Lapsen ulkovaatteet syksyyn ja talveen
0Käydäänpäs läpi lapsen ulkovaatteet syksyn ja talven varalle. Jotenkin kuvittelin että sitä aikanaan oppisi tämän lapsen pukemisen jalon taidon. Mutta ehei, joka kerta se on sama päänvaiva. Itse asiassa jopa pahempi, koska se pieni vauvahan oli älyttömän helppoa sujauttaa lämpöpussiin ja kärrätä vaunuissa paikasta toiseen. Entä sitten nyt, kun aina pitäisi olla sopivaa ulkovaatetta päälle säällä kuin säällä – ja se sää voi heilahdella ihan miten sattuu päivästä toiseen?!
Etenkin välikaudet ovat sellainen kirosana, joka aiheuttaa jatkuvasti hampaiden kiristelyä. Tänä vuonna kylmä kausi tuli vielä kuin yhdessä yössä. Vielä äsken oli kesä ja hirmuinen (ihana) helle, ja seuraavassa hetkessä lämpötila laski alle 10 asteeseen ja siinä pitäisi sitten osata pukeutua oikein. Tuntuu, että se pehmeä siirtymä puuttui kokonaan ja se ulkona-tarkenee-hupparissa-kausi jäi kokonaan pois.
Mutta, ehkä tässä alkaa vihdoin pää ehtiä mukaan tähän muutokseen ja ulkovaatteet päivittyä oikeanlaisiksi. Lapsi oli vielä kipeänä melkein viikon verran ja kotoa oli lämmöt poissa patterirempan takia, mikä pisti tähän äitiin vauhtia ja sai hankkimaan ties mitä villakerroksia.
Jotakin vanhoja kamppeita on mahdollisesti vielä käytössä talven mittaan jos ne mahtuvat, mutta uudet lapsen ulkovaatteet syksyyn ja talveen ovat tässä!
Lapsen ulkovaatteet
Merinovillaa: lapaset, kauluri, tuubihuivi ja aluskerrastoa
Softshell hanskat
Jonathan välikausirukkaset
Affenzahn välikausikengät
Name It softshellhaalari
Vuorellinen kurahaalari + hanskat + kumpparit
Metsola tupsupipo
Mainio kypärämyssy
Isbjörn of Sweden Penquin toppahaalari
Affenzahn talvisaappaat
Aika settiä sitä taas kertyy. Vähemmälläkin varmasti pärjäisi, mutta tykkään kyllä saada valinnanvaraa jos joku osa on pesussa ja mikä missä menoissa sitten parhaiten toimiikin. Haalarin alle tulee puettua eri kerrastoa kuin nyt syksyllä softshellin kanssa. Ja on sitten vaihtoehtoja talven kelien mukaan, mennäänkö läpi kauden lämpöasteissa ja loskassa vai super pakkasilla kuten viime talvena. Villakerrostot toimivat myös hyvänä päivävaatteena muuten vaan kylmillä keleillä.
Lapsi saa nykyäön itse osallistua yhä enemmän vaatteiden valintaan, koska on kuitenkin tarkkana mitä päälleen pukee. Aina en kuuntele haluaako päälleen just sen tietyn paidan vai ei, mutta yleisesti ottaen huomioin kyllä mielipiteen vaatevalinnoissa. Toppahaalarissa ainoa toive oli pinkki, joten etsin vain pinkeistä vaihtoehdoista, vaikka yritin kovasti tummansinistä ehdottaa. Mainion kypärämyssyn valitsin vaan itse, ja lapsi ihastui siihen niin paljon, että olisi halunnut heti alkaa käyttämään. Näen, että minun tehtäväni on myös tarjota vaihtoehtoja ja vähän haastaa kokeilemaan muutakin kuin sitä ainaista pinkkiä. Mutta jos pinkki nyt miellyttää, niin hänellehän se toppahaalari päälle tulee ja sen on syytä olla mieluinen.
Mutta näillä mennään. Ulkovaatteiden osalta pitäisi olla kaiken kunnossa keliin kuin keliin! Talvirukkaset tästä vielä uupuvat, mutta kaapissa on vielä viime talven Elsa Pitkäset sekä isompikin koko odottamassa, joten jospa niillä pärjätään.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Synnytyksestä kolme vuotta – miten keho voi nyt?
