Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Okei, jos aloitetaan itse näytelmän keskeisimmästä hahmosta eli Ruotsin kuningatar Kristiinasta. Kristiina kruunattiin Ruotsin kuningattareksi jo kuusivuotiaana, mutta hän potki pian perinteet nurin: pukeutui miesten vaatteisiin, kieltäytyi naimakaupasta, kääntyi katolisuuteen ja luopui kruunusta – ihan vain elääkseen vapaana. Hän oli aikansa kulttuuripunkkari, joka potkaisi kruunun nurkkaan pölyttymään. Skandaalinkäryinen, älykäs ja peloton – sukupuoli merkitsi hänelle lähinnä sitä, mitä vastaan kapinoida. Voisi sanoa, että Kristiina oli aikansa performanssi, ja juuri siksi hän istuu niin luontevasti Helsingin kaupunginteatterin näyttämölle. Sini Pesosen ohjaama ja Jussi Moilan käsikirjoittama Kuningatarnäytelmä vyöryy näyttämöltä läpi yleisön ja ravistelee samanaikaisesti niin teatterin konventiot kuin katsojan mahdolliset odotukset.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Koska aloitettiin Kristiinasta, seuraavana on Kristiinan lavalle tuoma Elsi Sloan.

Käsittämätöntä miten paljon taitoa yhteen ihmiseen mahtuu. Se elekieli, vartalon liike, ääni, laulu… Sloanin Kristiina on anarkisti, oman tiensä kulkija, ja ennen kaikkea näyttämön täysverinen keskipiste. Sloan rakentaa Kristiinasta hahmon, joka ei jää historiallisen kuriositeetin tasolle, vaan hengittää, syttyy ja räjähtää silmien edessä. Jokainen katse ja liike tuntuu tarkoitetulta, mutta samalla vaarallisen arvaamattomalta – aivan kuten Kristiina itse. Tämä on roolityö, joka pakottaa katsomaan, kuuntelemaan ja uppoutumaan.

Sloanin liikkeet kasvavat lähes spastisiksi ja paikoin vaivaannuttaviksi – kuin keho olisi liian pieni sisällä kuplivalle energialle. Se on henki, joka pyrkii ulos, eikä 1600-luvun ahtaan naiskäsityksen kahleet voi sitä pidätellä. Hovin ulkopuolella seurataan noitavainoja, jotka muistuttavat karulla tavalla mitä järjestelmä teki niille, jotka eivät mahtuneet normeihin.

Ebba Sparrea, Belleä, Kristiinan rakkautta, näyttelee Aino Sirje herkän voimakkaasti: jokaisessa katseessa on haavoittuvuutta ja levollisuutta, joka pysäyttää ajan. Hänen ja Sloanin välinen dynamiikka ei tunnu näytellyltä – se on välitöntä ja rehellistä, kuin hiljainen hengähdys sodan ja räjähtelevän kaaoksen keskellä.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Muista mainittakoon kuningataräitiä esittävä Aino Seppo sekä Carl Gustavin epäkiitollisessa hahmossa loistava Alvari Stenbäck. Koko ensemble on mainio ja rakentaa Kristiinan hovin napakan konservatiiviseksi ja kurinalaiseksi yhteisöksi, jossa Kristiina pistää räiskymään heti vauhdikkaasta syntymästään lähtien. Huikean hieno syntymäkohtaus, muuten. Nerokas toteutus.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Elävä näyttämö

Pyörivä lava, tarkasti rytmitetty liike, kimallus ja elävä tuli luovat kerroksellisuuden, joka heijastelee hahmojen moniulotteisuutta: kerros totuutta, tarinoita, historiaa – ja tunteita, kapinaa ja kysymyksiä, jotka tarttuvat katsojaan. On historiaa, kyllä, mutta sitäkin enemmän huomioita tähän päivään — tai oikeastaan mihin tässä on 1600-luvulta päästy.

Tämä kuningatartarina ei etene lineaarisesti eikä yritä piirtää historiaa sellaisena kuin se on kirjoitettu. Kuningatarnäytelmä on kudelma kohtauksia ja hetkiä, jotka paljastavat enemmän meidän nykyisistä käsityksistämme kuin 1600-luvun arkistoista. Se kysyy, mitä ja keitä me olemme, keitä muut ovat – ja miksi sillä on väliä.

