Fiiliksiä mökiltä
Oltiin naperon kanssa mökillä melkein pari viikkoa, ja sehän meni ihan heilahtamalla. Pääsiäisen lisäksi itselläni ei ollut extravapaita, mutta päiviin muodostui kerrassaan mukava rytmi. Osan aikaa porukkaa oli paljon, sitten enää mun vanhemmat ja lipulta vain me kaksi, kunnes lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Rauhalliset aamut ja aamupalahetket, itse aloittelin samalla jo töitä ja napero joko leikki tai katsoi aamuelokuvaa. Jossain kohtaa hetkeksi ulos, lounasta, työpäivä loppuun ja uudestaan ulos pidemmäksi aikaa. Ruokaa, saunaa ja yhteistä aikaa. Ihanaa! Tässä hieman fiiliksiä mökiltä myös kuvien muodossa.

Metsäterapiaa
Ensimmäisten päivien lämpö vaihtui nopeasti kylmään säähän. Jäät lähti ja järvestä tuli lisää kylmää ilmaa, mutta ilma oli myös kaunis. Kevätlinnut lauloi kuin viimeistä päivää ja käveltiin paljon metsässä. Nyt se oli helppoa, koska aluskasvillisuutta ei vielä ollut — eikä hyttysiä. Jos tarvitsee maadoittumista ja saada stressiä alas, siinäpä oiva resepti.



Rannassa oli vesi ennätysalhaalla ja vedenrajassa vietettiin paljon aikaa. Näkyi kevään ensimmäinen norppakin vastapäisen saaren rannassa. Kävin pitkillä kävelyillä äänikirjan kanssa ja vapaapäivinä luin. Kahdestaan jäädessä vietettiin leffailtaa Rottatouillen parissa, ja toisena iltana peli-iltaa Kimbleä pelaten.

Kotimatkakin sujui varsin leppoisasti, vaikka siihen muutama tunti autossa meneekin.

Kesää kohti
Seuraavan kerran mökille mennään kesäloman koittaessa, tai lähinnä lapsella. Itselläni on sitten vielä jokunen viikko töitä, mutta mökkielämä pistää vähän lomatunnelmiin jo valmiiksi.

Nyt vaan lämpöä takaisin, että saa vähentää vaatetta ja kesäfiiliksestä kiinni!



0