En ikinä kirjoitellut raskaudestani blogiin sen enempää, enkä jakanut synnytyskertomusta. Olen kyllä itse mielenkiinnolla niitä lukenut. Ensimmäiseen synnytykseen valmistautuminen tuntui vähän kuin olisi ollut astumassa verhon taakse, eikä tiedä yhtään mikä toisella puolella odottaa. Siellä olisi monia muita jo odottamassa, mutta keskusteluun pääsisi todella osalliseksi vasta, kun sen olisi itse kokenut. Entä nyt, kun synnytyksestä on kolme vuotta ihan pian? Miten keho nykyään voi ja miten se on näiden vuosien aikana palautunut?
Sen verran huomiona, että napero syntyi joulukuun alussa, joten ihan täyttä kolmea vuotta ei vielä ole takana.
Ensin vähän taustaa
Minulla oli mielestäni hyvin helppo raskaus. Alussa painoi jäätävä väsymys, minkä vuoksi olo oli usein pahoinvoiva ja ajoi sänkyyn jo ennen kahdeksaa illalla. Oksentelua tai vastaavaa ei ollut lainkaan, mutta ruoka maistui välillä huonosti. Vauva kasvoi niin sisäänpäin, että vatsa täyttyi hetkessä ja lähinnä teki mieli kuivaa leipää ja nektariineja. Juokseminen piti lopettaa melkeinpä heti, koska energia ei vaan riittänyt ja vatsassa tuntui pahalta. Mutta toisaalta, kävin viimeisen kerran salilla viikko ennen vauvan syntymää, ja olisin käynyt sen jälkeenkin jos jäsenyys ei olisi mennyt juuri silloin umpeen. Pystyin siis urheilemaan läpi raskauden ja tunsin säilyttäväni jonkinlaisen yhteyden kehooni sellaisena, millaisena olin oppinut sen tuntemaan. Vatsa tosin oli tiellä ja esti nukkumisen vatsallaan.
Sitten kohti synnytystä
Oma synnytykseni alkoi lapsivesien menolla eräänä aamuyönä viisi päivää ennen laskettua aikaa. Muuten ei kuitenkaan tuntunut mitään. Itse asiassa, tiesin miltä supistukset tuntuvat vasta kun ne toden teolla alkoivat.
Se keskiviikko oli ehkä koko raskauden ihanin päivä. Tiesin, että loppuviikon aikana vauva on vihdoin sylissä ja homma etenee. Kävin päiväsaunassa, köllöttelin sohvalla jouluelokuvia katsellen, söin suklaata ja nukuin päiväunet. Parit kaveritreffit piti perua, mutta muille en kertonut tapahtumista vielä mitään.
Päivän aikana ei tosiaan tuntunut pientä vatsan juimimista kummempaa, mutta illalla muistaakseni yhdeksän paikkeilla ei tehnyt enää mieli istua sohvalla. Laitoimme vuokratun TENS-laitteen kiinni ennen kuin mies meni ”nukkumaan”, ja loppuillan lähinnä istuin polvien päällä, kiemurtelin ja katselin kellosta supistusten kestoa. Naistenklinikalle lähdimme kahden aikaan yöllä. Homma pysyi niin sanotusti hallussa kunhan sain olla jaloillani. Supistukset veivät voimia ja keskellä yötäolo oli melko väsynyt, mutta missään vaiheessa ei sattunut. Kun väsytti niin paljon että haaveilin vaan pääsystä makuulle, otin yhden annoksen epidulaaria ja nukuin seuraavat kaksi tuntia. Yhdeksältä aamulla vauva oli ulkona. Hän syntyi käsi hieman huonossa asennossa ja matkalla tuli kolmannen asteen repeämät, mutta missään vaiheessa ei sattunut, vaikka epidulaarista oli jo useampi tunti eikä muita lääkkeitä ollut. Jossain omassa kuplassa taisin olla koko ajan, koska en edes tuntenut epidulaarin laittamistakaan.
