Gluteeniton focaccia
Focaccian teko on ollut mielessä pitkään, mutta aina se on vaan jäänyt tekemättä. Kun Puolan reissulla saimme yhdessä italialaisessa ravintolassa lämmintä gluteenitonta focacciaa mereneläviä sisältävän ”keiton” kanssa, napero ihastui ikihyviksi. Kyseessä ei ollut edes itse leivottu focaccia sen ohuudesta päätellen, mutta kyllä se maistui kaikille. Kokeilin mökillä heti pienen satsin itse, ja sekin onnistui jo erinomaisesti ja katosi parempiin suihin saman tien. Aavistelin, että kotona onnistun vielä paremmin, koska käytössä on ihan ykkösjauhot, joilla leipoessa onnistuu mikä vaan. Ja näinhän se on. Virtasalmen viljatuotteen pullajauhoseos on mielettömän hyvä vaalea jauhoseos, jolla onnistuu täydellisesti niin pullat, pannarit kuin muutkin pehmeyttä ja kuohkeutta vaativat leivonnaiset. Tämä gluteeniton focaccia on kerrassaan täydellinen, ja niin helppo valmistaa, että siitä tulee varmasti meidän keittiön vakioleipomus.

Focaccian hauska puoli on lisäksi se, että sitä voi valmistaa vaikka millä eri tavoin. Tässä ohjeessa on nyt ihan perusversio ilman kummempia lisukkeita, paitsi rosmariinia. Focacciaan sopii kuitenkin erinomaisesti niin tomaatit, oliivit, pähkinät, parsa kuin muutkin vihannekset – siitä vaan rohkeasti kokeilemaan!

Gluteeniton focaccia
5 dl kädenlämpöistä vettä
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 pss kuivahiivaa tai puolikas tuorehiiva
4 dl Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta*
1 dl polentaa tai maissijauhoa
1 tl leivinjauhetta
*Gluteenittomissa jauhoissa on isoja eroja, joten määrä voi vaihdella merkin mukaan. Tämä taikina on tehty nimenomaan näillä merkeillä ja määrillä. Taikinan tulee olla jämäkkää kuin sämpylätaikinan, joten jos se tuntuu liian löysältä, lisää jauhoja.

Mausteöljy
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 tl kuivattua rosmariinia tai pari tuoretta oksaa
+ sormisuolaa ja tuoretta rosmariinia, jos haluat
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää sekaan öljy, sokeri, suola ja hiiva. Anna seoksen turvota 10 minuuttia.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin, ja lisää jauhoseosta nesteen sekaan pieni määrä kerrallaan. Voit sekoittaa taikinaa sähkövatkaimella jos mahdollista, tai muussa tapauksessa käsin. Käytä sekoittamiseen aikaa viitisen minuuttia, niin saat ilmaa taikinamassaan.
Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai uunipellille. Käytin itse uunivuokaa tälle taikinamäärälle. Voitele leivinpaperi ensin tilkalla oliiviöljyä.
Anna taikinan kohota puolisen tuntia lämpimässä liinan alla. Valmista tällä välin mausteöljy.

Kun taikina on kohonnut, levitä mausteöljy sen pintaan tökkäilemällä sudilla sinne tänne, jotta pintaan tulee pieniä kuoppia. Ripottele vielä pinnalle sormisuolaa ja koristele tuoreella rosmariinilla, jos haluat.

Paista uunissa 175 asteessa 20-30 minuuttia. Nauti lämpimänä!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Yö yksin kotona – mitä tein?
Lapsen syntymän jälkeen en ole montaa kertaa ollut iltaa yksin, yöstä puhumattakaan. Nyt oli sellainen kerta, kun kavereiden kanssa oli sovittu menoa ja naperolle yökyläily kaverin luona. Sitten kavereiden kanssa meno peruuntui, mutta pidettiin yökyläilystä kuitenkin kiinni. Näin mulla oli koko ilta ja yö yksin kotona, kerrassaan harvinaista herkkua! Tuntui, että jotain erityistä pitäisi tehdä, mutta mitä?

Yksin kotona – nautiskelua ja herkkuja!
Tein etäpäivän kotona, ja kävin aamupäivällä lenkillä. Etäpäivinä lounas tulee syötyä koneella, joten lounastauko jää sikäli erikseen pitämättä. Töiden jälkeen suuntasin pitkästä, pitkästä aikaa hierontaan, ja vielä kuumakivihierontaan, missä en ole käynyt vuosiin. Paikkana oli Making Magic Mannerheimintiellä, ja voin erittäin lämpimästi suositella. Vera oli erittäin mukava, lempeä ja asiantunteva työssään. Hieronta oli täydellinen rentoutus ja erityisesti niska-hartiaseudun jumeja avaava. Hyvä että pystyin sen jälkeen polkemaan kotiin, kun olo oli niin tokkurainen ja silmät nesteiden liikkeelle lähdöstä turvonneet. Mutta olipa autuas ja nautinnollinen fiilis!

Kotona kävin pitkässä suihkussa, pistin kasvonaamion ja tein ihanan tomaatti-mozzarella salaatin, jollaista on tehnyt mieli pitkään. Sitten lempparisuklaata ja edellisen viikonlopun leffakäynnistä jääneet karkit matkaan, ja ihana pesä sohvalle. Katsoin Maxille tulleen leffan The Zone of Interest, mikä oli erittäin upea ja puhutteleva, joskaan ei aiheeltaan tietty mikään leppoisin elämys.

Karkit vähän kadutti lopulta, kun hieronnasta tullut hyvä olo jäi sokeriöklötyksen varjoon, mutta onneksi yöunet oli silti hyvät. Olen nimittäin vähän varovainen karkkien kanssa etenkin iltaisin, koska jo pienestä määrästä tulee ihan krapulainen olo ja tuntuu, että yö menee todella levottomaksi. Mutta olihan nyt ihana hetki herkutella kunnolla!

Nukkumaan menin vähän ennen puolta yötä, joten ei tullut valvottua hurjan myöhään, vaikka selkeästi myöhempään kuin yleensä. Aamulla heräsin tuttuun tapaan seitsemän pintaan, eikä karkit onneksi olleet saaneet pahaa oloa aamuksi. Keittelin ihanan puuron, söin rauhassa uutisia lukien ja telkkaria taustalla kuunnellen, ja käytin aamupäivästä hetken leipomiseen. Roskapussi levisi kivasti ympäri roskista, mistä seurasi lopulta koko roskiskaapin pesu. Olihan se jo aikakin. Piti siivota muutenkin, niin vähän ennakoin ja pyyhin pölyt ja pesin kylppärin ja vessan valmiiksi. Joogasin ja söin lounaan, ennen kuin oli aika hakea napero takaisin. Yökylä oli ollut hauska, ja jatkettiin porukalla vielä Lintsille ilmaislaitteisiin. Siinä vierähtikin sitten tovi, ja kotona oltiin vasta neljän maissa. Vähän leikkiä, ruoan laittoa, iltapesut ja Avara luonto iltapalan ohessa. Aika mainio viikonloppu.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?


0