Samalla se näyttää, kuinka roolit, joita meille on jaettu, ovat aina olleet keinotekoisia: sukupuoli, valta, normit, usko. Kaikki rakennelmia, joiden varaan yhteisöt on koottu ja joita Kristiina päätti ravistella hajalle. Näytelmä ei anna vastauksia, vaan pakottaa katsojan katsomaan peiliin ja miettimään, mitä kohtauksia juuri me kirjoitamme tähän aikaan.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Kuningatarnäytelmä ei anna helppoja vastauksia: se sykkii, räjähtää ja ravistelee, aivan kuten Kristiinan elämä. Lavalla kaikki tuntuu olevan juuri siinä hetkessä, valmiina kääntymään ylösalaisin sekunnin murto-osassa.

Hemmetin hienoa, raikasta ja säväyttävää teatteria – sellaista, joka jättää näyttämön energiaa purkamatta.

Menkää ihmeessä katsomaan. Lippuja saa täältä.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Maukas omenapiirakkapuuro syntyi vähän pakon edessä, kun tavallisimmat puurolisukkeet olivat päässeet loppumaan. Viime aikoina olen syönyt puuron yleensä aina marjojen, banaanin ja pähkinävoin kanssa, mutta niiden puuttuessa piti kokeilla jotakin muuta. Sikäli hyvä, koska tämä omenapiirakkapuuro olisi ollut harmi jättää väliin! Tykkään yleensäkin kaikesta omenapiirakan makuisesta ja siitä ihanasta kanelista, ja nehän ovat kuin luotuja kaurapuuroon.

Omenapiirakkapuuro on ihan yhtä nopea valmistaa kuin mikä tahansa kaurapuuro, jos omenasosetta löytyy valmiiksi. Oma periaatteeni on, että mitä pidempään puuro hautuu, sitä parempaa se on! Lapsiarjessa pikaisesti valmistuva puuro on kuitenkin valttia. Mutta lisukkeista en luista.

Ohjeella tulee kaksi annosta.

OMENAPIIRAKKAPUURO

4dl mantelimaitoa

2dl kaurahiutaleita

1 omena

1,5dl omenasosetta

1rkl ceylon kanelia

Ripaus kuivattua inkivääriä

2rkl kurpitsansiemeniä

2rkl mantelilastuja

Kookossokeria maun mukaan

Kookosöljyä paistamiseen

Jos teet omenasoseen itse, valmista se ensimmäiseksi. Tein itse pikaversion keittämällä yhden omenan kattilassa ja soseuttamalla sen pienen vesitilkan kanssa tehosekoittimessa.

Aloita puuron valmistaminen pilkkomalla omena lohkoiksi tai pieniksi kuutioiksi. Kiehauta mantelimaito kattilassa ja lisää sekaan kaurahiutaleet. Anna puuron hautua miedolla lämmöllä ainakin 15 minuuttia tai kunnes se on sopivasti puuroutunut.

Puuron hautuessa paista omenanpaloja paistinpannulla kookosöljyssä. Pidä lämpö matalana, jotta saat omenat paistettua pehmeiksi eivätkä ne pala. Kun omenat ovat kuullottuneet ja pehmenneet sopivasti, lisää niihin kanelia ja inkivääriä ja sekoita huolella. Jos haluat, voit lisätä myös kookossokeria. Tässä vaiheessa ihana omenapiirakan haju tulvahtaa nenään! Jätä pannu sivuun odottamaan.

Kun puuro on valmista, lisää siihen omenasose. Annostele puuro kulhoihin ja lisää sen pinnalle paistetut omenat, kurpitsansiemenet, mantelilastut ja kookossokeri.

Omenapiirakkapuuro on täynnä herkullisia mausteita, rouskuvia sattumia ja makeaa, hapanta omenaa. Kerrassaan ihana aamupuuro!

Kokeile myös

Piparinen kvinoapuuro

Kaneli-banaani-pekaani kaurapuuro

Lakritsipuuro sitruunakermalla ja lakupähkinöillä

Suklaatuorepuuro 

Mannapuuro lakritsikastikkeella

Snickers-puuro