Palautuminen
Raskaudessa kertyi painoa noin 8 kg, mikä tippui oikeastaan heti pois ja vähän enemmänkin. Olimme pari päivää Perhepesähotellissa, missä nappasin yhden panadolin per päivä, mutta kotona kipulääkettä ei tarvinnut. Välillä teki mieli makoilla ja helpottaa alapään painetta, mutta istuin ihan sujuvasti jo samana iltana hotelliin päästyämme. Eka isompi vessahomma jännitti, mutta ei siinäkään ollut ongelmaa. Sanotaanko vaikka näin, että vessaan kyllä halusi mennä pian, koska pidättely aiheutti kyllä sellaisen puukon iskua muistuttavan kivun häntäluun paikkeilla.
Ekat pari viikkoa ei tehnyt mieli kävellä kovin pitkiä matkoja. Sen jälkeen alkoi vaunulenkit ja kroppa toimia paremmin. Juoksemassa kävin alkukeväästä, ja silloin huomasi jotain kyllä tapahtuneen virtsankarkailun myötä. Mutta sekin helpotti kesän aikana. Olin tehnyt paljon vaunulenkkejä talvem 2018 hirmuisissa lumikinoksissa, joten pohjakunto oli aika hyvä.
Nyt muutama vuosi myöhemmin
Keho on muuttunut vähän erilaiseksi kuin ennen raskautta, mikä johtuu suurelta osin myös liikuntatapojen muutoksesta. Erilaiset ryhmäliikunnat vaihtuivat juoksulenkkeihin, joten lihasmassaa on lähtenyt ja vartalo on sikäli vähän pienempi, ja samalla löysempi. Korona on tehnyt osansa siinä, ettei salilla ole tullut käytyä, mikä jumittaa selkää turhan paljon etenkin nyt kun työpäivät kuluvat koneen äärellä. Hiuksia lähtee hurjan paljon edelleen, vaikka imetys loppui jo aikaa sitten lapsen ollessa vähän reilun vuoden ikäinen. Samoin jokin hemmetin aikuisiän akne iski imetyksen jälkeen. Se on vähän helpottanut, mutta silti saa kiristelemään hampaita aika usein.
Monella tapaa raskaus ja lapsen saaminen tekivät kehosuhteestani paremman. Osaan käyttää kroppaani nyt paremmin. Huoltaa pikemmin kuin treenata. Hyväksyä sen puutteet ja huomata upeat piirteet. Se on aika kliseinen tapa ajatella, mutta kyllä sellaisen muutoksen läpikäyminen pistää tutustumaan itseensä ihan uudelleen. Synnytyksestä on kolme vuotta, mutta onhan lapsiperhearkea sitten ehditty elää jo saman verran. Kyllä se meillä pisti rutiineita ja tottumuksia ihan uusiksi. Ei huonolla tavalla, mutta kuitenkin. Elämä on ollut erilaista kuin aiemmin.
Muutosmatka
Minusta oli ihanaa saada synnyttää ja imettää oma lapseni, enkä kokenut niistä ahdistusta tai että kehoni ei olisi omani. Siihen varmasti auttoi, että lapsi lopetti imetyksen ihan itse, eikä asiasta tarvinnut itkun ja pakottamisen kautta taistella. Pumppasin maitoa aika paljon, jotta mieskin sai osallistua syöttämiseen, ja maitoa pakkaantui sekä suihkusi ajoittain melko reippaasti. Maidon valuminen yhdistettynä jälkivuotoon oli vähän palapeliä pukeutumisen ja peseytymisen kanssa, mutta en kokenut sitäkään mitenkään pahana. Se vaan kuului asiaan, ja kertoi siitä, että keho toimi oikein.
Minulla oli kaiken kaikkiaan älyttömän helppo raskaus, erittäin positiivinen synnytys ja muutenkin vauva, joka itkeskeli kyllä jonkin verran ilmeisesti vatsavaivoja, mutta esimerkiksi nukkui heti vastasyntyneestä asti yönsä loistavasti ja antoi myös meille näin aikaa oikeasti levätä. Joten voisi sanoa, että olen päässyt helpolla, ja se näkyy totta kai myös kehon palautumisessa. Ei voi kuin ihmetellä miten synnytyksestä voi olla kolme vuotta – minne tämä aika oikein katoaa?!