Hae
Saran kotikolo

Miten nitistää näppylät?

Miten nitistää näppylät, jotka ilmestyvät kerta toisensa jälkeen ja vielä pahimpaan mahdolliseen aikaan? Minulla on nimittäin aina ollut ihan hyvä iho. Ei missään nimessä loistava, mutta pahoja kriisejäkään ei ole oikeastaan ollut joitakin yksittäisiä juurikin huonoon aikaan ilmestyneitä finnejä lukuun ottamatta. Suurin ongelmani on ollut ihon kuivuminen. Sikäli aloin olla vähän pulassa, kun näppyjä vain ilmestyi ja ilmestyi.

Vuosia sitten sain tosin poskiin helposti miliumeja eli luufinnejä.

 

Luufinni (lat. milium, monikko milia) tarkoittaa 1–2 mm:n läpimittaista helmenvalkeaa näppylää ihossa. Näppylä on pieni ontelo ihon pintaosassa, ja se sisältää sarveismassaa, keratiinia. Sellainen syntyy usein vajaasti kehittyneeseen talirauhaseen, joskus hikirauhasen tiehyen yläpäähän. Luufinnejä voi ilmaantua missä iässä hyvänsä. Yksittäisiä luufinnejä on noin joka toisella vastasyntyneellä.
Lähde: Terveyskirjasto.fi

 

Miliumit ovat monille tosiaan tuttuja vastasyntyneillä, mutta itse olin niiden kanssa vähän pulassa. Kyllähän ne sai säännöllisillä kosmetologikäynneillä poistettua hetkellisesti, mutta ei siinä kauaa kestänyt kun ensimmäiset alkoivat palata. Lisäksi opiskelijabudjetilla kosmetologi tuntui kovin tyyriiltä. Noihin aikoihin etsinkin epätoivoisena tietoa hyvistä ihonhoitotuotteista etenkin kasvoille, ja sitten törmäsin Raw Gaiaan. Luonnollisista, kuumentamattomista luonnon raaka-aineista valmistetut ihonhoitotuotteet, jotka myytiin kaiken lisäksi aivan ihanissa pakkauksissa. Rahaa erilaisiin kokeiluihin oli jo mennyt, joten miksipä en olisi kokeillut myös tätä uutta löytöä.

Alkuun tilasin muistaakseni kasvovettä, puhdistusainetta ja voidetta. Ei mennyt kauaa, kun miliumit olivat täysin tiessään. En ollut uskoa sitä, sillä rasvasin kasvojani vähemmän kuin koskaan ja voide tuntui todella kevyeltä, mutta se toimi. Tarvitsin siis vain oikeanlaisen voiteen. Sen jälkeen olenkin uskonut, että iho-ongelmia voi kuin voikin saada helpotettua löytämällä ne oikeanlaiset tuotteet.

Miten nitistää näppylät pohjaa omiin kokemuksiini, eikä varmasti auta kaikkia, sillä meillä on erilaiset tarpeet ja iho-ominaisuudet. Jos jotain olen oppinut, niin omalle ihotyypille sopivien tuotteiden löytäminen on kaiken aa ja oo! Olen kuitenkin kokeillut kaikkea mahdollista Dermalogican kalliista tuotteista ihan perus Nivean siniseen peltipurkkirasvaan, ja ilokseni voin todeta, ettei hyvä iho vaadi välttämättä kalliita hoitotuotteita, vaan tarpeellinen apu voi löytyä vaikka ihan omasta keittiöstä.

 

MillaiNen ihoNi on?

Aloitetaan kertomalla, että oma ihoni on pintakuiva, helposti patterilämmitykseen ja kylmään säähän reagoiva. Vartalon iho kutisee helposti etenkin syksyisin, ja en esimerkiksi voi kesäisinkään käydä aamu-uinnilla ilman järjetöntä kutinaa iholla. Saunan tai lenkin jälkeen kutina ei vaivaa, kun on ensin hikoillut alle, joten verenkiertoon ilmiö kaiketi liittyy. Ihoni rakastaa viileää, ja nukun mielelläni ikkuna auki jopa talvisin. Kasvoissa iho myös öljyyntyy helposti, mikä onkin kaiken kaikkiaan metka setti.

