Helsingin kaupunginteatterin Let’s Play Business on terävä ja hauskan monikerroksinen kuvaus työelämän vallankäytöstä ja yhteisöllisyydestä – ja samalla leikki siitä, miten helposti taide ja bisnes alkavat muistuttaa toisiaan. Juha Jokelan ohjaus ja käsikirjoitus on täynnä tarkkaa havainnointia ja älykästä huumoria: ne paljastavat yhtä aikaa naurettavat ja inhimilliset puolet siinä, kun yritämme olla “ammattimaisia”, “luovia” tai “yhteistyökykyisiä”.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Tarina kuljettaa meitä konsulttifirman, HX:n, sisäiseen myllerrykseen

Uusi toimitusjohtaja Artturi – jälleen roolissaan huikea ja energinen Martti Manninen – yrittää uudistaa firman kulttuuria: vähemmän hierarkiaa, enemmän avointa keskustelua ja luovuutta. Kuulostaa hyvältä, kunnes muutos alkaa koskettaa ihmisiä, jotka ovat tottuneet pelaamaan vanhoilla säännöillä. Manninen tekee Artturista elävän ja ristiriitaisen hahmon: hänen idealisminsa on tarttuvaa, mutta sen takana väreilee jatkuva epävarmuus siitä, mitä johtajuus oikeastaan on näin sekalaisen porukan firmassa.

Artturin ympärillä pyörivät Santeri Kinnusen esittämä Hannu, vanhan koulukunnan mies, joka kaipaa menneiden aikojen selkeyttä ja pysyvyyttä, sekä Sanna-June Hyden Ressu, joka haluaisi repiä rakenteet auki ja aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä – kunnes huomaa, että myös avoimuus voi muuttua valtapeliksi.

Siirtymät maailmasta toiseen, liikkuva lava ja työyhteisön yhteiset jortsuvartin tanssihetket tekevät kohtauksista todellista lavaherkkua – hetkiä, joissa työelämän absurditeetti muuttuu taiteeksi, ja taide paljastaa jotain hyvin inhimillistä työn todellisuudesta.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Ja sitten mukaan astuu teatteri itse. Jokela on kääntänyt peilin myös omaan maailmaansa: näyttämöllä seurataan rinnakkain yrityksen tarinaa ja teatterin taiteellista työryhmää, joka yrittää saada aikaan juuri tätä samaa esitystä. Teatteri tekee esityksen yrityksestä, mutta yritys alkaa muistuttaa teatteria – ja siinä kohtaa raja työn ja esittämisen välillä alkaa sulaa.

Tässä kerroksessa loistaa Wanda Dubiel teatterin taiteellisena johtajana, joka omalle roolilleen sokeutuneena polkee muuta työryhmää jalkoihinsa. Dubiel tuo hahmoonsa upean yhdistelmän karismaa, itsevarmuutta ja haurauden hetkiä. Koomisena vastaparina on teatterin talousjohtaja, joka pyrkii pitämään kukkaron nyörejä tiukasti otteessaan villin luovuuspuuskan vallatessa lavaa ja näytelmää.

Ympärillä pyörivä ensemble toimii kuin hyvin öljytty koneisto, jossa jokainen liike ja katse kertoo jotakin vallasta ja sen vaihtumisesta.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Peli, jossa kaikki ovat mukana

Se, mikä tekee Let’s Play Businessista niin kiinnostavan, on sen tapa näyttää, miten samat mekanismit toistuvat eri maailmoissa. Konsultit puhuvat “strategisesta visiosta” ja teatteriväki “taiteellisesta linjasta”, mutta molemmat yrittävät pohjimmiltaan saada ihmiset uskomaan johonkin yhteiseen tarinaan.

Jokela ei saarnaa, vaan antaa meidän tunnistaa: tältä näyttää organisaatio, joka haluaa olla ketterä, mutta ei oikein uskalla liikkua. Samalla esitys kysyy, miksi luovuus ja kontrolli ovat niin vaikeita sovittaa yhteen – ja miksi jokaisessa yhteisössä tarvitaan sekä idealisti että skeptikko.

