Tiger Lillies: Edgar Allan Poe’s Haunted Palace Savoyssa
0
Tiger Lillies: Edgar Allan Poe’s Haunted Palace on ehdottomasti erikoisin, erilaisin ja hetkeen eniten ajatuksia herättävä näytelmä mitä olen nähnyt. En oikein tiennyt etukäteen mitä odottaa, muuta kuin kummitusmaisiin naamioihin sonnustautuneita esiintyjiä ja Savoy-teatterin pientä tiivistä tilaa. Totta puhuen en oikein vieläkään tiedä mitä ajatella, vaikka esityksestä on jo aikaa.
Edgar Allan Poe’s Haunted Palace
Näytelmää kuvailtiin muun muassa näin:
Kummittelevan palatsin syvyyksissä nuori runoilija kohtaa pahaenteisen Korpin, joka tarjoaa hänelle erityisen mustaa mustetta, jonka kerrotaan takaavan ikuisen maineen ja kunnian. Runoilija kirjoittaa vimmatusti ja muste loppuu pian. Etsiessään epätoivoisesti lisää hän ryntää läpi palatsin lukuisien käytävien ja salien. Jokaisesta huoneesta hän löytää tarinan, runon, sivun Poen mielikuvituksesta, ja kaikkialla on kuolevia neitoja….
Kauhumusikaali, karmaisevan kaunista katsottavaa, sukellus Poen synkkään monimutkaiseen mieleen ja kerrassaan kieroutunut kokemus. Sitä kaikkea se todella oli. Edgar Allan Poe oli 1800-luvun amerikkalainen kirjailija ja runoilija, joka tunnetaan erityisesti kauhu- ja mysteeriteoksistaan. Hänen kuuluisin runonsa, The Raven (Korppi), kertoo surun murtamasta miehestä, jota öinen korppi piinaa toistamalla sanaa ”Nevermore”. Runossa yhdistyvät menetys, kauhu ja mystinen symboliikka, tehden siitä yhden länsimaisen kirjallisuuden ikonisimmista teoksista. En itse tunne Poen teoksia kovin hyvin tai laajasti, mutta Korpista ovat kaiketi monet kuulleet.
Poen elämää varjostivat köyhyys, alkoholismi ja henkilökohtaiset tragediat, kuten vaimonsa varhainen kuolema. Poe kuoli arvoituksellisesti vain 40-vuotiaana, ja hänen kuolinsyynsä on edelleen kiistanalainen, mikä vain lisää hänen mystistä mainettaan. Poen elämän käännekohtia lähestyttiin kohtauksittain myös näytelmän aikana. Kuin palapelin paloina, jotka loksahtivat lopulta paikoilleen, mutta sittenkään eivät ihan. Näytelmässä oli läpikotaisin unenomainen, painajaismainen, pysäyttävä tunnelma. Silti siinä oli lukuisia hetkiä, kun naurahti ääneen tai huomasi jammailevansa musiikin tahdissa.
Kiehtovan omituinen Tiger Lillies
Tiger Lillies on brittiläinen avantgarde-kabareeyhtye, joka perustettiin vuonna 1989 Lontoossa. Yhtye tunnetaan erityisesti tummanpuhuviin teemoihin, mustaan huumoriin ja burleskiin nojaavista kappaleistaan. Heidän musiikkityylinsä yhdistelee muun muassa kabareeta, punkkia ja sirkusmusiikkia, ja korppina esiintyneen Martyn Jacquesin falsettiääni on yksi heidän tunnistettavimmista piirteistään.
Heidän tunnetuimpia albumejaan ovat esimerkiksi Shockheaded Peter (1998), joka perustuu saksalaiseen lastenkirjaan, ja The Gorey End (2003), joka syntyi yhteistyössä Edward Goreyn kanssa. Tiger Lilliesin esityksille ominaista on visuaalinen vahvuus, tumman sävyinen huumori ja melodramaattinen tunnelma. Heidän tyyliään on kuvattu synkäksi, nerokkaan oudoksi ja vaikeaksi sijoittaa mihinkään yksittäiseen kategoriaan, mikä tekee heistä ainutlaatuisen ilmiön niin musiikin kuin teatterin maailmassa. Musiikkia voi kuunnella täällä.
Itselleni tuli musiikista välittömästi mieleen Nick Caven soundi, ja sehän ei ole ollenkaan huono juttu, sillä Nick Cave and The Bad Seedsin Bright Horses on yksi omista suosikkikappaleista (kuuntele täällä). Upeinta antia Tiger Lilliesiltä olivat esimerkiksi mieletön Dream within a Dream sekä Baltimore, mutta yhtyeen tragikoominen puoli taas loisti nerokkuudellaan muun muassa kappaleissa Fancy me Dead, Spirit of the Dead sekä Imp of the Perverse. Livenä teatterin lavalla kuultuna Martyn Jacquesin käsittämättömän upealla äänellä laulettuna nämä biisit raatelivat suoraan selkäytimeen.
Mainitsin heti alussa, etten oikein vieläkään tiedä mitä tästä esityksestä ajatella. Se on totta. Mutta tätä ajattelee paljon. Puolitoistatuntiseen näytökseen mahtui sellainen määrä kerroksia, taidetta, musiikkia ja liikettä, että melkein pyörrytti. Martin Bassindalen esittämä Poe toi mieleen renessanssiajan Shakespearen voimakkaat monologit (eikä ehkä ihme, sillä hän myös Royal Shakespeare Companyssa ollut mukana). Vaikuttavuutta lisäsi erittäin kauniisti lausuttu englanninkieli, jota olen aina rakastanut.
Tämä esitys oli äärimmäisen kummallinen, kiero ja vangitseva – vaikuttava kokemus, ja jälleen kerran muistutus siitä miksi kulttuuri on elintärkeää.