Keskityn näppyjen osalta nyt lähinnä kasvoihin, koska vartalovoiteen tärkein ominaisuus on minulla kuitenkin kuivuuden estäminen, jotta kutina ei vaivaa. Selässä näppyjä ei ole aiemmin edes ollut, mutta viime vuosien hormonaaliset mylläkät raskauden, imetyksen ja etenkin imetyksen lopettamisen myötä ovat tehneet tehtävänsä. Heti kun imetys alkoi vähenemään noin vuosi sitten, alkoi finnejä tupsahdella yläselkään ja kasvoihin, vaikka ruokatottumukset, hygienia ja elintavat pysyivät ennallaan. Ne ovat mielestäni tavallista syvemmällä, kipeämpiä ja perhana, sitkeämpiä kuin aiemmin olleet. Puristelu kannattaa siis unohtaa saman tien, koska siitä saa vain ihon rikki. Vaikka myönnettäköön, että aina en malta jättää niitä rauhaan…

Lopetin imetyksen tammikuussa, ja siitä on kohta vuosi. Mitenköhän kauan tätä vielä jatkuu?!

Kun finni tupsahtaa keskelle otsaa juuri ennen odotettuja juhlia, sen haluaa saada pois mahdollisimman nopeasti. Viimeisen vuoden aikana olen todella tullut testanneeksi yhtä sun toista, ja nyt jaan omat vinkkini miten nitistää näppylät, mistä toivottavasti on apua myös teille. Nämä ovat nimittäin ihan oikeasti toimineet!

Siispä,

 

miten nitistää näppylät?

 

1. Kylmäpuristettu (kookos)öljy

Raw Gaian voiteen salaisuus oli minun kohdallani kylmäpuristettu öljy, joka auttaa nimenomaan pintakuivaan ihoon. Se antaa ihon hengittää samalla kun kosteuttaa, minkä vuoksi se ei tuki ihorauhasia. Ruokavaliomuutosten myötä tutustuin lisäksi kookosöljyyn, jota käytetään myös monissa ihonhoitotuotteissa. Kasvovoiteena se tulee huomattavasti edullisemmaksi, sillä 400g purkki kestääikuisuuden ja maksaa alle 10€, vaikka hankkisi kalliimman version. Kookosöljy on toiminut kohdallani todella hyvin, ja säästän siinä huomattavasti rahaa. Mutta Raw Gaiaa voin myös lämpimästi edelleen suositella, jos kiinnostus herää.

Käytän kookosöljyä myös meikinpuhdistusaineena, ajoittain kotioloissa deodoranttina ja vartalovoiteena, joskin vartalolla öljyinen olo kestää turhan pitkään ollakseen miellyttävä. Mitä ihonhoitoon tulee, kookosöljy on kuitenkin minulla ihan ykkönen. Kun yksittäistä finniä on sitten innostunut puristelemaan, antibakteerinen kookosöljy myös auttaa ihoa paranemaan nopeasti. Uskon monien kylmäpuristettujen öljyjen ajavan saman asian, mutta kookosöljy on ollut viime vuosina oma valintani helpon saatavuuden vuoksi.

 

2. Tea tree oil.

Teepuuöljyä on käytetty vuosisatojen ajan hoitamaan iho-ongelmia. Sen lääkinnälliset käytöt kuitenkin menevät tätäkin pidemmälle.

Teepuuöljy on alunperin kotoisin Australiasta. Siellä sitä alettiin käyttämään Melalueca Alternifolia -nimise puun lehtien höyrytislaamisen ansiosta. Australian alkuperäisasukkaat käyttivät sitä hoitamaan useita oireita, iho-ongelmista hengitysvaikeuksiin, flunssiin ja allergioihin.

Nykyisin lääke- ja aromaterapiateollisuudet käyttävät teepuuöljyä säännöllisesti sen useiden hyötyjen takia: se tuoksuu hyvältä, sitä on helposti saatavilla ja se on melko edullista, ja se antaa mahtavia tuloksia yleisiin vaivoihin.

Lähde: Askelterveyteen.com

 

Teepuuöljyn löysin itse asiassa onnekkaan sattuman kautta. Teepuuöljyllä sanotaan olevan antiseptinen vaikutus ja poistavan iholta tehokkaasti epäpuhtauksia. Tämän voin allekirjoittaa täysin. Teepuuöljyn ansiosta ihoni kunto on merkittävästi parantunut. Ja se myös todella edullista tavaraa.

Käytän teepuuöljyä täsmähoitona pahimmille finneille tökkimällä laimentamatonta ainetta, no jos rehellisiä ollaan, suoraan sormenpäällä finnin päälle pari kolme kertaa päivässä. Parissa päivässä finnin ryökäle on kuivunut kasaan. Jos teette saman oikeaoppisesti, niin vanupuikollahan sitä näpertelyä tulisi tehdä. Isoille alueille en tätä laimentamattomana käyttäisi, enkä muutenkaan kuin poikkeustapauksissa (kun se iso finni ilmestyy juuri kriittiseen aikaan), sillä se kuivattaa voimakkaasti ihoa.