Huumori toimii täydellisesti, koska se ei tule ulkoa, vaan tilanteista. Katsoja nauraa, koska tunnistaa dynamiikat – ei siksi, että ne olisivat juuri omalla työpaikalla, vaan koska ne ovat kaikkialla.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Älykkäästi viihdyttävä

Let’s Play Business on yhtä aikaa nokkela ja lämmin. Se nauraa jargonille ja kokouskulttuurille, mutta myös rakastaa sitä, miten hullua ja inhimillistä yhdessä tekeminen on. Kun esirippu lopulta laskee, katsoja jää miettimään: ehkä elämä ja työ eivät ole niin erilaisia pelejä kuin luulemme. Molemmissa tarvitaan ripaus leikkiä, kykyä sietää epävarmuutta – ja joskus vain uskallusta sanoa ääneen, ettei tiedä, miten peli jatkuu.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Tässä on herkullinen ohjelmanumero esimerkiksi firman pikkujouluihin. Ja sen jälkeen jortsuvartti koko porukalle.

Teatterisesonki on päässyt hyvään vauhtiin, ja viikonloppuna tehtiin naperon kanssa päiväretki junalla Lahden kaupunginteatteriin katsomaan Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu. Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu on latvialaisen lastenkirjailijan Anna Brigaderen (1861–1933) rakastettu näytelmä, jonka ohjaa ja sovittaa latvialaistaustainen teatteriohjaaja ja näyttelijä Alise Polacenko.

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Nysä ja pieni suuri maailma

Yksitoikkoiseen elämään kyllästynyt omapäinen Nysä lähtee etsimään onneaan ja toteuttamaan unelmiaan. Hän päätyy taianomaiseen maailmaan, jossa kohtaa muinaisia voimia kuten Tuulen äidin, jättiläisiä, kuningattaria ja itsensä Pirun, joka vaatii ihanaa linnan prinsessaa omakseen. Auttaessaan muita Nysän on laitettava rohkeutensa ja koko sydämensä peliin. — Lahden kaupunginteatteri

Nysä on näytelmänä mielikuvituksellinen ja rikas, ilahduttavilla lavasteilla ja elementeillä rikastettu tarina oman paikkansa löytämisestä ja merkityksestä maailmassa. Nysän matka johtaa seikkailusta toiseen, läpi metsän ja tuulen ja valtakunnan, ja matkalle osuu niin herkullisia hahmoja kuin pelottavia kohtaamisia. Nysää johdattaa pohjimmiltaan rohkeus ja hyvä tahto, ja näytelmällä onkin vankka sanoma hyvien tekojen puolesta.

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Herkullinen kattaus värejä, ääniä ja hahmoja

Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu on kyllästetty musiikilla, kimalteella, valoilla ja rytmeillä, jotka vetosivat lapsikatsojiin välittömästi. Musiikki miellytti myös itseäni — sävelmaailma sopi ajatukseen omaa itseään etsivästä Nysästä ja seikkailun ja epävarmuuden värittämästä matkasta.

Rooleissa nähdään Jori Halttunen, Lotta Kaihua, Jenni Kokander, Aurora Manninen, Veeti Vekola ja Miikka Wallin. Erityisesti kehuja ansaitsee Jenni Kokander, jonka jokainen hahmo on toistaan loistavampi — aina kitupiikin vaimosta kuningattareen. Myös Nysää näyttelevä Aurora Manninen on roolissaan hurmaava.

Kuva: Lahden kaupungintetteri

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Kuva: Lahden kaupunginteatteri

Kaiken kaikkiaan Nysä, jättiläismäisen pieni seikkailu tarjosi meille unohtumattoman teatterielämyksen, jossa sekä lapsi että aikuinen saivat nauraa ja ihastella yhdessä. Aikuisille selvästi kolahti juuri aikuisyleisölle kohdennetut kommentit muun muassa kaipuusta Holiday Clubiin, mutta pääosassa näytelmässä olivat lapset yleisössä — ja lapset osallistettiin mukaan lempeällä ja humoristisella otteella.

Esitys onnistui yhdistämään satumaisen seikkailun ja tärkeät elämänopit niin, että ne välittyivät pienimmillekin katsojille ymmärrettävästi ja koskettavasti. Kun lähtiessä vielä lapset onnistuivat saamaan itselleen jättimäiset ilmapallot, teatterihetki jäi mieleen varsin täydellisenä.

Ja hei erikoismaininta Nysän käsiohjelmalle, jolla on kerrassaan  erokas toteutus: käsiohjelma avautuu näytelmän kartaksi ja mukana tulee näytelmästä tuttuja tarroja, jotka saa liimata kartalle. Ihastuttavan osallistavaa ja lapset huomioivaa!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit