Terveellinen mustikkapiirakka (G, M)
Mustikkapiirakka on ihana herkku niin arkeen kuin juhlaan. Aikoinaan tein piirakan aina valmiiseen murotaikinaan ja ripottelin pinnalle reilusti sokeria. Valtavan hyvää, mutta ne ajat ovat ohi. Silti en ole valmis luopumaan tuosta ihanuudesta! Terveellinen mustikkapiirakka ei kuitenkaan häviä ollenkaan sille valkoisen sokerin kyllästämälle versiolle.
Mustikka itsessään on sellainen superfood ja terveysruoka, että turha sitä on väkisin kääntää epäterveelliseksi. Pienillä muutoksilla kokonaisesta piirakasta on mahdollista tehdä sellaista superfoodia, että sukat sen kuin heiluvat jalassa!
Me on syöty pakastin marjoista jo melkein tyhjäksi tässä talven mittaan, mutta mustikoita vielä on (kiitos reippaiden hetkien marjametsässä viime kesänä!).
TERVEELLINEN MUSTIKKAPIIRAKKA
Gluteeniton piirakkapohja
4dl tattarihiutaleita
Mustikkapiirakkatäyte
3rkl perunajauhoa
Sulata kookosöljy ja sekoita pohjan ainekset yhteen. Voitele piirakkavuoan pohja kookosöljyllä ja painele pohja tasaiseksi levyksi vuoan pohjalle. Jos haluat murustaa taikinaa myös piirakan pinnalle, jätä sitä puolisen desiä vielä sivuun.
Huom. Jos haluat piirakasta vegaanisen, voit korvata kananmunan 1/2dl maustamatonta soijajogurttia.
Jos käytät pakastemustikoita, käytä ne jäisinä. Sekoita perunajauho ja kookossokeri mustikoihin ja kaada mustikat pohjan päälle. Ripottele pinnalle vielä lisää kookossokeria, jos haluat enemmän makeutta.
Jos haluat taikinaa pinnalle, ripottele sitä sormenpään kokoisina paloina tasaisesti ympäri vuokaa.
Nauti ihanan vaniljakastikkeen tai herkullisen vaniljajäätelön kanssa. Tässä piirakassa on ennen kaikkea mustikkaa, koska siitähän mustikkapiirakassa on ennen kaikkea kyse!
Tämän jälkeen tekee mieli nuolla lautanenkin… Ja sehän on täysin sallittua!
Terveellinen mustikkapiirakka säilyy huoneenlämmössä vuorokauden ja jääkaapissa muutaman päivän. Se on oikeastaan vielä parempaa saatuaan jähmettyä ja makujen tiivistyttyä entisestään, joten sen voi huoletta leipoa hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Vaikka onhan se tuoreen mustikkapiirakan tuoksu aika vastustamaton, jos on vaikka vieraita tulossa kylään.
Proto keksintötehdas Tallinnassa
Tallinnan matkalla halusin tehdä jotakin erityistä lasten kanssa – jotakin, missä saisi sekä juosta, ihmetellä että oppia uutta. Siksi suuntasimme Proto Keksintötehtaaseen, futuristiseen tiedekeskukseen, joka sijaitsee Noblessnerin alueella.

Mukana olivat 6- ja 10-vuotiaat serkukset, jotka rakastavat tutkimista – täydellinen testiryhmä tällaiselle paikalle! Päivä museossa vietettiin aika lailla virtuaalimaailmassa, ja se oli itse asiassa varsin hauskaa.

Ensivaikutelma: Höyryä, valoja ja visioita
Jo sisään astuessa Proto teki vaikutuksen: teollinen miljöö yhdistyi futuristiseen teknologiaan, ja lapset syöksyivät suoraan kohti ensimmäisiä VR-laseja. Koko tila huokui vanhan ajan tieteellistä mielikuvitusta – vähän steampunk-henkeä, paljon metallia ja valoefektejä. Oli höyrylaivaa, mikä näytti kulkevan ison kuohuvan kosken varrella ja päätyi maantierosvojen yllättämäksi. Kilpa-autoja, lentohärveleitä, ja ihan perinteistä keksintötehdas-touhua rakentelun ja testaamisen parissa.

Virtuaalitodellisuus vie mennessään
Proto-tehtaan vetonaula on ehdottomasti sen VR-laitteet. Yhdessä päästiin kokoamaan lamppuja liukuhihnalla (ei mennyt aina ihan putkeen, mutta ainakin nauratti), ohjaamaan vankkureita (yleensä päin seinää), lentämään kuumailmapallolla ja vaikka mitä hauskaa. Oli elokuva, jossa penkit tärisivät kuin vuoristoradalla ja kuljettiin läpi huimien tunneleiden. Pienempikin sai lasit hyvin käyttöönsä ja museosta kaiken irti, joten paikka sopii kyllä lapsesta aikuiseen.



Mentiin paikalle heti klo 11 kun museo avautui, ja siellä oli mukavan väljää ja kaikkia laitteita ehti kokeilla moneen kertaan. Paikalla oli runsaasti henkilökuntaa ohjeistamassa ja auttamassa.

Käsillä tekemistä ja rauhallisempaakin puuhaa
Kaikki Proto-laitteet eivät vaadi virtuaalilaseja. Oli useita interaktiivisia pajoja, joissa sai kokeilla esimerkiksi painovoimaa, magneetteja tai rakennella omia pienkeksintöjä. Erityisesti 6-vuotias viihtyi pitkään isossa palloradassa, jossa pystyi ohjaamaan palloja renkaiden läpi. Museon yhteydessä on kahvila, josta löytyi salaatteja, leivoksia, leipiä ja erilaisia lämpimiä ruokia. Erikoisruokavaliot onnistuivat hyvin – meitä kun oli matkassa gluteenitonta, maidotonta sekä kasvisruokavaliota noudattavia.


Ruoan jälkeen jaksoi vielä pyöriä museossa siihen asti, että piti suunnata kohti satamaa ja kotimatkaa.


Yhteenveto: Tiedettä hauskimmillaan
Proto Keksintötehdas oli meille täydellinen kohde toisena päivänä Tallinnassa, kun kaupungilla oli jo ehditty pyöriä tarpeeksi. Se tarjosi uudenlaisia elämyksiä ja samalla erilaisen kokemuksen Tallinnan reissusta. Proto sijaitsee Igluparkin kanssa samalla alueella ja siihen käveli vain muutaman minuutin, joten nämä kaksi yhdistämällä saa aika mainion reissun Tallinnaan tänä kesänä.



8