Käytän teepuuöljyä myös itse tehtynä kasvovetenä.. Lisään 1/2dl vettä 2-3 tippaa teepuuöljyä, ja pyyhin kasvot nesteeseen kostutetulla vanulapulla. Hemmetinmoinen apu myös mustapäihin. Käytän päälle kosteuttavaa kasvovettä.

Jos et ole teepuuöljyä aiemmin testannut, aloita varovasti ja vain pienellä alueella, jotta näet sopiiko se omalle ihollesi. Ja pidä öljy ehdottomasti pois lasten ja lemmikkien ulottuvilta – se on sisäisesti nautittuna myrkyllistä!

 

3. Hammastahna.

Ääh, ei nyt oma suosikki vinkkini, mutta onhan se klassikko. Ja aina silloin tällöin, piilossa muiden katseilta kun muita apuja ei ole saatavilla, olen käyttänyt tätä perinteistä kikkaa. Teepuuöljyn jälkeen vaikutus on aika onneton, mutta kyllä sekin ainoana vaihtoehtona finniä kuivattaa. Tämä on näitä olen juuri mökillä keskellä ei mitään, joten miksipä en kokeilisi – vinkkejä.

 

4. Ruokavalio. 

Tylsä, mutta totta. Syömälläsi ruualla on hurja vaikutus ihon kuntoon. En tarkoita, että hormonaalisen aknen voisi poistaa ruokavaliolla, enkä väitä että se ratkaisisi muitakaan isompia iho-ongelmia. Kuten jo alussa toin esiin, kyseessä ovat omat kokemukseni ja niihin tulee suhtautua sellaisina. Mutta, sen sanottuani voin myös todeta, että suklaalla, leivonnaisilla ja pizzalla herkuttelun jälkeen ihoon tulee kummasti enemmän epäpuhtauksia kuin kasvispainotteisen raikkaan ravinnon päälle. Kyllä minä suklaata syön ihan joka viikko, ja usein paljon muutakin, mutta jos olisin vaikka menossa viikon päästä naimisiin ja haluaisin välttää jättimäisen finnin keskellä otsaa, miettisin kyllä edellisen viikon mitä suuhuni laittaisin.

 

5. Vähemmän on enemmän.

Kyllä, viimeisenä vinkkinä sanon että maltti on valttia. Yksinkertaisesti tee vähemmän. Iho väsyy, jos sitä jatkuvasti kuorii, puunaa, hinkkaa ja pesee. Kasvojen iho on ohut ja herkkä, eikä sitä tarvitse edes pestä aina vedellä. Itse pesen, koska aamuisin haluan sen vesihuuhtelun tuoman herätyksen. Mutta pakko ei olisi.

Älä käytä liian rajuja puhdistusaineita, jotka rikkovat ihon omaa kosteustasapainoa. Jos meikkaat päivittäin, poista meikit lempeästi. Kuori korkeintaan kerran viikossa, valitse omalle iholle sopiva voide ja ajattele ihoa yhtä pehmoisena ja arvokkaana kuin se perinteinen vertaus vauvan pylly. Älä tee omille kasvoillesi sen rajumpia pesuja kuin tekisit sille pienen vauvan silkkisille peffalle. Helli pehmoisilla puhdistuksilla, täyteläisillä naamioilla ja ravitsevilla voiteilla. Mutta jos et ole naamioista nauttiva tyyppi, anna niiden olla. Pese naama kun käyt suihkussa ja ajattele voiteen levittäminen kasvojen ihon ruokkimisena.

Omasta puolestani voin sanoa, että olen super laiska meikkaamaan, en ikinä jaksa/muista mitään naamioita vaikka niistä pidänkin, en raaski laittaa rahaa ihonhoitotuotteisiin tai kosmetologiin ja en todellakaan aio elää ilman suklaata. Kaikenlaista kokeilleena sanoisin, että apua iholle saa myös aika vähällä ja edullisesti.

 

Oletko itse tukeutunut samoihin vippaskonsteihin?
Onko teillä jakaa omia kokemuksia?

 

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Kaupallinen yhteistyö

Hiustenhoidon mullistava uutuus New Wash ja arvonta!

Kaupallinen yhteistyö: Hairstory

Mukana new wash huippuarvonta!

