aikana?
Safareita
Käytiin lapsen kanssa kahdella safarilla. Heti alkuun Yalan kansallispuistossa, missä nähtiin runsaasti vesipuhveleita, peuroja, norsuja, krokotiileja ja myös se harvinainen leopardi, tavallaan. Leopardi köllötteli puussa noin 100 m päässä meistä, ja nähtiin hännänpää sekä vähän päätä sekä haukotteleva suu. Mutta voidaan sanoa nähneemme!
Toinen safari oli Udawalawessa, ja se oli jopa kivempi. Hiljaisempi, enemmän pikkutietä, ja norsuja ihan jeepin vieressä. Nähtiin myös 10 päivän ikäinen poikanen! Molempiin puistoihin meni autolla reilu pari tuntia ja safarilla jeepissa vielä muutama tunti lisää. Paljon istumista, mutta niissä maisemissa matkat meni helposti. Jeepissä istuin napero sylissä, ja niillä pomppuisilla hiekkateillä saikin pidellä kiinni.
Udawalawen päivään kuului myös visiitti Elephant Rehabilitation Centerissä, jossa orpoja, yksin jääneitä ja heikossa kunnossa olevia norsunpoikasia hoidetaan nelivuotiaiksi, ja vapautetaan sitten takaisin luontoon. Oltiin paikalla ruokinta-aikaan, mikä olikin hauska näytös pikkunorsujen ja isompienkin kipittäessä hirveää vauhtia maitobaarille ja vaatiessa äänekkäästi lisää.
Lähiretket
Hikkaduwan lähellä käytiin tuk tukilla pari puolen päivän retkeä, joilla vierailtiin Sanharajan sademetsässä ja vesiputouksella, tsunamimuseossa, jokiristeilyllä, kilpikonnien sanctuaryssa, Spice Gardenissa, jalokivikaivoksella ja buddhalaisessa temppelissä.
Peraliya on Hikkaduwan kyljessä oleva pieni paikalliskylä, jonka asukkaista 99 % kuoli tapaninpäivän tsunamissa. Paikalla on muistomerkkinä suuri buddhapatsas, ja erikseen joukkohaudan päälle rakennettu muistomerkki historian pahimmalle junaturmalle, jossa jättiaalto pyyhkäisi kokonaisen junan mukanaan. Nämä museot ovat aina haastavia, koska kuvamateriaali näyttää kaiken kamaluuden mitään peittelemättä. On vedessä turvonneet ruumiit, kuolleet lapset ja kaikki mahdollinen. Yritin lapsen kasvot pitää kiinni vain tulvivia katuja ja itse aaltoa esittävissä kuvissa, mutta ainahan sieltä jotain muutakin ehtii vilahtaa.
Tuk tukilla matkustaminen on aika näppärää ja sen verran kiva paikallinen tyyli, että matkantekokin kuului hauskalla tavalla retkiohjelmaan. Tuuli tuiversi tukassa ja sai kokea ympäristön kaikilla aisteilla. Etelän maihin kuuluvaa roskien polton hajua, lämpimän tuulen, meren, koirien haukunnan ja sademetsässä sirisevät sirkat.
Oli muuten järjettömän isoja lepakoita täällä, ihan haukan kokoisia!
Tuk tukilla käytiin myös läheisessä Gallen kaupungissa, missä on ihana vanha linnoitus täynnä söpöjä pikkukatuja ja putiikkeja. Kerran mentiin sinnepäin junalla ja saatiin se Sri Lankan must do junaretki. Alunperin olin ajatellut että mennään lopuksi vielä junalla Colomboon lähemmäs lentokenttää, mutta tuli todettua ettei se kaikkien matkalaukkujen ja reppujen kanssa olisi kovin mukavaa. Ens kerralla sitten se kuuluisa junamatka Ellasta Kandyyn.
Merimatkalla
Käytiin merellä valasretkellä, mutta se meni aika penkin alle. Lähtö viideltä aamulla, ei näkynyt valaita mutta sentään delfiineitä, tuli sade ja aikamoinen myräkkä. Aallot löi paattiin sisälle, oli hemmetin kylmä, vettä vaan roiskui ja puolet matkustajista oksensi. Roikuin itse kylmästä tuulesta ja roiskeista huolimatta suurimman osan matkasta laivan reunalla merta katsellen, koska horisontin tuijottaminen auttoi kestämään heilutuksen.
Aaltoja on hyvälläkin säällä, mutta nyt ne oli vielä tuplasti isompia. Ois voinut jättää väliin, mutta kokemus sekin. Ajatus oli ollut jäädä Mirissaan lounaalle ja nähdä vähän paikkoja sielläkin, mutta satoi tosiaan vaan vettä ja oli sen verran kylmä, että palattiin vaan kotikylään. Matkalla pidettiin tien laidalla oksennustauko, kun lapsen maha ei enää kestänyt.
Neljästätoista päivästä oltiin retkellä viitenä päivänä, kahtena päivänä osan aikaa Gallessa ja viimeisenä päivänä matkattiin Colombon kautta Negomboon. Colomboakin olisi voinut hetken katsella enemmän, mutta siellä oli isot ruuhkat ja matkoihin kului jo sen verran aikaa, että käytiin vaan lounaalla ja lelukaupassa (lapsi sai lelun kun oppi uimaan) ja suunnattiin sen jälkeen vikan yön majapaikkaan. Siellä pikaiset iltauinnit ja reissun vika illallinen. Majoittaja kyyditsi meidät aamuyöstä viideksi lentokentälle, mihin oli majatalosta noin vartin ajomatka.
Ihana retkijärjestäjä
Varasin mulle ja lapselle Yalan safarin heti ekana päivänä, ja meidän oli tarkoitus mennä sinne parin ekan päivän jälkeen. Varaamisessa oli vähän sekaannusta, ja mutkien jälkeen päädyttiinkin lähtemään jo heti tokana päivänä. Sen jälkeen varasin meidän kaikki maksulliset retket saman järjestäjän kautta näppärästi whatsupilla. Ongelmana oli, että netti oli käytössä vain hotellin alueella, joten välillä viestittely ja asioiden sopiminen oli hankalaa. Lisäksi itse olen sellainen asiat kuntoon kerralla -tyyppi, että paikallisten kiireetön tyyli järjestellä välistä hieman tuskastutti. Hyvä opetus toisaalta myös itselle, että joku päivä sain varmistuksen illalla yhdeksältä, että aamulla yhdeksältä tulee olla valmiina lähtöön. Sinänsä taas oli tosi helppoa vaan laittaa viestiä, että meitä kiinnostaisi nyt tällainen – onnistuuko ja paljon maksaa.
Retkien järjestäjä oli Safety Tours, ja siellä hoidettiin kaikki todella hyvin. Etenkin kun lapsen kanssa kahdestaan retkeiltiin, oli tosi tärkeää tuntea että kaikki sujuu turvallisesti ja luotettavasti. Sitten sai vaan nauttia, oppia ja kokea.
Kaikkea ei tietenkään ehdi kokea mitä haluaisi, mutta aika hyvin me ehdittiin.