 

 

New Wash – mullistavaa hiustenhoitoa

New Wash on uusi hiustenhoitosarja, joka lupaa mullistaa hiustenhoidon! Törmäsin itse New Washiin etsiessäni vinkkejä imetyksen ohentamien, hormonien rasvoittamien hiusten virkistämiseksi. Kuten melkeinpä kaikki mainonta, myös New Wash lupaili suuria ja kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Koska asiakastyytyväisyys on heille kuitenkin tärkeää, tilaus luvataan täysin hyvittää jos lopputulos ei tyydytä.

Mitä menettävää siis olisi?

New Wash on osa Hairstory-yhtiön hiustenhoitosarjaa, joka haastaa perinteiset käsitykset hiustenhoidosta. Unohdetaan tavallinen shampoo ja hoitoaine, jotka poistavat hiuksesta sen omaa luonnollista öljyä ja saavat päänahan tuottamaan öljyä entistä kiivaammin. New Wash puhdistaa hiusta luonnollisten eteeristen öljyjen avulla, poistaen hiuksista vain sen mitä pitää ja jättäen hiusten ja päänahan tarvitseman suojan. Tuloksena luvataan elämäsi parhaat hiukset, pidemmät pesuvälit, kestävämpi väri ja muotoilun tarpeettomuus. Enää et tarvitsisi shampoota ja hoitoainetta, muotoilutuotteita tai aikaa hiusten laittamiseen. New Wash on yksi aine, joka hoitaa niin hiusten puhdistamisen kuin hoitamisen. Lisäksi Hairstorylla on useampia omia muotoilutuotteita, kuten hiuspuuteria, lämpösuojaa ja vahaa. Samalla kuitenkin korostetaan, että hiusten muotoilu on New Washia käyttäessä valinta, ei pakko, koska hiukset ovat upeat muutenkin.

Voiko se todella olla niin helppoa?

New Washia saa tilattua yksittäisinä pakkauksina, aloituspakkauksena tai kestotilauksena. Ensimmäisen tilauksen saa ilman postikuluja, kuten myös kestotilauksen toimitukset. Tilasin itse maltillisesti yhden pullon New Wash Originalia, joka on pesuaine normaaleille hiuksille. Saatavilla on myös kaksi muuta versiota Deep ja Rich. Yksi 236ml pakkaus maksaa 52€, joten hintaa pesuaineelle kertyy. Hairstory perustelee korkean hinnan sillä, että tuote sisältää kaiken mitä tarvitsee, sillä shampoota, hoitoainetta ja erilaisia muotoilutuotteita ei enää tarvitse ostaa erikseen ja hiusten pesuväli pitenee, joten New Wash myös kestää käytössä pitkään ja näin itse asiassa säästää rahaa.

Oma hiustenhoitotaustani on monikirjava, ja koska minulla ei ole koskaan ollut erityisen hyvää tukkaa, olen etsinyt uusia vinkkejä ja kokeillut monenlaisia tuotteita. Paras apu hiuksilleni on jo vuosia ollut keraaminen suoristusrauta, joka on saanut taipuisan, pörröisen tukkani pysymään joten kuten kurissa. Hiusten hyvinvoinnille rauta on kuitenkin huono. Hiukseni ovat luonnostaan ohuet, reagoivat voimakkaasti kosteuteen ja rasvoittuvat nopeasti. Oman lisänsä toivat yli vuoden kestänyt imetys, jonka aikana hiuksia tippui tupoittain. Raskauden, synnytyksen ja imetyksen myllätessä hormonitoimintaa, hiukset myös rasvoittuvat nykyään sitä tahtia, että ne on pestävä joka toinen päivä – ainakin jos meinaan julkisella paikalla liikkua. En ole värjännyt hiuksia vuosiin, ja luovuin myös kuivashampoon käytöstä pari vuotta sitten, kun ajatus aineen suihkimisesta päähän raskausaikana alkoi tuntua pahalta. Myönnettäköön, että sitä olen kuitenkin tässä tiheän pesun kaudella kovasti kaivannut.

 

New Wash – New hair?

Sain oman New Wash – pakettini aika nopeasti, ja lähdin innolla kokeilemaan. New Wash ei vaahtoa kuten shampoo, joten alkuun tuntui että sitä on käytettävä kerralla enemmän. Kun ainetta kuitenkin malttoi hieroa päähän oikein kunnolla, se olikin yllättävän riittoisaa ja puhdisti hiusta tehokkaasti jo pienenä määränä. New Wash tuntui myös välittömästi ihanan raikkaalta ja virkistävältä päänahassa, kuin piparmintulta! Pesun jälkeen hiukset olivat takuttomat ja todellakin puhtaat, mutta myös eri tuntuiset kuin shampoopesun jälkeen. Shampoo on jättänyt hiukset liukkaiksi, kun taas New Wash pikemmin karhean tuntuisiksi. Se ei ole siis lainkaan huono asia, vaan sai hiukset tuntumaan välittömästi kestävämmiltä. Kertaakaan hiukset eivät ole olleet sähköisinä New Washilla pesun jälkeen, ja ne ovat tuntuneet paksummilta. Kenties se on vain kuvitelmaa, mutta ajattelisin, että juuri se karheuden tuntu saa hiuksiin tuuheutta ja tekee niistä paksumman oloiset, kun taas shampoopesusta seurannut liukas tukka painuu helpommin lyttyyn ja tarvitsee niitä muotoilutuotteita tukemaan kampausta?

Tiheästä pesuvälistä en ole vielä päässyt ja aika näyttää tottuisivatko hiukset siihen vielä joskus. Aikanaan pesin hiukset vain kerran viikossa ja käytin kuivashampoota, mutta mieluummin pesen vähän useammin kuin suihkuttelen kemikaalijauheita päähäni. Kenties pesuväliä saa pidennettyä kesällä, kun hiukset eivät muhi pipon alla. Nyt esimerkiksi jokaisen juoksulenkin jälkeen hiukset on pakko pestä, kun on oikein hikoillut lenkkipipo päässä. Kesällä lenkkeillessä ilman pipoa hikoilu on vähäisempää.

New Wash on tuntunut loistavalta valinnalta uudeksi hiustenpesuaineeksi, ja ryhdyin ensimmäisen paketin jälkeen kestotilaajaksi. Joten kyllä, minä voin ehdottomasti suositella tätä pesuainetta vaihtoehdoksi perinteiselle shampoolle. Kestotilaajana sain myös alumiinisen pumppupullon sekä kätevän pienen matkapullon, joihin voin pakata pussukassa tulevan pesuaineen. Mahdotonta tässä vaiheessa sanoa jatkanko New Washin käyttäjänä ikuisesti, mutta tällä hetkellä se tuntuu erittäin hyvältä. Ja pesussa apuna käytettävä harja on ollut kerrassaan ihana hankinta, sillä sillä saa todella vaivattomasti levitettyä pesuaineen joka puolelle päänahkaa ja hiuksia ja samalla annettua itselleen päähieronnan, joka tuntuu aivan taivaalliselta!

 

 

Muotoilutuotteet testissä

Sain myös Hairstorylta kokeiltavaksi erilaisia muotoilutuotteita, ja vaikka olen sellaisten kanssa melko laiska, olen pitänyt erityisesti Dressed Up – voiteesta. Märkiin hiuksiin levitettävä lämpösuoja Dressed Up suojaa hiusta lämpökäsittelyn aikana ja antaa kampaukselle pitoa. Hiukset eivät kuitenkaan tunnu siltä, että niihin olisi levitetty jotakin ainetta. Myös hiuspuuteri Powder on ollut miellyttävä käyttää. Sen saaminen hiuksiin ilman puuterin hirveää pöllyämistä oli aluksi vähän hakemista, mutta se kyllä ajaa asiansa. Yhtä tehokas puuteri ei ole kuin tuju kuivashampoo, mutta se on luonnollisempi eikä tee hiuksista yhtä tönkköisiä kuin tavallinen kuivashampoo. Puuterilla saa juuri sopivasti volyymia lättänään tukkaan ja pidennettyä pesuväliä vielä päivän verran. Todella likaista tukkaa se ei kuitenkaan pelasta.

 

Kiinnostuitko New Washista?

 

Nyt jollakin teistä on upea tilaisuus voittaa  

NEW WASH STARTER KIT, jonka arvo on 99€!

Pakettiin kuuluu pesuaine, hiuspuuteri ja Harja, jonka avulla New Washin saa 
hierottua päänahkaan ja hiuksiin erityisen helposti. 
Samalla saat ihanan päähieronnan!

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla alle 
Jotakin mukavaa mitä mieleen tulee.

Muista jättää sähköpostiosoitteesi. Osoite ei näy kommentissa.

Välitän voittajan sähköpostiosoitteen eteenpäin Hairstorylle, josta otetaan 
voittajaan suoraan yhteyttä oikeanlaisen pesuaineen valitsemiseksi ja 
osoitetietoja varten.


Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 15.3. klo23 saakka! 


Pääset Hairstoryn omille sivuille tutkimaan tuotteita tarkemmin TÄÄLLÄ. Onnea arvontaan!